Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anoppi kauhuissaan, kun poikansa "joutuu" hoitamaan lapsia öisin

Vierailija
08.01.2012 |

Meillä eletään hieman ikävämpää elämänvaihetta, kun lapsistamme kaksi on vakavasti sairaita, jonka takia valvottavat öisin ja sitten sen lisäksi on vauva, joka itkee ja paljon eikä juurikaan nuku.

Mieheni on aina ollut erittäin hyvä isä ja osallistunut lasten hoitoon heti vauvan syntymästä saakka. Jo aiemmin anopin on ollut vaikea hyväksyä, että mies on esim. välillä viikonloppuna hoitanut vauvan syötöt, jotta minä olen saanut nukkua pitkään. Minulle kun tuo heräily on todella raskasta, koska en osaa nukahtaa heti uusiks vaan saatan olla joskus tunninkin hereillä, vaikka vauva ois ajat sitten nukahtanut uudelleen. Ja migreenini ei kauheasti tykkää, jos univelkaa kertyy liikaa, niin sitten on kohtauksia vähän väliä.

On sitten kyläillessään kauhistellut, että miksi poikansa pitää valvoa öisin kun poikansa käy töissä ja minä olen vaan kotona niin voisin hoitaa myös lasten yöheräilyt, kuten heilläkin oli aikanaan. Tähän ei olla juuri muuta kommentoitu, kun että meillä hoidetaan asiat toisin ja mies on itse sanonut äidilleen, että haluaa välillä hoitaa lasten yösyötöt.

Nyt anoppi on sitten ollut aivan kauhuissaan, kun mies hoitaa lasten heräilyjä 3-4yönä viikossa ja osa noista on sitten miehen työpäiviä.

Anoppi on paheksunut sitä, etten minä voi hoitaa lasten heräilyjä ja antaa miehen nukkua kun hänen on käytävä töissä. Lievästi sanottuna on v***ttanut nuo anopin höpötykset, mutta olen koittanut pitää mölyt mahassani, vaikka mieli on tehnyt sanoa pahemminkin välillä. Mies on käskenyt äitinsä olla puuttumatta meidän tapaamme toimia ja muistuttanut äitiään, että jos minä valvon liikaa, niin joudun sairaalaan migreenini takia kuten on jo kerran käynyt.

Vaikka anoppi on aina niin kauhuissaan, kun poikansa valvoo, niin eipä hän itse kyllä silti ole tarjoutunut, että hän voisi auttaa lasten hoidossa. Kylässä kyllä käy ja sillon kyllä välillä sentään touhuaa lastenkin kanssa, mutta tuon enempää apua on anopilta odottaa. On joskus pyydetty hoitamaan lapsia esim. tunniksi tai kahdeksi, mutta se on ollut hänelle todella vaikeaa ja on sitten päätetty antaa olla.

Anteeks, oli pakko purkaa tätä kiukkua jonnekin. Anoppi oli taas vierailulla ja tuntuu, että pää räjähtää, jos en saa tätä purettua jonnekin.

Eikä tarvitse tulla huutelemaan, että älä anoppia hauku, vika on sinussa tai jotain muuta. Halusin vaan purkaa ajatukseni jonnekin anonyymisti, kun en kaikkea halua anopille päin naamaa sanoa. Vaikka hänellä on nyt taas tosi v-mäinen kausi menossa, niin aika ajoin hän osaa olla todella mukavakin. Ja toisaalta, osa tuosta anopin nalkutuksesta saattaa olla hänen tapaansa käsitellä lastenlastensa sairautta ym.

Kommentit (90)

Vierailija
41/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lainkaan epäreilua. Olen aiemminkin kirjoittanut tästä, mutta esikoisemme oli erittäin huonosti nukkuva, eli heräili n. 3kk-2v joka yö 1-10 kertaa, keskimäärin ehkä 4. Lapsi oli kotihoidossa 3-vuotiaaksi ja olimme molemmat vuorotellen kotona, vuoroin töissä. Siitä saakka kun yöimetykset loppuivat (n. 8kk) hoidimme lasta vuoroöin, piste. Olemme monta kertaa myöhemmin todenneet, että tämä oli järkevin ratkaisu, minkä olemme koskaan vanhempina tehneet. Emme olisi muuten selvinneet. Ja molemmat joutuivat siis hoitamaan öitä sekä töissä ollessaan että kotona ollessaan.

