Äitipuoli allekirjoitti lapsen todistuksen
Kertokaapa mielipiteenne, nillitänkö ihan turhasta?
Kyseessä siis ala-asteikäinen poika, jonka joulutodistuksen ex-miehen uusi vaimo oli huoltajat kohtaan allekirjoittanut. Minua ei millään muotoa haittaa, jos äitipuoli kuittaa nähdyksi reissuvihkoviestejä, koepapereita yms. mutta näissä virallisemmissa papereissa en haluaisi nähdä äitipuolen leikkivän huoltajaa, eikä koulukaan käsittääkseni saisi sitä hyväksyä. Lapsen huoltajia olemme kuitenkin ainoastaan minä ja hänen isänsä.
Exän mielestä olen kohtuuton ja typerä, kun asiasta mielipiteeni ihan asiallisesti mainitsin, mutta olenko? Mitä mieltä te olette?
Kommentit (202)
mutta virallisiin papereihin, joihin vaaditaan HUOLTAJAN nimi, sinulla ei ole oikeutta nimeäsi laittaa. Eiköhän se isä jossain vaiheessa sen verran ole kotona joulu- tai kesäloman aikana, että ehtii nimensä todistukseen raapustamaan.
jos isän uusi naisystävä rupeaisi leikkimään äitiä. Lapsiin voi mun puolesta luoda ihan millaisen suhteen haluaa, mutta koska ei ole lasten vanhempi, pitäisi olla sen verran itsetuntoa että kunnioittaa sitä vanhemmuutta. Silloin hänenkin asemaansa lapsen elämässä läsnäolevana aikuisena on helpompi kunnioittaa. Lapsen kannalta on tietenkin kurjinta äitipuoli joka vihaa häntä, mutta kyllä melkein yhtä inhoittavaa on äitipuoli- tai naisystävä- joka yrittää kävellä oikean äidin yli. Lapsen paras on taatusti se että se toinen nainen osoittaa arvostusta ja kunnioitusta lapsen silmissä tämän äidille. Mut tää taitaa olla liikaa vaadittu suurimmalta osalta isien uusia. Vastoin tän palstan infoa, mun kokemukseni on että suuri osa niistä lasten äideistä on kuitenkin tervepäisiä, lastensa parasta ajattelevia ja heitä hyvin hoitavia naisia- ja usein vielä niin että se arjen vastuu todellakin lepää heidän niskassaan siinä missä isä pomii rusinat pullasta uusien ystävättäriensä kanssa tai ilman. En tunne yhtään tällä palstalla esiintyvän kaltaista katkeraa, itsekästä, rahanahnetta äitiä- jonka tarkoitus olisi tehdä exälleen tai tämän uusille kiusaa. Normaaleja, sydämellisiä naisia, jotka kuluttaa paljon energiaa siihen että arki ja lasten asiat sujuisivat hyvin.
elämää uuden perheen kanssa, niin kerrotko mikä täsäs on sellainen, joka estää sen lapsen asioiden hoitamisen? Äitiä ei näy koulun juhlissa, ei synttäreillä, ei missään ja silti pitäisi vain kunnioittaa ja antaa asioiden olla hoitamatta?
että minä hoidan asioita, kuten hoidan yhteistenkin lasten asioita. Eikö?

on sun tapauksessa sitten marginaali ongelmatapaus, jossa on varmaan lapsen etu et joku ylipäätään huolehtii. Mutta useimmiten kyseessä on normaalit ihmiset jotka huolehtivat ihan itse lapsistaan. Eikä siinä mitään naisystäviä tarvita pätemään. Tää on kyllä ihme aikaa- aina esimerkkinä on joku monivammainen ongelmatapaus- vaikka useimmat eroperheet koostuu ihan normaaleista ihmisistä.
Paperihan ei ole mitenkään virallinen asiakirja mikä kenenkään teistä elämään vaikuttaisi. Allekirjoitus on siinä vain siksi, että opettaja tietää todisuksen käyneen näytillä kotona. Exäsi on fiksu mies!
niin voihan ne kaverit keskenään todistuksiin nimiä laitella! Tai jos epäilevät nimikirjoituksen "aikuisuutta" niin jonkun isosisko allekirjoittaa. Pääasia, että siellä on joku nimi?
