Tuijottava koira, mitä meinaa?
Hei, mulla hoidossa tuttavan koira nyt 4 päivän ajan. En ole oikein koiraihminen, mutta halusin auttaa kun eivät löytäneet koiralle hoitopaikkaa matkansa ajaksi nuo koiran omistajat. Jotenkin vaan nyt hermostuttaa, kun tuolla koiralla on tapana tuijottaa jatkuvasti. Kun esim. luen pöydän ääressä kirjaa ja katson taakseni, niin siellä selkäni takana se koira istuu ja tuijottaa takaraivooni, on jotenkin kamalan syyttävän näköinen. Päiväunilla ollessani kun välillä avasin silmäni, niin taas se koira istui siinä vieressäni ja vihaisen näköisenä mulkoili minua. Jotenkin pelottaa, että voiko se tehdä minulle jotain, kun menen yöunille? Suunnitteleeko se nyt jotain, miksi se vain tuijottaa vihaisen näköisenä? Olen yrittänyt sille palloa heittää ja luita tarjota, mutta ei sitä kiinnosta ne yhtään, se vain tuijottaa. Pitkäkarvainen mäyräkoira on kyseessä, onko joku rotuominaisuus tuo tuijotus? Vähän pelottaa ja älkää nyt hei naurako, en ole mikään koiraihminen!
Kommentit (230)
On ehkä tottunut että hänelle puhutaan ja selitetään asioita. Tee siis niin.
Tuossa saattaa olla kyse Kolmannen Valtakunnan viimeisestä perinnöstä.
Aikoinaan Abwehr ja Gestapo jalostivat mäyräkoiria, englanniksi dachshund, erilaisiin kohdistettuihin eliminointeihin. Ajatuksena oli, että niitä annettiin potentiaalisille kohteille lemmikeiksi. Varsinkin pitkäkarvainen versio oli suloisen ulkonäkönsä johdosta suosittu näissä projekteissa.
Todellisuudessa nuo koirat olivat perimmiltään valtion jalostamia tappajia. Tutkijoiden keskuudessa on toki erimielisyyttä siitä, oliko niiden, sanotaanko saalistusvaisto, vain geneettinen ominaisuus vai koulutuksen tulosta. Osa tutkijoista on kuitenkin vakuuttunut siitä, että kyse oli geneettisistä piirteistä, joiden mukaan koiran saalistusvaisto aktivoitui, kun se saatettiin vakiintuneesta kodistaan vieraaseen ympäristöön. Huhujen mukaan tuo rotulinja olisi säilynyt nykypäiviin saakka.
Edelleen, tutkijoiden keskuudessa vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että saatuaan määrätynlaisen koodin, koirat siirtyvät operatiiviseen toimintaan. Koodi taas voi olla määrätynlainen ele tai vaikkapa ääni. Tyyliin kolme koputusta, tauko ja kolme koputusta tai tietylainen elesarja.
Siirryttyään operatiiviseen tilaan, nuo kuulemma aloittivat kohteen tiedustelemisen. Seurasivat herekeämättä kohteen liikkeitä. Kiirehtimättä. Etsien haavoittuvuuksia. Yleisesti ottaen vain rauhallisesti seuraten.
Varsinaisen iskunsa nämä koirat toteuttavat kuulemma yleensä öisin. Tavallisesti odottaen noin kello 03:00-04:00 tienoille, joille suurin osa ihmisistä on syvässä unessa. Iskunsa nuo taas kohdistivat yleensä kaulavaltimoihin sen saattaessa kohteen nopeasti toimintakyvyttömään tilaan. Vastaavasti, jos kohde heräsi, ne saattoivat näytellä olevansa oikeasti tulossa vain nuolemaan kohteen kasvoja ja odottaa uutta parempaa tilaisuutta.
Vaikka tämä historiallinen ulottuvuus ei olekaan laajalti tunnettu, ehkä AP:n on hyvä olla tästä tietoinen.
Vierailija kirjoitti:

Ketju on jo sen verran vanha, että ap:n hoitokoira luultavasti puskee jo koiranputkee tai ainakin siltä on tippunut hampaat suusta. Ikenillä ei valtimoita katkota, jos ei tuo Gestapon koulima tappaja sitten osaa käyttää työkaluja, kuten puukkoa...
Ihan vaan huomatuksi tulemista ja läsnäolosi kaipaa.
Juttele sille ilosesti ja lempeesti nii molemmat rauhotutte. Tsemppiä
Vierailija kirjoitti:
Juttele sille ilosesti ja lempeesti nii molemmat rauhotutte. Tsemppiä
Koira kuoli vuonna 2016..
Mistä tieto että kuollut v. 2016??
