Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sukulaiseni on kotiäiti, vaikka lapset
16.02.2012 |
ovat jo 12 ja 16. Hän itse on 50. Hän on ollut kotona siitä saakka, kun esikoinen syntyi. Ammattiaan vastaavaa työtä tai oikein mitään muutakaan, alkaa olla kohta vaikea saada. Ei hän kyllä mitään töitä haekaan, odottaa lapsia kotiin ruuan kanssa ja siivoaa ja laittaa kotia ja pihaa.
Kuka voi tehdä tällaisia ratkaisuja elämässään? Kaikki miehen varassa.
Tunnetteko tällaisia naisia?
Kommentit (43)
Tyypillinen ratkaisu kaikille äitini ikäpolven naisille.
Meillä lapset 8 ja 10 ja aion nyt jäädä kotiin vähäksi aikaa, koska koulu ja harrastukset vaativat valtavasti aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka tuolla joku valittaa, että hänen äiti ei ollut hyvä äiti kun ei leikkinyt jne.vaikka oli kotona, itse olen toista mieltä omasta äidistäni.
Ei äidit siihen aikaan leikkineet ja kontanneet lattioilla. Mutta oli ihanaa kun tuli kotiin, oli äiti kotona ja puuhaili omiaan. Oli ruoka pöydässä ja sai jutella kouluasiat äidille. Äiti puuhaili ja minä tein läksyjä. Ne tunnelmat on jääneet todella lämpiminä mieleen.
Äiti sanoo, että hänellä on ollut hyvä elämä. Oli satunnaisissa töissä 45v jälkeen eläkkeeseen asti. Isäni ei häntä jättänyt vaan olivat naimisissa isäni kuolemaan asti.
Mutta nimen omaan noille lapsille. Ei meillä ollu kukaan ruuan kanssa vastassa ku tultiin koulusta. -Mikroon sai pistää eilen tai aamupäivällä tehtyä jos sitä oli vielä jäljellä...
olet kuitenkin tosiaan ollut ansiotyössäkin ja lasten syntymät ovat rytmittäneet ja määrittäneet luonnollisesti sinun ja teidän perheen elämää.
Mutta nämä koulutetut ei käytännössä lainkaan työelämässä olevat, jotka eivät edes halua töihin ja joiden miehet tekevät "ympäripyöreitä" työpäiviä, jotta rouva voi olla kotona. Ja lapset siis jo isoja koululaisia.
En vaan jaksa ymmärtää.
Niinpä, Elämä ei aina mene niin kuin sitä ajattelee. Itsekin olen kotiäitinä olosuhteiden vuoksi. Elämä on. Ja täytyy tehdä elämästä parasta mitä voi.
Olosuhteiden vuoksi, vaikka yliopistotutkinto onkin. Elämä ei mene aina suoraviivaisesti, sillä tavalla kun odotetaan. Kyllä kaikki tulevat tämän jossain vaiheessa elämäänsä huomaamaan. Pitää elää niillä korteilla, mitkä on annettu. Aina ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan, turhaan.
Tosin jälkikasvuni on nuorempaa, olen ollut kotona vasta 6 vuotta. En halunnut viedä lapsia laitoshoitoon, siksi jäin kotiin.
En usko että palaan työelämään enää, tykkään elämästäni näin. Mies tienaa hyvin, tosin poikkean sukulaisestasi siinä, että olen miehestäni taloudellisesti riippumaton.
Olen nähnyt työelämää 16-vuotiaasta saakka ja pätkän uraputkea kotimaassa ja eräässä toisessa maassa. Ei ole montaa viikkoa kun sain aika hyvänkin työtarjouksen, vastasin ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se riitä, että se on sen pariskunnan keskeinen sopimus, että toinen on kotona.
Omat vanhempani ainakin elivät niin, että eivät kyselleet muilta hyväksymistä teoilleen. Tämän opin itsekin. Onneksi uskallan elää omannäköistä elämää odottamatta, että joku putkinäköinen palstamammma ymmärtää sitä.
olet kuitenkin tosiaan ollut ansiotyössäkin ja lasten syntymät ovat rytmittäneet ja määrittäneet luonnollisesti sinun ja teidän perheen elämää.
