Anoppi kauhuissaan, kun poikansa "joutuu" hoitamaan lapsia öisin
Meillä eletään hieman ikävämpää elämänvaihetta, kun lapsistamme kaksi on vakavasti sairaita, jonka takia valvottavat öisin ja sitten sen lisäksi on vauva, joka itkee ja paljon eikä juurikaan nuku.
Mieheni on aina ollut erittäin hyvä isä ja osallistunut lasten hoitoon heti vauvan syntymästä saakka. Jo aiemmin anopin on ollut vaikea hyväksyä, että mies on esim. välillä viikonloppuna hoitanut vauvan syötöt, jotta minä olen saanut nukkua pitkään. Minulle kun tuo heräily on todella raskasta, koska en osaa nukahtaa heti uusiks vaan saatan olla joskus tunninkin hereillä, vaikka vauva ois ajat sitten nukahtanut uudelleen. Ja migreenini ei kauheasti tykkää, jos univelkaa kertyy liikaa, niin sitten on kohtauksia vähän väliä.
On sitten kyläillessään kauhistellut, että miksi poikansa pitää valvoa öisin kun poikansa käy töissä ja minä olen vaan kotona niin voisin hoitaa myös lasten yöheräilyt, kuten heilläkin oli aikanaan. Tähän ei olla juuri muuta kommentoitu, kun että meillä hoidetaan asiat toisin ja mies on itse sanonut äidilleen, että haluaa välillä hoitaa lasten yösyötöt.
Nyt anoppi on sitten ollut aivan kauhuissaan, kun mies hoitaa lasten heräilyjä 3-4yönä viikossa ja osa noista on sitten miehen työpäiviä.
Anoppi on paheksunut sitä, etten minä voi hoitaa lasten heräilyjä ja antaa miehen nukkua kun hänen on käytävä töissä. Lievästi sanottuna on v***ttanut nuo anopin höpötykset, mutta olen koittanut pitää mölyt mahassani, vaikka mieli on tehnyt sanoa pahemminkin välillä. Mies on käskenyt äitinsä olla puuttumatta meidän tapaamme toimia ja muistuttanut äitiään, että jos minä valvon liikaa, niin joudun sairaalaan migreenini takia kuten on jo kerran käynyt.
Vaikka anoppi on aina niin kauhuissaan, kun poikansa valvoo, niin eipä hän itse kyllä silti ole tarjoutunut, että hän voisi auttaa lasten hoidossa. Kylässä kyllä käy ja sillon kyllä välillä sentään touhuaa lastenkin kanssa, mutta tuon enempää apua on anopilta odottaa. On joskus pyydetty hoitamaan lapsia esim. tunniksi tai kahdeksi, mutta se on ollut hänelle todella vaikeaa ja on sitten päätetty antaa olla.
Anteeks, oli pakko purkaa tätä kiukkua jonnekin. Anoppi oli taas vierailulla ja tuntuu, että pää räjähtää, jos en saa tätä purettua jonnekin.
Eikä tarvitse tulla huutelemaan, että älä anoppia hauku, vika on sinussa tai jotain muuta. Halusin vaan purkaa ajatukseni jonnekin anonyymisti, kun en kaikkea halua anopille päin naamaa sanoa. Vaikka hänellä on nyt taas tosi v-mäinen kausi menossa, niin aika ajoin hän osaa olla todella mukavakin. Ja toisaalta, osa tuosta anopin nalkutuksesta saattaa olla hänen tapaansa käsitellä lastenlastensa sairautta ym.
Kommentit (90)
Katse alkaa näköjään harittaa pitkällisen palstailun jälkeen...
Olen kolmen pienen mummeli ja säälin poikaani samasta syystä kuin sinunkin anoppisi, mutta säälin myös miniääni ja siksi en ole mistään sanonut mitään. Hoidan 3-4 kertaa viikossa osan päivää pikkuisia ja he ovat elämäni tarkein asia. Olen tarjoutunut myös yöksi sohvaperunaksi, että heräilen heidän sijastaan huonosti nukkuvan vauvan vuoksi, mutta vain yhden kerran olen ollut, kun isoveli oli kipeänä.
Nuoret ovat tyytyväisiä, kun välillä otan isommat lapset yökylään ja saavat sitten keskittyä vauvan hoitoon. lapset hyppivät aina riemusta, kun tapaamme ja vaikka kaikkia asioita en aina hyväksy, pidän mölyt mahassani ja muistelen, miten oman anopin puuttumiset silloin 35-v sitten ottivat nuppiin.