Olen aika yllättynyt tällä palstalla vallitsevasta asenteesta, että työssäkäyvän pitäisi olla vapautettu yöherätyksistä. Olihan se ihan hirveää mennä töihin valvotun yön jälkeen, mutta itsellä oli 7kk valvomisen jälkeen kaikki masennuksen oireet pelkästä valvomisesta, korjaantuivat heti kun aloimme hoitaa vuoroöin lasta ja sain nukkua joka toisen yön.

Eli upeaa, että mies hoitaa, koska se ei selvästikään ole mikään itsestäänselvyys, mutta täysin kohtuullista se on, varsinkin kun teillä on kolme lasta ja sairaita lapsia. Anoppisi on a) way out of line ja b) yksinkertaisesti väärässä. ET ole epäreilu eikä miehesi poikkeuksellisen reilu!

on mentävä töihin, vaikkei ole yöllä pahemmin nukkunut. Mies ehdotti tätä aikanaan itse ja minä olin aluksi hieman vastaan, juurikin siksi, koska pelkäsin mieheni työnteon kärsivän, jos hän ei saa yöllä nukkua kun tunnin tai kaks. Mieheni oli kuitenkin asian jo päättänyt, että hän haluaa myös välillä hoitaa lasten heräilyt ja nyt kun lasten sairastaminen on kestänyt jo pidempään niin välillä meillä on myös hoitaja, jolloin saa molemmat nukkua.

ap

Hieno mies sinulla, ja jos järjestelynne on hänelle ok, ei muilla ole nokan koputtamista.

Itsekin pidän epäreiluna, että työssäkäyvä valvoo puolet viikosta, mutta en kehtaisi sanoa sitä ääneen tällaisen perheen kohdatessani.

Vierailija
42/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen aika yllättynyt tällä palstalla vallitsevasta asenteesta, että työssäkäyvän pitäisi olla vapautettu yöherätyksistä.

Olen myös tosi yllättynyt samasta asiasta.

Myös meillä molemmat lapset on hoidettu vuoroöin yöimetyksen loppumisen jälkeen eli esikoinen oli 6kk ja kuopus 5kk. Molempien yöheräilyt jatkuivat n. 2- 2,5 -vuotiaiksi.

Näin kummallekaan ei tullut ylitsepääsemätön univelka vaan väsymystä jaettiin ja siten molempien pää pysyi kuosissa. Ja samoin parisuhde, sillä allekirjoittaneen pää ei olisi kestänyt yhtään pitempi jaksoista valvomista. Kaiken väsymyksen purin sitten mieheenki kun lapsiini en sitä voinut tehdä. Myös minulla alkoi tulla masennuksen kaltaisia oireita imetysaikana juurikin johtuen huonosta nukkumisesta.

Menin töihin molempien lasten ollessa n 1,5 -vuotiaita ja monet työpäivät tuli tehtyä väsyneenä mutta kyllä niistä hyvin selvisi kun tiesi, että seuraavana yönä saa taas nukkua. Itse teen myös aika vaativaa työtä ja silti selvisin hyvin. Sitten tietenkin olisi eri asia jos joka yö joutuisi valvomaan mutta kyllä aikuinen ihminen nyt joka toisen yön taktiikalla pysyy toimintakykyisenä. Sitä samaa kun vaaditaan kuukausitolkulla valvoneilta äideiltäkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen aika yllättynyt tällä palstalla vallitsevasta asenteesta, että työssäkäyvän pitäisi olla vapautettu yöherätyksistä.

Miksi työssä käyvän pitäisi automaattisesti olla vapautettu yöheräilyistä?