Vierailija kirjoitti:
oot ollu sen kanssa jo koko päivän??!!! ja ei oo tehny sulle mitään..hehehe jos et lyö sitä muuten uhkaile, se kokee sut vaarattomaksi
kirjoitit että astelee jäykin jaloin. tarkoitatko että on jo vanhus? minkä ikäinen
ja mitä ohjeita/neuvoja on tuttavasi antaneet koiran suhteen? millainen otus on isäntiensä kanssa? onko leikkisä yms ? onko koira ylipäänsä sulle entuudestaan tuttu. osoitat sille yöksi jonkun nukkumapaikan. ja neuvot olemaan siinä. luulen että tottelee
ja hei. ei se vaikka rotuna ois mäyris agressiivinen tarkoita sitä et tuo koira nyt käyttäytyis agressiivisesti :D niillä on vaan kova luonne ja osaa pistää hanttiin ärsytettynä. mutta mäyris kyllä tarvii kunnon koulutuksen jonka oletun tämän otuksenkin saaneen jos ei kerran sulle ole ees ärhennelly
tsemppiä ja nuku rauhassa.
Ensinnäkin olet uusi mielenkiintoinen naama. Sitten aistii epävarmuutesi ja pitää sua silmällä, milloin pimahdat. Ettei ylläty. Voisit mainita sen perheen jäseniä nimeltä ja jutella että tulevat sitten.
Vierailija kirjoitti:
On ehkä tottunut että hänelle puhutaan ja selitetään asioita. Tee siis niin.
Katsoo että miksi tämä sekopää sanoo minua häneksi vaikka olen se.
Mun on pakko aina välillä palata lukemaan tämä ihana aloitus :D
Vierailija kirjoitti:
t. ap
Ja tämä ei ole provo, olen oikeasti ihan paniikissa ton kanssa! voi, kun olisin saanut hoidettavakseni vaikkapa akvaarion!
Onko ketään koskaan purrut pitkäkarvainen mäyräkoira?
Minulla oli hoidossa kaverini karkeakarvainen mäyräkoira.Se parkkeerasi takapuolensa tyynylleni ja kun siirsin sitä,se puraisi käteeni,mutta ei kovaa,ihan vaan huomautti,ettei tarvitse tulla siirtämään.Ihana otus ,kiinnyin siihen kovasti ja surin,kun omistaja tuli takaisin reissusta.
Mäyräkoira tappajana. Ei oikein istu kuvaan. Äkäsiä ovat tietääkseni. Yhdelle piti käyttää sellasia haukanhanskoja houtotilanteissa. Tai en mä tiedä. Se oli kai joku mäyris- chihu sekoitus. Ihania noi koirien ja kissojen tuijotukset.
Tuijottele koiraa takaisin ja availe silmiäsi suurelle. Voit myös tehdä kädelläsi haukkuvia liikkeitä - ikäänkuin kätesi haukkuisi. Samalla voit työntää kättäsi koiraa kohti nopeilla liikkeillä. Voit myös säpsähdellä ennakoimattomasti.
Kuuntelin kalevauvan biisin tuijottava koira ja nyt mun kolme koiraa tuijottaa mua, kun nauraa räkätän 🤣🐶🐶🐶
Vaistoaa, että et ole koiraihmisiä, ja olet varautunut.
Koiraa ei kannata rapsuttaa selästä tai päästä koska se on koiraa alistava ele.
Rapsuta koiraa rinnasta niin ne tykkää.
Kevyet mullat ap:n koirakaverille.
Vierailija kirjoitti:
Jäykin jaloin se perässäni astelee ja mittailee minua katseellaan. Minusta se näyttää jotenkin kamalan fiksulta koiralta, sen pääkopassa selvästikin raksuttaa koko ajan jotain. Ei ole yhtään sen oloinen koira kuin koirat yleensä, pelottava minusta. Jopa silloin kun menen vessaan, laitan oven lukkoon! En kerta kaikkiaan uskalla mennä nukkumaan, makuuhuoneessa on kyllä ovi mutta ei lukkoa siinä! Osaako joku kertoa noista mäyräkoirista enemmän? Onko pitkäkarvainen malli niistä se kaikkein aggressiivisin? Pelkään, että se käy kurkkuuni kiinni!
t. ap
Soita sille omistajalle ja kerro huolesi. Eiköhän ne osaa parhaiten kertoa, mitä sille voisi tehdä. Koskaanhan ei tiedä, vaikka sillä olisi omstajansa kanssa joku leikki, jossa omistaja istuu pöydän vieressä lukemassa ja sitten tekee jotain hauskaa aktivoidakseen koiraa. Nyt se sitten istuu siellä takanasi ja ihmettelee, mikä mättää kun et hoida omaa rooliasi leikissä.
Luulisi tosin, että omistajakin soittelisi matkoilta ja kyselisi, miten koiran kanssa menee.
Koirassa ehdottomasti kannattaa silmien sijaan seurata häntää ja sen liikkeitä. Mikäli tuijotuksesta huolimatta hännän liike on leppoisan rauhallinen, niin silloin tuo tuijottaminen merkitsee ehkä jonkun asian tai tapahtuman odottamista.
Olethan antanut sille ruokaa. Jossakin vaiheessa koira tulee tehostamaan tavoitteensa saavuttamista terävillä lyhyillä haukahduksilla.
Nyt toi kappale soi päässäni loppuillan.