Lue keskustelun säännöt.
Tilanne, johon olen "joutunut"
29.12.2011 |
Miten tätä oikein jaksaisi ja saisi itsensätsempattua uskomaan, että kaikki kannattaa? Olen siis uusperheen äiti (ja äitipuoli). Lapsia yhteensä viisi, joista kaksi yhteistä, yksi minun ja kaksi miehen.
Alunperin tilanne oli sellainen, että miehen tytöt (nyt 7 ja 5) asuivat vuoroviikoin äidillään ja vuoroviikoin meillä. Äiti ei kuitenkaan jaksanut olla kiinnostunut tyttöjen tapaamisista eikä oikein jaksanut hoitaa käytännön äitiyttäkään. Esim. minä jouduin hoitamaan kaiken pyykkihuollon ja kaiken mahdollisimman ostamisen. Kyllähän isänsä huolehti myös hyvin, mutta minä vastaan meillä esim. lasten vaatteiden ostosta, parturikäynneistä, harrastuksista yms. koska se toimii paremmin niin. Olen itse töissäkäyvä, mutta yrittäjänä voin määrätä työaikani, joten siksi. Tilanne luisui siihe, että lapsipuolteni äiti otti heitä enää joka toinen viikonloppu, vaikka koitimme rohkaista enempään. Tapaamisia peruuntui, koska hän oli esim. humalassa tai hirveässä krapulassa. Pikkuhiljaa tilanne meni siihen, että hän saa tavata lapsia vain viranomaisten valvonnassa (mutta milloin haluaa ja vaikka useamman yön kerrallaan). Jonkin aikaa toimi näin, mutta nyt ei suostu tekemään minkäänlaista tapaamissopimusta (ei esim. sellaistakaan, että saa itse määrätä tapaamisten ajan ja keston) vaan hänen pitäisi saada päättää täysin vapaasti. Noh, tämä ei tietenkään enää viranomaisten kanssa toimi, joten ei ole nähnyt lapsiaan nyt 8 kuukauteen. Äidin sukulaiset eivät halua tavata lapsia, koska eivät voi tehdä sitä enää äidin asunnolla.
Lapsipuolteni käytännön asiat ovat nyt muuten hoidettu, mutta oma jaksaminen välillä mietityttää. Nuorempi näistä tytöistä on erityislapsi ja tarvitsee esim. eskarissa henkilökohtaista avustajaa. Lisäksi minun näkökulmastani hänellä on haastava luonne; suuttuu helposti, on pahantuulinen, etsii asioista aina huonot puolet. Vanhempi tytär pärjää joten kuten koulussa, mutta ei ole saanut kavereita, koska ei juuri juttele kenellekään eikä luota kehenkään (johtuu tapahtumista, joita joutuivat kokemaan äitinsä kanssa ennenkuin saimme viranomaiset puuttumaan). Molemmille tytöille on järjestetty terapiat, joita asiantuntijat ovat arvioineet heidän tarvitsevan.
Sitten minulla on vielä tämä oma lapseni, joka on meillä ihan 24/7 sekä kaksi pienintä yhteistä lasta. Tilanne on siis haastava, koska asiat eivät olleet lainkaan näin silloin, kun hankimme yhteiset lapset. emmekä osanneet odottaa, että miehen lasten äidille olisi tulossa noin suuria ongelmia. Harmittaa omien lasteni puolesta, että joudun miehen lapsiin käytetty aika on aina heiltä pois. Tottakai yritän touhuta lasten kanssa niin paljon yhdessä kuin mahdollista. Käytännössä nämä isommat vievät kuitenkin kaiken huomion esim. kiukuttelulla tai muulla. Välillä minua suututtaa ja vituttaa tilanne todella paljon. Ja paljosta olen joutunut itsekin luopumaan. Lapsipuolilta en odota koskaan saavani kiitosta, sillä eivät varmaan tule ymmärtämään kuviota kunnolla koskaan. Minun on vaikea kiintyä heihin tai tuntea oikeastaan mitään. Vastuuta ja velvollisuutta tunnen kyllä täysin. Ja välillä on hyviä hetkiä. Osoitan hellyyttä myös fyysisesti, vaikka se tuntuu itsestäni vaikealta ja välillä epämiellyttävältä. Olen yrittänyt kaikkea, jotta kiintyisin heihin enemmän; mielikuvaharjoituksia, lukenut kaikki alan kirjat, perheneuvolaa. Prheneuvolassakin vain keskityttiin siihen, että tukisin lapsipuolten äitiä ja heidän suhdettaan. Lasten asiat ja heidän perhesuhteensa on jo hoidossa ammattilaisten kanssa. Itselle en saa siis mistään apua. Haluaisin vain keskustella omista tuntemuksistani, vitutuksesta, riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteista. Kukaan tuttavistani ei ole samassa tilanteessa eikä oikein osaa suhtautua tähän mitenkään; pitävät vaan luonnollisesti minun puoliani ja sanovat, että keskittyä vain omiin lapsiin enemmän. Muttta jos jätän lapsipuolet täysin isän vastuulle, joutuu koko perhe kärsimään siitä.