Unta tarvitsee ihan yhtä lailla se, joka on kotona, varsinkin jo on useampi lapsi vaatimassa hoitoa sen ajan kun toinen on töissä. Tietysti täytyy ottaa huomioon työ jota toinen tekee, onhan niissäkin eroja, mutta esim. meidän tapauksessa, kun kotona on ollut parhaillaan öisin valvovan vauvan lisäksi menevät 2 ja 4v jotka ei nuku päiväunia, olisin ollut hermoromahduksen partaalla, jos en olisi koskaan saanut nukkua. Vauva valvotti pidemmän jakson joka yö 00-04, joten olisi aika lyhyeksi ja katkonaiseksi jäänyt minnun nukkuminen, jos joka yö olisin joutunut yksin valvomaan tuon ajan, enkä päivisin saanut koskaan nukkua. Saati sitten jos lapset ovat vielä "erityislapsia" ja vaativat normaalia enemmän huolenpitoa.

Vierailija
44/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina vähintään yks tulee sanomaan, että mitäs valitat ole onnellinen, että lapsillasi on isovanhempi kun kaikilla ei ole. Ei tsiisus!!!

Mitä ihmettä sä valitat, olisit kiitollinen, että teillä sentää on isovanhempia elossa! Kaikilla ei ole sitäkään.

Ja todellakaan, kenelläkään ei ole nokan koputtamista miten te lasten yöhoidot järkkäätte. Kunhan järkkäätte.

Meillä muuten mies on osallistunut ihan kiitettävästi myös yöhoitoihin vaikka sairaina ei lapset ole olleetkaan. Senpä takia en ole ikinä jaksanut muutenkaan ymmärtää tätä "mies käy töissä, sen pitää nukkua" -jänkätystä.

Kukaan vielä ehtinyt kommentoimaan että "mitäs hankit lapsia jos et jaksa..". Oikeasti ap, voimia tilanteeseen ja hatunnosto itsehillinnällesi. On hienoa että sinulla on mies joka on valmis jakamaan lastenhoitoon liittyvän vastuun omasta aloitteestaan ja ilmeisesti myös mielellään.

Jos asia on anopille noin suuri ongelma, miehesi olisi ehkä syytä jutella äitinsä kanssa ja tehdä selväksi että asian hoitaminen näin on teidän perheen valinta ja että vaikka anoppi olisi asiasta mitä mieltä hyvänsä, se ei oikeuta häntä kritisoimaan teidän tapaanne elää lapsiperheenä.

Vierailija
45/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta me pääätimme hoitaa nukkumise heräämiset atavllamme, sillä joka toimii meillä parhaiten.

2 sairasta lasta meilläkin ja anoppi from hell

Vierailija
46/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

joka kyläilykerralla tarvitse tuoda omia mielipiteitään julki ja kertoa miten toimimme hänestä väärin jne. Ei vaan ole tuntunut menevän perille ja nyt lastemme sairastuttua, tuosta miehen valvomisesta on tullut anopille joku pakkomielle aina siitä huomautella.

Muutamat tutut ovat sanoneet, että he katkaisisivat välit tuollaiseen anoppiin ja varmasti se helpompaa olisikin, mutta koska hän on lastemme ainoa isovanhempi eikä nyt ihan älyttömän usein vieraile, niin ei olla välejä katkaistu, vaikka molemmat tiedämme, että aikuisen pitäisi osata käyttäytyä.

Ja kun tiedän senkin, että anopilla on näitä kausia kun on todella v-mäinen ja sitten taas todella ihana, niin sitä koittaa vaan jaksaa sitä käytöstä ja erittäin paljon auttaa se, kun mieheni on tukenani eikä ole äitinsä puolella.

ap

Aina vähintään yks tulee sanomaan, että mitäs valitat ole onnellinen, että lapsillasi on isovanhempi kun kaikilla ei ole. Ei tsiisus!!!

Mitä ihmettä sä valitat, olisit kiitollinen, että teillä sentää on isovanhempia elossa! Kaikilla ei ole sitäkään.

