Miten jaksaa käydä lapsen kanssa mummolassa, jossa kielletään, kielletään, KIELLETÄÄN!!

Mun mielestä on aika paljon välimuotoja noissa asioissa että pitääkö mummolassa istua kädet ristissä tukka jakauksella sohvalla liikkumatta tai onko trampoliinit ja turvaistuimet ja syöttötuolit talon puolesta. En minä kaipaa mitään ihmeellisiä varusteluja mummoloihin enkä jaottele mummoloita sen mukaan missä on enemmän panostettu lapsiin tavaroiden muodossa, mutta väkisinkin siellä paikassa, missä 95% lasten kanssa kommunikoinnista on sitä EEEiin huutamista, oleminen on tosi ankeaa. Minusta on ihan hyvä vaan, jos mummolat ovat isovanhempien omia koteja eikä mitään ikuisia puuhakeskuksia, mutta kunpa niissä kodeissa olisi tervetulleita vierailemaan myös lapsenlapset omina itseinään eikä jonain vahanukkeina.



ap

Miksi 65v ihmisillä ei ole lupaa omaan elämään vaan tulee elää niin, että tytär pääsee käymään siten, että mitään ei tarvitse ottaa mukaan? On lelut, vaatteet, potat, keinut - kuin ikuinen lastentarha!

Nimenomaan on lupa elää, kuten haluaa. Minun vanhempani rakastavat lapsiaan ja lastenlapsiaan ja haluavat heitä kylään. He sisustavat kotinsa juuri niinkuin haluavat. Heillä ei ole liesisuojaa, ikinä ollutkaan, ja pistorasiat nykyaikaisissa taloissa on valmiiksi suojattu! Ja mikä ihme on oven lapsilukko?! Jos haluaa ottaa lapsivieraat huomioon, miksi se ei ole sallittua?. Jos haluaa elää niin, että vieraat ovat tervetulleita, miksi se olisi huono juttu? Vanhempani ovat eläkkeellä ja haluavat viettää aikaansa läheisten ihmisten kanssa. He ovat ihan yhtä hämmästyineitä kun minäkin siitä, että toiset ihmiset voivat määrittää sen, mikä on oikea tapa elää. He haluavat olla lastenlastensa elämässä, tuntea heidät ja ovat ihan aina panostaneet siihen, että lastenlapset eivät jää vieraaksi. Anoppini on ihan suoraan sanonut vaikka mitä rumaa tästä.. Ja nyt kun tuloksena on se, että lapseni tuntevat isovanhempansa, kertovat heille juttuja, heillä on keskenään omat yhteiset jutut ja leikit, niin anoppi on kateellinen tästä ja syyttää vanhempiani lastenlasten "omimisesta". Anoppini haluaisi läheiset välit lapsenlapsiinsa ilman, että pitäisi mitään vaivaa nähdä. Ei ole koskaan tehnyt tai puhunut kenenkään lapseni kanssa mitään kieltämisen ja varoittelun lisäksi. Tapaa (hänen toiveestaan) lapsia tosi vähän.. minusta on käsittämätöntä että hän silti voi kuvitella, että lapsenlapset suhtautuvat häneen samoin kuin läheiseen ja tärkeään mummiin ja vaariin. Ja siis en ole sitä mieltä että kotia pitäisi sisustaa lastenlasten ehdoilla tai että pitäisi viettää aikaa heidän kanssaan tai mitään muutakaan. Mutta sitten pitää myös hyväksyä se, että lapsenlapset ovat vieraita ja tuntemattomia ja isovanhemmat myös vieraita lapsille. Minulle olisi painajaista, jos saisin joskus lapsenlapsia ja näkin heitä vain muutaman kerran vuodessa. Tai vaikka lapseni ovat aikuisia, haluaisin kyllä tavata heitä useammin. Kyllä kokisin kasvatukseni epäonnistuneeni täysin, jos omat lapseni eivät haluaisi nähdä minua kuin kerran pari vuodessa.

aikuista kotia siten, että mitään ei ole alle 1.5 metrin alapuolella, jotta lapsi joka paikkaan päästettävä lapsi ei satuttaisi itseään.

Miksi 65v ihmisillä ei ole lupaa omaan elämään vaan tulee elää niin, että tytär pääsee käymään siten, että mitään ei tarvitse ottaa mukaan? On lelut, vaatteet, potat, keinut - kuin ikuinen lastentarha!

