Rehellisesti: mitä ajattelet, kun kuulet jonkun olevan etä-äiti?

Käväisi mielessä että ehkä se äiti ei ole ihan kaikkein vastuuntunnollisin ihminen.



Seuraavana käväisi mielessä että ehkä lapset eivät ole enää ihan pikkuisia ja ovat halunneet mieluummin asua isän luona.



Kolmantena tuli mieleen että ehkä sillä miehellä on paljon paremmat taloudelliset resurssit elättää niitä lapsia. Jos ovat vaikka asuneet vain miehen omistamassa asunnossa ja nainen on työtön tai pienipalkkainen niin eipä siinä kovin mielellään varmaan niitä lapsia revi sieltä omasta kodistaan mihinkään vuokrakämppään.

Rohkea

Oman tiensä kulkija

Myyttejä rikkova

Hänellä on hyvä, sitoutunut ja vastuunottokykyinen mies, mikä on harvinaista.

Hänellä on muutakin elämää kuin lapset

*eli positiivisia ajatuksia tulee

Minulla oli etä-äiti. Oli alkoholiongelmaa, vaihtuvia miehiä, taloudellisia ongelmia, elämänhallinnan vaikeuksia, asunnottomuutta. Uskon että oli myös uupunut ennen eroa suorittaessaan "äitiyttä" siivoamalla.

Olin etä-äiti 10 kk ajan. Ex kokeli lähihuoltajana oloa. Kyllä minä sen tiesin, ettei hän kykene eikä halua oikeasti, mutta annoin kokeilla. Tuokin aika oli sellainen, että lapset oli luonani joka viikonloppu ja hoidin kaikki asiat. 

No kyllähän ekana tulee mieleen, että hän on epäonnistunut äitinä jotenkin ja lapset määrätty poikkeuksellisesti miehelle.

Samarin ruoansulatukseen

Mielenterveys

Päihteet

Vuokrakohtu lapsentekobusinezz

Kaveruusvanhemmuus 

Vain muodollinen vanhemmuus, esim käytännössä lapsi jonkun muun kasvattama, asuttama

Olen itse isäni kasvattama eli oma äitini oli etä-äiti ja omissa kavereissani on pari etä-äitiä. Yhdessäkään näistä tapauksista lapsia ei ole määrätty isälleen vaan asiasta on enempi tai vähempi sopuisasti vanhempien välillä sovittu. En siis ajattele tästä lähtökohtaisesti mitään erityistä.

En mitään. Voi olla esimerkiksi sellainen työ joka vaatii matkustamista tai arkipäiviä toisella paikkakunnalla. Tätä samaa ne isätkin tekevät eikä sitä kyseenalaisteta. 

Perheen tai hajonneen parisuhteen sisäinen päätös, eikä erityisesti kuulu minulle. Toivon tietysti, että lapsilla olisi hyvä olla ja elää oli lähivanhempi sitten mies tai nainen. - Ihmettelen, että miksi edelleen miehen rooli lähivanhempana halutaan edelleen monesti nähdä niin  että tällöin syyllistetään lapsien äitiä.

Tarkoitan miten osa haluaa tässä kohtaa esittää kuinka kamala ja hirveä laps(i)en äidin täytyy olla jos eii  äiti ole lähivanhempi ja lapsi (tai lapset) ole ensi-sijaisesti hänen houlletavana ja lähellä. Tai sitten kuinka hieno ja uhrautuvainen ja pyyteetön sankari ja Suomen kansantalouden pelastava mies on kun tällä tavoin uhrautuu ja asettuu olemaan laps()iensa puoelsta olemalla lähivanhempi, eikä etäisä. - Kyllä näiden lapsien äidin täytyy olla jotenkin viallinen tai paha ihminen kun ei ole laps(i)ensa lähivanhempi. 

Miksi ei voi ajatella, että N.N lapsella lähivanhempiana on isä ja jollain toisilla eronneilla vanhemmilla jsa heidän  (X.X.) lapsella äiti, eikä tässä sen kummempaa ihmeellistä tai merkillistä ole kun kuitenkin laps(i)en rinnalla tulisi olla joku vastuullinen ja huoltakantava aikunen, ainakin niin kauan kuin lapsen voi olettaa ja uskoa pärjäävään omillaan ilman vanhemman välitöntä tukea ja apua 

Uskovainen mies

Syynä voi olla myös ihan käytännön järjestelyt, kuten se, että lapsen isä asuu lähempänä koulua. Joskus voi olla myös niin, että osa lapsista asuu isällä ja osa äidillä.

Vuoroviikkoasumisessa jompi kumpi on merkitty etävanhemmaksi, vaikka lapsi olisi yhtä paljon kummankin luona. Itse olen myös tässä mielessä "etä-äiti", mutta nykyisin lapsi on lähes koko ajan minun luonani. 

En yleensä jaksa ajatella toisten ihmisten asioista mitään. Joten itselleni olisi sellainen "aha"-toteaminen, ja todennäköisesti unohtaisin asian 5 min kuluttua. Ei jotenkin jaksa miettiä muiden asioita.

mikä hitto se on?

onko se joku elämässään epäonnistunut käytetty yh-mamma, joka on hylännyt lapsensa?

Että joku muukin on. Syitä voi olla monenlaisia.

