HUH! Menisitkö sinä vapaaehtoisesti tällaisen jumppaohjaajan tunnille?!

joskus ihmisillä on sairauksia jotka ihan oikeasti rajoittavat jopa ihan normaalia elämää! 

"Ihmisellä on selllainen ominaisuus että jos sillä on vaiva niin siitä tehdään tekosyy joka asian"

terveisin: Fatima ;DD

Miten ihmeessä sivuilla voi lukea, että kaikki on tervetulleita, jopa ihan aloittelijat? Mihin ne OIKEAT vasta-alkajat laitetaan, jos Fatsulin mielestä on ihan sama vaikka olisit joogannut 50 vuotta, olet silti Hänen Guruudelleen aloittelija ja väärinoppinut ja kuulut alkeistunneille?

luultavasti salissa on tilaa niin paljon että mahtuvat kaikki jotka viitsivät mennä ;)

Upeita, vaativia ja pikkutarkkoja, mutta samalla onnistumista tukevia pilatesohjaajia löytyy kyllä, kunhan malttaa pitkäjänteisesti etsiä. He eivät alentuisi laatimaan tuollaisia moukkamaisia listoja, eivätkä käyttäydy pikkumaisesti oppilaitaan kohtaan. Asiansa oikeasti osaava pilatesohjaaja korjaa virheet niin, että oppilas on hyvillä mielin lopussa sekä kehostaan että kehittymisestään.

Jos oppilaasi tekevät vuodesta toisen vaarallisia virheitä, katso peiliin. Sarkasmilla ei ole sijaa liikuntatunneilla. Fatimaa en tunne, nimeltä tutun pilatesohjaajan kautta vain tiedän, mutta tekstien perusteella välittyy vahva kuva ihmisestä, joka ohjaajan auktoriteetin varjolla käyttäytyy kuin pahainen koulukiusaaja, sellainen Mean Girl, jonka käytöstä vahvistavat tunneilla hyörivät hännystelijät. Niin nähty juttu.

Olen valitettavasti törmännyt itsekin n. 10 vuoden pilatesharrastukseni aikana täysin asiakastyöhön soveltumattomien narsistien ja huuhaa-uskojien sekoiluihin, mutta en menisi heidän tunneilleen koskaan uudelleen. Miksi jotkut menevät? Käyn vain rautaisten ammattilaisten tunneilla päivästä ja vuodesta toiseen. Kertaakaan eivät luotto-ohjaajani ole ilkeilleet, kumma kun tulosta on kuitenkin tullut niin, etten tunnistaisi enää kehoani ennen harjoittelun alkamista.

"Käyn vain rautaisten ammattilaisten tunneilla päivästä ja vuodesta toiseen. Kertaakaan eivät luotto-ohjaajani ole ilkeilleet, kumma kun tulosta on kuitenkin tullut niin, etten tunnistaisi enää kehoani ennen harjoittelun alkamista."

juurikin näin sen pitäisi olla!! :)

Voisikohan se renessanssimies, eikun anteeksi renesanssi-mies Kari, oikolukea nuo tekstit? Tai mitä suotta. Tuo lisää huumoria minunkin elämääni Fatima. Vaikken tunneille osallistuisikaan.

[quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:18"]

joskus ihmisillä on sairauksia jotka ihan oikeasti rajoittavat jopa ihan normaalia elämää! 

[/quote]

Tietenkin on. Mutta silloinkin pitää yrittää parhaansa. Ongelma on siinä että moni jolla on jalassa ongelma keksii tekosyitä miksi ei käsiä voi treenata. 

Harvalla on kykyä olla maailman huippu mutta kaikkensa voi kuitenkin antaa. 

Kävin muutamia vuosia sitten Fatiman syvävenyttelytunneilla ja pilateksessa. Todella ammattitaitoinen ja hyvä opettaja. Ei tykkää siitä, että tunnilla kikatellaan ja hölötetään kaverin kanssa. Ikävä kyllä ei enää ohjaa luottosalillani. Parempaa ohjaajaa en ole tavannut ja aina välillä Fatimaa entisten asiakkaidensa kanssa kaihoten muistellaan. 

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:18"][quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:18"]

joskus ihmisillä on sairauksia jotka ihan oikeasti rajoittavat jopa ihan normaalia elämää! 

[/quote]

Tietenkin on. Mutta silloinkin pitää yrittää parhaansa. Ongelma on siinä että moni jolla on jalassa ongelma keksii tekosyitä miksi ei käsiä voi treenata. 

