Lue keskustelun säännöt.
Tilanne, johon olen "joutunut"
29.12.2011 |
Miten tätä oikein jaksaisi ja saisi itsensätsempattua uskomaan, että kaikki kannattaa? Olen siis uusperheen äiti (ja äitipuoli). Lapsia yhteensä viisi, joista kaksi yhteistä, yksi minun ja kaksi miehen.
Alunperin tilanne oli sellainen, että miehen tytöt (nyt 7 ja 5) asuivat vuoroviikoin äidillään ja vuoroviikoin meillä. Äiti ei kuitenkaan jaksanut olla kiinnostunut tyttöjen tapaamisista eikä oikein jaksanut hoitaa käytännön äitiyttäkään. Esim. minä jouduin hoitamaan kaiken pyykkihuollon ja kaiken mahdollisimman ostamisen. Kyllähän isänsä huolehti myös hyvin, mutta minä vastaan meillä esim. lasten vaatteiden ostosta, parturikäynneistä, harrastuksista yms. koska se toimii paremmin niin. Olen itse töissäkäyvä, mutta yrittäjänä voin määrätä työaikani, joten siksi. Tilanne luisui siihe, että lapsipuolteni äiti otti heitä enää joka toinen viikonloppu, vaikka koitimme rohkaista enempään. Tapaamisia peruuntui, koska hän oli esim. humalassa tai hirveässä krapulassa. Pikkuhiljaa tilanne meni siihen, että hän saa tavata lapsia vain viranomaisten valvonnassa (mutta milloin haluaa ja vaikka useamman yön kerrallaan). Jonkin aikaa toimi näin, mutta nyt ei suostu tekemään minkäänlaista tapaamissopimusta (ei esim. sellaistakaan, että saa itse määrätä tapaamisten ajan ja keston) vaan hänen pitäisi saada päättää täysin vapaasti. Noh, tämä ei tietenkään enää viranomaisten kanssa toimi, joten ei ole nähnyt lapsiaan nyt 8 kuukauteen. Äidin sukulaiset eivät halua tavata lapsia, koska eivät voi tehdä sitä enää äidin asunnolla.
Lapsipuolteni käytännön asiat ovat nyt muuten hoidettu, mutta oma jaksaminen välillä mietityttää. Nuorempi näistä tytöistä on erityislapsi ja tarvitsee esim. eskarissa henkilökohtaista avustajaa. Lisäksi minun näkökulmastani hänellä on haastava luonne; suuttuu helposti, on pahantuulinen, etsii asioista aina huonot puolet. Vanhempi tytär pärjää joten kuten koulussa, mutta ei ole saanut kavereita, koska ei juuri juttele kenellekään eikä luota kehenkään (johtuu tapahtumista, joita joutuivat kokemaan äitinsä kanssa ennenkuin saimme viranomaiset puuttumaan). Molemmille tytöille on järjestetty terapiat, joita asiantuntijat ovat arvioineet heidän tarvitsevan.
Sitten minulla on vielä tämä oma lapseni, joka on meillä ihan 24/7 sekä kaksi pienintä yhteistä lasta. Tilanne on siis haastava, koska asiat eivät olleet lainkaan näin silloin, kun hankimme yhteiset lapset. emmekä osanneet odottaa, että miehen lasten äidille olisi tulossa noin suuria ongelmia. Harmittaa omien lasteni puolesta, että joudun miehen lapsiin käytetty aika on aina heiltä pois. Tottakai yritän touhuta lasten kanssa niin paljon yhdessä kuin mahdollista. Käytännössä nämä isommat vievät kuitenkin kaiken huomion esim. kiukuttelulla tai muulla. Välillä minua suututtaa ja vituttaa tilanne todella paljon. Ja paljosta olen joutunut itsekin luopumaan. Lapsipuolilta en odota koskaan saavani kiitosta, sillä eivät varmaan tule ymmärtämään kuviota kunnolla koskaan. Minun on vaikea kiintyä heihin tai tuntea oikeastaan mitään. Vastuuta ja velvollisuutta tunnen kyllä täysin. Ja välillä on hyviä hetkiä. Osoitan hellyyttä myös fyysisesti, vaikka se tuntuu itsestäni vaikealta ja välillä epämiellyttävältä. Olen yrittänyt kaikkea, jotta kiintyisin heihin enemmän; mielikuvaharjoituksia, lukenut kaikki alan kirjat, perheneuvolaa. Prheneuvolassakin vain keskityttiin siihen, että tukisin lapsipuolten äitiä ja heidän suhdettaan. Lasten asiat ja heidän perhesuhteensa on jo hoidossa ammattilaisten kanssa. Itselle en saa siis mistään apua. Haluaisin vain keskustella omista tuntemuksistani, vitutuksesta, riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteista. Kukaan tuttavistani ei ole samassa tilanteessa eikä oikein osaa suhtautua tähän mitenkään; pitävät vaan luonnollisesti minun puoliani ja sanovat, että keskittyä vain omiin lapsiin enemmän. Muttta jos jätän lapsipuolet täysin isän vastuulle, joutuu koko perhe kärsimään siitä.