Omat lapset toivoivat vuoron perään yläasteelle menoa iskän luo. Heillä on hyvä ja osallistuva isä, enkä nähnyt syytä miksi kieltäisin kokemuksen arjen jakamisesta myös hänen kanssa. 

Näin minusta tuli etä-äiti.

Vierailija kirjoitti:

täällä yks suht tuore etä-äiti, joka EI ole alkoholisti (käytän alkoholia n. 3 kertaa vuodessa, ja silloinkin max. 4 annosta kerrallaan), mulla ei ole mielenterveysongelmia, en ole väkivaltainen, vaan ihan "normaali", työssäkäyvä, omillaan toimeentuleva äiti-ihminen. Joka myös rakastaa lapsiaan ja haluaa tehdä niin kuin lapsille parasta on.



Esikoinen muutti isälleen muutama kuukausi sitten.

Tähän saakka asui mun luona, mutta koska jatkuvasti itse halusi mielummin isälleen asumaan (en osaa sanoa miksi, eikä lapsi itsekään, kai vaan viihtyy isänsä kanssa paremmin, heillä on yhteiset mielenkiinnon kohteet jne), ja tiedän, että isänsä on "kunnon kansalainen" ja hyvä isä (lapsi on hänelle tärkeä, huolehtii lapsen läksyt, terveelliset murkinat, kämppä on siisti jne) niin en enää pistänyt hanttiin, kun lapsi nyt kuitenkin alkaa olla jo isompi, eikä enää mikään pikkulapsi.



Ei mikään helppo ratkaisu, myönnän, mutta uskon

Täällä toinen etääidiksi luettava. Erossa mies jäi asumaan omakotitaloomme, minä muutin lähelle toiseen asuntoon. Teini-ikäisten lasten kirjat pysyivät omakotitalon osoitteessa, eli minä olin siis etä-äiti vaikka lapset vaihtoivatkin viikko-viikko tyylillä kotien väliä. Kun toinen lapsista kyllästyi vaihtamaan paikkaa viikottain jäi asumaan isälleen, mutta kävi minun luona viikottain päivisin aina halutessaan, minä kuskasin menoihin siinä kun isänsä jne. Heillä oli siis kaksi turvallista vanhempaa.

Lapset pitäisi olla ykkäsenä erossa, heillä voi olla erilaisia kausia ja erilaisia toiveita aikuistuessaan. Minusta ei ollut tärkeää nukkuvatko yönsä minun tai isänsä luona, enemmän luottamuksellinen, läheinen suhde, että pysyn mukana heidän elämässään ja kykenen heitä tukemaan. Tuo säilyi ja ovat jo nuoria aikuisia, soitellaan molempien kanssa varmaan enemmän kuin keskiverto äiti-lapsiparit, kertovat vieläkin ilonsa ja surunsa vaikka asuvat molemmat opiskelu/työkaupungeissaan muualla.

Häh, mitä täällä oikein höpötetään. Olen minäkin ollut etä-äiti, kun lapsilla ei voi olla kuin yksi osoite. Hoidon kuitenkin enimmät lasten asiat ja olivat enemmän luonani kuin isän luona. Hyviä vanhempia oltiin molemmat.

Kaverini oli, ja ymmärsin täysin. Lapsen isällä oli paljon paremmat mahdollisuudet tarjota lapsille vakaa koti. Kaverillani ei ollut mielenterveys- tai päihdeongelmaa, mutta sanotaanko, että hän oli kovasti persoonallinen... 

Ikävä sanoa, mutta ensimmäiset mielessä käyvät asiat eivät ole kovin mairittelevia tätä äitiä kohtaan. Mieleen tulee juurikin epäonnistuminen äitinä tavalla tai toisella, vaikkei kai saisi. Tunnen yhden äidin, joka käytännössä hylkäsi kouluikäiset lapsensa ja muutti toiselle puolelle Suomea viettämään melko erikoista elämää. 

Ajattelen,että lapsen vanhempien syy eroon ei ainakaan ole se,että kaikki vastuu arjesta olisi kaatunut äidin niskaan tai tämä itse sen roolin olisi ominut itselleen.

Positiivinen asia siis,merkki tasa-arvosta.

Että siihen on jokin hyvä syy joka ei kuulu minulle. 

Se voi olla terveydellinen syy tai liittyä töiden järjestelyyn, ja se on perheen sisäinen asia. Se voi myös liittyä esim. Sateenkaariperheeseen jossa esim. olla apilaperhemalli jossa lapsella on neljä vanhempaa jotka kaikki eivät asu yhdessä. Siinä tulee lapselle helposti parikin etä-äitiä jos vaikka lapsi asuu isiensä luona. 

Yleisellä tasolla ajattelen, että maailma ei ehkä ole siihen valmis koska meidänkin perhettä on ihmetelty tosi paljon kun äiti teki vaativaa vuorotyötä ja isä oli työttömänä niin isä haki ja vei lapset hoitoon eikä äiti. Jo sekin on pitänyt monta kertaa selittää, niin voin kuvitella että etä-äitiys voi olla vielä vaikeampi. 

Just tämä arvostelu ja jatkuva kyttäys on hyviä syitä ettei kannata enempää lapsia hankkia. Olen itse täysin kyllästynyt siihen.