Harvalla on kykyä olla maailman huippu mutta kaikkensa voi kuitenkin antaa. 

[/quote]

Miksei voisi joskus riittää se että pelkästään antaa? Ei välttämättä kaikkea, mutta edes jotain? Ei aina tavoitella huppua, vaan joskus tyytyä siihen keskivertoon, siihen joka tuottaa mielihyvää. Ilman sitä rääkkäävää loppurutistusta. Pitääkö kaiken olla kehittävää? Eikö joskus paikalla pysyminen voisi riittää?

Mitä väliä sillä on jos on keskiverto ja pysyy, treenaa ja tyytyy olemaan sellainen? Tarviiko kaikessa mihin ryhtyy aina tavoitella maksimia?

Monet joutuvat keksimään selityksiä itselleen ja muille koska eivät aidosti kelpaa sellaisinaan, ihmisinä, jolle huipulle pääseminen ei ole edes kovin tärkeää.

Jotkut eivät oikeasti haluasi tehdä kun määrättyä tasoa ja joutuvat sitten keksimään kaikenlaisia tekosyitä saadakseen toimia sillä tasolla, millä oikeasti haluaisivat toimia.

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:18"][quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:18"]

joskus ihmisillä on sairauksia jotka ihan oikeasti rajoittavat jopa ihan normaalia elämää! 

[/quote]

Tietenkin on. Mutta silloinkin pitää yrittää parhaansa. Ongelma on siinä että moni jolla on jalassa ongelma keksii tekosyitä miksi ei käsiä voi treenata. 

Harvalla on kykyä olla maailman huippu mutta kaikkensa voi kuitenkin antaa. 

[/quote]

Miksei voisi joskus riittää se että pelkästään antaa? Ei välttämättä kaikkea, mutta edes jotain? Ei aina tavoitella huppua, vaan joskus tyytyä siihen keskivertoon, siihen joka tuottaa mielihyvää. Ilman sitä rääkkäävää loppurutistusta. Pitääkö kaiken olla kehittävää? Eikö joskus paikalla pysyminen voisi riittää?

Mitä väliä sillä on jos on keskiverto ja pysyy, treenaa ja tyytyy olemaan sellainen? Tarviiko kaikessa mihin ryhtyy aina tavoitella maksimia?

Monet joutuvat keksimään selityksiä itselleen ja muille koska eivät aidosti kelpaa sellaisinaan, ihmisinä, jolle huipulle pääseminen ei ole edes kovin tärkeää.

Jotkut eivät oikeasti haluasi tehdä kun määrättyä tasoa ja joutuvat sitten keksimään kaikenlaisia tekosyitä saadakseen toimia sillä tasolla, millä oikeasti haluaisivat toimia.

[/quote]

Väärin. Suurinosa näistä ihmisistä kuitenkin valittaa kun eivät onnistu.

Esimerkiksi laihduttajat. He valittavat kun ovat lihavia, voivat huonosti, ei jaksa liikkua jne. Mutta kuitenkaan he eivät oikeasti tee asian eteen mitään. 

On täysin järjetöntä edes tulla treenaamaan jos ei kiinnosta kehittyä ja yrittää parastaan. Nyt ei puhuta maailman huipuista tai muuten ammattilaisista jotka treenaavat kokoa ajan. Vaan siitä että jos tunnille tulee niin silloin tehdään se mitä vaan ikinä pystytään. 

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:55"][quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:18"][quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:18"]

joskus ihmisillä on sairauksia jotka ihan oikeasti rajoittavat jopa ihan normaalia elämää! 

[/quote]

Tietenkin on. Mutta silloinkin pitää yrittää parhaansa. Ongelma on siinä että moni jolla on jalassa ongelma keksii tekosyitä miksi ei käsiä voi treenata. 

Harvalla on kykyä olla maailman huippu mutta kaikkensa voi kuitenkin antaa. 

[/quote]

Miksei voisi joskus riittää se että pelkästään antaa? Ei välttämättä kaikkea, mutta edes jotain? Ei aina tavoitella huppua, vaan joskus tyytyä siihen keskivertoon, siihen joka tuottaa mielihyvää. Ilman sitä rääkkäävää loppurutistusta. Pitääkö kaiken olla kehittävää? Eikö joskus paikalla pysyminen voisi riittää?

Mitä väliä sillä on jos on keskiverto ja pysyy, treenaa ja tyytyy olemaan sellainen? Tarviiko kaikessa mihin ryhtyy aina tavoitella maksimia?

