Miksi nainen sanoo näin toiselle?

Kyllä olen aikaisemmin tehnyt aloituksen samasta asiasta. Ja kyllä koen itsekin että yli taas mentiin ja kovaa.



Kiitos kannustuksestasi, olen nyt todellakin päättänyt pysyä kovana ja toivon että se tuo tuloksia. Viimeistään siinä vaiheessa kun lapsi on jo syntynyt, voipi ehkä äitiliinikin lakata turvautumasta tuohon hormoni-korttiin.



Olenhan siis surrut välejämme jo paljon pitenpään kuin mitä raskaus on kestänyt.

Hän ajattelisi samoin kuin äitisi. Sillä eihän hänessä ole mitään vikaa, mä vain sekoilisin. Mä olen kokenut, että ikinä en pääse äitini kanssa "samalle viivalle". Mun lasten kanssa hän teki samaa mitä mun, mutta sitten tulin jossain vaiheessa järkiini ja aloin antamaan takaisin enkä päästänyt lapsiani sinne, jos hän kohteli heitä "huonosti".

Hän ajattelisi samoin kuin äitisi. Sillä eihän hänessä ole mitään vikaa, mä vain sekoilisin. Mä olen kokenut, että ikinä en pääse äitini kanssa "samalle viivalle". Mun lasten kanssa hän teki samaa mitä mun, mutta sitten tulin jossain vaiheessa järkiini ja aloin antamaan takaisin enkä päästänyt lapsiani sinne, jos hän kohteli heitä "huonosti".

Jotenkin minäkin hölmö ajattelin että puhumalla asiasta saisin äitini edes miettimään asiaa, mutta lopputulos todellakin oli että kaikki syy oli minun. Äiti oli jopa sotkenut sisarukseni mukaan soittamalla heille ja tenttaamalla heiltä että onko muka ihan kamala ihminen.

Sisarukset olivat vastanneet kaunistellusti kun äiti oli kuulemma puhelimessa huutanut ja itkenyt, ja näistä vastauksista äiti sitten sensuroi itselleen mieleiset ja heitti ne vasten mun kasvoja kun sitten asiasta puhuttiin.

Ja minähän siis olen vaan turhan herkkä. :(

Mun äiti harrastaa myös tuota ja saattaa yökaudet raivota mun isälle, jos joku on mennyt hänelle jotain sanomaan mistä ei tykkää. Mä olen NIIN kateellinen ihmisille, joilla on hyvät välit äitiinsä. Ja kaikin keinoin yritän olla tekemättä samoja virheitä omien lapsieni kanssa.

Nyt äiti on jo pari päivää kiertoteitse lähettänyt viestiä että hän on asian tiimoilta itkenyt itseään uneen ja eipä mennyt edes töihin yhtenä päivänä kun niin sydämestä sieppasi.



Kyllä mulla tekee pahaa kuulla että äiti on surullinen, onhan hän kuitenkin minulle rakas ihminen. Jotenkin vain tuota himmentää se, että äiti suree "kun hänelle on oltu ilkeitä" ja varmistelee että saan välikäsien kautta tietää miten surullinen on. Varsinkin kun laskee kuinka monet kerrat olen asiasta itkenyt miehelleni näiden vuosien aikana, tai menettänyt yöunia.



Jos edes surisi sitä mitä on "tietämättään" tehnyt äiti-tytär-suhteelleemme, eikä vaan sitä että omaan psyykeeseen sattuu.

Ihan tosi! Mä tein sitä pitkään aikuisiälläkin, kunnes huomasin kuinka solmuun mä menin ajatuksieni kanssa ja miten se vaikutti muhun. Kun äitis huomaa ettei pystykään pyörittelemään sua miten haluaa, niin todennäköisesti alkaa jossain vaiheessa kohtelemaan sua vähän inhimillisemmin.

Nyt äiti on jo pari päivää kiertoteitse lähettänyt viestiä että hän on asian tiimoilta itkenyt itseään uneen ja eipä mennyt edes töihin yhtenä päivänä kun niin sydämestä sieppasi.

Kyllä mulla tekee pahaa kuulla että äiti on surullinen, onhan hän kuitenkin minulle rakas ihminen. Jotenkin vain tuota himmentää se, että äiti suree "kun hänelle on oltu ilkeitä" ja varmistelee että saan välikäsien kautta tietää miten surullinen on. Varsinkin kun laskee kuinka monet kerrat olen asiasta itkenyt miehelleni näiden vuosien aikana, tai menettänyt yöunia.

Jos edes surisi sitä mitä on "tietämättään" tehnyt äiti-tytär-suhteelleemme, eikä vaan sitä että omaan psyykeeseen sattuu.

Mitäs jos annat vaan olla ja et ota nyt yhteyttä vähään aikaan?

Ihan tosi! Mä tein sitä pitkään aikuisiälläkin, kunnes huomasin kuinka solmuun mä menin ajatuksieni kanssa ja miten se vaikutti muhun. Kun äitis huomaa ettei pystykään pyörittelemään sua miten haluaa, niin todennäköisesti alkaa jossain vaiheessa kohtelemaan sua vähän inhimillisemmin.