Onko kukaan samassa tilanteessa ja saanut jostakin apua itselle?
Kommentit (132)
ja vaikka lapsen (nykyään jo nuoren) kanssa on välit hyvät, niin joskus on hyvä päästä tuulettamaan korvien väliä puolueettoman ihmisen kanssa. ja eipä ne omatkaan lapset mitään herranterttuja aina ole, vaan lapsia nahisteluineen sun muine vinkeineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies nippa nappa eronnut ja kuopuksensa kaksi, kun uutta on jo pukattu!
Kyllä VANHEMMUUS on ennen kaikkea vastuullisuutta, eikä tuossa ole kyllä yksikään aikuinen osoittanut nyt vastuullisuuden häivääkään!
Ei miehen ex, ei mies, etkä sinä!
Ap.llä kyllä on oikeus saada lapsia ihan oman halunsa mukaan eikä odotella mitä miehen ex siitä tykkää. En edelleenkään tajua miksei se alkoholisti vain lopeta juomista? Jos rakastaa lapsiaan niin lykkää alkoholistin elämäntapaansa muutamalla vuodella, ei pitäisi olla vaikeaa.
Eikä alkoholismi ole sairaus, mikään ei luo alkoholia elimistöön ihmisen teoista riippumatta vaan ihminen itse harkitusti juo.
Viisi lasta iältään 7, 5, 5, 2 ja 1 väsyttäisi kenet tahansa. Ja tuhoaisi usein myös parisuhteen, valitettavasti. Käytännön apuahan perhe nyt tarvitsee, ylimääräisiä käsiä arjen pyörittämiseen.
En halua syyllistää, eikä jälkikäteen jossittelu auta, mutta olisi niiden yhteisten lasten kanssa kannattanut odottaa joitakin vuosia. Vaikka tilanne on ollut eri joitakin vuosia sitten, on se kuitenkin ollut lähtökohdiltaan se, että kuvioissa on ollut jo valmiiksi kolme tuolloin alle viisivuotiasta lasta. Jos siihen tieten tahtoen tekee peräjälkeen kaksi lisää, niin tajuaahan sen nyt jokainen että asetelma on uuvuttava.
Pahoittelut näistä suorista sanoista.
Ap vaikuttaa hyvältä ja kärsivälliseltä ihmiseltä, samoin hänen miehensä. Ihan joka mies ei tuollaista kuviota kestäisi.
Voimia, hankkikaa apua jostakin ja vaalikaa parisuhdettanne!
eikä vain tehtailla.
Eikö edes sen viidennen hankkimista olisi voinut HIEMAN siirtää...
Jos hankkii lapsia, pitää tajuta ottaa vastuu, eikä vain joutua ja ajautua tilanteisiin.
ehkä aapeen työ/opiskelutilanne ei anna siirtää lasten tekoa? Ei aapee ole tehnyt kuin kolme lasta tilanteeseen joka on näyttänyt hyvältä ja oikealta.
AV:n logiikan mukaan eläminen pitää unohtaa lasten(lapsen) teon jälkeen,koska mitä vaan voi tapahtua.Ankeeta sellainen elämä odotella pahinta.
Ap on ainoa,joka on toiminut oikein.Lasten äiti on tässä pahis,joka pitäisi pikimmiten toimittaa hoitoon.
Jos hankkii lapsia, pitää tajuta ottaa vastuu, eikä vain joutua ja ajautua tilanteisiin.
Eikö ap juurikin ole ottanut vastuuta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viisi lasta iältään 7, 5, 5, 2 ja 1 väsyttäisi kenet tahansa. Ja tuhoaisi usein myös parisuhteen, valitettavasti. Käytännön apuahan perhe nyt tarvitsee, ylimääräisiä käsiä arjen pyörittämiseen.
En halua syyllistää, eikä jälkikäteen jossittelu auta, mutta olisi niiden yhteisten lasten kanssa kannattanut odottaa joitakin vuosia. Vaikka tilanne on ollut eri joitakin vuosia sitten, on se kuitenkin ollut lähtökohdiltaan se, että kuvioissa on ollut jo valmiiksi kolme tuolloin alle viisivuotiasta lasta. Jos siihen tieten tahtoen tekee peräjälkeen kaksi lisää, niin tajuaahan sen nyt jokainen että asetelma on uuvuttava.
Pahoittelut näistä suorista sanoista.
Ap vaikuttaa hyvältä ja kärsivälliseltä ihmiseltä, samoin hänen miehensä. Ihan joka mies ei tuollaista kuviota kestäisi.