Sitä pidetään "äidin leikkimisenä" , jos huolehtii lapsen, joka asuu luonani puolet ajastaan, asioita? Nuo äidit, joille se on kova paikka, ovat juuri niitä, jotka eivät itse huolehdi lapsestaan (likaiset vaatteet, hiukset hoitamatta, nälkäinen lapsi tullessaan isän kotiin). Äitipuolta voi sitten kaikille haukkua "äidin leikkimisestä", kun hän pesee lapsen koko vaatekerran (myös ne, jotka lapsi tuo mukanaan, kun äiti ei jaksa pestä, lapsi 5-vuotias ja haluaisi tarhaan puhtaan mekon), ruokkii lapsen, joka pyytää kotiin lähtiessään eväspussin, että saa ilta- ja aamupalan.
Ilmeisesti ap:n tapauksessa huoltajat EIVÄT ole hyväksyneet yksissä tuumin äitipuolta yhdeksi huoltajaksi koulun suhteen.
Joten, tämä äitipuoli ap:n tapauksessa ei saisi allekirjoitella nimiään.
jos isän uusi naisystävä rupeaisi leikkimään äitiä. Lapsiin voi mun puolesta luoda ihan millaisen suhteen haluaa, mutta koska ei ole lasten vanhempi, pitäisi olla sen verran itsetuntoa että kunnioittaa sitä vanhemmuutta. Silloin hänenkin asemaansa lapsen elämässä läsnäolevana aikuisena on helpompi kunnioittaa. Lapsen kannalta on tietenkin kurjinta äitipuoli joka vihaa häntä, mutta kyllä melkein yhtä inhoittavaa on äitipuoli- tai naisystävä- joka yrittää kävellä oikean äidin yli. Lapsen paras on taatusti se että se toinen nainen osoittaa arvostusta ja kunnioitusta lapsen silmissä tämän äidille. Mut tää taitaa olla liikaa vaadittu suurimmalta osalta isien uusia. Vastoin tän palstan infoa, mun kokemukseni on että suuri osa niistä lasten äideistä on kuitenkin tervepäisiä, lastensa parasta ajattelevia ja heitä hyvin hoitavia naisia- ja usein vielä niin että se arjen vastuu todellakin lepää heidän niskassaan siinä missä isä pomii rusinat pullasta uusien ystävättäriensä kanssa tai ilman. En tunne yhtään tällä palstalla esiintyvän kaltaista katkeraa, itsekästä, rahanahnetta äitiä- jonka tarkoitus olisi tehdä exälleen tai tämän uusille kiusaa. Normaaleja, sydämellisiä naisia, jotka kuluttaa paljon energiaa siihen että arki ja lasten asiat sujuisivat hyvin.
elämää uuden perheen kanssa, niin kerrotko mikä täsäs on sellainen, joka estää sen lapsen asioiden hoitamisen? Äitiä ei näy koulun juhlissa, ei synttäreillä, ei missään ja silti pitäisi vain kunnioittaa ja antaa asioiden olla hoitamatta?
on sun tapauksessa sitten marginaali ongelmatapaus, jossa on varmaan lapsen etu et joku ylipäätään huolehtii. Mutta useimmiten kyseessä on normaalit ihmiset jotka huolehtivat ihan itse lapsistaan. Eikä siinä mitään naisystäviä tarvita pätemään. Tää on kyllä ihme aikaa- aina esimerkkinä on joku monivammainen ongelmatapaus- vaikka useimmat eroperheet koostuu ihan normaaleista ihmisistä.
perustanut uuden perheen ja jättänyt kaikki lapsen asiat isälle ja koska me tässä yhteistä arkea eletään niin hoidan niitä siinä kuin yhteistenkin lapsien. Lapsi käy äidillään silloin tällöin. Ja minä en ole mikään "naisystävä", naimisissakin ollaan olut jo 10v, joten kai tässä jo miehelle muutakin olen, kuin mitä haluat antaa ymmärtää..
että paperiin olisi riittänyt vain toisen hultajan nimi. Yhteishuoltajuudessa laki määrää huomioimaan, että tiedot menevät molemmille huoltajille. Näin ollen todistuksessa pitäisi olla sekä äidin, että isän nimi. Ja edelleenkään isän tyttöystävän nimi ei sinne kuulu. Tuossa on opettaja tehnyt periaatteessa virkavirheen, koska hän on laiminlyönyt säädettyä lakia. Eli ap: yhteys koululle ja kysy, millä tavalla he ovat hoitaneet sinulle tiedon lapsen koulunkäynnin edistymisestä. Jos opettaja ei ole tästä ilmoitusvelvollisuudesta tietoinen, pitää ihmetellä hänen ammattitaitonsa tasoa.
