Mä kannatan tasoryhmiä liikuntaan.

Mä kannattaisin myös sitä, että koulussa liikunta-arvosana muutettaisiin vapaaehtoiseksi. Arvosana annettaisiin siis vain niille oppilaille, jotka sen haluavat, ja muille merkittäisiin todistukseen liikunnan kohdalle, että kurssi suoritettu.

voivat vastineeksi saada "numeronsa" vaikka pokaalien muodossa kirjahyllyynsä muualta.

Mä kannattaisin myös sitä, että koulussa liikunta-arvosana muutettaisiin vapaaehtoiseksi. Arvosana annettaisiin siis vain niille oppilaille, jotka sen haluavat, ja muille merkittäisiin todistukseen liikunnan kohdalle, että kurssi suoritettu.

voivat vastineeksi saada "numeronsa" vaikka pokaalien muodossa kirjahyllyynsä muualta.

Mä kannattaisin myös sitä, että koulussa liikunta-arvosana muutettaisiin vapaaehtoiseksi. Arvosana annettaisiin siis vain niille oppilaille, jotka sen haluavat, ja muille merkittäisiin todistukseen liikunnan kohdalle, että kurssi suoritettu.

Ihan samoin luulisi riittävän matematiikassa, äidinkielessä yms. lukuaineissa että kurssi suoritettu ja vain halukkaat saisivat numeron:)

voivat vastineeksi saada "numeronsa" vaikka pokaalien muodossa kirjahyllyynsä muualta.

Mä kannattaisin myös sitä, että koulussa liikunta-arvosana muutettaisiin vapaaehtoiseksi. Arvosana annettaisiin siis vain niille oppilaille, jotka sen haluavat, ja muille merkittäisiin todistukseen liikunnan kohdalle, että kurssi suoritettu.

Ihan samoin luulisi riittävän matematiikassa, äidinkielessä yms. lukuaineissa että kurssi suoritettu ja vain halukkaat saisivat numeron:)

Ai, vaatiiko matematiikka fyysistä panostusta? Lukuaineita ei edes voi rinnastaa liikuntaan, lukuaineissa mitataan ymmärtämiskykyä, lukutaitoa, ratkaisukykyä ja ennen kaikkea yleissivistystä.

Olen itse lahjakas käsitöissä, mutta minun puolestani lahjattomat saisivat siinäkin valita numerottoman arvostelun. En tajua, miksi liikuntanörteille on niin tajuttoman kova kipupiste sallia, että jotkut liikuntaa inhoavat voisivat saada arvostelussa vain suoritusmerkinnän todistukseen.

haastateltiin jotain liikuntatähti-mukuloita (13-14v) joilta kysyttiin että pitäisikö liikuntanumeron olla vapaaehtoinen (eli arvostelu 4-10 tai pelkkä S=Suoritettu). Pennut vastasivat kuin yhdestä suusta että ei tietenkään pitäis kun jotkut nörtit kuitenkin sitten vaan laiskottelee eikä tee mitää. Sekö siinä muka mättää? Itse vihasin koululiikuntaa joten luistin tunnilta aina kun pystyi ja siellä ollessa jäin aina sivummalle, ei minua hetkauttanut suuntaan tai toiseen se vitonen todistuksessa. Enkä todellakaan ollut ainoa. Enemmänkin syynä vastustukselle taitaa olla se, että liikuntahiken elämältä putoaa pohja jos ei saa olla sitä nörttiä parempi oikein mustaa valkoiselle.

Meillä ne, jotka harrastivat kilpaurheilua saivat ihan automaattisesti hyvän numeron. Sitten oli se keskitaso jotka rehkimällä tai fuskaamalla saivat kohtuullisen numeron. Ja pohjasakka (johon itsekin kuuluin) ei saanut hyvää numeroa millään. Kaikissa muissa aineissa sentään koenumerolla oli vaikutusta.



Numerot pois liikunnasta ihan kaikilta ja lisää valinnanvaraa tunneille. Pääpainon pitäisi olla siinä, että jokainen liikkuu. Miksi yläasteella ei enää pelata polttopalloa tai muita oikeasti kivoja pelejä?

