Tapaan salaisen miesystäväni perjantaina, aivan jo perhosia vatsassa :)
Kommentit (230)
Rehellistä olisi kertoa näistä asioista puolisolleen ja antaa hänen sitten valita, miten haluaa jatkaa. Miksi ette kerro?
Turha pilata hyvää koti-ilmapiiriä sellaisen asian vuoksi joka itsellekään ei ole elämän suurin, vaikka onkin tärkeä.
vastauksia, joissa ei pettämistä pidetä yhtään pahana asiana.
Kertoo paljon nykyajan itsekeskeisyydestä ja löyhästä moraalista.
Olettepa todella surkeita esikuvia lapsillenne pettäjät!
Saattaa tulla ihan uutta kutinaa näiltä joka kylän pukeilta, jotka sutaisevat kepeästi vaimonsa lisäksi muutamaa horoa harva se viikko. Siinä on sitten kiva miehen kanssa ihmetellä, että mites se nyt näin punoittaa ja
sen oman ukon kanssa, vaan sen toisen, jonka kanssa voi keskustella IhanOikeastiMistäVaan
katos luottamuksella
sitä kun ei alkuperäisessä suhteessa enää oikeasti ole
piste
Yksi tapaaminen takana, seksiä ei vielä, mutta perhoset hyvällä tavalla lisääntyivät vatsanpohjassa. Aivan mahtava fiilis, kun voi puhua toiselle mistä vain ja toinen kuuntelee aidosti. Olla vain siinä toisen sylissä,käsi kädessä, muutama ihana suudelma välissä ja tietää, että toinenkin täsmälleen samassa tilanteessa. Kotonakin jaksanut niin paljon paremmin tuon tapaamisen jälkeen ja niin kuulemma toinenkin. Seuraava tapaaminen välipäivinä.
että meinasit sitten oikein kivaa välipäivätoimintaa kehitellä. uskomatonta toimintaa! toivottavasti jäät pian kiinni!
myös aloitin salasuhteen ihan sattumalta ja ai että tuntuu mahtavalta. vaimonkin tympeää naamaa jaksaa katsoa kotona huomattavasti paremmin.
mitähän vaimokulta tuosta tuumaisi
että sinä et voi hoitaa tuollaisia suhteita sivistyneen siististi,ei tarkoita etteikö joku toinen voisi. Meillä on selvät pelisäännöt, jotka olemme sopineet heti alkuunsa, eikä kumpikaan halua mitään vakavaa. Kuitenkin keskustelut yms ovat olennainen osa "suhdettamme". Olen aivan varma, että me yhdessä hoidamme asian niin kuin olemme sopineet.
Ei sen kummempaa, kirjoittelut jatkuu, ehkä tavataan vielä, ehkä ei. Piristänyt omaa parisuhdetta kummasti, olen iloinen ja hyväntuulinen ja seksielämäkin piristynyt.
Ei sen kummempaa, kirjoittelut jatkuu, ehkä tavataan vielä, ehkä ei. Piristänyt omaa parisuhdetta kummasti, olen iloinen ja hyväntuulinen ja seksielämäkin piristynyt.
Minulle tulee myös salarakkaani tapaamisesta valtavan hyvä mieli ja jotenkin energinen olo. Vaimon kanssa menee elämä ihan ilman riitelyä.
erota huonosta suhteesta. Ei tarvitse katsella vaimon/miehen tympeää naamaa, voi lähteä.
Entinen mieheni oli niinkuin tämän ketjun pettäjät, hän vei minulta pitkäksi aikaa uskon ihmiseen, se ihminen kenen piti olla läheisin ja luotettavin oli kaikkein petollisin, toivottavasti se ihana kutkuttava tunne vatsanpohjassa korvasi kaikki ne kyyneleet, jotka olen vuosien varrella vuodattanut, en enää vuosiin itseni vuoksi vaan lasten, jotka eivät saaneet ansaitsemaansa ehjää kotia, jossa vanhemmat olisivat oikeasti rakastaneet toisiaan.