Monet joutuvat keksimään selityksiä itselleen ja muille koska eivät aidosti kelpaa sellaisinaan, ihmisinä, jolle huipulle pääseminen ei ole edes kovin tärkeää.

Jotkut eivät oikeasti haluasi tehdä kun määrättyä tasoa ja joutuvat sitten keksimään kaikenlaisia tekosyitä saadakseen toimia sillä tasolla, millä oikeasti haluaisivat toimia.

[/quote]

Väärin. Suurinosa näistä ihmisistä kuitenkin valittaa kun eivät onnistu.

Esimerkiksi laihduttajat. He valittavat kun ovat lihavia, voivat huonosti, ei jaksa liikkua jne. Mutta kuitenkaan he eivät oikeasti tee asian eteen mitään. 

On täysin järjetöntä edes tulla treenaamaan jos ei kiinnosta kehittyä ja yrittää parastaan. Nyt ei puhuta maailman huipuista tai muuten ammattilaisista jotka treenaavat kokoa ajan. Vaan siitä että jos tunnille tulee niin silloin tehdään se mitä vaan ikinä pystytään. 

[/quote]

Miksi tuo asenne pitäisi koskea ainoastaan joogaa? Miksei ihmisen kuuluu syödä niin paljon, kun mahaan mahtuu? Tuhlahta viimeiseen penniin asti jos lähtee ostoksille jne?

Ehkä monet valittavat lihavuudesta, koska heidät on aivopesty ajattelemaan, etteivät kelpaa sellaisina pullukoina, kuten ovat.

Minusta oppia tyytymään ja olemaan onnellinen ilman ikuista täydellisyyden tavoittelua on vapauttavaa. Kävellä niin kauan kun se on kivaa ja sitten istahtaa penkille ja ihailla vaikka lintuja. Valittaa asiosta, ilman että joku syyllistää siitäkin. Tehdä tai olla tekemättä niille asiolle mitään.

Mennä jonnekin tunnille ja löytää se hyvä olo siitä pisteestä missä se itselle on, eikä jonkun muun määrittelemän oikeassa kohdassa.

Kilpaurheilu on pakkotavoitteelista, mutta että joogan pitäisi jotenkin olla sitä, on outoa.

En ymmärrä miksei jooga voisi olla kuten uiminen. Joillekin paras asia siinä on se, että voi kellua siellä vedessä ja päästä eteenpäin 10 metriä. En ole koskaan kokeillut joogaa, mutta en ajatellut aiemmin sen olevan noin vakavaa ja tavoitteelista puuhaa.

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 03:19"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:55"][quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:41"]

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 02:18"][quote author="Vierailija" time="09.08.2014 klo 14:18"]

joskus ihmisillä on sairauksia jotka ihan oikeasti rajoittavat jopa ihan normaalia elämää! 

[/quote]

Tietenkin on. Mutta silloinkin pitää yrittää parhaansa. Ongelma on siinä että moni jolla on jalassa ongelma keksii tekosyitä miksi ei käsiä voi treenata. 

Harvalla on kykyä olla maailman huippu mutta kaikkensa voi kuitenkin antaa. 

[/quote]

Miksei voisi joskus riittää se että pelkästään antaa? Ei välttämättä kaikkea, mutta edes jotain? Ei aina tavoitella huppua, vaan joskus tyytyä siihen keskivertoon, siihen joka tuottaa mielihyvää. Ilman sitä rääkkäävää loppurutistusta. Pitääkö kaiken olla kehittävää? Eikö joskus paikalla pysyminen voisi riittää?

Mitä väliä sillä on jos on keskiverto ja pysyy, treenaa ja tyytyy olemaan sellainen? Tarviiko kaikessa mihin ryhtyy aina tavoitella maksimia?

Monet joutuvat keksimään selityksiä itselleen ja muille koska eivät aidosti kelpaa sellaisinaan, ihmisinä, jolle huipulle pääseminen ei ole edes kovin tärkeää.

Jotkut eivät oikeasti haluasi tehdä kun määrättyä tasoa ja joutuvat sitten keksimään kaikenlaisia tekosyitä saadakseen toimia sillä tasolla, millä oikeasti haluaisivat toimia.

[/quote]

Väärin. Suurinosa näistä ihmisistä kuitenkin valittaa kun eivät onnistu.

Esimerkiksi laihduttajat. He valittavat kun ovat lihavia, voivat huonosti, ei jaksa liikkua jne. Mutta kuitenkaan he eivät oikeasti tee asian eteen mitään. 