Onko kukaan samassa tilanteessa ja saanut jostakin apua itselle?
Kommentit (132)
kävin sman salailuhelvetin läpi vuosi sitten..mies oli pitkään pelannut ja valkaa oli paljon.Oli aiemmin jo kärähtänyt pelaamisesta ja meni hoitoon ja väitti koko ajan että terapia toimii ja ei pelaa enää..no vuoden veran kävi terapiassa valehtelemassa ettei pelaa ja koko ajan putki pällä.Pikavippejä yms..
Tunnusti kaikki vasta kun uhkasin tosissani lähteä..itki vaan etä ero tulee sanoin että ero tulee jos et kerro,mutta jos oot kerrankin rehellinen niin ehkä joku mahdollisuus.
Selvisi että mies oli valehdellut mulle lähes kaikesta..olin mm.ostanut sille kaikkee palkkioita kun ei pelaa,ja kannustanut.
Mutta tuosta selvittiin vaikka helvettiä onkin..nyt kaikki rah-asiat kulkee mun kautta,minulla on miehen tilin pankkitunnuksetkin piilossa.Ystävät ja suku tietää tilanteen ja rahaa ei miehelle anneta ilman minun lupaa.Karua,mutta mies ite halusi näin.Nyt on oikeesti ollu vuoden pelaamatta ja käy yksityis ja ryhmäterapiassa.Tietysti voi sortua taas,mutta päivä kerrallaan=)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nämä sisarukset voisivat välillä olla. Mutta eikö asiaa voisi ajatella tosiin päin, eli ottaa tukiperhe omille lapsille tai viekää hoitoon isovanhemmille.
Sillä aikaa kun omat lapsesi ovat tukiperheessä, voisit tutustua ja viettää laatuaikaa miehen lapsien kanssa. Tuntuu, että ne lapset ovat heittopusseja ja heille etsitään seuraa, johan he alkavat itsekin tuntea kuulumattomuutta perheeseen. Yhteinen aika ja tekeminen varmaan auttaisi parantamaan välejä, kaivasit heistä esiin ne parhaat puolet, kävisitte vaikka yhdessä harrastamassa jotain.
Löytyykö muuta tukiverkostoa, ystäviä, sukulaisia molemmilta puolilta? Kysele perheneuvolasta tukiperhettä, kerrot ajatuksistasi.
En ole ap,mutta olen huomannut kuinka miehet unohtavat ja ovat huolimattomampia kuin naiset,mitä tulee kodin ja lasten hoitoon.
Helpommalla pääsee monesti,kun tekee itse esimerkkinä; ollaan lähdössä jonnekin,jos mies pukee/huolehtii lapset autoon,heillä ei ole kunnon vaatteita eikä vauvalla vaippoja/pulloja/tuttia mukana.
Miehet eivät ajattele kuin naiset.Pyykit viskotaan narulle,niin että ne ovat ihan rypyssä ja kaupassakin vain hiihdetään perässä,vaikka mies tietää mitä ollaan ostamassa.
Mutta itse asiasta sen verran,etteikö kukaan ajattele miten se aapeen oma lapsi tilanteesta kärsii? Eihän hänelläkään ole omaa isää perheessä.
olet saanut paljon tosi tyhmiä kommentteja tähän ketjuun. Ydinperheellisen, joka ei ole kokenut vastaavaa, on vaikea ymmärtää tilannettasi. Ehkä ei sitten pitäisi kommentoidakaan.
Minäkin olen viisilapsisen uusperheen äiti, tosin meillä sinun-minun-meidän jakaantuu eri tavalla ja iät on vähän toisenlaisia. Meilläkin yksi lapsista on erityislapsi.
Jos haluat, voisin mielelläni viestitellä kanssasi jotenkin muuten kuin av:llä. Vertaisjuttelu voisi tehdä hyvää kummallekin.