Mutta nämä koulutetut ei käytännössä lainkaan työelämässä olevat, jotka eivät edes halua töihin ja joiden miehet tekevät "ympäripyöreitä" työpäiviä, jotta rouva voi olla kotona. Ja lapset siis jo isoja koululaisia.
En vaan jaksa ymmärtää.
Ymmärrän oikein hyvin sen, että toinen vanhemmista on kotona, kun lapset ovat pieniä. Mutta esim. silloin kun täysin työkykyinen ihminen, jonka puoliso raataa töissä ja tekee pimeää bisnestä lisäksi, jotta rouva voi olla kotona. Ja mies on sanonut olevansa väsynyt tilanteeseen, enkä ihmettele tuolla työmäärällä.
Samoin rouva itse valittaa, kun ei ole varaa esim. matkustella. Eikä myös omien sanojensa mukaan osaa laittaa ruokaa.
Itselleni on tullut väistämättä kuva, että rouva haluaa elää täysin miehensä siivellä ja lähinnä vieroksuu työntekoa.
Jotenkin vielä ymmärrän ehkä sen, jos perheellä on taloudellinen tilanne oikeasti niin hyvä, ettei toisen tarvitse tehdä töitä uupumukseen saakka, jotta toinen voi vaan olla kotona. Ja jos se kotona oleva oikeasti hoitaa sitten vastapainoksi valtaosan kotitöistä.
Ja sitten tosiaan se pointti, että miten nämä naiset ovat aikoneet selvitä eläkeiässä tai mahdollisen avioeron tai jonkun muun yllättävän tapahtuman jälkeen? Sosiaalitoimen asiakkaina?
Eiköhän se riitä, että se on sen pariskunnan keskeinen sopimus, että toinen on kotona.
Omat vanhempani ainakin elivät niin, että eivät kyselleet muilta hyväksymistä teoilleen. Tämän opin itsekin. Onneksi uskallan elää omannäköistä elämää odottamatta, että joku putkinäköinen palstamammma ymmärtää sitä.
olet kuitenkin tosiaan ollut ansiotyössäkin ja lasten syntymät ovat rytmittäneet ja määrittäneet luonnollisesti sinun ja teidän perheen elämää.
Mutta nämä koulutetut ei käytännössä lainkaan työelämässä olevat, jotka eivät edes halua töihin ja joiden miehet tekevät "ympäripyöreitä" työpäiviä, jotta rouva voi olla kotona. Ja lapset siis jo isoja koululaisia.
En vaan jaksa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varmaan tulee joskus tuollainen :) Kyllä minua vähän harmittaa pitkä koulutukseni, mutta toisaalta se on sellaiselta alalta, ettei kukaan meitä mihinkään töihin kaipaakaan, pitäisi ihan itse keksiä, miten olisi yhteiskunnalle "välttämätön" tuolla koulutuksella. Toki olisi kannattanut nuorena valita toisin. Haaveenani on aina ollut oma perhe, eikä meidän kulmilla koulussa ihan hyvin pärjäävät tyttöset jääneet kotiäideiksi parikymppisenä. Oli ikään kuin "pakko" keksiä jokin yliopistoala, mikä itseä kiinnostaisi. Jälkeenpäin ajatellen hölmöä, mutta en kai ollut lukiossa yhtä fiksu ja aikuinen kuin nykyisin :) Olen yhä kiinnostunut tuosta "omasta alastani" ja olen kyllä miettinyt kaikkia vaihtoehtoja, miten sitä voisin hyödyntää esim. tekemällä jotain pieniä töitä kotoa käsin. Mutta enää en tosiaan jaksa juurikaan hermostua toisten mielipiteistä sen suhteen, miten elämäni menee pilalle näin. Kumma, kun Suomessa on kotiäitien tultava hulluiksi, kun eihän kotona voi tehdä mitään oikeasti tärkeää, kun taas joissain muissa maissa kotiäitiys on yksi aivan fiksu vaihtoehto elämässä. Ehkä meillä sitten on sellaiset geenit, että kodin seinät tuppaavat romahtamaan päälle.
