Lue keskustelun säännöt.
Hohhoijaa mun anoppia...
27.12.2011 |
... siis on aina ollut itsekeskeinen, tilaavievä ja teräväkielinen ihminen. Siksi olemmekin nähneet viime vuosina hyvin vähän ja silloin muodollisella kohteliaisuudella menty puolin ja toisin.
Tähän liittyy muutakin, perintösotkuja yms., mutta olen itse yrittänyt pysyä etäällä noista kuvioista ja antanut mieheni hoidella oman sukunsa puolen asiat. Mä en halua enkä odota anopilta mitään, ja olen löytänyt jonkinlaisen sisäisen rauhan tän asian suhteen.
Mutta mutta, tänä jouluna sain taas hyvän esimerkin siitä, että kun ihminen on vaikea ja itsekeskeinen, se pulpahtaa aina pintaan ennemmin tai myöhemmin.
Olimme miehen suvun puolen isoissa juhlissa, jossa istuttiin "pöytäkunnittain" 6 hengen pöydissä. No, minä, mieheni ja meidän pienet lapset täytimme yhden pöydän, aluksi pari tyhjää tuolia jäi, ja istuimme siis tuntikausia maljapuheita kuunnellen jne. Jossain vaiheessa iltaa eräs pariskunta tuli vaihtamaan kuulumisia kanssamme ja he istuivat meidän pöytään täyttäen ne tyhjiksi jääneet tuolit. Juttelimme ja nauroimme vilkkaasti ja pitkään.
Anoppi oli parkkeerannut viereiseen pöytään ja kurotteli ja huiskutteli sieltä näyttävästi miehelleni vähän väliä - selvästi häntä pänni se, että me tulimme perheenä ja istuimme erillään hänestä + meidän pöydässä naurettiin paljon.
No, annas olla kun minä läksin hakemaan seisovasta pöydästä kaffea ja jälkiruokaa - toin pari lautasta kerralla, itselleni ja toiselle lapsista. Tuolini täydessä pöydässä jäi luonnollisesti kahdeksi minuutiksi tyhjäksi, ja kun tulen takaisin lautaset ja täpötäysi kahvikuppi käsissä, niin ei jumalauta - anoppi on hyökännyt omasta pöydästään meidän pöytään, mun paikalle istumaan. Keskustelu oli katkennut, nauru lakannut, ja pahinta - anoppi ei hievahdakaan vaikka mä seison siinä käytävällä serviisit kädessä... :-) Aivan kuin komediasta siis, miniä työnnetään kirjaimellisesti "ulos" omasta perheestään.
No, tilanne laukesi vasta kun pöytäämme tulleen pariskunnan rouva tajusi tilanteen, nousi ja tarjosi mulle ystävällisesti oman paikkansa, että pääsin tarjoilemaan lapselle ja kahvittelemaan... Ja anoppi istui jaarittelemassa miehelleni noin puoli tuntia jäädyttäen koko pöytäkeskustelun.
Nauratti ja vähän loukkasikin, vaikka sinänsä pieni juttu. Olisitko sinä tuntenut samoin?
Kommentit (46)
41/46
|
28.12.2011 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Ei sinne juhliin ole menty oman perheen kanssa kököttämään vaan muiden kanssa olemaan ja se sujuu varsin mainiosti ruokailun jälkeen pöytiä vaihtamalla. Näin on tehty Hämeessä satoja vuosia ja hyvin toimii.
Kait oli tarkoitus heille vielä syötävää ja valvoa/auttaa syömisessä? Niin toki jos Hämeessä tehdään noin niin sitten pitää muuallakin jättää lapset oman onnensa nojaan..
Isä ja lapsi, äiti ja lapsi lähtevät kiertämään eli seuraavaan pöytään äiti ottaa kahvinsa ja lapsensa ja rupattelee mukavia suvun kanssa.Miksi ylipäätään mennä sukujuhliin, jos nököttää perheenä koko illan? Ja jos 3v on vielä niin avuton, että ei kykene syömään ilman äidin apua, niin eiköhän ap:n perheellä ole apuvälineitä jne. sen verran, että edes isä pääsee vaihtamaan pari sanaa tuttujen kanssa.
äidin viittilöinnistä huolimatta hänelle juttelemaan.
Isä pääsee vaihtamaan sanaa tuttujen kanssa jos haluaa, mutta ei tainnut haluta. Ja jutteli kaverinsa kanssa mieluummin. Vpihan se olla, että äitinsä huomioiminen olisi ollut mieheltä kohteliasta. Olisi pikaisesti käynyt vaihtamassa äidin kanssa kuulumisia ja palannut kaverin kanssa juttelemaan. Olisi ehkä äitinsä paremmin pystynyt hallitsemaan omat pakkomielteensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tästä ketjusta huomaa juuri sen, että ne ihmiset, jotka eivät ole kuvailemani kaltaista tylytystä kokeneet, eivät ymmärrä miltä se tuntuu. Sulla sukulaistäti, mulla anoppi - kummallakaan ei mitään hajua toisten ihmisten näkökannasta.