Meillä ne, jotka harrastivat kilpaurheilua saivat ihan automaattisesti hyvän numeron. Sitten oli se keskitaso jotka rehkimällä tai fuskaamalla saivat kohtuullisen numeron. Ja pohjasakka (johon itsekin kuuluin) ei saanut hyvää numeroa millään. Kaikissa muissa aineissa sentään koenumerolla oli vaikutusta. Numerot pois liikunnasta ihan kaikilta ja lisää valinnanvaraa tunneille. Pääpainon pitäisi olla siinä, että jokainen liikkuu. Miksi yläasteella ei enää pelata polttopalloa tai muita oikeasti kivoja pelejä?

meinaatko että oikeasti teinit pelaisivat polttopalloa. Tuskin.

opettajan palkka ja motivaatio.



Kaksi liikunnan opettajaa yli 15 oppilaan luokalle. Ennen tytöillä ja pojilla oli oma opettaja.

Minusta olisi hyvä jos oppilaiden määrä pysyisi sellaisena että heitä on mahdollista opettaa suorittamaan kuperkeikka ja kärrynpyörä oikeaoppisesti ja venyttelemään oikein.



Opettajat tuntuisivat tekevän nykyään niin että pistävät oppilaat pelaamaan sählyä ja lähtevät itse kahville...



Ei sählyssä opi liikuntaa. Kuinka moni oppilas osaa suorittaa voimisteluliikkeet oikeaoppisesti oikealla ryhdillä? Yllättävän moni ei osaa edes kuperkeikkaa jonka muuten moni kolmevuotiaskin hallitsee.



Oletetaan että meillä on aikaa opettaa neljäätoista lasta 45min ajan. Millainen sisältö on oppitunnilla?

Kuinka paljon valmennusta kerkeää antaa esimerkiksi kuperkeikassa tai etunojassa?

14 oppilasta x 2min opetusta = 28min

Siihen loppuun loppulämmittely ja alkuun alkulämmittely. Tekee tiukkaa. Kerkeääkö oppilas oppimaan 2 min palautteella kuperkeikan alkeet ja tietääkö hän miten korjataan virheet.



Tärkeintä olisi että hän oppii kuperkeikan teorian. Hän oppii harjoittelemaan kuperkeikkaa oikein.



yksi tunti eli 45 min on liian vähän edes yhden liikunnallisen liikkeen opetteluun. Se on hyvä alku mutta ei riitä perusteellisen alkeistaitojen oppimiseen.



Oletankin että liikuntatunnit ovat yleensä yhdistettyjä, mutta riittääkö sekään mihinkään?

Ehkä on parempi laittaa läskipäät sählykentälle heilumaan ja lähteä itse kahville ja sikaarille?

Meillä ne, jotka harrastivat kilpaurheilua saivat ihan automaattisesti hyvän numeron. Sitten oli se keskitaso jotka rehkimällä tai fuskaamalla saivat kohtuullisen numeron. Ja pohjasakka (johon itsekin kuuluin) ei saanut hyvää numeroa millään. Kaikissa muissa aineissa sentään koenumerolla oli vaikutusta.

Numerot pois liikunnasta ihan kaikilta ja lisää valinnanvaraa tunneille. Pääpainon pitäisi olla siinä, että jokainen liikkuu. Miksi yläasteella ei enää pelata polttopalloa tai muita oikeasti kivoja pelejä?

Minä en harrastanut vapaa-ajalla liikuntaa vaan muita asioita, mutta yrittäessäni kaikkeni tunnilla opettaja ohitti asian vain olankohautuksella. Rehkin ja pistin kaiken peliin testipäivinä ja ylsin tasolleni todella hyviin suorituksiin esim. lihaskuntotestissä, mutta opettaja vain hymähteli ja meni kannustamaan seuraurheilijoita. Ja todistuksessa ei koskaan näkynyt seiskaa parempaa. Että se siitä, en jaksanut yläasteella enää käyä tunneilla. Kumma että molemmilla menetelmillä numeroni oli automaattisesti aina 6.

Tasoryhmät liikuntaan olisivat tervetullut idea. Ne tavalliset oppilaat voisivat pelata polttopalloa ja keilausta ja muuta hauskaa, kevyttä touhua. Tosiurheilijat taas puolestaan voisivat tehä niitä voltteja ja raskaan sarjan sählyottelua keskenään.

Opettajat tuntuisivat tekevän nykyään niin että pistävät oppilaat pelaamaan sählyä ja lähtevät itse kahville...

Meidän opettajamme teki juuri näin. :D Käski hakemaan mailat, jakamaan joukkueet ja pelaamaan 30min samalla kun itse lähti "hoitamaan asioita" (=juoruamaan puhelimeen ja tupakalle)

etteivät riko itseään ennen aktiivista kilpaurheiluikää. Suomessa monen urheilijan ura tuntuisi katkeavan siihen ettei elimistö kestä. Syynä tähän on väärä tekniikka ja huono kehollinen älykkyys.