Ja todellakaan, kenelläkään ei ole nokan koputtamista miten te lasten yöhoidot järkkäätte. Kunhan järkkäätte.

Meillä muuten mies on osallistunut ihan kiitettävästi myös yöhoitoihin vaikka sairaina ei lapset ole olleetkaan. Senpä takia en ole ikinä jaksanut muutenkaan ymmärtää tätä "mies käy töissä, sen pitää nukkua" -jänkätystä.

Kukaan vielä ehtinyt kommentoimaan että "mitäs hankit lapsia jos et jaksa..". Oikeasti ap, voimia tilanteeseen ja hatunnosto itsehillinnällesi. On hienoa että sinulla on mies joka on valmis jakamaan lastenhoitoon liittyvän vastuun omasta aloitteestaan ja ilmeisesti myös mielellään.

Jos asia on anopille noin suuri ongelma, miehesi olisi ehkä syytä jutella äitinsä kanssa ja tehdä selväksi että asian hoitaminen näin on teidän perheen valinta ja että vaikka anoppi olisi asiasta mitä mieltä hyvänsä, se ei oikeuta häntä kritisoimaan teidän tapaanne elää lapsiperheenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todella ikävä kyllä tuo sun tapaus :( Eiköhän se ole teidän asianne kuinka hoidatte asian, kunhan se hoidetaan kaikkien ollen tyytyväisiä!

Meillä lapsi vasta tulossa, mutta itse pidän päivänselvänä, että mieskin herää öisin vuorollaan (en voi imettää lääkityksen takia) ja näin mieskin on alusta asti ihan oma-aloitteisesti puhunut. Mies ajaa rekkaa, joten työ vaatii kyllä täyden keskittymisen ja jaksamisen, joten työpäiviä edeltävät yöt hoidan minä, minulle se on itsestäänselvyys meijän tapauksessa, mun vuoro on nukkua sitten miehen vapaa päivinä enempi jos tarvetta on :) Tapoja on yhtä monta kuin ihmistäkin :)

Vierailija
48/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ihmettä sä valitat,

olisit kiitollinen, että teillä sentää on isovanhempia elossa! Kaikilla ei ole sitäkään.

Ehkä kuitenkin onnekkaimpia ovat ne, joilla isovanhempia ei enää ole elossa ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan kylmästi valehdella anopille, ettei mies valvo öisin.. asia kun ei hälle kuulu niin ei tarttis enää siitä vääntää?

Vierailija
50/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

äijä tulee töihin univelkaisena, työt ei luista ja jatkuvasti saa olla korjaamassa tekemisiään. Meillä on tehty tuoreille isille selväksi, että aika äkkiä ohjataan palkattomalle vapaalle, jos ei työt luista.

Ei pidä hankkia lapsilaumaa, jos puolisosta ei ole äidiksi.

Mutta kukapa se sanoo, että työt eivät luistaisi vaikka pikkulasten takia joutuu välillä valvomaankin? Kaikki eivät ole samanlaisia vellihousuja, että muutama huonommin nukuttu yö silloin tällöin saa ihan työkyvyttömäksi. Myös meillä lasten isä aikoinaan osallistui paljonkin yöheräilyihin pahimpina valvomisaikoina ja silti yleni reippaanlaisesti urallaan, nimenomaan juuri näinä pahimpina valvomiskausina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

äijä tulee töihin univelkaisena, työt ei luista ja jatkuvasti saa olla korjaamassa tekemisiään. Meillä on tehty tuoreille isille selväksi, että aika äkkiä ohjataan palkattomalle vapaalle, jos ei työt luista. Ei pidä hankkia lapsilaumaa, jos puolisosta ei ole äidiksi.

isä vetäisi viime talvena rekan ojaan 2 km päässä kotoa. Firma oli huolehtinut lepoajat jne. OK, mutta kun perheessä äiti halusi leponsa, piti isän valvoa. No nyt isä ei enää koskaan valvo!

Eli kyllä se näköjään vellihousut tuo Luoja osaa poistaa keskuudestamme.