Paperihan ei ole mitenkään virallinen asiakirja mikä kenenkään teistä elämään vaikuttaisi. Allekirjoitus on siinä vain siksi, että opettaja tietää todisuksen käyneen näytillä kotona. Exäsi on fiksu mies!
niin voihan ne kaverit keskenään todistuksiin nimiä laitella! Tai jos epäilevät nimikirjoituksen "aikuisuutta" niin jonkun isosisko allekirjoittaa. Pääasia, että siellä on joku nimi?
Sitä pidetään "äidin leikkimisenä" , jos huolehtii lapsen, joka asuu luonani puolet ajastaan, asioita? Nuo äidit, joille se on kova paikka, ovat juuri niitä, jotka eivät itse huolehdi lapsestaan (likaiset vaatteet, hiukset hoitamatta, nälkäinen lapsi tullessaan isän kotiin). Äitipuolta voi sitten kaikille haukkua "äidin leikkimisestä", kun hän pesee lapsen koko vaatekerran (myös ne, jotka lapsi tuo mukanaan, kun äiti ei jaksa pestä, lapsi 5-vuotias ja haluaisi tarhaan puhtaan mekon), ruokkii lapsen, joka pyytää kotiin lähtiessään eväspussin, että saa ilta- ja aamupalan.
Tuolla perusteella voisin toimia 3-4 naapurinpojan holhoojana. Tai aikanaan lasteni perhepäivähoitaja olisi voinut allekirjoittaa holhoojana lasteni papereita, koska hän antoi puhtaat vaatteet (kun edelliset likaantuneet) ja harjasi hiukset, jotka pipon alla olivat menneet sähköisiksi jne.
sen äitipuolen nimi, pääasia että hommat hoituu.
t.kolmen äiti
että miten äitipuolelle on eds tullut MIELEEN allekirjoittaa paperi, jossa pyydetään nimenomaan huoltajan allekirjoitusta. Melkoisen tollo ämmä!
jos isän uusi naisystävä rupeaisi leikkimään äitiä. Lapsiin voi mun puolesta luoda ihan millaisen suhteen haluaa, mutta koska ei ole lasten vanhempi, pitäisi olla sen verran itsetuntoa että kunnioittaa sitä vanhemmuutta. Silloin hänenkin asemaansa lapsen elämässä läsnäolevana aikuisena on helpompi kunnioittaa. Lapsen kannalta on tietenkin kurjinta äitipuoli joka vihaa häntä, mutta kyllä melkein yhtä inhoittavaa on äitipuoli- tai naisystävä- joka yrittää kävellä oikean äidin yli. Lapsen paras on taatusti se että se toinen nainen osoittaa arvostusta ja kunnioitusta lapsen silmissä tämän äidille. Mut tää taitaa olla liikaa vaadittu suurimmalta osalta isien uusia. Vastoin tän palstan infoa, mun kokemukseni on että suuri osa niistä lasten äideistä on kuitenkin tervepäisiä, lastensa parasta ajattelevia ja heitä hyvin hoitavia naisia- ja usein vielä niin että se arjen vastuu todellakin lepää heidän niskassaan siinä missä isä pomii rusinat pullasta uusien ystävättäriensä kanssa tai ilman. En tunne yhtään tällä palstalla esiintyvän kaltaista katkeraa, itsekästä, rahanahnetta äitiä- jonka tarkoitus olisi tehdä exälleen tai tämän uusille kiusaa. Normaaleja, sydämellisiä naisia, jotka kuluttaa paljon energiaa siihen että arki ja lasten asiat sujuisivat hyvin.
elämää uuden perheen kanssa, niin kerrotko mikä täsäs on sellainen, joka estää sen lapsen asioiden hoitamisen? Äitiä ei näy koulun juhlissa, ei synttäreillä, ei missään ja silti pitäisi vain kunnioittaa ja antaa asioiden olla hoitamatta?
on sun tapauksessa sitten marginaali ongelmatapaus, jossa on varmaan lapsen etu et joku ylipäätään huolehtii. Mutta useimmiten kyseessä on normaalit ihmiset jotka huolehtivat ihan itse lapsistaan. Eikä siinä mitään naisystäviä tarvita pätemään. Tää on kyllä ihme aikaa- aina esimerkkinä on joku monivammainen ongelmatapaus- vaikka useimmat eroperheet koostuu ihan normaaleista ihmisistä.
perustanut uuden perheen ja jättänyt kaikki lapsen asiat isälle ja koska me tässä yhteistä arkea eletään niin hoidan niitä siinä kuin yhteistenkin lapsien. Lapsi käy äidillään silloin tällöin. Ja minä en ole mikään "naisystävä", naimisissakin ollaan olut jo 10v, joten kai tässä jo miehelle muutakin olen, kuin mitä haluat antaa ymmärtää..