On täysin järjetöntä edes tulla treenaamaan jos ei kiinnosta kehittyä ja yrittää parastaan. Nyt ei puhuta maailman huipuista tai muuten ammattilaisista jotka treenaavat kokoa ajan. Vaan siitä että jos tunnille tulee niin silloin tehdään se mitä vaan ikinä pystytään. 

[/quote]

Miksi tuo asenne pitäisi koskea ainoastaan joogaa? Miksei ihmisen kuuluu syödä niin paljon, kun mahaan mahtuu? Tuhlahta viimeiseen penniin asti jos lähtee ostoksille jne?

Ehkä monet valittavat lihavuudesta, koska heidät on aivopesty ajattelemaan, etteivät kelpaa sellaisina pullukoina, kuten ovat.

Minusta oppia tyytymään ja olemaan onnellinen ilman ikuista täydellisyyden tavoittelua on vapauttavaa. Kävellä niin kauan kun se on kivaa ja sitten istahtaa penkille ja ihailla vaikka lintuja. Valittaa asiosta, ilman että joku syyllistää siitäkin. Tehdä tai olla tekemättä niille asiolle mitään.

Mennä jonnekin tunnille ja löytää se hyvä olo siitä pisteestä missä se itselle on, eikä jonkun muun määrittelemän oikeassa kohdassa.

Kilpaurheilu on pakkotavoitteelista, mutta että joogan pitäisi jotenkin olla sitä, on outoa.

En ymmärrä miksei jooga voisi olla kuten uiminen. Joillekin paras asia siinä on se, että voi kellua siellä vedessä ja päästä eteenpäin 10 metriä. En ole koskaan kokeillut joogaa, mutta en ajatellut aiemmin sen olevan noin vakavaa ja tavoitteelista puuhaa.

[/quote]

Miten niin ei kelpaa? Itse he siitä valittavat. Jos tulee lihavuudesta terveysongelmia niin sille pitää tehdä jotain.

Jos ei kykene kunnolla liikkumaan niin sille pitää tehdä jotain.

Jos haluaa seuraa eikä kukaan halua lihavuuden takia niin sille pitää jotain tehdä. Se ei ole pinnallisuutta haluta kumppanilta liikunnallisuutta. Eikä nyt puhuta mistää himourheilijasta vaan sellaisesta joka pitää itsestään huolen. 

täällä tuo alkuperäinen sivu edelleen on 

http://web.archive.org/web/20111031101308/http://www.fatimawitick.com/page34.html

tiukkaa mutta sinänsä karate tunneilla oli samanlainen kuri ja se on ihan normaalia. turhan tyly tyyli ilmaista asioita. 

186 jatkaa. On omasta itsetunnosta kiinni, kuinka itse reagoi napakkaan ohjaukseen. Minusta Fatiman listat ovat ihan pääosin perusteltuja ja tehty kunnioituksesta lajia ja asiakkaita kohtaan. Fatima sanoi aina syvävenyttelytunnillaan, että jokainen harrastaja on yksilö, eikä kannata, vaikka ei heti tai edes vuoden päästä vielä taivu äärimmilleen. Kannusti kuitenkin käymään tunnilla ja tekemään venytyksiä kotosalla vaikka television ääressä. Tunneilla kävi aivan taviksia ja tunnilta oli vaikea saada peruutuspaikkaa ( kertoo ehkä jotain tunnin laadusta). Itse koin yksilöllisen ohjaamisen/ kehon osien asennon  korjaamisen välittämisensä. Monta vuotta jumpissa ja salilla käyneenä sain jotkut venytykset tuntumaan vasta ensimmäistä kertaa. 

Kävin männä viikolla upouuden ohjaajan tunnilla, en ollut nähnyt ennen. Kun menin, selvisi että meitä on vain kourallinen (päivätunti, kun olen lomalla). Lisäksi ohjaaja oli bodariäijä, joka veti ennen tuntia viereisessä tilassa jotain pientä valmennusryhmää ja karjui kovaan ääneen. Ajattelin että voi helkkari, mihin sitä tuli lähdettyä. Mutta kun alkoi ryhmätunti, tämä ohjaaja muuttui, oli kannustava "oman tason mukaan" ja antoi tosi hyviä neuvoja vielä tunnin jälkeenkin. Huipputyyppi. Toiset haluaa tunneilleen vain valmiiksi osaavia huippuja, toisille on kunnia-asia saada meidät vähän tumpelommat oppimaan ja kehittymään. Tykkään jälkimmäisestä ja onneksi voi valita, mihin menee.

