Hoitajat/lääkärit, onko teille tullut työssänne vastaan ns. yliluonnollisia asioita?

Jopas, meillä töissä kellot soi välillä miten sattuu, yliluonnollisena ei ole kukaan pitänyt, vanhoja sähköjohtoja kirotaan ja toivotaan uutta hälytysjärjestelmää.

Mitään yliluonnollista en ole kokenut, mutta kyllähän se ensimmäisellä kerralla kun vainajaa laittoi ja tältä pääsi viellä "ilmat pihalle" laittoi epäilemään eikö tämä olekaan kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Itselleni ei ole hoitajana sattunut mitään, mutta opiskelijana kuulin työpaikoilla vaikka minkälaisia kummitusjuttuja. Varmaan siinä koetettiin opiskelijaa vaan pelotella, kuten joku toinenkin täällä pohti. Jos Lontoon murre taipuu, niin täällä http://allnurses.com/general-nursing-discussion/whats-your-best-108202… on aiheesta todella pitkä ketju, hurjia juttuja.

En ymmärrä  enkkua täydellisesti, mutta luin pari ja jos olisin menossa yövuoroon sairaalaan tms. tänä iltana, ottaisin juuri nyt loparit! :D

En ole kokenut mitään, mutta opiskeluaikoina tuli kuultua muutamia juttuja. Tein erään harjoittelun vanhassa sairaalassa joka oli toimittanut ennen hourulan virkaa mutta myöhemmin muutettu vanhusten osastoiksi. Sotien aikaan paikalla oli myös ollut sotilassairaala. Sairaalam alla meni pitkiä huoltokäytäviä joissa erityisesti ilta/yöaikaan oli todella painostava tunnelma.

Osa hoitajista kertoi että oli nähnyt käytävillä omituisia varjoja/liikettä sivusilmällä. Lisäksi jotkut potilaat saattoivat kysyä kaksin huoneessa ollessa että "etkö nää tuota miestä ovella?" ym. outoja kysymyksiä. Silloin saattoi hieman selkäpiitä karmia :) en erityisesti usko mihinkään yliluonnolliseen mutta siellä oli erikoinen fiilis välillä.

Entisessä työpaikassani sattui kummia ... oli hoitajia jotka kieltäytyivät tekemästä yövuoroja ja hoitajia, jotka ottivat loparit pelkonsa vuoksi. Rakennus oli vanha, paljon käytäviä ja historia osin synkkä. Ovia aukeni, radio meni itsekseen päälle. Hälytyksiä tuli puhelimeen huoneista, jotka olivat tyhjillään. Itselleni kovin kokemus oli yövuorossa kansliassa istuessani erään huoltokäytävän oven takaa kuuluneet kolme koputusta. Ei nopeaa, vaan sellaista tasaista. Ei mitään selitystä. Ei siellä kukaan ollut eikä mikään ole voinut oveen osua. Askeleita kuului myös yläkerrasta ihan selvästi. Joskus myös takaani. Usein vaan tervehdin ääneen. Jotkut puhui että kylmä viima tuntui joskus niskassa. Kerran joku näki hahmon, järkyttyi kovasti.

Hain potilaan huoneesta tarjotinta ja huoneeseen astuessa vastaan huokui hiljaisuus ja rauha. Yleensä sairaalan ilmastoinnin "tuntee" koko ajan joten sitä ei huomaa, mutta tuo huone oli aivan hiljainen. Potilas oli kuollut. En ikinä unohda tuota hetkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tapahtunut minulle, mutta äitini oli nuorena 70-luvulla apuhoitajana vanhainkodissa. Hän kertoi kuinka kerran yksi kuollut aukaisi suunsa. Ei siis sanonut mitään vaan aukaisi suunsa ja jätti sen auki. Äiti säikähti pahasti. Kertoo siitä vieläkin.

Tuo on ihan normaalia. Kuoleman jälkeen lihakset veltostuvat. Sen vuoksi silmät peitetään lapuilla ja leuka sidotaan kiinni. 

Kovinpa pitkään vainajaa säilyteltiin osastolla. Kuolonkankeus alkaa häipyä vasta vuorokauden kuluttua kuolemasta.

Vierailija kirjoitti:

Olin opiskeluaikana töissä vuodeosastolla, jossa hoidin saattohoidettavaa potilasta. Hän oli yksin kahden hengen huoneessa, vierustoverin paikalta kaikki sängyt ja pöydät oli siirretty muualle. Hän kuoli erään aamuvuoron aikana kohtuullisen äkillisesti, varsinaisia kuoleman ennusmerkkejä ei ollut joten emme olleet voineet soittaa omaisille jotta nämä olisivat ehtineet paikalle viimeisiksi hetkiksi. Laitoimme vainajan nätisti vuoteelle ja jäimme odottamaan omaisia, hoitajien kanslian pöydälle sytytin kynttilän. Hetken päästä tästä vainajan huoneesta alkoi soida potilaskutsu ja vielä nimenomaan tästä vieruspaikalta, josta kaikki tavarat oli siirretty muualle soittokellojärjestelmä mukaanlukien. Katseltiin siinä hoitajien kesken toisiamme pitkä tovi, enkä todellakaan olisi uskaltanut mennä huoneeseen yksin. Vanha konkarihoitaja sitten meni huoneeseen kuittaamaan hälytyksen ja avaamaan huoneen ikkunan jotta henki pääsee jatkamaan matkaa. 😏

Itsellä lähes samanlainen kokemus, samoin tiedän että muutamalla muullakin on. En usko erityisemmin mihinkään yliluonnolliseen, mutta nämä eivät kyllä tunnu sattumilta.