Kuvitellaan että kovalla työllä saadaan se voitto.

Kovaa työtä tarvitaan mutta työn on oltava puhdasta. Koululiikunnan ei pitäisi ottaa kantaa oppilaiden harrastuksiin tai urheilumenestykseen.



Koululiikunta ei kykene opettamaan liikuntaa, eikä sen nykyinen tehtävä ilmeisestikään ole sellainen vaan sen tehtävä on tuoda edes vähän liikuntaa vähän liikkuville nuorille ihmisille.



Siksi sen olisi oltava mahdollisimman yksinkertaista ja tehokasta. Juoksua tai kuntopiiriä. Ei kivuuksia tai elämyksiä.

4h viikossa on sellainen määrä että siitä voi ottaa hyödyn irti tai se voi olla joutavaa ajanhaaskausta opettajalle ja oppilaalle.



Vanhempien tehtävänä olisi kannustaa näillä tuntimäärillä lapsiaan urheilulajien pariin.

opettajan palkka ja motivaatio.

Kaksi liikunnan opettajaa yli 15 oppilaan luokalle. Ennen tytöillä ja pojilla oli oma opettaja.

Minusta olisi hyvä jos oppilaiden määrä pysyisi sellaisena että heitä on mahdollista opettaa suorittamaan kuperkeikka ja kärrynpyörä oikeaoppisesti ja venyttelemään oikein.

Opettajat tuntuisivat tekevän nykyään niin että pistävät oppilaat pelaamaan sählyä ja lähtevät itse kahville...

Ei sählyssä opi liikuntaa. Kuinka moni oppilas osaa suorittaa voimisteluliikkeet oikeaoppisesti oikealla ryhdillä? Yllättävän moni ei osaa edes kuperkeikkaa jonka muuten moni kolmevuotiaskin hallitsee.

Oletetaan että meillä on aikaa opettaa neljäätoista lasta 45min ajan. Millainen sisältö on oppitunnilla?

Kuinka paljon valmennusta kerkeää antaa esimerkiksi kuperkeikassa tai etunojassa?

14 oppilasta x 2min opetusta = 28min

Siihen loppuun loppulämmittely ja alkuun alkulämmittely. Tekee tiukkaa. Kerkeääkö oppilas oppimaan 2 min palautteella kuperkeikan alkeet ja tietääkö hän miten korjataan virheet.

Tärkeintä olisi että hän oppii kuperkeikan teorian. Hän oppii harjoittelemaan kuperkeikkaa oikein.

yksi tunti eli 45 min on liian vähän edes yhden liikunnallisen liikkeen opetteluun. Se on hyvä alku mutta ei riitä perusteellisen alkeistaitojen oppimiseen.

Oletankin että liikuntatunnit ovat yleensä yhdistettyjä, mutta riittääkö sekään mihinkään?

Ehkä on parempi laittaa läskipäät sählykentälle heilumaan ja lähteä itse kahville ja sikaarille?

On pohdittava liikunnan merkitystä peruskoulussa.

Mitä halutaan antaa lapsille?

Halutaanko tutustuttaa erilaisiin harrastuksiin?

- Eri Ry:t voisivat olla yhteydessä kouluihin ja vetää erilaisia demoja ja lajiesityksiä.

Tällöin liikunnan open tehtävä olisi lähinnä sopia aikoja eri liikuntalajien yhdistysten kanssa.

Vai halutaanko saada viikkoon tietty pakollinen määrä terveysliikuntaa, koska liikunta on hyväksi ihmiselle?

paikka.



Mutta ei liikuntaa kokonaan pitäisi lopettaa. Silloin heiltä, jotka eivät liiku ilman liikuntatunteja ollenkaan, jäisi se vähäinenkin pois.

Koululiikunnassa tosiaan on määritelty tarkkaan tavoitteet mitä oppilaiden pitäisi milläkin luokka-asteella osata. Kyseessä ei ole kunnon kohotus tai liikunnan ilo, vaan ihan tavoitteellista oppimista.



Koululiikunnassa on tarkoitus oppia niitä lajien tekniikkaa ja sääntöjä. Tuo kuperkeikka ja kärrynpyörä on oiva esimerkki kuten myös vaikka uinti. Ja ovat erittäin tarpeellisia myös vaikka niille sählynpelaajille, joiden treeneihin voimistelu harvemmin kuuluu. Koululiikunnassa on siis monipuolisesti eri asioita ja tavoite on että oppilas oppii ne. Kyseessä ei ole paremmuuden kilpajuoksu, vaan se että KAIKKI oppisivat asetetut tavoitteet (jotka eivät ole numeerisia vaan laadullisia).

