miten raaskitte tehdä toisen lapsen pienellä ikäerolla?

Meillä on yhdellä ikäeroa vauvaan 3- vuotta ja hänen uhma osui juuri ajankohtaan.



Mutta pienemmällä ikäerolla on positiivisia kokemuksia. Kahdesti 1 vuosi, ollut todella hyvää aikaa.

Ja kerran 2 vuotta, silloin ok. Uhma ehti tulla vasta myöhemmin eikä se kohdistunut vauvaan.



Itselläni on siskoihin 5 vuotta ikäeroa ja ensimmäisellä ja viimeisellä on olemattomat suhteet koska yksi aloittaa koulun kun toinen saa esikoisen.

Samoin leikit ihan läheisempiin sisariin on erilaiset, isompaa kiukutti taaperon tuleminen sotkemaan hänen juttunsa. Tämä huomattu joka lapsen kohdalla, siis kolmella lapsella kun neljä lasta oli perheessä.

sillä mulle esikoinen oli todella iso juttu (siis varmasti kaikille, mutta yritän nyt selittää omaa kokemustani) ja mun oli aivan pakko keskittyä häneen täysin ja pitkään. Hormonit ja elämänmuutos vaativat sitä. Nautin äitiydestä ja halusin elää äiti-lapsisuhteen mahdollisimman täydesti ja voimakkaasti (omien kriteerieni mukaan, mulle tämä tarkoitti sitä, että oli loputtomasti aikaa lapselle).



Koin myös valtavaa syyllisyyttä jos esikoinen joutui ns. kärsimään, esim. vauvana jos piti herättää unilta kun piti mennä neuvolaan, myöhemmin jos en ehtinyt kuunnella jokaista hauskaa juttua jne.



Minä en kyennyt muunlaiseen äitiyteen, joten minulle pieni ikäero olisi varamsti ollut suuri virhe. Onneksi saimmekin 4 vuoden jälkeen sitten toisen (pienempikin ikäero olisi tosin saanut olla).

Huonoa tuuria kait mutta kyllä se raskausaika oli yhtä helvettiä pelon, kipujen ym. vaivojen kanssa, mutta raastavinta oli se niin esikoiselle kuin minullekkin etten saanut pitää häntä sylissä.

Esikoinen piti jopa laittaa osaksi aikaa hoitoon kun olin niin kipeä, enkä pystynyt hänestä huolehtimaan yksin kotona miehen ollessa töissä.

alkaen, eikä kukaan väitä, että he jäisivät vähemmälle rakkaudelle ko muut :)

Et voi yleistää! :)



Tsiisus, mistä näitä riittää.

Meillä on hyvä kokemus lyhyistä ikäeroista, jaksat sinä sitten muuta väittää.

Eipähän ainakaan päiväkodin tädin.



Kyllähän se surettaa, kun ei esikoinen ole enää ainokainen. Mutta plussan puolelle taitaa hänkin sisaruksesta jäädä. Haastavaa on olla tasapuolinen, mutta toivottavasti molemmat tuntevat itsensä rakastetuiksi.



Ja oikeasti en ole päiväkotia vastaan, mutta perheitä on niin monenlaisia, tilanteet vaihtelee ja eri perustein tehdään päätöksiä lasten ikäerostakin, joka ei kuitenkaan koskaan ole täysin vanhempien päätettävissä edes.

Minusta sisaruksen olemassaolo korvaa menetettyä kahdenkeskistä aikaa vanhemman kanssa. PIenelle kiva kun voi seurata isomman toilailuja ja isommalle myös kun saa olla mallina.Omilla lapsillani tosin iso ikäero, mutta pienellä ikäerolla lapsella on aina myös myöhemmin leikki-ja nahistelukaveri :)

Kuulostaalähinnä siltä että sinulla oli äitiys hukassa ja murehdit ihan naurettavia asioita!



Onko elämä muutenkin vaikeaa kuin vaan tulla äidiksi?

ne jotka tekevät lapset pienemmällä ikäerolla, rakastavat lapsiaan (tai esikoistaan) vähemmän kuin sinä. Minulla on kolme lasta, joista kaksi ensimmäistä tulivat tasan vuoden ikäerolla ja rakastan heitä ja myös kolmatta lastani enemmän kuin osaan sanoin kuvata. Jokainen lapsi on minulle erityisen rakas, jokaiselle on sijaa sydämessäni.