Oma äitini työskenteli mm. perhepäivähoitajana ja oli aina kotona. Ei kylläkään ryöminyt lattioilla leikkimässä, mutta en olisi sellaista odottanutkaan. Osasin leikkiä itse :) Mutta arvostin sitä, että äiti oli aina saatavilla. Itse leikin lasten kanssa silloin tällöin, mutta ihmeen hyvin osaavat nuokin aivan itse. Ei se minusta ole mikään äitiyden mittari, että kuinka paljon lykkää virikettä lapsille ja elää itsekin lasten maailmassa. Lapset ovat usein kiinnostuneita ihan tavallisista kotihommistakin, eivätkä edes oleta, että kaiken pitäisi pyöriä jonkin keinotekoisen lasten todellisuuden ympärillä niin, että aikuiset salaa tekevät kotitöitä iltamyöhällä tai toisen ulkoillessa lasten kanssa, ettei lasten tarvitse nähdä mitään niin ala-arvoista toimintaa kuin vaikka siivoaminen :) Lasten kanssa voi elää ihan tavallista elämää ja ihmissuhdetta, ei se lastenhoito ole mikään elämästä irrallinen projekti, jota ryppyotsaisesti pitää suorittaa ohjekirja kourassa... Työelämä tuntuu nykyisin olevan niin ilmapiiriltään ahdistavaa, että lastenhoitoonkin on tullut samoja sävyjä. Senkin täytyy olla rankkaa ja vaikeaa, jotta se olisi edes hitusen arvostettua. Ei kai kukaan sellainen, jolla on hauskaa, voi tehdä mitään tärkeää, eihän?
Kyllä, mieheni tekee melko pitkää päivää, mutta tekisi luultavasti siinäkin tapauksessa, että minä olisin töissä. Mutta nyt hänen ei tarvi ensitöikseen kotiin tullessaan laittaa pyykkejä koneeseen ja alkaa laittaa ruokaa. Kamalaa.
ja miehen palkka rittää, niin miksi ei jäisi kotiäidiksi?
Paljon mukavampaa koko perhekin yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jolla ei lapsia ja on kotirouva. Töitä tehnyt elämänsä aikana puoli vuotta.
Opettajan koulutuksen käynyt yliopistossa, mutta niitä töitä ei ole tehnyt päivääkään.
Miehensä tuloilla elelee.
Ja mun puolestani aivan vapaasti. Jokainen taaplaa tyylillään.
Sinuna heittäisin murehtimisen pois heidän takiaan. Jos mies on niin tossu, että raataa itsensä hengiltä sen takia, että nainen ei halua mennä töihin niin sitten raataa.
Toisaalta epäilen, että tilanne ei ole sitä, mitä mies on sinulle valittanut ja yrittänyt myötätuntoasi lypsää (pillua ehkä ?). En usko, että kukaan järkevä mies alkaa pimeitä töitä tekemään ja repimään itsensä rikki siksi, että vaimo makaa kotona ja vaatii ulkomaanmatkoja :D
Siis ihan oikeasti :)
Ymmärrän oikein hyvin sen, että toinen vanhemmista on kotona, kun lapset ovat pieniä. Mutta esim. silloin kun täysin työkykyinen ihminen, jonka puoliso raataa töissä ja tekee pimeää bisnestä lisäksi, jotta rouva voi olla kotona. Ja mies on sanonut olevansa väsynyt tilanteeseen, enkä ihmettele tuolla työmäärällä.
Samoin rouva itse valittaa, kun ei ole varaa esim. matkustella. Eikä myös omien sanojensa mukaan osaa laittaa ruokaa.
Itselleni on tullut väistämättä kuva, että rouva haluaa elää täysin miehensä siivellä ja lähinnä vieroksuu työntekoa.
Jotenkin vielä ymmärrän ehkä sen, jos perheellä on taloudellinen tilanne oikeasti niin hyvä, ettei toisen tarvitse tehdä töitä uupumukseen saakka, jotta toinen voi vaan olla kotona. Ja jos se kotona oleva oikeasti hoitaa sitten vastapainoksi valtaosan kotitöistä.