Uskon kuitenkin, että poikani pyytää apua, jos eivät jaksa.
t. mummeli
että mieheni ei valvo joka yö vaan valvominen menee niin, että minulla on nyt tänä yönä vuoro valvoa, sitten on miehen vuoro valvoa. Ihan koko yötä ei kyllä tarvitse valvoa, mutta unet jää 1-2tuntiin, koska heräilyjä on niin paljon.
Eli väännetään vielä rautalangasta, jos joku jaksaa tänne saakka lukea, että mies saa nukkua joko toisen yön kokonaan ja tuolloin nukkuukin 10tuntia, koska tietää, että seuraavana yönä ei taas paljoa nukuta. Tämä on meille paras ratkaisu, vaikkei anoppi sitä ymmärräkään eikä täälläkään näytä kaikki ymmärtävän, ettei yhden ihmisen terveys kestä kuukausien valvomista ilman vakavia seurauksia.
Ja tällä vuorovalvomisella vältetään se, että minä joutuisin sairaalaan ja isän pitäisi koittaa selvitä töistään ja vielä lasten hoidosta, täysin mahdoton yhtälö.
Päivisin minä en pysty nukkumaan päikkäreitä. Sairaita lapsia on "valvottava" ja välillä heidän kanssaan täytyy käydä millon missäkin ja siinä samassa pitäisi vielä koittaa hoitaa itkuinen vauva ja yksi terve lapsi.
Kirjoituksestasi päätellen sinulla ei ole ollut vakavasti sairasta lasta etkä ehkä myöskään osaa kuvitella millaista se elämä on. En itsekään varmasti olisi osannut kuvitella ennen kun tämä kohdalle osui ja todella raskasta on ja ilman miehen tukea en varmasti jaksais päivääkään.
ap
Mitäs sitten kun se mies väsähtää eikä tuokaan enää rahaa taloon? Pääasia vaan että ap (joka saa olla kotona ja on edes mahdollisuus päikkäreihin) saa nukkua yönsä...huhhuh
ja isä saisi nukkua yöt normaalisti ja äiti kärsii unettomuuden aiheuttamat vaivat, jotka voivat olla vakaviakin?
Miksi se on niin paha asia, että joka toinen yö saa äiti nukkua ja joka toinen yö isä? Näin meillä tulee olemaan niin kauan, kunnes vakavasti sairaat lapset ovat tervehtyneet (toista vaihtoehtoa siis lasten kuolemaa en uskalla edes ajatella) ja vauva nukkuisi paremmin mitä nyt eikä olisi niin itkuinen.
ap
Tätä en tässä viestiketjussa ymmärrä. Äiti on päivät lasten kanssa ja öisin tarvitsee unta jaksaakseen olla äiti. Isä on päivät töissä, mutta ei öisin tarvitse unta, koska on isä.
Ei ihme, että meillä töissä nuoret isät on kuin zombiet ja niiden tekemisiä saadaan perässä korjailla.
Muuten ihan vinkkinä: kun viette auton huoltoon, pyytäkään huoltomieheksi lapseton tai sellainen, jolla ei ole pieniä lapsia. Viimeksi kun tälläinen hyväkuntoinen valvoja teki autooni huollon, unohti hän laittaa moottorissa "öljynpoistotulpan" kunnolla kiinni. Kas, moottorihan se leikkasi kiinni ja minulle aiheutui ihan mukavasti vaivaa, kun jonkun perheen äiti ei suostu hoitamaan lapsia öisin.
Olisko anopin omaa voimattomuuden tunnetta tuo, että kauhistelee. Jos kerran ei edes jaksa hoitaa lapsia itse. Todella hienoa, että miehesi uskaltaa sanoa äidilleen vastaan ja että hän on puolellasi. Voit vain kuvitella, mikä tilanne olisi, jos hän vain ottaisi vastaan äidin puheet tai yhtyisi moittimaan sinua. Ihana perhe teillä varmasti siellä keskenänne.Voimia ja rakkautta!
t. nimim. pitkäaikaissairaan lapsen äiti ja nyt onnellinen isoäiti!
Meillä migreeniäidin perheessä on itsestään selvää, ettei äiti valvo kaikkia öitä huonosti nukkuvan lapsen kanssa. Mies joutuu muutoin viikonloput hoitamaan vauvaa 24/7 äidin oksentaessa ja "toipuessa" tulevan viikon koitoksiin eli tällöin mies joutuisi kahta kauheampaan puristukseen. Etteköhän te itse tiedä, mikä toimii ja mikä ei. Ehkä anopillekin vaan kannattaa avoimesti puhua tilanteen vaativuudesta ja myös sinun sairaudestasi tarpeeksi.
migreeni eli kun kohtaus tulee niin yleensä oikea puoli puutuu ja osin halvaantuukin eli ei toimi niin kun pitäisi. Tähän päälle kauhea päänsärky sekä oksentelu ja ettei siedä valoja saati kykene tekemään mitään.