Melkein vihaksi pistää, kun olen lukevinani rivien välistä, että sinun rakkaus lastasi kohtaan on jotenkin isompaa kuin muiden kokema.

huh sehän vasta raskasta olis tehdä lapsia vaikkapa kolmen vuoden ikäerolla ja ...sitä yövalvomista kestäs sillä menolla vuodesta toiseen... Nyt kun on lyhyt ikäero niin vauvaikä on pian meidän perheestä ohi ja saa itsekkin lopulta nukkua kunnon yöunia. Kamalat raskausajatkin on sitten valvomisineen tehty myös..



toinen syy on myös se, että itsellä alkaa olla ikää sen verran (plus piiitkä lapsettomuustausta eli lasten saannin vaikeus taustalla) että kovin kauaa ei uskaltanut odottaa kun sisaruksen kuitenkin halusi eli annettiin sisarukselle mahdollisuus heti toisen vauvaajan jälkeen.

olen kyllä luonteeltani vähän herkkä murehtimaan, mutta en ole koskaan kokenut elämää vaikeaksi, päinvastoin, en ole koskaan ollut masentunut tms. Äitiydenkin olen kokenut itselleni todella helpoksi ja luontevaksi, vaikka asiaa voi olla vähän vaikea ymmärtää tuon aiemmin kertomani valossa :D

Kuulostaalähinnä siltä että sinulla oli äitiys hukassa ja murehdit ihan naurettavia asioita!

Onko elämä muutenkin vaikeaa kuin vaan tulla äidiksi?

eikö teitä säälitä esikoinen kun ensin raskaus ja sit toinen pieni aiheuttaa sen ettei saa enää äidin koko rakkautta eikä välttämättä pääse syliin tai ulos tai mitä vaan? Mä rakastan tätä esikoista niin paljon etten haluis tähän väliin vielä muita, en halua jakaa resurssejani. Haluan että hän saa paljon ja itsellenikin jää. Miten olette perustelleet pienen ikäeron?

Miksi esikoinen pitäisi unohtaa kun uusi syntyy? Se uusi vauva syntyy perheeseen jossa on jo rutiinit ja tapa toimia ja se uusi tulokas sopeutuu siihen elämään, ei niin että uusin tulokas pyörittää koko systeemiä. Riittääkö sinulla resusrsseja vain yhdelle kerrallaan? Juu parempi että et teekään niitä sitten lisää.

5, olet outo

kiitos 45, mulla sama olo. Sitä tarkoitin, kun sanoin että haluan antaa tälle esikoiselle kaiken. Haluan jaksaa innostua hänen jutuistaan, mutten silti halua upota ja hukkua äiteyteen kokonaan - nyt kun on vain yksi lapsi, mulla on energiaa olla myös minä. Ja mitä tohon elämän vaikeaksi tekemiseen tulee, ja yhden lapsen kanssa valittamiseen, mullahan just on megahelppoa! Esikoinen ei ollu itkuvauva ja kaikki on sujunut tosi helposti, voin rehellisesti sanoa nauttivani elämästä, ja uskon siksikin lapseni voivan hyvin. Jos tähän nyt tulisi raskaus ja lapsi, niin kai se jostain olisi poissa? Vai oletteko te niitä superäitejä? Kaikki tuntemani kahden/useamman äidit joutuvat rajoittamaan omaa ja siten lastensa elämää, kun paikkaan x ei jaksa kun pitää pukea ja pakata, tai kun äiti on niin väsynyt, tai on muuten hankalaa. Nämä äidit vetoavat aina siihen, että sitten parin vuoden päästä helpottaa. Yhden pienen tai yhden isomman ja yhden pienen kanssa on kokemukseni mukaan mahdollista nauttia lapsista ja elämästä 'jo nyt'. Eikä teidän mulle tarvi perustella, tarkoitin että miten ootte itsellenne perustelleet. Jos jaksatte jakaa niin olen kiitollinen, jos iskee hermoon ja haluatte keljuilla niin antaa tulla, ehkä te tarvitsette sitä.

mun lapsiani ihan höpönä, niin paljon että se välillä oikein sattuu. Ja kyllä, rakkautta riittää ihan molemmille yhtä paljon. Meillä esikoisella ja kuopuksella on 3v ikäeroa, se nyt ei tosin mun mielestä ole kauhean pieni ikäero. Nyt keväällä syntyy kolmas lapsi ja ikäeroa tulee tasan 2v. Meinaan edelleen rakastaa ja sylitellä lapsiani samaan malliin ja ulkonakin ollaan käyty vaikka olen raskaana;)Aion myös rakastaa uuttakin tulokasta varmasti ihan yhtä täysillä.

