Mikä olisi paras tapa reagoida? Mies soitti ja ilmoitti

ostosasiassa oli kyse koiran hankinnasta. :) Mies ei ole koiraa vastaan, mutta ei pidä hetkeä nyt oikeana ja siksi "en saa" (hankkisin kyllä varmasti jos löytäisin sopivan yksilön tähän hätään,ja koira jäisi osaksi perhettämme, vaikka mies varmaan aluksi näreissään olisikin, se on niin pitkään harkinnassa ollut juttu). Yleisesti ottaen arjessa minä ehkä määrään kaapin paikkaa enemmänkin kuin mies. Mies yleensä varmistaa arjen asiat ja isommat päätökset minulta. Ja yhteinen talous kun on, niin omienkin rahojen tuhlaus vaikuttaa koko perheeseen.

ap

Siis mies "ei anna sinun ostaa" jotain, kun suunnittelet nyt ostavasi jotain kallista, omilla rahoillasi? Mutta mies saa hillua ihan missä vaan omalla ilmoituksella? .

just uudeksi vuodeksi! Ehkä joku muu ajankohta mutta ei uutena vuotena.

PAITSI että mies ei todennäköisesti tuo minulle mitään. Ei pyydä anteeksi tai anele (mahdollisesti sanoo, että oli kivaa, en tehnyt mitään hölmöä, mitäs kivaa tehtäisiin nyt yhdessä). Jos huomaa että olen pahalla mielellä pyytää minua lopettamaan turhan murehtimisen tai hän lähtee seuraan jossa on kivempaa. Ja kun olen sanonut joskus, että mene vaan, niin hänhän menee, enkä ole itse hyötynyt mitään, sillä sama toistuu sitten seuraavan kerran ja seuraavan. Mies tietää ettei ole sinänsä tehnyt mitään muuta väärää kuin toiminut vastoin minun toiveitani (jotka ovat hänen mielestään vääriä). Hänellä on puhdas omatunto.

ap

jää kotiin, jatkaa miehen kanssa, mies ei edes joudu tuosta tempustaan vastaamaan. Varmaan ostaa ap:lle jonkun lahjan ja kertoo kuinka rakastaa ja kaikki jatkuu samaan malliin.. Mulla on yks tuttu, jolla neljä lasta miehensä kanssa ja aina koittaa miestä miellyttää ettei mies vaan kyllästy perhe-elämään ja lähde lätkimään. Mies käy kavereiden kanssa laivalla jne. Ja tuttu vaan on onnessaan miehen kans ja aina kun tavataan niin puhuu miehestään jne.

Kostaisin ja tekisin kaikkea itsekästä. Ekana ostaisin jotain kallista ja kivaa itselleni.

Elin itse liitossa, jossa oli tiukkaakin tiukempaa rahasta. Jos olisin aina "kostanut" miehen itsekkyyden ostamalla itsellenikin jotain, olisimme olleet vararikossa jo aikaisemmin. Tänä päivänä elämme erillämme, edelleenkin ihmettelen miten exällä on vara ostella kalliita televisioita ja vahvistimia. Tiedän hänen tulonsa vanhoilta ajoilta, eivät ne kolmessa vuodessa mihinkään ole muuttuneet hänen alallaan. Ehkä hän sitten ostaa velaksi.

Mutta ap:lle. Pelisäännöt! Ei tuollainen ole reilua kellekään. Ainakaan sinulle tai lapsille.

teillä mies on vahvasti niskan päällä. Hän on valmis mihin vaan. Ei sun suuttumukset paljon hetkahduta. Huono tilanne.



Mun tutulle kävi niin, että kuolemantapaus miehen lähisuvussa vasta antoi miehelle kunnon täräyksen siihen suuntaan, että perhe on tärkein. Vasta sen jälkeen tuollainen loppui. Heillä oli ihan samanlaista kuin teillä.

ei se missään kavereillaan oo,vaan jonku toisen luona.anteeks vaan mut mä tiedän nää kuviot.

Jos haluat tasavertaisen suhteen, sinun pitä katsoa muualle.

mitä tarkoitat tällä?

Olet miehesi äiti, jota hän uhmaa. Jos haluat tasavertaisen suhteen, sinun pitä katsoa muualle.

niin sitä sinä olet varsinkin kun miehesi on noin itsekäs ja vastuuton ja lapsellinen.



Niin kauan kun miehesi tietää että sinä odotan ja olet häntä varten niin hän käyttää sitä hyväkseen. Mies ilmeisesti haluaa olla kanssasi kun ei ole lähtenyt?