Voimia, hankkikaa apua jostakin ja vaalikaa parisuhdettanne!
omien lasten saamisen jälkeen ne miehen lapset katoavat savuna ilmaan ja saa vain huolehtia omista lapsistaan...
arkeesi! Helpompikin uusperhe on haastava kuvio. Omia tunteita ei voi pakottaa olemaan muuta kuin ovat. Ja se syö ajan mittaan ihmistä kun tuntemukset on jatkuvasti ristiriitaisia.
Äitipuolien asema pitäisi nostaa siihen arvoon kuin se kuuluu. Se on hemmetin kovaa hommaa, josta ei kiitosta juuri kuule. Moittijoita kyllä riittää. Väkisinkin isät tahtoo ujuttaa hommia naisten harteille vanhojen sukupuoliroolien mukaan.
Oma uusperhekokemukseni oli raskas. En kiintynyt miehen lapseen, kilttinä ihmisenä kyllä yritin ja yritin. Ero oli lopulta helpotus enkä ole sen jälkeen lasta kohtaan tuntenut ikävääkään. Monet uusperheissä pitkään eläneet ystäväni sanovat, etteivät olisi koko hommaan alkaneet jos olisivat ennalta tienneet se raskauden.
Muuta en osaa sanoa kuin että muista huolehtia myös itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi! Ja siihen arkeen apua jostain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on tehtaillut kaksi lasta lisää sekasortoiseen tilanteeseen.
Eikä kyse ole siitä, että ap:lla olisi oikeus tehdä lapsia miehensä eksästä huolimatta, vaan siitä, että niillä tehdyillä lapsilla on oikeus huolenpitoon!
Nythän kukaan noista viidestä ei saa tarpeeksi vanhemmuutta. Kaksi vauvaa jää hunningolle, kun ap häsää niiden miehen entisen lasten asioita - jotka isä laiminlyö - ja missähän mahtaa olla se ap:n aiemman eskari-ikäisen saama huomio?? Jo ihan normaalissakin perheessä kaksi vauvaa työllistää kyllä ihan tarpeeksi, vaikka isä osallistuisi ja vaikka ei edes olisi sitä yhtä ainoaa eskari-ikäistä...
omien lasten saamisen jälkeen ne miehen lapset katoavat savuna ilmaan ja saa vain huolehtia omista lapsistaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteisten lasten syntyessähän lapset olivat vanhemmillaan vuoroviikoin ja nyt oletat että ap:n olisi pitänyt osata olla ennustaja ja tietää että bioäiti haluaa alkaa"toteuttamaan itseään" ja hylkää lapsensa. Väännä mulle nyt rautalangasta miksi tätä bioäitiä ihannoidaan?
Miehen nuorin lapsi on VIISIVUOTIAS.
Siinä vaiheessa kun sitä neljättä lasta on tehty, perheessä on ollut kolme alle viisivuotiasta, joista yksi erityislapsi. Ja erot joka puolella pakostakin aivan tuoreet.
Siinä vaiheessa ei todellakaan aleta vääntää mitään yhteistä rakkauden hedelmää, vaan ensin huolehditaan niistä jo kolmesta hankitusta - ja ylipäätään TUTUSTUTAAN siihen puolisokokelaaseen ja muovaudutaan perheeksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta taitaa olla turhaa täällä kanalaumassa.
Minä en ole uupunut arkeen, lasten määrään tai työn määrään. Meillä on siisti koti, en ole fyysisesti väsynyt, meillä ei ole kaoottinen meininki kotona eikä kahden nuorimman lapsen puuttuminen ratkaisisi ongelmaa. Ongelma on minun ja lapsipuolteni välinen. Vastuuta olen ottanut -pakosta ja vapaasta tahdostani- ja yhdessä miehen kanssa huolehtinut perheestä.
En siis ole väsynyt, joten itse aiheutetusta väsymyksestä on ihan turha syyttää minua. Kaipaisin vain vertaistukea, neuvoja tähän tilanteeseen, kuuntelijaa jne.
Kuvitelkaapa itse tämä tilanne tämän teidän naurettavan kritiikin kanssa. Jos itse kuolisitte esim. auto-onnettomuudessa tai sairauden vuoksi, miehenne tod. näk. ottaisi jossain vaiheessa uuden vaimon. Lapsenne saisivat äitipuolen, mutta heillä olisi varmasti ongelmia ja erityistarpeita, koska äidin menettäminen on kova paikka. Äitipuoli tekisi parhaansa, kohtelisi tasapuolisesti, huolehtisi ja kantaisi vastuuta miehenne lisäksi. Välillä hän saattaisi olla ymmällään kasvatuksen kanssa (tai minun tapauksessani vittuuntunut biologisen äidin toimintaan). Hän hakisi apua, jotta lapsesti ja perhe voisi hyvin. Olisiko oikein, että perhe ei saisi apua, koska äitipuoli on niin idiootti, että on mennyt perustamaan uusperheen. Sanottaisiin vaan, että sori; se on myöhäistä, kun paskat on jo housuissa, mitä hätäilitte, mitä lähdit mukaan. Ja eniten kärsisivät lapsesi.