Tänäkin jouluna, jo aikuisina, molemmat lapseni joutuvat sukkuloimaan neljän eri vanhemman luona, kun niitä kutkuttavia tunteita vatsanpohjassa on nykyisin niin monella.
Lähtökohtamme on, että ketään ei satuteta. Se mitä toinen ei tiedä, ei voi satuttaa. Niin se vain on. Etenemme hyvin varovasti. Siksi kumpikaan ei mihinkään baarisäätöihin lähde eikä yhden illan juttuihin tuntemattomien kanssa, koska niissä kiinnijäämisen riski suurempi. Meillä luottamus kaiken a ja o. Ja niin, enpä tietenkään ilahtuisi jos mieheni pettäisi ja siitä saisin tietää. Miksipä minä sitten`? Niinpä, ei tässä elämässä aina kaikelle niin järjellisiä selityksiä löydy.
72 myös minä olen erittäin kiitollinen ns. hyvästä liitostani. Jos en ole sitä vielä sanonut. Meillä myös 13 vuoden aikana liuta perinteitä, arki sujuu hyväksi havaittujen rutiinien mukaan. Tuemme toisiamme arjessa, kotitöissä jne. Seksi on myös hyvää. Silti en millään tavalla kadu sitä, että hyvästä liitosta huolimatta haluan myös jotain muuta. tukehtukaa tuomioihinne ja tyytykää elämäänne. minä teen näin.
avioliittosi, miehesi, ja toisen miehen. Luuletko ettei elämässä joskus joudu valitsemaan?
Luuletko oikeasti että KAIKEN voi saada, eikä siitä ole seurauksia? Jankutat että olette äärimmäisen varovaisia, mutta joku päivä miehesi tajuaa valheesi, ja toivonkin että jäät kiinni. Koska säälin miestäsi. Hän ansaitsee parempaa!
Mieheni kaipasi elämäänsä pikkaisen jotain muuta kuten sinäkin ja kuvitteli ettei siitä jää kiinni. No ei varsinaisesti jäänytkään, mutta sivusuhteen myötä oma avioliitomme muuttui helvetiksi, jossa lopulta ajauduttiin siihen pisteeseen, että tiemme erosivat. Sivusuhde paljastui heti tämän jälkeen ja selvisi syy siihen miksi avioliittomme oli ollut niin kamalaa viimeiset puoli vuotta. Miehen sivusuhdekin loppui siinä saman tien, koska eihän hänellä ollut tarkoitus elää elämäänsä tämän toisen naisen kanssa, nainen ei ollut ns. sopivaa parisuhdemateriaalia mieheni sanoin. Kyseinen nainen jätti kuitenkin oman perheensä mieheni vuoksi. Eli lopputuloksena tästä sekoilusta kaksi perhettä hajosi, yhteensä viisi lasta kärsi vanhempiensa itsekkäistä tarpeista ja kaksi petturia elää elämäänsä vuokrakaksioissaan, molemmat jo lievästi alkoholisoituneina ja masentuneina. Kannattaa todellakin miettiä mitä on tekemässä, koska jollain tavalla se heijastuu avioliittoihinne kuitenkin, vaikkette suoranaisesti kiinni jäisikään.
että nro 5 luulee että voi ohjailla omia tunteitaan, ja kaikki on hänen käsissään.
Ja väittää vielä rakastavansa miestään- ei pidä paikkaansa. Tuo ei ole oikeaa rakkautta. Olet vaan itsekäs ja kiintynyt mieheesi, jos rakastaisit häntä,kokisit jo nyt jotain syyllisyyttä. Rakastamaansa ihmistä ei halua satuttaa. Sinä luulet olevasi niin kaikkivoipainen että tiedät miten asiat etenevät.