Ei, en todellakaan aio pyytää anteeksi. Minä toin heille (molemmille vanhemmille) sydämeni näytille ja kerroin reilusti tunteistani.

Asia käännettiin minun syykseni ja omat kädet pestiin visusti puhtaiksi.

Se oli loukkaus jota en tule ihan hevillä antamaan anteeksi, saati että itse enää suostuisin nöyristelemään heille.

En edes pyytänyt anteeksipyyntöä, korkeintaan oikeutusta ja todennusta tunteilleni. Mitään sellaista ei kuitenkaan ollut tarjolla. Nyt äiti makaa kuin petasikin.

ja olen samaa mieltä siitä, ettei se ole mikään oikea ärsytyksen syy.



Tekstistäsi ei käynyt kuitenkaan ilmi, että miten äitisi on käyttäytynyt huonosti sinun kanssasi aiemmin ja mikä on sinun varsinainen "ongelmasi" hänen mielestään...

... uskaltanen epäillä, että mulla oli sama homma oman äitini kanssa. Koko ikäni hän on epäillyt kykyjäni, vähätellyt minua ja soimannut jos minkälaisista epäolennaista asoista. Anteeksi vaan äiti, mutta jos sut on opetettu siihen, että naisen pitää pitää koti siistinä riippumatta siitä minkälaisia paskasikoja siellä seuranasi asuu, niin mene toki ja tee se, älä soimaa mua, jos en siivoa toisen aikuisen ihmisen jälkiä omassa kodissani!!! Kun esikoiseni lopulta syntyi, niin äitini olikin lopulta kuin sulaa vahaa. Tykkäsi toki lapsenlapsestaan hirmuisesti ja ehkä tämän lapsen myötä alkoi nähdä myös omia virheitään. Meinasi tehdä ne samat asiat mun lapseni kohdalla kuitenkin myös ja olen onneksi ollut vieressä sanomassa, että "et tee/sano noin mun lapselle, tiedätkö miltä se lapsesta tuntuu". Ja jotenkin noi isovanhemmat on herkempiä lastenlasten suhteen kuin omien lastensa kanssa. Yhtä kaikki, kun vuosia on kulunut ja nää lastenlapset on nyt jo kouluikäisiä, niin olemme me myös äitini kanssa voineet käydä keskustelun siitä, miten hän on minua kohdellut koko ikäni ja tiedätkö VIHDOIN hän on myöntänyt minulle, että ehkä hänessäkin on ollut omat virheensä. Tämän lähemmäksi ei kai suomalaisessa kulttuurissa tarvitsekkaan päästä...

Mutta äitini kuittasi tilanteen sillä, että on yrittänyt parhaansa, ei tehnyt virheitä.

jokunen aika sitten. Kuulostaa siltä, että sun yli käveltiin taas. Sano äidillesi että odotat anteeksipyyntöä ja jos käytös ei muutu, niin seuraavasta tölväisystä lähtee välit jäihin. Älä anna nyt periksi. kokemuksesta sanon, että se vituttaa sit vielä rankemmin, kun sun yli kävellään oman lapsesi hoito- ja kasvatusasioissakin. Meillä homma muuttui vasta sitten, kun tein kerta kaikkiaan selväksi että tollainen peli ei vetele enää. Muutamaan kuukauteen eivät esikoistamme nähneet ja sit meni perille, et mä olen tosissani.

Jos et ole aiemmin äidillesi maininnut sua vaivaamista jutuista, se kyllä menee nyt minunkin mielestäni sun raskautes ja hormonien piikkiin. Morjens.

ole koskaan sanonut teille tuota kliseetä?

Onnekkaat..

... uskaltanen epäillä, että mulla oli sama homma oman äitini kanssa. Koko ikäni hän on epäillyt kykyjäni, vähätellyt minua ja soimannut jos minkälaisista epäolennaista asoista. Anteeksi vaan äiti, mutta jos sut on opetettu siihen, että naisen pitää pitää koti siistinä riippumatta siitä minkälaisia paskasikoja siellä seuranasi asuu, niin mene toki ja tee se, älä soimaa mua, jos en siivoa toisen aikuisen ihmisen jälkiä omassa kodissani!!! Kun esikoiseni lopulta syntyi, niin äitini olikin lopulta kuin sulaa vahaa. Tykkäsi toki lapsenlapsestaan hirmuisesti ja ehkä tämän lapsen myötä alkoi nähdä myös omia virheitään. Meinasi tehdä ne samat asiat mun lapseni kohdalla kuitenkin myös ja olen onneksi ollut vieressä sanomassa, että "et tee/sano noin mun lapselle, tiedätkö miltä se lapsesta tuntuu". Ja jotenkin noi isovanhemmat on herkempiä lastenlasten suhteen kuin omien lastensa kanssa. Yhtä kaikki, kun vuosia on kulunut ja nää lastenlapset on nyt jo kouluikäisiä, niin olemme me myös äitini kanssa voineet käydä keskustelun siitä, miten hän on minua kohdellut koko ikäni ja tiedätkö VIHDOIN hän on myöntänyt minulle, että ehkä hänessäkin on ollut omat virheensä. Tämän lähemmäksi ei kai suomalaisessa kulttuurissa tarvitsekkaan päästä...