Ja sitten tosiaan se pointti, että miten nämä naiset ovat aikoneet selvitä eläkeiässä tai mahdollisen avioeron tai jonkun muun yllättävän tapahtuman jälkeen? Sosiaalitoimen asiakkaina?Eiköhän se riitä, että se on sen pariskunnan keskeinen sopimus, että toinen on kotona.
Omat vanhempani ainakin elivät niin, että eivät kyselleet muilta hyväksymistä teoilleen. Tämän opin itsekin. Onneksi uskallan elää omannäköistä elämää odottamatta, että joku putkinäköinen palstamammma ymmärtää sitä.
olet kuitenkin tosiaan ollut ansiotyössäkin ja lasten syntymät ovat rytmittäneet ja määrittäneet luonnollisesti sinun ja teidän perheen elämää.
Mutta nämä koulutetut ei käytännössä lainkaan työelämässä olevat, jotka eivät edes halua töihin ja joiden miehet tekevät "ympäripyöreitä" työpäiviä, jotta rouva voi olla kotona. Ja lapset siis jo isoja koululaisia.
En vaan jaksa ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se ei miestä haittaa, että hän yksistään elättää perheen, niin hyvä ratkaisu kaikin puolin.
Mielestäni yhteiskunta on vapauttanut naisen liian moniin rooleihin ja töihin. Käyt töissä, teet kotityöt, otat suuremman vastuun lasten asioista. Olet elättäjä, vaimo, äiti ja huushollerska. Mitä vapautta se on?
Jos se ei miestä haittaa, että hän yksistään elättää perheen, niin hyvä ratkaisu kaikin puolin.
Mielestäni yhteiskunta on vapauttanut naisen liian moniin rooleihin ja töihin. Käyt töissä, teet kotityöt, otat suuremman vastuun lasten asioista. Olet elättäjä, vaimo, äiti ja huushollerska. Mitä vapautta se on?
En minäkään ymmärrä mitä tasa-arvoa ja vapautta se on, että molempien puolisoiden pitää tehdä kaikkea, eikä hommia muka voi yhtään jakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin isäni lähti jo vuonna -76 kävelemään.
Elo ei ole leveää ja nyt kaipaisinkin ehkä töihin, mutta kuten jo sanottukin, joskus elämä on.
logiikalla vieraan miehen tarpeessa, koska tilitti asiasta miehelleni ei minulle.
Ja teillä "elämä on" vastaajilla, teillähän tilanne on aivan eri, jos ette kerran omasta kotirouvaile.
Sinuna heittäisin murehtimisen pois heidän takiaan. Jos mies on niin tossu, että raataa itsensä hengiltä sen takia, että nainen ei halua mennä töihin niin sitten raataa.
Toisaalta epäilen, että tilanne ei ole sitä, mitä mies on sinulle valittanut ja yrittänyt myötätuntoasi lypsää (pillua ehkä ?). En usko, että kukaan järkevä mies alkaa pimeitä töitä tekemään ja repimään itsensä rikki siksi, että vaimo makaa kotona ja vaatii ulkomaanmatkoja :D
Siis ihan oikeasti :)
Ymmärrän oikein hyvin sen, että toinen vanhemmista on kotona, kun lapset ovat pieniä. Mutta esim. silloin kun täysin työkykyinen ihminen, jonka puoliso raataa töissä ja tekee pimeää bisnestä lisäksi, jotta rouva voi olla kotona. Ja mies on sanonut olevansa väsynyt tilanteeseen, enkä ihmettele tuolla työmäärällä.
Samoin rouva itse valittaa, kun ei ole varaa esim. matkustella. Eikä myös omien sanojensa mukaan osaa laittaa ruokaa.
Itselleni on tullut väistämättä kuva, että rouva haluaa elää täysin miehensä siivellä ja lähinnä vieroksuu työntekoa.
Jotenkin vielä ymmärrän ehkä sen, jos perheellä on taloudellinen tilanne oikeasti niin hyvä, ettei toisen tarvitse tehdä töitä uupumukseen saakka, jotta toinen voi vaan olla kotona. Ja jos se kotona oleva oikeasti hoitaa sitten vastapainoksi valtaosan kotitöistä.