Jos miehesi tietäisi että sinä et ole hänestä riippuvainen etkä soittele perään jos lähtisi niin tuollainen käytös muuttuisi. Edellyttäen tietysti, että hän oikeasti haluaa sinut

Tuntuu pahalta sanoa, mutta siltä se tuntuu.

Voi olla että menee ohi, voi olla että ei.

Itku ja tappelu tuskin auttavat, saa mies vain tuulta purjeisiin kun kokee että häntä ei ymmärretä.



Yksi vaihtoehto on kova kovaa vastaan, eli sano että otat eron ja häivyt lasten kanssa. Ihan kamalan vaikeaa sinulle, mutta siinä nähdään mitä mies lopulta arvostaa. Jos ei arvosta sinua, niin olen varma, että löydät parempaa. Ja ansaitset parempaa.



Toinen vaihtoehto on, että alat kokonaan oman elämän. Näytät miehelle, ettet ole hänestä riippuvainen. Hanki omia menoja, älä kerro miehelle mitä teet. Mies vahtikoon lapsia ja hoitakoon huushollin. Hymyile, laittaudu, ole salaperäinen ja vikuile kännykkääsi. On henkisesti vaikea vaihtoehto, ja joko toimii tai ei toimi. Jos mies välittää sinusta, niin pitäisi kiinnostua ja tulla mustasukkaiseksi.



Eniten pelkään sitä, että ostat koiranpennun ja olet kohta ilman miestä kun tyyppi vaan lisää menojaan..



Keskenkasvuinen kakarahan tuo on. Voimia. Ansaitset hyvää!

miehen käytös ei todellakaan ole ok, vaan todella törkeää.

Kuulostaa siltä, että et halua erota monestakaan syystä. Siinä tapauksessa varmaan itse alkaisin elää suhteessa ns. itselleni, eli suunnittelisin elämääni mahdollisimman mukavaksi ja kivaksi itselleni (tietysti lasten ehdoilla), miehestä piittaamatta. Jos suinkin mahdollista niin hankkisin itselleni sopivasti kivoja menoja ja aina ulkopuolisen lastenvahdin niin että olisin riippumaton miehestä. Tai vaikka just tuon lemmikin (oletan, että kyse on hevosesta, sehän vie paljon aikaa ja antaa myös paljon). Eläisin just niin kuin huvittaa ja ottaisin miehestä irti sen hyvän mitä hänestä irtoaa.

Tällainen asenne ehkä a) helpottaisi elämääsi b) selkiyttäisi suhdettanne ja c) saisi miehestä irti jonkinlaisen aidon reaktion sinua kohtaan.

ostamisjuttu on itse asiassa lemmikki, jota olen jo pitkään halunnut. Se on tooosi iso juttu, ja nyt olisi mahtava hetki oikeuttaa sen ostaminen (tälläkin tiukalla rahatilanteella) niin pakko minun nyt on vähän säilyttää vastuullisuutta. :P ehkä sen toteutan jos vaan näinä päivinä ehdin, mutta luultavasti nyt en.

Ja minä en ole enimmäkseen tossun alla. Mies on joutunut kieltäytymäänkin illanvietoista minun toiveestani. Useimmiten mies yrittää toimia toiveideni mukaisesti. Eilen oli koko illan poissa, ja itse asiassa minä itse ehdotinkin sitä, myöhään illalla tuli kotiin ja vielä sanoin, että kiva kun saitte tänään tehtyä omia juttujanne niin jaksetaan tehdä yhdessä jotain kivaa loput arkipäivät.. ja näin nyt kävi.

Tämä ei ole ok, mutta tiedän että jos teen eropäätöksen, saatan itse tulla katumapäälle. Se ei ole mies joka anoo jatkoa ja katuu tekemisiään. Tiedän että tulen heikoksi ja kaipaan hänet luokseni. Minulla ei ole ehkä voimaa selvitä pää pystyssä erosta, hän todennäköisesti aloittaisi nopeasti deittailun ja osaisi nauttia vapaudestaan ja kykenisi aina tekemään silloisenkin tilanteen parhaaksi itselleen. Kamala myöntää mutta yksi suurimmista asioista, jonka takia en eroa halua on yksinäisyydenpelko ja tieto siitä että hän olisi jonkun toisen kanssa. Lapsia ei voi hänen kontolleen jättää, hankkisi heti hoitajan jos haluaisi (on kyllä normaalissa arjessa hyvä vanhempi).

ap

Ai perheellinen äijä luuhaa missä tykkää ja lähtee kuin varkain ilman lupaa ja sä mietit että uskallatko ostaa jotain ilman lupaa :D Vai että oli eilenkin liikentees ja uudeksi vuodeksi oli jo suunnitelmia ja tämä karkaa.. Hei mieti nyt vähän. Tuo ei oo ok, vaan sä oot täysin äijäs tossun alla, aivan säälittävä tapaus. Mä oisin lähtenyt jo lätkimään ajat sitten.