Joka tapauksessa toivotan jaksamista ja kärsivällisyyttä. Toivon, että jo pelkkä aika auttaa teidän tilanteeseen!
hän oli pienen lapsen yh ja leski, tapasi miehen, jolla on pieni lapsi ja äiti asuu ulkomailla, omassa kotimaassaan. Juuri mitään tukiturvaa ei ole ollut ikinä, isovanhemmat asuvat usean sadan km päässä.
He aloittivat tapailua, kunnes ystäväni tulikin yllättäen hyvin nopeasti raskaaksi ja siitä kun olivat ensi kerran tavanneet oli vuoden päästä jo pieni tulokas perheessä. Tämä vielä meni, mutta synnytyksen jälkeisessä tarkastuksessa olikin ystäväni raskaana ja he saivat vielä kaksoset. Ehkäisy oli ollut hoidossa koko ajan. Nyt mieheltä on piuhat katkaistu eli nyt yllätyksiä ei enää pääse tulemaan.
Ystäväni oli ihan helisemässä 3 pienen lapsen kanssa, mies tekee paljon työkeikkoja, yhtäkkiä lapsi, joka on saanut jakaa äidin itsellään joutuukin jakamaan 4 muun lapsen kanssa. Siellä voi huonosti koko perhe.
Lopulta tekivät aika kovan ratkaisun. Hankkivat taloudenhoitajan, joka siivoaa ja tekee ruuan sekä au pairin, jonka tehtävänä on vielä lapset tarhaan, hakea ne ja jos joku viidestä lapsesta on kipeänä, olla hänen kanssaan. Aika usein tietty on. Tämä tietenkin tarkoitti todella mieletöntä asuntolainaa, jotta palkatulla väellä olisi omaa yksityisyyttä.
Viime kesänä oli kaikilla isällä, äidillä, taloudenhoitajalla ja au pairilla samaan aikaan lomaa ja kun ystäväni aloitti taas loman jälkeen työt, oli hän ehdottomasti loman tarpeessa.
Yhtään ylimääräistä rahaa heillä ei tule olemaan vuosikausiin, siitä asuntolaina pitää huolen ja jos esim au pair saa paremman työpaikan, on ongelmat taas edessä.
Mutta normaali arki sujuu hyvin. Ja kummatkin vanhemmat hoitavat aamuisin vain itsensä ulos talosta, taloudenhoitaja on aamulla tehnyt aamiaisen, pakannut lounaat mukaan ja kun tulevat kotiin on koti siisti ja päivällinen valmis.
Miehellä on kuluvan vuoden aikana aika radikaalisesti vähentynyt ulkomaanmatkat, tarkoittaa vähemmän päivärahoja, vähemmän Finnair Plus pisteitä ( joilla on mm ostettu ostettu joululahjoja lapsille ) ja ystäväni on jopa joutunut realisoimaan perintönä saatuja tauluja, jotta laskut saadaan maksettua.
Mutta he ovat onnellisia, kun älyttömän monta stressiä on kotoa pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kenenkään yksittäiseen viestiin, pakko on kyllä tuoda eräs ketjusta herännyt kysymys. Miltä mahtaa tuntua näistä eronneiden perheiden lapsista, jotka joutuvat viikoittain kokemaan sen tosiasian, että viettävät toisen vanhemman kanssa aikaa paikassa, jossa toinen aikuinen ottaa vastaan vain pakon edessä. Kyllä käy erolapsia sääliksi.
Tässä nähdään, että lapset kärsivät erossa todella paljon. Ehkä jopa enemmän kuin riitaisten vanhempien kanssa asuessaan. Ainakin silloin saman katon alla olevat vanhemmat tuntevat aitoja tunteita lapsia kohtaan ja myös rakkautta. Lasten ei myöskään tarvitse tuntea olevansa vähemmän rakastettuja kuin saman perheen, mutta eri äidin tai isän lapset.
Ap:n kokemat tunteet on ihan ymmärrettäviä ja ymmärrän sen, että hänen voimat ovat vähissä. Mutta todellakin on minusta naivia perustaa perhe miehen kanssa, jolla on jo lapsia ja ajatella, että isän edellisen liiton lapset olisivat jotenkin vähemmän arvokkaita, kuin yhteisessä liitossa syntyneet.
Kun menee yhteen yksinhuoltajan tai eronneen yhteishuoltajan kanssa, pitäisi rakastua koko pakettiin eli perheeseen. Jos näin ei ole, niin sitten pitää unohtaa koko homma. Mikä se sellainen mies tai nainen on, joka pistää tulevan puolison jo olemassa olevien jälkeläistensä edelle?