Oman sukuni puolen juhlissa lapsiperheet huomioidaan usein niin, että muutkin saattavat spontaanisti ottaa lasten viihdytys/auttamisvuoroja, esim. oma äitini tekee usein näin, kyselee itse, voiko olla avuksi. Vastakohta anoppiin on räikeä.
Ja kyllä, meillä lapset osaavat syödä itse, mutta minusta tilanne vaati valvontaa, etteivät ole juhlavaatteissaan yltä päältä kakussa tai korkeat mehulasit keikahda päälle tms. Enkä halunnut viedä heitä seisovan pöydän jonoihin toiselle puolelle juhlatilaa.
Mutta tästä ketjusta hoksasin sen, että siipaltani olisin kyllä voinut odottaa enemmän tukea, joko niin, että hän olisi tarjoutunut ottamaan lasten attamisen vastuulleen kun kerran sai istua pöydässä, tai niin, että hän olisi ilmoittanut äidilleen tulevansa juttelemaan tämän kanssa myöhemmin, kun "meillä on tässä vielä ruokailu kesken".
Ja autoepisodista - minä olen kookas ja pitkäjalkainen, anoppini pieni kärppämäinen nainen. Tuon asian tapahtuessa oli viisikymppinen. ;-)
t. ap
Ei sinne juhliin ole menty oman perheen kanssa kököttämään vaan muiden kanssa olemaan ja se sujuu varsin mainiosti ruokailun jälkeen pöytiä vaihtamalla. Näin on tehty Hämeessä satoja vuosia ja hyvin toimii.
Ja vaikka osa vaihtaa pöytiä, niin osa kyllä pysyy paikoillaan, varsinkin ne joilla on pienet lapset mukana! Isommat lapsethan voi sitten jo jättää itsekseen istumaan.
Jos ruokailun ja kahvin välissä on pitkä jakso, paikkoja vaihdellaan hetkeksi ja anteeksipyydellen, jos joku tulee takaisin vanhalle paikalleen. Ne paikat on usein ihan tarkoituksella valittu esim. lapsiperheet kauempana hääparista, heillä mahdolliset syöttötuolit ja leveämmin tilaa jne.
Kun kahvit on juotu ja muu ohjelma alkaa, paikat sekoittuvat ja on luonnollistakin, että joku saattaa viedä paikan. Kahvia hakevalta EI KOSKAAN MINKÄÄN VALTAKUNNAN KÄYTÖSTAPOJEN MUKAAN VIEDÄ PAIKKAA. Siinä vaiheessa on tarkoitus istua niillä paikoilla, joissa on ruokailtukin. Seurustelu tapahtuu vasta tuon jälkeen.
Minulla on sukulaistäti, joka ei vain tajua hyviä käytöstapoja missään sukujuhlissa. Hänestä kiertely pöydästä toiseen on niin ihanaa, että hän rynnii ensimmäinen hakemaan itselleen ruokaa (jopa ennen syntymäpäiväsankaria/ hääparia). Sitten hän parkkeeraa itsensä sen synttärisankarin/hääparin viereen ja jututtaa syödessään näitä. Kun muut ovat lähteneet hakemaan ruokaa, on täti syönyt ja parkkeeraa itsensä seuraavaan pöytään välittämättä vähääkään, kenen paikan vie. Jopa suorat kehoitukset mennä pois toisen paikalta kaikuvat kuuroille korville, kun hän kovaäänisesti kehottaa ruokailijaa siirtymään seuraavalle vapaalle paikalle. Ja ketjureaktio on valmis... Tämä on idioottimaista käytöstä! Pöytäjärjestys on tehty monista eri syistä, ja varsinkin vieraammissa juhlissa on mukavaa, että toisiaan tuntevat istuvat edes lähipöydissä. Tätini on karkottanut ventovieraita syömään yksinään (mm. veljeni uusi avokki).
Tapoihin kuuluu odottaa sitä seurustelua kahvin jälkeiseen aikaan, jolloin käsissä siis on yleensä enintään boolilasi. Olen joutunut raahaamaan syöttötuolissa istuvaa lastani toiseen pöytään, kun täti ei suostunut siirtämään omaa ahteriaan siitä minun paikastani mihinkään. Ja meilläkin siis oli kahvit kesken ja olin hakenut lapselle kakkua ja käynyt nopeasti vain hakemassa itselleni kahvin.
En voi kuvitella mitään moukkamaisempaa kuin kesken aterioinnin toisen paikan viemisen sillä varjolla, että pitäisi muka seurustella toisten kanssa. Se paikka viedään sellaiselta, joka on jo juonut kahvinsa ja on itsekin seurustelemassa muualla. Yksinkertaista, eikö totta? Opetelkaa niitä hyviä tapoja ihan oikeasti eikä vain keksitysti!
Tuosta vanhempien kunnioittamisesta. Ei ikä ole mikään syy kyykyttää nuorempiaan. Nuoremman ei myöskään tarvitse kuunnella suoraa eikä epäsuoraa vittuilua.