Koululiikunnassa tosiaan on määritelty tarkkaan tavoitteet mitä oppilaiden pitäisi milläkin luokka-asteella osata. Kyseessä ei ole kunnon kohotus tai liikunnan ilo, vaan ihan tavoitteellista oppimista.

Koululiikunnassa on tarkoitus oppia niitä lajien tekniikkaa ja sääntöjä. Tuo kuperkeikka ja kärrynpyörä on oiva esimerkki kuten myös vaikka uinti. Ja ovat erittäin tarpeellisia myös vaikka niille sählynpelaajille, joiden treeneihin voimistelu harvemmin kuuluu. Koululiikunnassa on siis monipuolisesti eri asioita ja tavoite on että oppilas oppii ne. Kyseessä ei ole paremmuuden kilpajuoksu, vaan se että KAIKKI oppisivat asetetut tavoitteet (jotka eivät ole numeerisia vaan laadullisia).

että jos lapsi harrastaa vaikkapa nyt sählyä tai jalkapalloa yhtään aktiivisemmin, oheisharjoittelu kuuluu erittäin tärkeänä osana siihen:) Joten noita kuperkeikkoja ym. tehdään siellä kyllä joka treenikerta:)

Esim. kaksi koulussa olevaa lastamme:



Yksi lapsi on hyvä kaikissa joukkue- ja palloilulajeissa, sekä kuntoa vaativissa juoksu ja hyppylajeissa. Lapsi pelaa vapaa-aikana joukkuelajia ja kunto, sekä pelisilmä on kohdallaan. Mutta kyseinen lapsi ei taivu kovin hyvin ja kierto/pyörivät liikkeet esim. voimistelussa saavat aikaan pahoinvointia. Lisäksi uinti ei ole lapselle luontaista, tekee sen samalla lihasvoimalla kuin muutkin lajit.



Toinen lapsemme on loistava nopeutta ja notkeutta vaativissa lajeissa, joissa ei käytetä välineitä. Harrastaa voimistelua ja kunto, sekä lihasvoima on kohdallaan. Mutta välinelajeissa joissa käytetään mailaa ja palloa ei olekaan enää niin hyvä. Kyseiseltä lapselta puuttuu pallosilmä, vaikka nopeutta löytyy vaikka muille jakaa.



Eli ne treenatutkaan lapset eivät ole huippuja kaikissa lajeissa. Heiltäkin löytyy se heikompi kohta, jossa opeteltavaa on enemmän. Sinänsä kiva olisi että ne motivoituneet ja osaavat voisivat harjoitella koulun liikuntatunneilla myös täysipainotteisesti, mutta lajien kirjavuus tekisi tasoryhmiin jakamisen aika haastelliseksi tai sitten tasoryhmät pitäisi muodostaa joka lajityyppiä varten uusiksi.

Koululiikunnassa tosiaan on määritelty tarkkaan tavoitteet mitä oppilaiden pitäisi milläkin luokka-asteella osata. Kyseessä ei ole kunnon kohotus tai liikunnan ilo, vaan ihan tavoitteellista oppimista.

Koululiikunnassa on tarkoitus oppia niitä lajien tekniikkaa ja sääntöjä. Tuo kuperkeikka ja kärrynpyörä on oiva esimerkki kuten myös vaikka uinti. Ja ovat erittäin tarpeellisia myös vaikka niille sählynpelaajille, joiden treeneihin voimistelu harvemmin kuuluu. Koululiikunnassa on siis monipuolisesti eri asioita ja tavoite on että oppilas oppii ne. Kyseessä ei ole paremmuuden kilpajuoksu, vaan se että KAIKKI oppisivat asetetut tavoitteet (jotka eivät ole numeerisia vaan laadullisia).

että jos lapsi harrastaa vaikkapa nyt sählyä tai jalkapalloa yhtään aktiivisemmin, oheisharjoittelu kuuluu erittäin tärkeänä osana siihen:) Joten noita kuperkeikkoja ym. tehdään siellä kyllä joka treenikerta:)

Siellä juostiin ja panostettiin lihaskuntoon. Eli oli yleisurheilu oheisena, eikä siellä mitään kuperkeikkoja tehdä!

Samoin lätkänpelaajallamme on enemmänkin sähly ja futis ollut oheisena, sekä tietenkin kuntopiirejä ja reaktiolähtöjä. Ei sielläkään mitään kuperkeikkoja tehty!