Ja sitten tosiaan se pointti, että miten nämä naiset ovat aikoneet selvitä eläkeiässä tai mahdollisen avioeron tai jonkun muun yllättävän tapahtuman jälkeen? Sosiaalitoimen asiakkaina?Eiköhän se riitä, että se on sen pariskunnan keskeinen sopimus, että toinen on kotona.
Omat vanhempani ainakin elivät niin, että eivät kyselleet muilta hyväksymistä teoilleen. Tämän opin itsekin. Onneksi uskallan elää omannäköistä elämää odottamatta, että joku putkinäköinen palstamammma ymmärtää sitä.
olet kuitenkin tosiaan ollut ansiotyössäkin ja lasten syntymät ovat rytmittäneet ja määrittäneet luonnollisesti sinun ja teidän perheen elämää.
Mutta nämä koulutetut ei käytännössä lainkaan työelämässä olevat, jotka eivät edes halua töihin ja joiden miehet tekevät "ympäripyöreitä" työpäiviä, jotta rouva voi olla kotona. Ja lapset siis jo isoja koululaisia.
En vaan jaksa ymmärtää.
mutta olisi mielenkiintoista kuulla, minkä puolueen kannattajia kotiäideistä/ kotirouvista löytyy.
Jo 10v. olen ollut kotona ja lapset on 7v. ja 10v.
Esikoisella kehitysvamma ja saan hänestä rahaa
700 euroa käteen, niin en viitsi töihin mennä.
Esikoinen on kuitenkin koulussa
Lapset onnellisia, kun ei tarvi olla iltiksessä.
Olen n. 40v kolmen lapsen korkeakoulutettu äiti. Pienin on nyt ekaluokkalainen. Olen ollut kotona vanhimman lapsen syntymästä lähtien.
Nyt kun kaikki lapset ovat koulussa voisin taas harkita töihin lähtöä. Ennen kaikkea haluaisin kuulua työyhteisöön.
Miehen työtulot ja muut tulomme riittävät hyvin elämiseen. Mietin sitä, haluanko vaihtaa palkkatyöhön sen että voin olla paljon lasten kanssa ja arkemme on kiireetöntä. Tähän mennessä on ollut tärkeämpää että voin olla kotona vastassa ekaluokkalaista ja lapset eivät joudu olemaan pitkiä iltapäiviä yksin.
En ajattele että koulutukseni olisi mennyt hukkaan. Tein töitä aika pitkään ennen lasten syntymää. Koulutuksella on mielestäni myös sivistyksellinen arvo. Hahmotan maailmaa eri tavalla koulutukseni kautta ja siirrän erilaisia arvoja lapsilleni kuin jos minulla ei olisi koulutusta. Perheemme on säästänyt veronmaksajien rahoja pitkän pennin hoitamalla lapset kotona.
Eläkkeen pienuutta mietin välillä. Toisaalta uskon että eläkkeet pienenevät kautta linjan siihen mennessä kun olen eläkeiässä. Tärkeämpää on maksaa asunto ja kerätä jonkun verran sijoituksia ja säästöjä eläkeikään mennessä.
tai mietittekö koskaan, että koulutuksenne on mennyt hukkaan?
Kaipaatteko töihin? Tai yleensäkään kuulumista työyhteisöön?
Nämä kysymykset niille, joiden lapset ovat jo isoja ettekä tee mitään ansiotyötä.
Kiinnostaa tietää.
Alue: Aihe vapaa
parhaani mukaan.
Koulutukseni ei ole mennyt hukkaan. Olen vuosia ehtinyt (minun tapauksessani) olla hyödyksi yhteiskunnalle saaden siitä palkkaa ja jopa onnistumisen iloa. Olen toiminut lasten varhaiskasvattajana, huolehtinut toisten ihmisten lapsista.
Koska minulle on kertynyt ikää, olen ehtinyt sekä synnyttää useita lapsia että olla työsä, työttömänä ja sairaslomien jälkeen muutaman vuoden työttömyyseläkkeellä odottaen varsinaista eläkettäni.