Tuossa kunnossa en ole kykenevä hoitamaan lapsia ja jos kohtaus pitkittyy niin joudun sairaalaan.
Anopille on koitettu puhua, että migreenini on oikeasti vaikea ja siksi en voi valvoa 24/7 lasten kanssa. Anoppi ei kuitenkaan usko, että mitään migreeniä on edes olemassa vaan olen aiemmin saanut kuulla anopilta, että migreeni on luulosairaus.
ap
Meillä migreeniäidin perheessä on itsestään selvää, ettei äiti valvo kaikkia öitä huonosti nukkuvan lapsen kanssa. Mies joutuu muutoin viikonloput hoitamaan vauvaa 24/7 äidin oksentaessa ja "toipuessa" tulevan viikon koitoksiin eli tällöin mies joutuisi kahta kauheampaan puristukseen. Etteköhän te itse tiedä, mikä toimii ja mikä ei. Ehkä anopillekin vaan kannattaa avoimesti puhua tilanteen vaativuudesta ja myös sinun sairaudestasi tarpeeksi.
välillä tuohon aikaan töissä. Ja vaikkei mies olisi töissä, niin itkevässä vauvassa ja kahdessa sairaassa lapsessa riittää tekemistä, että tämä järjestely, jossa valvotaan vuoroöin on parempi, kuin se, että nukkuisin aina 18-23.
Ensimmäinen syy on se, että jos nukkuisin aina 18-23, niin minulla olisi koko ajan migreeni, koska tuohon aikaan uneni ei olisi niin syvää kuin öisin ja jo nuorena huomasin, että jos valvon yli kahteen yöllä niin seuraavana päivänä on aika satavarmasti migreeni ja tuossa tapauksesa valvoisin aina koko yön tai nukkuisin max pari tuntia niin jatkuva migreeni olisi taattu.
Meillä ei kyllä ole aikaa illalla pahemmin soitella kavereille tai katsoa töllöä tmv. Eikä aika riitä kyllä mihinkään shoppailuunkaan. Paitsi tietty pakolliset ruokakaupassa käynnit, mutta siinäpä se melkein onkin. Terve lapsi viedään tiettyinä päivinä harrastukseensa illalla, mutta muuten kyllä aika menee lapsia hoitaessa tai käyttäessä vaikka lääkärissä, riippuu niin paljon illasta.
ap
ja isä saisi nukkua yöt normaalisti ja äiti kärsii unettomuuden aiheuttamat vaivat, jotka voivat olla vakaviakin? Miksi se on niin paha asia, että joka toinen yö saa äiti nukkua ja joka toinen yö isä? Näin meillä tulee olemaan niin kauan, kunnes vakavasti sairaat lapset ovat tervehtyneet (toista vaihtoehtoa siis lasten kuolemaa en uskalla edes ajatella) ja vauva nukkuisi paremmin mitä nyt eikä olisi niin itkuinen. ap
Tätä en tässä viestiketjussa ymmärrä. Äiti on päivät lasten kanssa ja öisin tarvitsee unta jaksaakseen olla äiti. Isä on päivät töissä, mutta ei öisin tarvitse unta, koska on isä. Ei ihme, että meillä töissä nuoret isät on kuin zombiet ja niiden tekemisiä saadaan perässä korjailla. Muuten ihan vinkkinä: kun viette auton huoltoon, pyytäkään huoltomieheksi lapseton tai sellainen, jolla ei ole pieniä lapsia. Viimeksi kun tälläinen hyväkuntoinen valvoja teki autooni huollon, unohti hän laittaa moottorissa "öljynpoistotulpan" kunnolla kiinni. Kas, moottorihan se leikkasi kiinni ja minulle aiheutui ihan mukavasti vaivaa, kun jonkun perheen äiti ei suostu hoitamaan lapsia öisin.
kun isä on lasten kanssa. Mutta kun ei, silloin katsotaann televisiota, soitellaan kavereille kun alkuillasta on shoppailtu jne. Kun tulee yö, aletaan natista miehelle, että ollaan niin väsyneitä että, vaikka olisi voinut koko illan nukkua. Ei, nyt mies laitetaan työpäivän jälkeen hoitamaan lapset ja vielä yökin, kun naisella on niin raskasta.Totta kai sitä on väsynyt, jos ei suostu nukkumaan, kun voisi nukkua!