PAITSI että mies ei todennäköisesti tuo minulle mitään. Ei pyydä anteeksi tai anele (mahdollisesti sanoo, että oli kivaa, en tehnyt mitään hölmöä, mitäs kivaa tehtäisiin nyt yhdessä). Jos huomaa että olen pahalla mielellä pyytää minua lopettamaan turhan murehtimisen tai hän lähtee seuraan jossa on kivempaa. Ja kun olen sanonut joskus, että mene vaan, niin hänhän menee, enkä ole itse hyötynyt mitään, sillä sama toistuu sitten seuraavan kerran ja seuraavan. Mies tietää ettei ole sinänsä tehnyt mitään muuta väärää kuin toiminut vastoin minun toiveitani (jotka ovat hänen mielestään vääriä). Hänellä on puhdas omatunto.

ap

jää kotiin, jatkaa miehen kanssa, mies ei edes joudu tuosta tempustaan vastaamaan. Varmaan ostaa ap:lle jonkun lahjan ja kertoo kuinka rakastaa ja kaikki jatkuu samaan malliin.. Mulla on yks tuttu, jolla neljä lasta miehensä kanssa ja aina koittaa miestä miellyttää ettei mies vaan kyllästy perhe-elämään ja lähde lätkimään. Mies käy kavereiden kanssa laivalla jne. Ja tuttu vaan on onnessaan miehen kans ja aina kun tavataan niin puhuu miehestään jne.

väkisin olla??? Olette toisenne ansainneet.

ettei ole pettänyt?? Ja ap, kuulostat ihan yheltä mun tutulta. Sille on kans mies kaikki kaikessa, oli jopa valmis jättämään vuoden ikäisen lapsen mummolaan jotta pääsi miehen kanssa viikoksi ulkomaille (ettei vaan mies ota ja lähde kun perhe-elämään kyllästyy) tollaset naiset on ärsyttäviä. äitiyden pitäis tehdä naisista vahvoja ei tollasia saakelin tumpeloita

Mies nukkui ja sä hissutteli lasten kans ettei mies saa aihetta suuttua ja lähteä parempaan seuraan? Aiemmat suunnitelmat unohdettiin?



Voi ap mun tekis mieli tulla ravistelemaan sut hereille, mut ei se taida onnistua. Sä et suostu heräämään tuosta ruususen unesta.

Miehellä on kyllä kissanpäivät. Saa elää poikamieselämää, mutta on perheellisen edut. Huolto pelaa, ruokaa, puhtaita vaatteita ja paremman puutteessa seksiäkin saa ilman monimutkaisia vonkaamisia. Jos on pari päivää rilluttelemassa, ei tarvii kuin kuunnella mamman ystävälliset ja hillityt nuhteet, ennen kuin pääsee nukkumaan krapulaa pois.



Järjestä nyt saatana sille aina edes helvetillinen kotiintulo. etkö tiedä, että tollasia äijiä pitää odottaa kaulimen kanssa? Eikä mitään nukkumisia. Kakarat saa mekkaloida täysillä, kutsu vielä kaveritkin.

Miehesi tietää, että on tärkeämpi sinulle kuin sinä hänelle. Sun pitää nyt koittaa kääntää juttu toisin päin.



Sinuna alkaisin kyllä valmistella asiat myös siihen malliin, että voit lähteäkin koska tahansa. Se antaa itsetuntoa, kun tietää, ettei ole pakko jäädä.

Jos hän ei koskaan kuitenkaan mieti ja sä pidät teillä keskustelutkin monologina joita hän aikansa luimistelee ja sitten kysyy kun äidiltä konsanaan että saako jo mennä.



Tosiasia on ettei teillä koskaan mikään muutu; sä hoidat lapset ja mies "harrastaa" ja dokaa. Sä ap sanot ettei miehesi ole alkoholisti mutta totuus on ap aika erilainen kun sä luulet. Miehen jonka on pakko päästä ryyppäämään psri kertaa kuussa on aika koukussa. Käy joskus lukemassa Kotikanavaa tai Lasinen Lapsuus palstaa. Te olette vielä niin nuoria mutta mä uskoisin että 15 v aikaa eteenpäin niin sä kadut ettet lähtenyt jo silloin kun kaikki merkit oli nähtäävissä.