Olen tässä joululomalla lukenut Laura Honkasalon kirjan "Eropaperit", joka kuvaa juuri näitä lasten kokemuksia. Sydäntä puristaa, ei voi muuta sanoa.
kenenkään yksittäiseen viestiin, pakko on kyllä tuoda eräs ketjusta herännyt kysymys. Miltä mahtaa tuntua näistä eronneiden perheiden lapsista, jotka joutuvat viikoittain kokemaan sen tosiasian, että viettävät toisen vanhemman kanssa aikaa paikassa, jossa toinen aikuinen ottaa vastaan vain pakon edessä. Kyllä käy erolapsia sääliksi.
Tässä nähdään, että lapset kärsivät erossa todella paljon. Ehkä jopa enemmän kuin riitaisten vanhempien kanssa asuessaan. Ainakin silloin saman katon alla olevat vanhemmat tuntevat aitoja tunteita lapsia kohtaan ja myös rakkautta. Lasten ei myöskään tarvitse tuntea olevansa vähemmän rakastettuja kuin saman perheen, mutta eri äidin tai isän lapset.
Ap:n kokemat tunteet on ihan ymmärrettäviä ja ymmärrän sen, että hänen voimat ovat vähissä. Mutta todellakin on minusta naivia perustaa perhe miehen kanssa, jolla on jo lapsia ja ajatella, että isän edellisen liiton lapset olisivat jotenkin vähemmän arvokkaita, kuin yhteisessä liitossa syntyneet.
Kun menee yhteen yksinhuoltajan tai eronneen yhteishuoltajan kanssa, pitäisi rakastua koko pakettiin eli perheeseen. Jos näin ei ole, niin sitten pitää unohtaa koko homma. Mikä se sellainen mies tai nainen on, joka pistää tulevan puolison jo olemassa olevien jälkeläistensä edelle?
Olen tässä joululomalla lukenut Laura Honkasalon kirjan "Eropaperit", joka kuvaa juuri näitä lasten kokemuksia. Sydäntä puristaa, ei voi muuta sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitan ihan kaikkia kuvioon sotkettuja lapsia, mutta erityisesti niitä erolapsia (sekä miehen että ap:n), jotka varmasti kokevat, ettei heitä haluta mihinkään.
Monet perheenrikkojat uskottelevat itselleen, että lasten on parempi vanhempien uuden onnen kanssa kuin omien vanhempien "rakkaudettomassa liitossa" ja että lapset kyllä sopeutuvat nopeasti. Vaan kun eivät ne sopeudu ja lasten on pääsääntöisesti aina parempi omien vanhempiensa ehjässä perheessä, vaikka sitten olisi riitojakin. Mutta tätähän ei saa tietenkään sanoa, ettei vaan uusonnellisten illuusio hajoa.
Ja ennen kuin kukaan älähtää, ap:lla on ihan varmasti vaikea elämäntilanne, ei sillä.
Missä niin luki? Pakko sen verran älähtää,että ymmärrät varmaan itsekin,ettei elämä lopu vaikka suhde kuolisi.Ja vaikkei yhteisiä lapsia tehtäisi,niin kyllä liitto kuin liitto on koetuksella jos elämässä tapahtuu noinkin suuri mullistus,mitä ap:n elämässä.
Valitettavasti nainen on aina vastuussa,miehensäkin tekosista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta pystyn kommentoimaan siihen, että toisen lapsia on vaikea rakastaa. mieheni ei pysty rakastamaan meidän kotona asuvia lapsia, ja mitä enemmän menee aikaa, muuttuu tunne ärtymisestä vihaksi.
ratkaisuksi hänkin tarjoaa lasten oman isän isompaa osallistumista, ja syyttää minua yrittämisen puutteesta, kun sanon faktoja, ettei tämä onnistu.
voimia, toivottavasti onnistut tunteissasi!
mutta tsemppiä sulle! Ymmärrän sun fiilikset ja kuulostaa tosi rankalta :( Toisaalta sulla ei oikein ole vaihtoehtojakaan. Miehesi pitäisi ottaa enemmän vastuuta omista lapsistaan, niin tilanne ei olisi sulle noin raskas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten on täysin typerää ottaa hoitaakseen heidän asiansa ja b) tuohon sotkuun on ihan turha tehtailla enää 4. ja 5. lasta, vaan voisi keskittyä niihin kolmeen jo olemassaolevaan!