välillä tuohon aikaan töissä. Ja vaikkei mies olisi töissä, niin itkevässä vauvassa ja kahdessa sairaassa lapsessa riittää tekemistä, että tämä järjestely, jossa valvotaan vuoroöin on parempi, kuin se, että nukkuisin aina 18-23. Ensimmäinen syy on se, että jos nukkuisin aina 18-23, niin minulla olisi koko ajan migreeni, koska tuohon aikaan uneni ei olisi niin syvää kuin öisin ja jo nuorena huomasin, että jos valvon yli kahteen yöllä niin seuraavana päivänä on aika satavarmasti migreeni ja tuossa tapauksesa valvoisin aina koko yön tai nukkuisin max pari tuntia niin jatkuva migreeni olisi taattu. Meillä ei kyllä ole aikaa illalla pahemmin soitella kavereille tai katsoa töllöä tmv. Eikä aika riitä kyllä mihinkään shoppailuunkaan. Paitsi tietty pakolliset ruokakaupassa käynnit, mutta siinäpä se melkein onkin. Terve lapsi viedään tiettyinä päivinä harrastukseensa illalla, mutta muuten kyllä aika menee lapsia hoitaessa tai käyttäessä vaikka lääkärissä, riippuu niin paljon illasta. ap
ja isä saisi nukkua yöt normaalisti ja äiti kärsii unettomuuden aiheuttamat vaivat, jotka voivat olla vakaviakin? Miksi se on niin paha asia, että joka toinen yö saa äiti nukkua ja joka toinen yö isä? Näin meillä tulee olemaan niin kauan, kunnes vakavasti sairaat lapset ovat tervehtyneet (toista vaihtoehtoa siis lasten kuolemaa en uskalla edes ajatella) ja vauva nukkuisi paremmin mitä nyt eikä olisi niin itkuinen. ap
Kun mäe en voi kun mun uni ei oo syvää - kuule, jos olet oikeasti väsynyt, niin sinähän nukut! Jos teillä joka toinen yö mies valvoo, niin miksi ylipäätään valitat väsymyslä anopille? Mies tekee työt, kantaa elannon kotiin ja sinulle pukkaa migreeni, jos et saa nukkua pitkiä öitä. Silti menet ja teet 3 lasta. Tätä en ymmärrä! Kannattaako tuollaista geeniperimää niin kamalasti levittää?
Lohduttamista, oksennusten siivoilua, kääntelyä sängyssä, jos lapsi niin huonovointinen, ettei itse jaksa kääntyä ja pitää välttää makuuhaavat. Välillä kuuntelua, kun lapsella huono olo tai on mieli maassa ja itkuinen tmv.
Vauvaa saa sitten lisäksi kanniskella, jotta olisi itkemättä ja liikkeessä nukkuu edes välillä.
ap
mitä ne yöheräämiset käytännössä pitää sisällään teillä ihmiset? Istutteko siellä lapsen huoneessa vai? Meillä annetaan suosiolla lapsen tulla aikuisten sängyn reunaan nukkumaan jos sattuu heräämään ja kaikki jatkavat uniaan sitten. Musta ei kyl ois ollu ikinä tollaseen et joutuu pomppimaan yöllä sängystä ja keskeyttämään unensa vaikka lapsi ei edes syö enää yöllä. Monellahan on varmaan se periaate että lapsi nukkuu omassa sängyssään AINA, mutta mielestäni se on liian kova hinta jos jonkun pitää sen takia pärjätä 2 h yöunilla kun on valvonut lapsen kanssa.
tätä kanavaa tarvii tälläiseen itsepuheluun, asiat aina saa onneksi toisenlaisen katsantokulman.
Ihmiset käsittelee kipeitä asioita piilotellen tunteitaan muiden asioiden taakse, viimeisen kirjoittamasi lauseen sisällä piilee luultavasti totuus?
Ihana mies sulla, ei noita kultaisia perheen vuoksi ajattelevia taida juurikaan olla.
Parempaa tätä vuotta teille!
Hieno mies sinulla, ja jos järjestelynne on hänelle ok, ei muilla ole nokan koputtamista.