Voi ap, et sä tule lähtemään vielä pitkään aikaan ja sulla on monet häpeän, surun ja alistumisen hetket edessäsi. Niin kauan sä et lähde mihinkään tosissasi kun sun mitta ei ole täynnä vaan sä peilaat kaiken tekemisen siihen millä tuulella tai asenteella miehesi on sä et uskalla tehdä mitään lähtöjä. Lähteminen ja itseesi uskominen on lähdettävä susta itsestäsi eikä siitä josko miehesi nyt suostuisi miettimään. Ja mitä sä oikeistaan haluat että se miettii? Sähän haluat että miehesi käytös muuttuu radikaalisti, ei se pohtimalla parane vaan ainoastaan miehesi halusta muuttua ja sitä ei näytä olevan yhtään; hänhän ei koe tekevänsä mitään väärää.

Ainut muutos mikä teillä voikaan tapahtua on se muutos minkä sä voit itse ja yksin tehdä ap! Joko sä lopetat yrittämästä luoda puitteet joissa miehesi voi esittää isää ja aviomiestä silloin kun jaksaa tai sitten sä lähdet. Tai sitten sä curlaat miehesi kotielämän jatkossakin; tehdään vaan kivoja juttuja jotta mies jaksaisi olla kotona ja sitten mies taas dokaa/harrastaa/heiluu kavereiden kanssa ja ap;lla keittää välillä yli ja huutaa ja sitten mies "miettii" , on kotona kaksi viikonloppua, lähtee taas ja samalla kaavalla taas mennään hetki eteenpäin. Muutos on vaan sun tehtävissä ap! Voimia sulle ap ja nouse sieltä eteisen lattialta!

huomaatko, että sinä ja mies täydennätte toisianne, väärällä tavalla tosin! Teillä molemmilla on roolit, joita toinen ylläpitää.



Saanko kysyä, millainen lapsuus sinulla, ap, on itselläsi ollut? Millainen isäsuhde? Oletko aina joutunut hakemaan rakkautta ja hyväksyntää olemalla kiltti ja vähään tyytyväinen? Oletko koskaan saanut rakkautta tarvitsematta sitä jotenkin ansaita?



Kerroit ohimennen, kuinka edellisissäkin lyhyissä suhteissa olet ollut "se hankala ja vaativa". Eli edellisissäkin suhteissa olet todennäköisesti ollut se vähään tyytyvä, alistunut kynnysmatto ja poispotkittava jaloissa pyörivä koiranpentu kuin nytkin olet. Et siis todellakaan muiden silmin vaativa vaan alistunut.



Miehesi on kypsymätön pikkulapsi, joka ajattelee vain omia tarpeitaan ja sinä olet läheisriippuvainen, itsetunnoton, saamaton ja pelokas. Ei mitään mahdollisuutta normaaliin, terveeseen parisuhteeseen.



Ainoa järkevä tapa on hakeutua pariterapiaan (joka miehesi kanssa voi olla kuitenkin ihan tuloksetonta lätinää) ja ennenkaikkea, ap, sinun täytyisi hakeutua yksilöterapiaan siinä samalla. Et ole terve, kun annat kohdella itseäsi tuolla tavalla. Sinun täytyy oppia, miten arvostaa itseäsi ja omia tarpeitasi, miten ollaan normaalissa parisuhteessa, jossa arvostetaan ja rakastetaan toista ja eletään yhdessä kompromisseja tehden.



Olikohan Meidän Perhe-lehdessä aika vasta juttu, jossa hieman vastaavantyyppinen pariskunta löysi toisensa oltuaan vuoden erossa, kun kumpikin opetteli kantamaan oman vastuunsa ensin itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja myös perheestään vuoroviikoin. En tiedä, kannattaako sinun miehesi kanssa edes harkita yhteenpaluuta (itse olisin viskannut moisen kusipään ulos jo aikoja sitten ja takaisin ei olisi mitään tulemista) mutta se pienenpieni mahdollisuus toki on, että pikkupoika kypsyy aikuiseksi eron aikana... Luulen myös, että huomaat, että sinun on ihan itse elettävä elämääsi ja rakastettava ensin itseäsi ja huolehdittava omista tarpeistasi, ennenkuin voit elää "normaalissa" suhteessa.



Kerrankin täytyy sanoa ihan sydämen pohjasta; JSSAP!

minkä ikäisiä olette?

Vaikka luotolla.. Ehkä tajuaa jotain kun tulee kotiin ja lappu vaan pöydällä.. Olen vaikka espanjassa palaan joskus..