-ap
Olet mahtava nainen. Kirjoituksesi riipaisi syvältä. Älä välitä aihe vapaan v*ttumaisten ämmien syyllistämisestä.
Minäkin uusperheen äiti ja äitipuoli, ei yhteisiä lapsia miehen kanssa. Miehen lapsilla ei noin huonosti asiat kuin teilä, ei lähellekään, mutta kokemani perusteella tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu ja arvostan tosissani sitä kaikkea mitä sä koko perheen eteen teet.
Mäkään en pysty rakastamaan miehen lapsia. En vaikka kuinka olen koittanut. Jos olisivat helppoja ja iloisia, mutta kun ei ei ei... ja tiedän, että syy ei ole heissä vaan heidän masentuneessa äidissään. Mutta mä teen kaikkeni jotta miehen lapsilla olisi täällä meillä hyvä olla.
Käy katsomassa uusperheellisten liiton sivuilta olisko teillä päin alkamassa vaikka jotain vertaistukiryhmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun teillä kerran on nyt tuollaiseksi muovautunut tuo tilanne niin kysynkin olisiko siinä itua, että hoitaisitte "toistenne" lapset adoption kautta kaikki "sisään" perheeseen jolloin teillä olisi sitten viiden lapsen + isä ja äiti -ydinperhe, jolloin luulisi sinun saavan jo neuvolasta ja kunnasta apuja "kerjäämättä"...
jos vain niitä entisiä lapsia ei olisi?
Suhde heihin olisi pitänyt hoitaa kuntoon ennen ensimmäistäkään yhteistä lasta.
jotain kiitosta äitipuolena olostasi. kertoo paljon asenteestasi ja kypsymättömyydestäsi. Et voi tässä vaiheessa tietää millaisia lapset ovat 10v kuluttua, saati 20v päästä ja millainen suhteesi heihin on silloin. et voi tietää edes sitä, millainen on suhteesi omiin lapsiin ja saatko heiltäkään mitään kiitosta. Sen kyllä varman tiedostat itsekin, että kys. lapset ovat miehesi lapsia ja miehesi on otettava heistä vastuu. Myös sinun täytyy ottaa vastuuta, koska olet perhettä ruvennut perustamaan miehen kanssa, jolla lapsia on ennestään.
Vaikka isän kaksi lasta olisivatkin vuoroviikoin äidillään, olisi tilanne silti väsyttävä. Joka toinen viikko ap:n huushollissa olisi 5 pientä lasta. Kuka sellaista ihan oikeasti jaksaa? Kyllä ap ja mies ovat lasten iät ja lukumäärän tienneet, ja silti tehneet perätysten kaksi lasta lisää. Ei voi kenellekään tulla yllätyksenä se, että systeemi uuvuttaa.
Yhteisten lasten syntyessähän lapset olivat vanhemmillaan vuoroviikoin ja nyt oletat että ap:n olisi pitänyt osata olla ennustaja ja tietää että bioäiti haluaa alkaa"toteuttamaan itseään" ja hylkää lapsensa. Väännä mulle nyt rautalangasta miksi tätä bioäitiä ihannoidaan?
katkeria naisia riittää,kun ero on tullut niin mies EI MISSÄÄN NIMESSÄ saa alkaa seurustelemaan,puhumattakaan perheen perustamisesta.
Kun ne lapset joutuu nyt jakamaan isin huomion uuden naisen kanssa.blääh,tää on niiiiin kuultu, kulunut juttu täällä.
Sulle ap pitäisi saada terapiaa,tai kuten itsekin sanoit,vertaistukea että pääset purkamaan tuntojasi.
Olet selvästi hyvä ihminen ja toivotan sulle kaikkea hyvää!
tuollaisessa kuviossa. Itse en ole eronnut, eikä miehelläni tai minulla ole mitään eksiä.
Näkökulmani on lapsen näkökulma ja kokemusta tiedän, millaista hornaa tuollaisessa on elää. Kannan arpia loppuikäni, velipuoleni kävi 20 vuotta terapiassa, siskoni ei edes uskaltanut hankkia lapsia traumojen takia...
Näissä nykyajan itsekkäissä uusperheissä tikittää aikapommi!
luettuasi en voi sanoa muuta kuin että miten voi olla noin vastuuttomia ihmisiä. Te kaikki kolme. Lapset vaippaiässä ja sitten pukataan uusi. Huh huh.