Kuvitteletko että sählyn oheisena on aina voimistelu? Missäköhän joukkueessa näin on, osannetko kertoa?

sitä jo vähän toteutetaan niin, että lapsella on (ainakin täällä) mahdollisuus mennä liikuntapainotteiselle luokalle.



Sieltä voi lähteä treeneihin ajoissa, jos sattuu olemaan vaikka klo 15.00 alkavat harkat, ja lisäksi liikunta tunteja on enemmän kuin normaalisti:)

Missä muussa aineissa saa bonusta harrastuneisuudesta ? Meillä ne, jotka harrastivat kilpaurheilua saivat ihan automaattisesti hyvän numeron. Sitten oli se keskitaso jotka rehkimällä tai fuskaamalla saivat kohtuullisen numeron. Ja pohjasakka (johon itsekin kuuluin) ei saanut hyvää numeroa millään. Kaikissa muissa aineissa sentään koenumerolla oli vaikutusta. Numerot pois liikunnasta ihan kaikilta ja lisää valinnanvaraa tunneille. Pääpainon pitäisi olla siinä, että jokainen liikkuu. Miksi yläasteella ei enää pelata polttopalloa tai muita oikeasti kivoja pelejä?

Ja pätee myös lukuaineisiin! Tottakai jos olet jostain kiinnostunut ja harrastat sitä, olet yleensä siinä keskimääräistä parempi! Oli se sitten historiaa, kuorolaulua, neulomista tai kuvataidetta.

Olin itse kilpaurheilija lapsena, mutta kyllä meillä testattiin liikuntataidot sun muut ihan tietyillä mittareilla, monipuolisesti eri lajeissa: vaikka nyt cooperin testillä, uimaosaamisella, 60 m juoksulla, heitoilla, voimistelulla, suunnistuksella, palloilulajeilla jne. jne. Olin aina muiden urheilijoiden kanssa parhaimmistoa ja taatusti olimme tuossa aineessa kymppimme ansainneet ihan samalla tavalla kuin kuorolaulua harrastavat luokkakaverit musiikin kymppinsä tai historiaa harrastava tai englanninkerhossa käyvät luokkakaverimme. Sain kerran ysin ja opettaka erikseen perusteli miksi numero laski kympistä ysiin ja se oli asenne (yläasteen 8. luokan syksy) ja aikaisempaa huomompi tulos parissa testissä.

Ihan joo voisi poistaa sen liikuntanumeron, mutta samalla tasapuolisuuden nimissä pitäisi poistaa arvosana kaikista taito- ja taideaineista.

Koululiikunnassa tosiaan on määritelty tarkkaan tavoitteet mitä oppilaiden pitäisi milläkin luokka-asteella osata. Kyseessä ei ole kunnon kohotus tai liikunnan ilo, vaan ihan tavoitteellista oppimista.

Koululiikunnassa on tarkoitus oppia niitä lajien tekniikkaa ja sääntöjä. Tuo kuperkeikka ja kärrynpyörä on oiva esimerkki kuten myös vaikka uinti. Ja ovat erittäin tarpeellisia myös vaikka niille sählynpelaajille, joiden treeneihin voimistelu harvemmin kuuluu. Koululiikunnassa on siis monipuolisesti eri asioita ja tavoite on että oppilas oppii ne. Kyseessä ei ole paremmuuden kilpajuoksu, vaan se että KAIKKI oppisivat asetetut tavoitteet (jotka eivät ole numeerisia vaan laadullisia).

että jos lapsi harrastaa vaikkapa nyt sählyä tai jalkapalloa yhtään aktiivisemmin, oheisharjoittelu kuuluu erittäin tärkeänä osana siihen:) Joten noita kuperkeikkoja ym. tehdään siellä kyllä joka treenikerta:)

Siellä juostiin ja panostettiin lihaskuntoon. Eli oli yleisurheilu oheisena, eikä siellä mitään kuperkeikkoja tehdä!

Samoin lätkänpelaajallamme on enemmänkin sähly ja futis ollut oheisena, sekä tietenkin kuntopiirejä ja reaktiolähtöjä. Ei sielläkään mitään kuperkeikkoja tehty!

Kuvitteletko että sählyn oheisena on aina voimistelu? Missäköhän joukkueessa näin on, osannetko kertoa?

harkkahallissa tehneet mm. Diskoksen, Jykin ja Jypinkin juniorit:D älä nyt herranen aika revi voimistelupöksyjäsi:D