Vierailija
52/90 |

Kaikki eivät ole tietenkään samasta puusta veistetty. Tosi ikävä tapaus tietenkin mutta johtuiko onnettomuus varmuudella valvomisesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö lastenhoito kärsi, jos kotivanhempi ei saa nukkua yöllä kuin tunnin tai kaksi? Tietenkin kärsii. Lastenhoito on aivan yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin Ap:n miehen työ.

Vierailija
54/90 |

isä vetäisi viime talvena rekan ojaan 2 km päässä kotoa. Firma oli huolehtinut lepoajat jne. OK, mutta kun perheessä äiti halusi leponsa, piti isän valvoa. No nyt isä ei enää koskaan valvo! Eli kyllä se näköjään vellihousut tuo Luoja osaa poistaa keskuudestamme.

Kaikki eivät ole tietenkään samasta puusta veistetty. Tosi ikävä tapaus tietenkin mutta johtuiko onnettomuus varmuudella valvomisesta?

Pystyy kyllä valvomaan 3-4 yötä putkeen ja ajamaa rekkaa satoja kilometrejä siinä jossain välissä. Pitäähän äidin saada joskus nukkua, ja paras aika on silloin, kun isällä on 4 päivän ajoputki. Kyllä ne miehet jaksaa. Joskus se uraputki vie suoraa taivaaseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö lastenhoito kärsi, jos kotivanhempi ei saa nukkua yöllä kuin tunnin tai kaksi? Tietenkin kärsii. Lastenhoito on aivan yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin Ap:n miehen työ.

Jos ap:n mies olisi vaikka bussikuski, niin jokainen matkustaja olisi takuulla sitä mieltä, että ei väliä, vaikka kuski ehtisi nukkumaan yössä 2-3 tuntia viikkojen ajan. Kyllä se silti on kelpo kuljettaja.

Tai moniko haluaa kuulla leikkaavalta lääkäriltä, että lapset on sairaana ja on pitänyt valvoa viikon verran?

Vierailija
56/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei tietenkään, jokainen 3 lapsen isä

Pystyy kyllä valvomaan 3-4 yötä putkeen ja ajamaa rekkaa satoja kilometrejä siinä jossain välissä. Pitäähän äidin saada joskus nukkua, ja paras aika on silloin, kun isällä on 4 päivän ajoputki. Kyllä ne miehet jaksaa. Joskus se uraputki vie suoraa taivaaseen.

Aika moni täällä on puhunut vuoroöistä tai siitä, että isä hoitaa vauvaa vapaapäiviensä öinä. Eihän se meidän muiden vika ole jos joku on ennen rekkakeikkaansa valvonut 4 yötä putkeen. Turha siitä on muille tulla avautumaan. Jokainen tekee perheessään niin kuin parhaaksi näkee.

Vierailija
57/90 |
08.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olkaa vain onnellisia omasta järjestelystä ja siitä, että pystytte sovussa sen tekemään. Meillä on kolme pientä lasta ja meillä tuo ei ole oikein toiminut. Vanhin siis 3-vuotta.

Koska meidän vauva on 7kk ja heräilee 4-10krt yössä minä nukun hänen kanssaan eri huoneessa. Mies hoitaa sitten isommat lapset. Heistä toinen herää vielä 1-2krt yössä. Jos nukkuisimme kaikki samassa huoneessa, muutkin lapset heräisivät tämän pienimmän mukaan. Olen välillä todella univelkainen, kun mies on työmatkalla ja hoidan koko porukan.

Kuitenkin tämä toimii nyt meillä näin ja joutuuhan tuo minunkin mies heräilemään lasten vuoksi öisin ja vieläpä hoitaa isommat viikonloppuisin, jos vauva sattuu nukkumaan aamusta(kun ei nuku yöllä).

Tsemppiä teille. En voi kuvitella miten raskasta on, kun on sairaita lapsia. Ihan terveissäkin vesseleissä riiittää puuhaa.Pelkääköhän anoppi poikansa puolesta tai jotenkin on ottanut venhetessaan suojeluunsa, kun muu elämä alkaa kääntyä ehtoopuolelle.