Kun ensimmäinen lapseni syntyi, äitiyslomaa oli 6 viikkoa. Siitä vuoden kuluttua 2kk. Sain olla kotona vaikka ei ollut äitiyspäivärahaa eikä kotihoidontukeakaan. Asuntovelkaa ei tietty ja muutenkin tavallista elämää Helsingissä. Olin ollut esikoisen ollessa 3kk laitoksessa lastenhoitajana, kunnes 1,1 vuoden ikäerolla syntyi toinen lapsemme, äitiysloma ennen syntymää oli.
Olosuhteiden pakosta minun oli mentävä työhön kun nuorin oli 1v ja sisarus 2v1kk. Perustin oman puistotätitoiminnan johon otin lapseni mukaan.
Ulkoilussa sai ainakin siihen aikaan olla 25 lasta yhdelä tädillä iästä riippumatta. Kun kolmaskin lapsi syntyi kolmen vuoden kuluttua, vauva tuli muutaman kuukauden ikäisenä puistoon sisarusten kanssa.
Tästä kolmen vuoden kuluttua syntyi neljäs lapsi jolloin jäin kotiäidiksi ensin 7kk äitiyslomalle (oli onneksi pidentynyt edellisistä) ja kun esikoinen aloitti ensimmäisen luokan, sain olla kotona kaksi vuotta.
Äitini hoiti nuorinta joten pääsin työhön, olinkin 5v jona aikana vielä opiskelin mm. kasvatustiedettä Helsingin Yliopiston avoimessa.
Viides raskaus, olin 37v, olikin vaikeampi kuin koskaan ja jouduin heti allkuuun sairaslomalle vauvan syntymään asti, suurin osa päivästä piti vain maata.
Vuosi vauvan syntymän jälkeen aloin työt, opiskelin erityispedagogiikkaa, ehdin olla kaksi vuotta kun uusi raskaus alkoi ja samoin sairaslomalle heti.
Kuopuksen ollessa n.8kk laskimme mieheni kanssa kuinka voisin jäädä kotiin lapsiamme hoitamaan. Vanhin lapsista oli n. 18v, sitten 17v, 14v, 11v sekä 4v ja nuorin alle vuoden.
Jäin kotiäidiksi ja ja osaksi työttömäksi siten että kuopus ehti täyttää 9v vuodeksi. Tänä aikana opiskelin joitakin kursseja, koska opiskelu on aina kiinnostanut, työpaikkaohjaajakoulutuksesta argeologiaan.
Lähdin työhön ollen 9v työelämässsä. aivan eläkeikään asti ei työvuosia ole eikä tule. Polvi ei kestä enää samoja neljän tunnin työmatkoja usealla yleisellä kulkuneuvolla kuin ennen.
19, kysyit eikö koulutus mennnyt kotiäideiltä hukkaan. Ainakin minä pystyin antamaan kaikkeni koulutuksen turvin niinä aikoina jolloin olin työssä, ehkä lyhyehköllä työrupeamalla mutta paljon hyvää aikaan saaneena, olen kuullut ja huomanut käytännössä.
Entä kaipaako kotiäiti työhön? Minulla on niin monipuolinen elämä ollut kaikkine tekemisieni kanssa, etten varsinaista työpaikkaa kaipaa.
Kaikkia uusia lapsituttavuuksia kyllä olisin valmis ottamaan. Lastenlapsia on kolmelta jo kuusi yhteensä, joten museoretket ja mökkireissut ovat antoisia...aina kun on lapsia niin työssä kuin kotipiirissäkin niin viihdyn.
Tässä näitä leppoisia päiviä saa vietellä, neuloa, ommella, kyläillä, mökkeillä, kerätä marjoja sekä sieniä...remonttia, Aasian matkoja, joita ei lasten ollessa pienempiä voinut ajatella rahallisesti. Nyt vain autetaan muutamaa opiskelijaa, mutta pienillä sivuansioilla pärjäävät omillaan...
Mies on nuorempi ja odottaa että pääsisi eläkkeelle n.neljän vuoden sisällä...hän laskee että pitää saada määrätty määrä eläkettä kasaan koska minulla ei paljoa ole.