Itsekäs ihminen joka haluaa pitää ehjän perheen. Mutta perheesi ei ole ehjä,kun sinä toimit selän takana näin. Joku päivä tulet vielä katsomaan itseäsi peilistä. Tai pahimmassa tapauksessa et , se olisikin pelottavaa;et koskaan kasvaisi ihmisenä; kylmä itsekäs, omaa etuaan tavoitteleva nainen!
mulla sama tilanne parin viikon sisällä, mutta meillä ekat treffit. perhosia vatsassai ihan älyttömästi. kummatkin varattuja ja ihastuttu tosi voimakkaasti sähköposteja kirjoitellessa, toivottavasti todellisuuskin yhtä ihanaa.
Ei kannattaisi ihan kamalasti leikkiä tulella. Minä saattaisin esimerkiksi pahimmillaan tappaa vaimoni jos saisin hänet kiinni pettämisestä. Vaikka muutoin olenkin äärimmäisen rauhallinen mies. Vähintäänkin tulisin tekemään hänen elämästään helvettiä kaikilla mahdollisilla keinoilla mitä keksisin.
Yksi tapaaminen takana, seksiä ei vielä, mutta perhoset hyvällä tavalla lisääntyivät vatsanpohjassa. Aivan mahtava fiilis, kun voi puhua toiselle mistä vain ja toinen kuuntelee aidosti. Olla vain siinä toisen sylissä,käsi kädessä, muutama ihana suudelma välissä ja tietää, että toinenkin täsmälleen samassa tilanteessa. Kotonakin jaksanut niin paljon paremmin tuon tapaamisen jälkeen ja niin kuulemma toinenkin. Seuraava tapaaminen välipäivinä.
Näin itsekästä ja pskaa äitiä ei voi olla.
Joulu pitäisi olla onnellista aikaa rakkaimpien kanssa. Ai niin, no sinulle merkitsee vaan ne kutkuttavat tunteet vatsanpohjassa.
ihmiset ette näköjään tiedä mistään muusta elämästä, kuin mikä on oman pienen pääkopan tai piha-aidan sisäpuolella. Ja kuvittelette vielä, että se elämä on sitä ainutta OIKEAA elämää, jossa ei virheitä tehdä, ei ainakaan sellaisia kauheuksia, joita täällä nämä naiset, jotka rehellisesti sanoneet kaipaavansa jotain muutakin elämäänsä, mutta silti jäävät liittoihinsa. Olette kaavoihinne kangistuneita, ahdasmielisiä ja tympeitä. Toivottavasti saatte tuta samaa asennetta kun teidän elämäänne joskus tulee asia, josta ihmiset ovat ristiriitaista mieltä.
Aattoaamu alkanut riisipuuroa syödessä koko perheen voimin; kuusi on koristeltu, jouluruoat valmiina. Mies lähti vielä paketoimaan pari lahjaa lapsille, jotka ovat niin uteliaita, ettei paketointi kotona onnistu. Talon on täyttänyt ihana ruokien, kynttilöiden ja joulutähtien tuoksu. Lapset kuuntelevat joululauluja ja kurkistelevat tonttuja ikkunoista. Puolen päivän aikaan menemme hautausmaalle anopin ja apen kanssa, jotka myöhemmin illalla tulevat meille joulun viettoon kuin myös miehen sisko perheineen. Huomenna sitten minun sukulaisteni vuoro. Illalla ohjelmassa sauna, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Oloni on tällä hetkell täydellisen onnellinen, kuin myös kuulemma miehellä, joka huikkasi rakkauden tunnustukset lähtiessään. Salarakkaanikin toivotteli tuossa hyviä jouluja, ovat oman perheensä kanssa myös joulun vietossa anoppilassa. Vastasin sydämellisesti ja toivon, että heillä oikein ihana joulu. Meillä ainakin on, minun omatekemä joulu rakkailleni. Minun, syntisen naisen ;D Hyvää joulua siis!
salarakkaani toivotteli hyvää joulua. Hänen(kin) ansiostaan jaksoin valmistaa ihanan joulun perheelleni. Hänellä ei tosin niin ihana aatto kun kertoi että vaimon naama tympii kun jatkuvasti nalkuttaa.
Turha pilata hyvää koti-ilmapiiriä sellaisen asian vuoksi joka itsellekään ei ole elämän suurin, vaikka onkin tärkeä.