Työharjoittelussa ollessani vanhainkodissa kerrottiin, että siellä entiset asukkaat saattavat kummitella öisin. Kuulin jotain laahaavaa ääntä yövuorossa ollessani, en ainakaan nähnyt asukkaita hereillä silloin, en tiedä oliko kummitus tai mistä kuului.

Olin myös sijaisena eräässä koulussa, jossa sanottiin vahtimestarin kummittelevan. Hän on tehnyt aikoinaan rakennuksessa itsemurhan. Siellä oli kuvia seinällä henkilökunnasta, vahtimestarin kuva oli ainoastaan ylösalaisin. Se oli aika karmivaa. Tosin en tiedä oliko se kuva uuden vahtimestarin vai tuon kuolleen. Hissi välillä kulki itsekseen ja olin näkevinäni miesmäisen varjon siellä kerran ovella, luulin että joku isä oli tullut hakemaan lastaan. Radio saattoi kuulemma aueta ja sulkeutua itsestään yms,

Noin muuten olen kokenut kummittelua  työn ulkopuolella. Asunnolla selittämättömiä kopahduksia, vyöt liikkui naulassa itsekseen puolelta toiselle, piironki aukesi itsekseen, parina yönä heräsin kolinaan jota huoneestani kuului yms.

Sivariaikoina autoin hyväkuntoista pappaa yöpuulle, kun hän halusi kertoa minulle kuinka onnellinen hän on ollut viimeiset 20 vuotta tultuaan uskoon ja hän odottaa taivasta. Hänen kasvonsa säteilivät onnellisuutta ja iloa. Hän olisi halunnut puhua kanssani pitempäänkin, mutta olin hölmö nuori ja hätäilin vain pois..seuraavana päivänä kuulin, että hän oli kuollut yllättäen yön aikana. En ole unohtanut.

Onko kenelläkään tarinoita kerrottavana kuntoutuskeskuksien oudoista tapahtumista? Tahtoisin kuulla? =)

Olin harjoittelujaksolla sisätautien vuodeosastolla joten ihan sivustaseuraajana kys. tapahtumaa todistamassa mutta muistan kun kansliassa oli puhetta näistä.. Yks hoitaja siis kertoi miten oli mennyt iltatoimia/lääkkeitä tms vienyt potilaalle kun tämä oli kysynyt hoitajalta että oliko tuossa sermin takana joku, että hän näki peilin kautta tumman hahmon. Sh totesi ettei siinä ketään muuta ollut, seuraavana yönä tää plas oli sit kuollut. Että oliko tultu sitte hakemaan, who knows

Vierailija kirjoitti:

Olin kerran sunnuntai-iltavuorossa tilannut pitsaa osastolle. Yhtäkkiä sain sellaisen etiäisen, että juuri nyt pitsa tulee. Katsoin valvontakameroiden näytöstä, ja kuinka ollakaan, juuri silloin lähetti astelee osaston ovea kohti pitsani kanssa. Lisäksi pitsassa oli ihan poikkeuksellisen paljon oreganoa. Ihmettelin tätä seuraavana päivänä aamuvuorossa, ja silloin kollega kertoi, että juuri niihin aikoihin toisella osastolla, vain parinsadan metrin päässä, oli kuollut potilas. Uskon, että edellä kerrottu tapahtumasarja ei voi olla sattumaa vaan että vainajan henki hyvästeli minut pitsan muodossa.

😅😅😅

Olin kesätöissä psykiatrisella osastolla, jossa tehtiin yövuorot yksin. Talo oli vanha, joten kaikenlaisia ääniä kuului, vaikka potilaat nukkuivat todella hyvin ja liikkuivat vähän. Äänistä askeleet olivat varmaan yleisin ja siitä puhuivat joskus ohimennen myös muut yököt. Itsekin kuulin pariin otteeseen selvästi lähestyvät askeleet, mutta kun menin katsomaan kuka on valveilla ja kävelee, ketään ei näkynyt ja kaikki olivat sikiunessa. Ovet olivat lukossa ja kaikki paikallaan. Ei näillä asioilla kuitenkaan mässäity tai hysterisoitu, päinvastoin porukka ei hirveästi välittänyt niistä puhua, koska kukaan ei halunnut saada höperön tai pelkurin leimaa. Yleisesti ajateltiinkin, että yövuorojen väsymys tekee tepposensa tai että vanhasta rakennuksesta kuuluu ääniä, koska tiivisteet vanhenevat ja esimerkiksi putket saattavat paukkua. Harva kai halusi miettiä, että miten niistä putkista kuuluu aivan identtinen ääni varovasti lähestyvien tossujen kanssa. Mitään näkyjä siellä ei kyllä nähty tai muutenkaan koettu se kummempia yliluonnollisia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Jännä että nämä on hoitajien tarinoita kaikki. On se jännä että lääkärit ei yliluonnollisuuksia koe. Se on jännä...

