miten raaskitte tehdä toisen lapsen pienellä ikäerolla?

Ja viimeisenä raskausaikana jäin yh:ksi.



En suosittele kokeileen.



Lapset nyt alakouluikäisiä ja alkaa elämä helpottaan mutta toisin valitsisin jos nyt olisin siinä tilanteessa.

jos voi raskauden aikana tosi huonosti tai on selkä paskana, tai kun vatsa jo iso tai loppuraskaudesta ei saa nostella - eivät nämä varmaan rakkauden määrää vähennä, mut riittääkö sille yksvuotiaalle että sanotaan et rakastetaan tai halitaan sohvalla? Ja entäs kun uus vauva huutaa koliikkia tai nälkää tai nukkuu 15min pätkissä, miten äiti sillon keskittyy taaperoon tai ottaa syliin? 3v mustakin ideaali ero. Eikä se biologinen sisarus mikään onnen tae ole.

Ei aina voi lähteä ulos tai ottaa syliin. Nyt mä jaksan nauttia esikoisesta ja sen energiasta (on 15kk)mut jos ois raskauspahoinvointi tai vauva niin en salettiin nauttis samalla tavalla. T. Ap

että isä on päivisin töissä ja minä lasten kanssa kymmenenkin tuntia yksin. Ei se isän huomio paljon lohduta siinä pitkin päivää kun ei se isä ole siinä sitä antamassa. Parivuotiaskin on vielä tosi pieni, eikä ymmärrä sitä, miksei äiti ehdikään enää leikkiä ja pitää sylissä kun tilalle on tullut huutava käärö.

Kai sitä ehtii leikkiä esikoisen kanssa samalla tavalla kun ehtii paskallekin jossain välissä: aivan normaalisti. Sulle on ilmeisesti tavallinen elämä kauhean hankalaa?

meillä esikoisen ja kaksosten välillä ikäeroa 1v8kk. hyvin ollaan pärjätty. kauhea pahoinvointi kaksosista, ja loppuakohti selkää kolotti, ja oli helteellä vähän tukalaa, mutta kuitenkin esikko pääsi päivittäin puistoon, rannalle ja muutenkin ulos. ja ihan hyvin pystyin isompaakin kantamaan.. kaksosten synnyttyä ei esikon sylittely yhtään vähentynyt, ja ulkona käytiin päivittäin kuten ennenkin. kai se on omasta asenteesta kiinni.

Itse iltatähti, ikäero seuraavaan sisarukseeni 8 vuotta.



Mieheni ainoa lapsi, eli haluttiin että meidän lapsilla on samanikäinen sisarus.





T: vauva 11 kk ja rv 19

kannattaa "tehdä" lapset pitkillä, jopa yli 3 v ikäeroilla.



Pienistä ikäeroista on paljon hyötyä ja iloa. Sisaruskateus jää pieneksi, kun sisarukset on olleet olemassa "aina". On omanikäistä leikkiseuraa omasta takaa. Ja lapset oppivat asiat kuin itsestään, kun treenaavat niitä yhdessä. Puhumattakaan siitä, että ikävä vauvavaihe on nopeasti takana. Sillä mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä mielenkiintoisemmaksi hän tulee.

Se on hyvä jos huomaa ettei kuulu tähän porukkaan.

Mutta ei se taas tarkoita ettei muut pärjää, vaan koska itse ei pystyisi.



Meidän perheessä on asiat kunnossa ja sylissä mahtuu olla.



Miten joku voi sanoa etten rakastaisi lasta? Se määrä tuplaantuu toisen syntyessä. Ei tuolla asetelmalla voisi koskaan hankkia toista lasta: aina se on esikoiselta pois!



En ymmärrä alkuunkaan lauseitasi: Et halua teidän väliin muita, enkä sitä että tahdot lapsen saavan paljon ja itsesi?

Kai nyt esikoisen saaminenkin on pois sinulta tuolla logiikalla. Mutta onneksi elämä ei mene noin. ;)

Se on just niin vaikeeta mitä siitä itse haluaa tehdä. Piste.

Rakastan näitä neljää lastani täydellä sydämellä. Ovat päässeet ulos ja syliin ja joka paikkaan ja kotona on hoidettukin eskariin asti.

Kerro, kenelle minun pitää perustella se, että lapset on lyhyillä ikäeroilla. Sinulle vai?

eikö teitä säälitä esikoinen kun ensin raskaus ja sit toinen pieni aiheuttaa sen ettei saa enää äidin koko rakkautta eikä välttämättä pääse syliin tai ulos tai mitä vaan? Mä rakastan tätä esikoista niin paljon etten haluis tähän väliin vielä muita, en halua jakaa resurssejani. Haluan että hän saa paljon ja itsellenikin jää. Miten olette perustelleet pienen ikäeron?

olemassa tutkimustietoa, että 3 vuotta on lasten keskinäisen suhteen kannalta pahin mahdollinen ikäero. Tuon ikäinen esikoinen on saanut olla liian kauan ainokainen eikä enää sopeudu pikkusisarukseen välttämättä ollenkaan, vaan lapset tappelevat keskenään koko lapsuutensa. Parivuotias vielä unohtaa melko nopeasti sen ajan kun oli ainokainen. Tähän nyt tietenkin älähtävät 3 vuoden ikäerolaiset että kyllä meidän pirkkopetteri ainakin sopeutui eivätkä lapset tappele, mutta tämmöinen tutkimus nyt vaan on. Kuulin siitä äidiltä jolla itsellään on nyt teini-ikäiset lapset 3 v ikäerolla ja hän oli samaa mieltä tuosta tutkimustuloksesta.

on sitten kertarysäyksellä ohi. Nyt meillä on nuorimmatkin jo koulussa ja elämän on varsin leppoisaa. Ovat kuin majakka ja peräväaunu, ikäeroa 1v3kk :) Monia vuosia jatkuvia yöherätyksiä ja imetyksiä ja raskausaikoja, ei kiitos. Näin on parempi.