Itsekin pidän epäreiluna, että työssäkäyvä valvoo puolet viikosta, mutta en kehtaisi sanoa sitä ääneen tällaisen perheen kohdatessani.
olisit kiitollinen, että teillä sentää on isovanhempia elossa! Kaikilla ei ole sitäkään.
että perheessä on jopa kaksi vakavasti sairasta lasta, mutta onneksi sinulla on sentään mies tukenasi etkä joudu hoitamaan kaikkea yksin! Anoppi sekaantuu asiaan, joka ei hänelle kuulu millään tavalla, yleistä ja hankalaa, kun ei niitä välejä lasten isovanhempiin halua katkaista, vaikka tavallaan lyövät kiilaa teidän väliinne tuollaisilla puheilla. Miksi ei voi tukea omaa lastaan hänen valinnoissaan, vaan pitää syytellä sitä toista osapuolta? Pitäisi aikuisen ihmisen ymmärtää, ettei kukaan nainen voi pakottaa miestä heräämään öisin hoitamaan lasta, vaan näistä asioista päätetään yhdessä.
on mentävä töihin, vaikkei ole yöllä pahemmin nukkunut. Mies ehdotti tätä aikanaan itse ja minä olin aluksi hieman vastaan, juurikin siksi, koska pelkäsin mieheni työnteon kärsivän, jos hän ei saa yöllä nukkua kun tunnin tai kaks. Mieheni oli kuitenkin asian jo päättänyt, että hän haluaa myös välillä hoitaa lasten heräilyt ja nyt kun lasten sairastaminen on kestänyt jo pidempään niin välillä meillä on myös hoitaja, jolloin saa molemmat nukkua.
ap
Hieno mies sinulla, ja jos järjestelynne on hänelle ok, ei muilla ole nokan koputtamista.
Itsekin pidän epäreiluna, että työssäkäyvä valvoo puolet viikosta, mutta en kehtaisi sanoa sitä ääneen tällaisen perheen kohdatessani.
varmasti vaikuttanutkaan. Kun on 3päivää kuunnellut anopin valitusta, niin ei valitettavasti ole ensimmäisenä mielessä, että kuinka ihanaa on kun hän on elossa.
Meillä miehen äiti on tosiaan ainoa isovanhempi, joka on järjissään. Appiukkoni on kyllä vielä elossa, mutta on erittäin pahasti dementoitunut eikä muista/tunnista enää vaimoaan tai lapsiaan ja varmasti tämäkin osaltaan vaikuttaa anopin käytökseen ym.
Omat vanhempani ovat haudassa, isäni kuoli ollessani 11v ja äitini kun olin 18v.
Väitän kyllä osaavani arvostaa sitä, että lapsillamme on edes yksi isovanhempi, mutta silti hänen käytöksensä on välillä rasittavaa.
ap
olisit kiitollinen, että teillä sentää on isovanhempia elossa! Kaikilla ei ole sitäkään.
Kun on 3päivää kuunnellut anopin valitusta, niin ei valitettavasti ole ensimmäisenä mielessä, että kuinka ihanaa on kun hän on elossa.
elämässä riittää vielä huumoria :D
Aina vähintään yks tulee sanomaan, että mitäs valitat ole onnellinen, että lapsillasi on isovanhempi kun kaikilla ei ole. Ei tsiisus!!!
Mitä ihmettä sä valitat, olisit kiitollinen, että teillä sentää on isovanhempia elossa! Kaikilla ei ole sitäkään.
Aina vähintään yks tulee sanomaan, että mitäs valitat ole onnellinen, että lapsillasi on isovanhempi kun kaikilla ei ole. Ei tsiisus!!!
Mitä ihmettä sä valitat, olisit kiitollinen, että teillä sentää on isovanhempia elossa! Kaikilla ei ole sitäkään.
Ja todellakaan, kenelläkään ei ole nokan koputtamista miten te lasten yöhoidot järkkäätte. Kunhan järkkäätte.
Meillä muuten mies on osallistunut ihan kiitettävästi myös yöhoitoihin vaikka sairaina ei lapset ole olleetkaan. Senpä takia en ole ikinä jaksanut muutenkaan ymmärtää tätä "mies käy töissä, sen pitää nukkua" -jänkätystä.
Ap, kummastelen saamiasi hämmästyttävän aggressiivisia ja katkeriakin vastauksia.
Tietenkin isä osallistuu omien lastensa hoitoon.
Hurskastelu elossa olevasta isovanhemmasta on ihan turhaa, jos puhutaan toisten yksityisasioihin puuttuvasta riivinraudasta. Vaikka tämä olisi ajoittain kuinka mukava.
Toivotan teille kaikkea hyvää ja jaksamista raskaassa elämänvaiheessanne. Toivottavasti tilanne helpottaa lasten kasvaessa. :)