Vierailija
58/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

uusi vauva olisi tervetullut. Olin jo raskaana, kun sitten ekaks toisella lapsella diagnosoitiin vakava sairaus ja jonkin ajan päästä toisella.

Abortti olisi kyllä ollut vielä ekan lapsen diagnoosin tullessa mahdollinen, mutta se vaan ei tuntunut vaihtoehdolta.

Kahden sairaan ja vauvan lisäksi meillä on siis myös yksi täysin terve lapsi. Ei vauvaakaan ole sairaaksi diagnosoitu, mutta on kyllä melko vaativa kun itkee paljon ja nukkuu vain pätkiä ja niitäkin vähän millon sattuu.

ap

Miksi olette tehneet lisää lapsia, jos teillä ennestään jo 2 vakavasti sairasta?

Vierailija
59/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei valvo montaa yötä putkeen vaan joka toisen yön valvoo mies ja joka toisen minä. Näin täällä on moni muukin kertonut tehneensä.

Kiitos vaan arvostelustasi, mutta kyllä minusta on äidiksi, mutten voi valvoa 24/7, koska sen jälkeen olen sairaalassa ja mies sitten yksin lasten kanssa.

Itse asiassa pomo tietää meidän tämänhetkisestä tilanteestamme, koska mieheni pomo on yksi miehen parhaista ystävistä. Mieheni ei kuitenkaan tämän takia saa mitään erityiskohtelua vaan pomonsa sanoi, että jos valvomiset alkavat vaikuttaa työhönsä niin sitten voi hakea saikkua tai jäädä palkattomalle.

ap

äijä tulee töihin univelkaisena, työt ei luista ja jatkuvasti saa olla korjaamassa tekemisiään. Meillä on tehty tuoreille isille selväksi, että aika äkkiä ohjataan palkattomalle vapaalle, jos ei työt luista.

Ei pidä hankkia lapsilaumaa, jos puolisosta ei ole äidiksi.

Vierailija
60/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuten itse aiemmin kirjoitin, että tuo ns. nalkutus olisi hänen tapaansa käsitellä esim. lastenlastensa sairautta ja/tai sitä, ettei hänellä enää ole miestä. Tai onhan appiukko vielä elossa, mutta ei enää järjissään.

Yleensä tuota anopin valitusta aina jostain asiasta ilmenee pääsääntöisesti silloin, kun on murheita ja jos kaikki asiat on ok, niin sillon hän on yleensä varsin mukava eikä juurikaan huomauttele tavastamme hoitaa lapsiamme, vaikkemme sillonkaan tee kaikkea niin kun hän on aikanaan tehnyt.

ap

Olkaa vain onnellisia omasta järjestelystä ja siitä, että pystytte sovussa sen tekemään. Meillä on kolme pientä lasta ja meillä tuo ei ole oikein toiminut. Vanhin siis 3-vuotta.

Koska meidän vauva on 7kk ja heräilee 4-10krt yössä minä nukun hänen kanssaan eri huoneessa. Mies hoitaa sitten isommat lapset. Heistä toinen herää vielä 1-2krt yössä. Jos nukkuisimme kaikki samassa huoneessa, muutkin lapset heräisivät tämän pienimmän mukaan. Olen välillä todella univelkainen, kun mies on työmatkalla ja hoidan koko porukan.

Kuitenkin tämä toimii nyt meillä näin ja joutuuhan tuo minunkin mies heräilemään lasten vuoksi öisin ja vieläpä hoitaa isommat viikonloppuisin, jos vauva sattuu nukkumaan aamusta(kun ei nuku yöllä).

Tsemppiä teille. En voi kuvitella miten raskasta on, kun on sairaita lapsia. Ihan terveissäkin vesseleissä riiittää puuhaa.Pelkääköhän anoppi poikansa puolesta tai jotenkin on ottanut venhetessaan suojeluunsa, kun muu elämä alkaa kääntyä ehtoopuolelle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kuusi