Meille syntyi ihan tavallisia vauvoja, jotka söi ja nukkui. Isompien kanssa lähdettiin puistoon ja vauva vaunuihin nukkumaan ja kivaa oli.

että isä on päivisin töissä ja minä lasten kanssa kymmenenkin tuntia yksin. Ei se isän huomio paljon lohduta siinä pitkin päivää kun ei se isä ole siinä sitä antamassa. Parivuotiaskin on vielä tosi pieni, eikä ymmärrä sitä, miksei äiti ehdikään enää leikkiä ja pitää sylissä kun tilalle on tullut huutava käärö.

"siis päivisin kun isä töissä ja äiti voi huonosti/kiinni vauvassa. Ei aina voi lähteä ulos tai ottaa syliin."



Me tehtiin lapset pienellä ikäerolla, kun isä vielä opiskeli yliopistossa. Pystyi suorittamaan opinnoista osan etänä ja olemaan paljon kotona. Osattiin jo ennakoida, että valmistumisen jälkeen työelämä ei jousta samalla tavalla kuin opiskelut.

Kyllä se on rankempaa muksulle, jos on viisi vuotta ollut ainokainen ja sitten tulee vauva. Jos et ole huomannut, niin lapset tykkäävät toisten lasten seurasta ja ainakin meidän puolivuotiaalla ja kaksivuotiaalla on jo yhteisiä hauskoja juttuja. Vanhempi siis naurattaa nuorempaa ja molemmat nauttivat.

ja että sisarukset vähentävät lasten saamaa rakkautta! Olen luullut, että rakkaus ei ole määrällisesti mitattava asia ja että jos on enemmän perheenjäseniä niin rakkautta ja huomiota on enemmän jaettavana.

että ei pidä ajatella ensimmäisen lapsen jälkeen, että jos rakkautta ei riitäkään seuraaville, ja miten niitä voisi muka rakastaa yhtä paljon. Lääkäri vakuutti, että rakkaus on siitä uskomaton luonnonvara, että se vain kasvaa, mitä enemmän sitä jakaa, ja seuraavia lapsia rakastaa vähintään yhtä lujasti kuin ensimmäistä.



Hän oli aivan oikeassa.

Sinä kuulut nähtävästi näihin ensimäisiin. Minä niihin toisiin.

jos voi raskauden aikana tosi huonosti tai on selkä paskana, tai kun vatsa jo iso tai loppuraskaudesta ei saa nostella - eivät nämä varmaan rakkauden määrää vähennä, mut riittääkö sille yksvuotiaalle että sanotaan et rakastetaan tai halitaan sohvalla? Ja entäs kun uus vauva huutaa koliikkia tai nälkää tai nukkuu 15min pätkissä, miten äiti sillon keskittyy taaperoon tai ottaa syliin? 3v mustakin ideaali ero. Eikä se biologinen sisarus mikään onnen tae ole.

Täällä aina päivittelee ihmiset, joilla on yhdenkin kanssa elämä rankkaa ja lapsi vie kaiken ajan :)

Huonoa tuuria kait mutta kyllä se raskausaika oli yhtä helvettiä pelon, kipujen ym. vaivojen kanssa, mutta raastavinta oli se niin esikoiselle kuin minullekkin etten saanut pitää häntä sylissä.



Esikoinen piti jopa laittaa osaksi aikaa hoitoon kun olin niin kipeä, enkä pystynyt hänestä huolehtimaan yksin kotona miehen ollessa töissä.

Voi olla koliikkia, synnytyksen jälkeistä masennusta, parisuhdekriisiä, voi syntyä vammainen lapsi jne.



Itse olen seurannut sekä perheitä, joissa lapsilla ns pieni ikäero että perheitä, jossa ikäero on suurempi. Se on kyllä valetta, että sisaruuskateutta ei pienen ikäeron perheissä olisi. Esimerkiksi eräät veljekset, joiden ikäero on 1 v 8 kk tappelevat koko ajan. Isompi on nyt 6-vuotias. Minulla itselläni taas on sisko, joka on minua 1 v 3 kk nuorempi. Olemme todella läheisiä aikuisinakin, mutta lapsina kyllä oli sisaruuskateutta ja vielä ehkä enemmän kuin tavallisesti, koska olimme melkein kuin saman ikäiset, mutta silti oli siskoani vanhempi ja aina eka kaikessa (siis aloitin ensin koulun, sain ensin ajokortin jne).



Parhaat eväät elämälleen saa lapsi, jonka vanhemmat jaksavat olla läsnä ja eläytyä lastensa kokemuksiin ja tunteisiin ja suhtautua lapsiinsa tasapuolisesti. Liian usein näkee uupuneita taaperon ja vauvan vanhempia (äitejä), jotka tiuskivat esikoiselleen kaiken väsymyksensä ja turhautumisensa. Kyllä kai sen uuden vauva-ajan jaksaa paremmin kun on saanut välissä vähän levätä ja käydä vaikka töissä.