toisistaan oman tilanteesi- jossa toimintasi on ymmärrettävää- koska lapsen äiti on kaukana ja perutanut uuden perheen (mikä ei ole mikään keskivertotilanne- vaan marginaalinen) ja sitten sen että se iskän kesällä löydetty misukka haluaa leikkiä äiskää?? Ne kun on ihan eri tilanteita. On ymmärrettävää että SINÄ SINUN maailmassasi käyttäydyt noin- OK? Ja ap;n tilanne on ihan toinen, ja on ymmärrettävää että hän vetää herneen nenään? Kun kaikki naisystävät ei ole samassa tilanteessa ja asemassa kuin sinä?
yksi nimikirjoitus sen murentaa. Hankkikaa naiset itsetunto!
että kannattaa pysytellä erossa noista uusperhekuvioista. Hyvänen aika jos teidän elämä on koko ajan noin vaikeata, miten te kestätte ja ennenkaikkea miten hulluja niistä lapsista tulee?
Puututaan aivan epäolennaisiin asioihin ja tapellaan yhdestä puumerkistä.
yksi nimikirjoitus sen murentaa. Hankkikaa naiset itsetunto!
Kuten kirjoitin, asia ei ole suuren suuri. Ei moinen pikkujuttu äitiyttäni mihinkään murenna. Raja on kuitenkin vedettävä johonkin, ja mielestäni se kulkee siinä, ettei äitipuoli voi esiintyä lasten huoltajana.
todistuksissa on sekä äidin- että isän nimi. Ihan näiden oikeiden, biologisten. Lapsille on muutenkin tärkeää- jos vain mitenkään mahdollista- saada mahdollisimman paljon kokemuksia siitä että on se oikea äiti ja oikea isä, jotka heistä huolehtii- näin nimenomaan kun vanhemmat on eronneet. Sitten on huonompia vaihtoehtoja.- ja silloin on hyvä että edes joku huolehtii. Mutta ensisijaisesti lapsen paras on se että lapsen asioista huolehtii äiti ja isä, ja yhdessä- yhteisymmärryksessä. Kaikki mikä ei tältä osin onnistu- varsinkaan jos se johtuu ulkopuolisista aikuisista aikuisista, on aina väärin lasta kohtaan. Ja näyttää siltä että erittäin usein aikuisten mustasukkaisuus, valtataistelu yms jyrää alleen lapsen tarpeen kokea aina ja ikuisesti omat vanhempansa toimimassa yhdessä hänen parhaakseen.
yksi nimikirjoitus sen murentaa. Hankkikaa naiset itsetunto!
Kuten kirjoitin, asia ei ole suuren suuri. Ei moinen pikkujuttu äitiyttäni mihinkään murenna. Raja on kuitenkin vedettävä johonkin, ja mielestäni se kulkee siinä, ettei äitipuoli voi esiintyä lasten huoltajana.
eteen mitään muutakaan.
ja äitinä ja ihmisenäkin vielä. ja nimenomaan siksi en halua mitään naisystäviä säätämään lasteni asioita. Olen itse vastuussa lapsistani kuin myös heidän isänsä- ja hoidamme heidän asiansa hyvin. Arvostan vanhemmuuttamme niin paljon, ettei siinä tarvita mitään ystävättäriä säätämään. Ystävättäret rakentakoot suhteet lapsiin omalta pohjaltaan, joka ei ole vanhemmuus tai huoltajuus. Mun lapsillani on perhe ja vanhemmat, eikä se kuuluu kelle tahansa. Ihme näkökulma.
yksi nimikirjoitus sen murentaa. Hankkikaa naiset itsetunto!
Kuten kirjoitin, asia ei ole suuren suuri. Ei moinen pikkujuttu äitiyttäni mihinkään murenna. Raja on kuitenkin vedettävä johonkin, ja mielestäni se kulkee siinä, ettei äitipuoli voi esiintyä lasten huoltajana.
eteen mitään muutakaan.
Äitipuoli osallistuu lasten elämään omasta vapaasta tahdostaa, omien halujensa ja kysyjensä mukaan, minä en lähtökohtasesti _odota_ tai vaadi mitään. Se miten työnjako lapsen isän päässä hoidetaan, on heidän oma asiansa. Toki olen kiitollinen, että asiat yleensä jokseenkin hyvin tuntuvat toimivan myös isän päässä.