Hän on heidän isänsä ja hänen pitäisi hoitaa lasten asiat jos äiti ei siihen pysty ja sinä et sitä syvällä sydämessäsi halua omilta lapsiltasi. Miten lasten isovanhemmat, voisivatko he auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mies on halunnut 4 omaa lasta, niin pitäisi niistä sitten huolta. Ei lapsia pitäisi miestenkään tehdä niin, että kyllä niitten äiti varmaan niistä huolehtii. Eikä pitäisi kenenkään ottaa lapsia omaavaa puolisoa kuvitellen, että lasten biovanhemmat huolehtii niistä täysin.
Oma tilanteeni on se, että kun miehellä on jo kaksi teiniä edellisestä liitosta, niin ei tähän uusperheeseen enää lisää lapsia hankita.
ja lisäksi vielä vaimon, jolla on jo yksi lapsi, niin kyllä niistä lapsista pitää myös huolehtia. Eli mies vastuuseen siittämisistään!
joten on täysin typerää ottaa hoitaakseen heidän asiansa ja b) tuohon sotkuun on ihan turha tehtailla enää 4. ja 5. lasta, vaan voisi keskittyä niihin kolmeen jo olemassaolevaan!
samaa mieltä 2 kanssa,mies enemmän mukaan lastensa elämään.Meilläkin vierailee miehen lapset joskus,mutta olen tehnyt selväksi,että mies hoitakoon käytännön asiat.Näin lapset tuntevat olevansa isällään,eikä äitipuolen paapottavana.
se ainoa "äiti" lapsille, en tajua kuinka perheneuvolasta ei sinulle tule tukea. Eiköhän se ole ihan mustaa valkoisella, ettei biologinen äiti vanhemmuuteen pysty ja sulla taas on voimat niin finaalissa, ettet kohta pysty sinäkään.
Jos mies on halunnut 4 omaa lasta, niin pitäisi niistä sitten huolta. Ei lapsia pitäisi miestenkään tehdä niin, että kyllä niitten äiti varmaan niistä huolehtii. Eikä pitäisi kenenkään ottaa lapsia omaavaa puolisoa kuvitellen, että lasten biovanhemmat huolehtii niistä täysin. Oma tilanteeni on se, että kun miehellä on jo kaksi teiniä edellisestä liitosta, niin ei tähän uusperheeseen enää lisää lapsia hankita.
saan sellaisen tunteen että sinun pitäisi lopettaa kokonaan noista miehesi lapsista huolehtiminen omien lapsesi mielenterveyden takia sillä lapsetkin jo varmasti sinusta aavistavat tuon stressin ja ahdistuksen..voi olla että lasten biologinen äiti alkaisi ottaa enemmän vastuuta jos näkisi että kukaan muu ei oo huolehtimassa niistä ja tulis sitä vastuuntuntoa lapsiaan kohtaan. pois vaan ja pirun äkkiä ennenkuin omat lapsesi alkaa oirehtia.Jos tilanne on noin paha niin kyllä miehesi pitäisi ymmärtää että haluat oman kodin ja energiaa hoitaa omat lapsesi. En minäkään äitipuolena osannut odottaa että joudun kantamaan niin paljon vastuuta tuosta miehen lapsesta jonka äiti tällä hetkellä näkee lastaan vain 1 kerran vuodessa, erityislapsi siis hänkin..tästä jos tilanne yhtään vaikeutuu niin oman kodin etsiminen muualta on kyllä lähellä ja mies saa valita jatkaako elämää kanssani vaikka erillään asutaankin.. rakkautta tai mitään muutakaan en tuota lasta kohtaan pysty vaan tuntemaan vaikka kuinka olen yrittänyt jo 5 vuotta
Meillä tilanne sikäli helpompi, että traumatisoituneita (miehen) lapsia vain yksi, emmekä hankkineet yhteisiä lapsia, koska tiesimme, ettei äiti pärjää hänen kanssaan, vaan hän tulee muuttamaan meille, mutta siltikään en olisi pärjännyt ilman terapeuttia. Tosiaan kukaan muu ei ollut kiinnostunut minun jaksamisestani. Sinuna ottaisin vaikka pankista lainaa, että saisin apua. Nuo vaikeimmat vuodet menevät nopeasti ohi, pitää vain kestää sen aikaa.
en kestäis päivääkään tuollaista!!!!Miten ihmeessä ap kestät???? Uusperheet on perseestä, samoin koko lapsiperhe-elämä. Kuka tahtoo vapaaehtoisesti vaikeuksia. En ymmärrä. Pitäkää jalat ristissä niin elämä ois 100 kertaa helpompaa.
t. sinkku