kiitos 45, mulla sama olo. Sitä tarkoitin, kun sanoin että haluan antaa tälle esikoiselle kaiken. Haluan jaksaa innostua hänen jutuistaan, mutten silti halua upota ja hukkua äiteyteen kokonaan - nyt kun on vain yksi lapsi, mulla on energiaa olla myös minä. Ja mitä tohon elämän vaikeaksi tekemiseen tulee, ja yhden lapsen kanssa valittamiseen, mullahan just on megahelppoa! Esikoinen ei ollu itkuvauva ja kaikki on sujunut tosi helposti, voin rehellisesti sanoa nauttivani elämästä, ja uskon siksikin lapseni voivan hyvin. Jos tähän nyt tulisi raskaus ja lapsi, niin kai se jostain olisi poissa? Vai oletteko te niitä superäitejä? Kaikki tuntemani kahden/useamman äidit joutuvat rajoittamaan omaa ja siten lastensa elämää, kun paikkaan x ei jaksa kun pitää pukea ja pakata, tai kun äiti on niin väsynyt, tai on muuten hankalaa. Nämä äidit vetoavat aina siihen, että sitten parin vuoden päästä helpottaa. Yhden pienen tai yhden isomman ja yhden pienen kanssa on kokemukseni mukaan mahdollista nauttia lapsista ja elämästä 'jo nyt'. Eikä teidän mulle tarvi perustella, tarkoitin että miten ootte itsellenne perustelleet. Jos jaksatte jakaa niin olen kiitollinen, jos iskee hermoon ja haluatte keljuilla niin antaa tulla, ehkä te tarvitsette sitä.

ne jotka tekevät lapset pienemmällä ikäerolla, rakastavat lapsiaan (tai esikoistaan) vähemmän kuin sinä. Minulla on kolme lasta, joista kaksi ensimmäistä tulivat tasan vuoden ikäerolla ja rakastan heitä ja myös kolmatta lastani enemmän kuin osaan sanoin kuvata. Jokainen lapsi on minulle erityisen rakas, jokaiselle on sijaa sydämessäni.

Melkein vihaksi pistää, kun olen lukevinani rivien välistä, että sinun rakkaus lastasi kohtaan on jotenkin isompaa kuin muiden kokema.

En tarkoita tätä! En en! En yhtään! Enkä sitä että epäilisin muiden rakkautta, sillä rakkaudesta kai niitä muksuja tehdään. Muiden tunteita en lähtis edes arvailemaan, mut oma olo just nyt on se, että mä olen tämän lapsen äiti, en muiden, enkä haluakaan rakastaa muita.

ne jotka tekevät lapset pienemmällä ikäerolla, rakastavat lapsiaan (tai esikoistaan) vähemmän kuin sinä. Minulla on kolme lasta, joista kaksi ensimmäistä tulivat tasan vuoden ikäerolla ja rakastan heitä ja myös kolmatta lastani enemmän kuin osaan sanoin kuvata. Jokainen lapsi on minulle erityisen rakas, jokaiselle on sijaa sydämessäni.

Melkein vihaksi pistää, kun olen lukevinani rivien välistä, että sinun rakkaus lastasi kohtaan on jotenkin isompaa kuin muiden kokema.

En tarkoita tätä! En en! En yhtään! Enkä sitä että epäilisin muiden rakkautta, sillä rakkaudesta kai niitä muksuja tehdään. Muiden tunteita en lähtis edes arvailemaan, mut oma olo just nyt on se, että mä olen tämän lapsen äiti, en muiden, enkä haluakaan rakastaa muita. T. Ap

ne jotka tekevät lapset pienemmällä ikäerolla, rakastavat lapsiaan (tai esikoistaan) vähemmän kuin sinä. Minulla on kolme lasta, joista kaksi ensimmäistä tulivat tasan vuoden ikäerolla ja rakastan heitä ja myös kolmatta lastani enemmän kuin osaan sanoin kuvata. Jokainen lapsi on minulle erityisen rakas, jokaiselle on sijaa sydämessäni. Melkein vihaksi pistää, kun olen lukevinani rivien välistä, että sinun rakkaus lastasi kohtaan on jotenkin isompaa kuin muiden kokema.

En tarkoita tätä! En en! En yhtään! Enkä sitä että epäilisin muiden rakkautta, sillä rakkaudesta kai niitä muksuja tehdään. Muiden tunteita en lähtis edes arvailemaan, mut oma olo just nyt on se, että mä olen tämän lapsen äiti, en muiden, enkä haluakaan rakastaa muita.

hömppälehtien naiselta, joka tällaisestakin asiasta saa kauhean ongelman aikaiseksi. Huoh, onko näin kanoja oikeasti olemassa?

"Jos ei henkiset resurssit kestä, niin tehkää lapset pitkällä ikäerolla". Miksi pienen ikäeron kannattajat mollaavat "pitkän" ikäeron perheitä? Eli parempia vanhempia ovat ne, joiden lapsilla pieni ikäeroko?

kanaksi mua ei olekaan ennen sanottu! Enkä mä mitään vingu, kysyin kysymyksen. Jotkut, joilla ei ole asian kans ongelmaa, vastaavat asiallisesti, mut joihinkin kalikka kalahtaa näköjään. Eikä kai mua kukaan pakota. Mietin vaan kun kaikki niin pakolla pusaa lapsia pienin välein, että mikä sitä motivoi. Kai kysyä saa? T. Ap, 38v, helsingistä, korkeakoulutettu, asuntovelaton.. Analyse this!