Mistäs tiedät? Kukaan lääkäri ei näistä vaan viitsi ääneen kertoa, koska saa hullun tai idiootin maineen omissa tiedepiireissään. Sama se on kyllä hoitajissakin, fiksummat eivät huutele ja tyhmemmät liioittelevat ja kertovat joka paikassa.

En voi ymmärtää näitä tyyppejä, jotka kivenkovaa väittävät, ettei mitään yliluonnollista voi olla olemassa. Tiede ei ole pystynyt todistamaan niiden olemattomuutta.

Tiede ei mitenkään täydellisesti selitä maailmaa tällä hetkellä, vaan se on täynnä aukkoja. Kellään ei ole harmainta hajua miksi ovat tällä kivellä pyörimässä juuri tällä hetkellä. Hieman samanlaista kuin väittäisi, että maan ulkopuolista elämää ei voi olla olemassa. Mistä sinä tiedät?

Siivotessa pelästyin. Paikkaa siivottiin ennen, kuin aukesi kahdeksalta. Olin yksin siivoamassa ja siellä oli vesihana, joka aina meni päälle ja sammui itsestään. Se oli kai epäkunnossa, ja siihen oli totuttu. Samassa huoneessa oli inva wc, jonka ovi oli auki. Siellä oli tunnistevalot.

Olin vesihanasta ja vessasta kaukana, kunnes vessaan syttyi valot, vesihana meni päälle. Potilaiden hälytysnaru oli jotenkin vessanpöntön käsinojan ympärillä, joka oli nostettu ylös ja alkoi hitaasti laskeutumaan alas, jolloin naru aiheutti hälytyksen vessaan.

Silloin minua vietiin. :D jätin työt tekemättä ja odotin, että hoitajat tulee töihin ennen kuin jatkoin.

Isäni oli tk-lääkäri. Yhtenä iltana sammutti normaalisti  valot huoneestaan ja teki kotiin lähtöä, päivystys oli jo tuossa vaiheessa siirretty keskusairaalaan eikä paikalla pitänyt olla muuta kuin henkilökuntaa. Äkkiä kuului  kahden pikkupojan ääntä ja  tossujen töminää, isäni kummissaan huuteli että onko siellä joku ja mietti , että  nyt ovat jotkut pikkupojat livahtaneet sisään! Ovet olivat kuitenkin  lukossa ,eikä ketään löytynyt vaikka vahtimestarin kanssa kiersivät etsimässä äänen lähdettä (en tiedä kuuliko vahtimestari sen myös, mutta kai sitä uskoo jos lääkäri väittää rakennuksessa olevan lapsia!). 

Tämä tk oli muutenkin karmiva paikka, etenkin pimeinä syys ja talviltoina.  Koska asuimme  lähistöllä, käytiin välillä  kavereiden kanssa kurkkimassa tummista ikkunoista sisään ja oli helppoa kuvitella, miten  niihin ilmestyisivät kammottavat kasvot...  Isä ei tietenkään omasta  kokemuksestaan puhunut, ei ennenkuin eläkkeellä ja hiukan huppelissa.

Vierailija kirjoitti:

Ja joissain tietyissä huoneissa asuvat vanhukset sanoivat joskus että yöllä joku seisoi sängyn vieressä.

Yöhoitaja?

En ole hoitoalalla mutta kerronpa silti.

Vaarini haavoittui sodassa pahasti mutta eli vielä pari vuotta sotien jälkeen. Valtio palautti myös vaarin hevosen jonka kohtaloa hän oli miettinyt koko sodan ajan, oli varsasta itse kasvattanut ja kouluttanut ruunan. Kun vaarin kunto heikkeni niin pahasti että tiedettiin hänen pian kuolevan, oli vaarin ruuna kävellyt tuvan ikkunan alle ja seissyt siinä niin kauan kunnes vaari kuoli. Kukaan ei edes yrittänytt taluttaa hevosta pois. Perhe tiesi että vaarin ja ruunan välillä oli jokin side, kumpikin sodan nähneitä mutta kotiin palanneita.

Siivosin nuorempana vanhaa rakennusta, jolla oli epämääräinen historia, sillä hetkellä siinä kuitenkin toimi iltapäiväkerho. Kerran olin pesemässä vessaa, kun kuulin ulkopuolelta ääntä kuin joku työntäisi pyörätuolia ja  selkeä miesääni  "ei elä enää aamuun". Seisoin jähmettyneenä rätti kourassa, kunnes sain jalat alle  ja painelin tukka putkella ulos!  Takki  jäi sinne , avaimet sentään olivat farkuissa kiinni ja kännykkä.