Aika moni tosiaan on ihmisten edessä tuijotettavana, paljon isommankin ryhmän kuin joku vaikka 50 hengen jumpparyhmä. Joka ei sellaista kestä, vaihtaa alaa.  

186 ja 192 jatkaa. Kun tulin raskaaksi, Fatima onnitteli ja muisti ohjata minua yksilöllisesti koko tunnin ajan aina tarvittaessa. Valittaessani supisteluista 5. kuulla, kehoitti Fatima olemaan yhteydessä lääkäriin ja kertoi, että ehkä venyttelytunnit kannattaisi lopettaa. Sainkin sitten lääkäriltä täyden liikuntakiellon. Minusta edellinen kertoo oppilaasta välittämisestä. Palatessani salille muutama kuukausi synnytyksen jälkeen, kysyi Fatima heti minun ja vauvelin kuulumisiani. Minusta nuo sivut antavat Fatimasta väärän kuvan. Kannattaa mennä tunnille, jos lajissa kehittyminen innostaa ja yllättyä iloisesti. 

[quote author="Vierailija" time="10.08.2014 klo 08:39"]

186 jatkaa. On omasta itsetunnosta kiinni, kuinka itse reagoi napakkaan ohjaukseen. Minusta Fatiman listat ovat ihan pääosin perusteltuja ja tehty kunnioituksesta lajia ja asiakkaita kohtaan. Fatima sanoi aina syvävenyttelytunnillaan, että jokainen harrastaja on yksilö, eikä kannata, vaikka ei heti tai edes vuoden päästä vielä taivu äärimmilleen. Kannusti kuitenkin käymään tunnilla ja tekemään venytyksiä kotosalla vaikka television ääressä. Tunneilla kävi aivan taviksia ja tunnilta oli vaikea saada peruutuspaikkaa ( kertoo ehkä jotain tunnin laadusta). Itse koin yksilöllisen ohjaamisen/ kehon osien asennon  korjaamisen välittämisensä. Monta vuotta jumpissa ja salilla käyneenä sain jotkut venytykset tuntumaan vasta ensimmäistä kertaa. 

[/quote]

Meidän venyttelyohjaaja on sitä mieltä, että jokaisella on omat rajansa ja jos joku liike ei sovi, tekee jonkun toisen. Ei vaadita taipumaan äärimmilleen ikinä, vaan tärkeintä on, että venytys tuntuu, mutta sattua ei saa! 

Fatima on kyllä aika kaukaa joogan filosofiasta noilla ohjeillaan ja kontrollihalullaan. Minulla on ollut onni nähdä Fatiman lisäksi myös muita erittäin hyviä joogaopettajia joilla on sallivampi ote. Fatimallahan riittää taitoa kyllä, mutta guruksi pääseminen vaatii nöyrää, sallivaa ja kenties vähemmän kontrolloivaa otetta opettamiseen.

Joogassa ei ole tarkoitus viedä itseään äärirajoille vaan harjoituksen avulla löytää hengitys, rentouttaa ja toisaalta aktivoida oikeat paikat sekä käyttää niin vähän energiaa liikkeeseen tai asanaan kuin on tarkoituksenmukaista. Tämä onnistuu kun opettelee kuuntelemaan kroppaansa ja ennenkaikkea sulkea itsensä muiden vaatimusten ulkopuolelle. Tähän luen myös "opettajan" vaatimukset. Itseään kuuntelemalla voi löytää jokaisesta opettajasta jotain hyvää! 

Itse en enää mene toiste Fatiman tunnille, mutta ymmärrän kyllä niitä jotka menevät. He ehkä kaipaavat tiukkaa ja autoritääristä opettamista ja tiettyjen ohjeiden noudattamista jotta tulee hyvä olo. Nämä yhden tien oppilaat sitten jäävät varmaan ilman treeniä kun Fatima sairastuu tai vaihtaa paikkakuntaa?

Mulla oli samanlaisella asenteella varustettu liikunnanopettaja koulussa ja sain siitä traumat vuosikausiksi. Vasta nyt on löytynyt liikunnan ilo, kun saa tehdä omaan tahtiin, eikä tartte olla mikään huipputreenaaja. Mulla lukeminen Fatiman esittelyyn stoppasi siihen kohtaan, missä hän sanoo, ettei hän ole asiakaspalvelija. Kylläpä särähti korvaan! Hän nimenomaan on asiakaspalvelija, joka on röyhkeästi nostanut itsensä muiden yläpuolelle ja on valtakunnastaan tuleva tuomitsemaan toisia.

Onneksi voin valita kenen tunneilla käyn ;-)