Nimenomaan on lupa elää, kuten haluaa. Minun vanhempani rakastavat lapsiaan ja lastenlapsiaan ja haluavat heitä kylään. He sisustavat kotinsa juuri niinkuin haluavat. Heillä ei ole liesisuojaa, ikinä ollutkaan, ja pistorasiat nykyaikaisissa taloissa on valmiiksi suojattu! Ja mikä ihme on oven lapsilukko?! Jos haluaa ottaa lapsivieraat huomioon, miksi se ei ole sallittua?. Jos haluaa elää niin, että vieraat ovat tervetulleita, miksi se olisi huono juttu? Vanhempani ovat eläkkeellä ja haluavat viettää aikaansa läheisten ihmisten kanssa. He ovat ihan yhtä hämmästyineitä kun minäkin siitä, että toiset ihmiset voivat määrittää sen, mikä on oikea tapa elää. He haluavat olla lastenlastensa elämässä, tuntea heidät ja ovat ihan aina panostaneet siihen, että lastenlapset eivät jää vieraaksi. Anoppini on ihan suoraan sanonut vaikka mitä rumaa tästä.. Ja nyt kun tuloksena on se, että lapseni tuntevat isovanhempansa, kertovat heille juttuja, heillä on keskenään omat yhteiset jutut ja leikit, niin anoppi on kateellinen tästä ja syyttää vanhempiani lastenlasten "omimisesta". Anoppini haluaisi läheiset välit lapsenlapsiinsa ilman, että pitäisi mitään vaivaa nähdä. Ei ole koskaan tehnyt tai puhunut kenenkään lapseni kanssa mitään kieltämisen ja varoittelun lisäksi. Tapaa (hänen toiveestaan) lapsia tosi vähän.. minusta on käsittämätöntä että hän silti voi kuvitella, että lapsenlapset suhtautuvat häneen samoin kuin läheiseen ja tärkeään mummiin ja vaariin. Ja siis en ole sitä mieltä että kotia pitäisi sisustaa lastenlasten ehdoilla tai että pitäisi viettää aikaa heidän kanssaan tai mitään muutakaan. Mutta sitten pitää myös hyväksyä se, että lapsenlapset ovat vieraita ja tuntemattomia ja isovanhemmat myös vieraita lapsille. Minulle olisi painajaista, jos saisin joskus lapsenlapsia ja näkin heitä vain muutaman kerran vuodessa. Tai vaikka lapseni ovat aikuisia, haluaisin kyllä tavata heitä useammin. Kyllä kokisin kasvatukseni epäonnistuneeni täysin, jos omat lapseni eivät haluaisi nähdä minua kuin kerran pari vuodessa.

aikuista kotia siten, että mitään ei ole alle 1.5 metrin alapuolella, jotta lapsi joka paikkaan päästettävä lapsi ei satuttaisi itseään.

ei särkyvien esineiden pois nostamisen lasten vierailun ajaksi pitäisi olla kovinkaan vaikeaa. Hienon kukkamaljakonkin voi siirtää vaikka makkarin puolelle vierailun ajaksi.

Neuvoksi sama, kun jo muutama muu on sanonut. Ei mummolassa ole pakko käydä, jos siellä on ihan kamalaa. Voi pyytää isovanhempia omaan kotiinsa, jossa on sitten omat säännöt. Ja jos sielläkin kielletään, voi sanoa että täällä saa tehdä näin tai sitten vain antaa mennä toisesta korvasta ulos. Lapset oppivat hyvin nopeasti olemaan välittämättä isovanhempien jatkuvasta ei-tulvasta. Ja silti pystyvät erottaman vanhempiensa tottelemista vaativan "ein".



Minun anopin ja apen kohdalla tämä kieltäminen ei loppunut lasten iän kasvaessa. Tällä herkellä nuorin on 5-vuotias ja sama meno jatkuu.. ruokapöydässä häärätään koko ajan, ohjeistetaan mitä pitää milloinkin ja missä järjestyksessä syödä.. juosta ei saa, eikä ääntä pitää, eikä kiipeillä, eikä ajaa pyörällä, eikä uida (vedessä voi kävellä!?!), eikä hiihtää alamäkeen, eikä hyppiä, ei kiivetä kiipeilytelineessä, ei keinua, ei leikata saksilla, ei leipoa..



Eli lopettakaa vierailut lopullisesti tai kunnes isovanhempien käytös muuttuu. Kyllä vanhemmatkin ihmiset pystyvät muuttamaan halutessaan käytöstä ja oppia uutta. Äitinikin on vihdoin oppinut että nykyisin ei enää hampaiden pesun jälkeen purskutella.. :D

ja mulla on onneksi sama ihana tilanne omien vanhempieni kanssa. Appivanhemmat ovat ex-sellaiset, joten heidän kanssa toimimisesta mun ei onneksi tarvitse enää välittää ;)

Lastensängystä en puhunutkaan, mutta sellainenkin löytyy vanhemmiltani. He asuvat edelleen talossa, joissa asuimme, kun olimme lapsia. Vanhemmillani on yksi mh sisustettu "rentoutumishuoneeksi". Siellä on kirjasto, löhötuoleja, piano, tietokone.. ja yhdessä mh:ssa on lasten sänky, nukkekoti, hylly täynnä lasten kirjoja ja leluja, lelulaatikko, trampoliini, plaston mopo, lasten keinutuoli.. tms. Ostivat ison ruokapöydänkin, kun haluavat että kaikki lapset perheineen mahtuvat pöydän ääreen. Minusta ei ole ollenkaan outoa, että isovanhemmat rakastavat lapsenlapsiaan ja haluavat heidän kanssaan viettää aikaa. Vanhempani ovat 65-vuotiaita, joten eivät vielä mitään varsinaisia "vanhuksia". Ulkona on lapsille riippukeinu, omat kottikärryt, hiekkaleluja, pulkka, liukureita tms. Ovat siis vartavasten ostaneet lapsenlapsilleen. Minulla on vanhempia sisaruksia, joilla on lapsia ollut ennen minua, joten eivät ole minun lapsia varten niitä ostaneet. Osa leluista on toki meidän vanhoja ja jääneet vanhemmilleni "lapsivieraita varten". Itse tietenkin pidän ihanana mennä vanhemmilleni kylään, koska ei tarvitse kotoa ottaa mitään mukaan lapille. Tiedän myös olevani tervetullut. Anopilla en enää käy, koska siellä on niin ahdistavaa ja vaikeaa jatkuvan kieltämisen ja varoittelun takia. Tuskin on anoppi meitä edes kovin paljon kaipaillut. He appiukon kanssa harrastavat ja matkustavat paljon, eivätkä ole koskaan hoitaneet meidän lapsia tai edes leikkineet heidän kanssaan. Siksi onkin vähän hupaisaa kuunnella, kun anoppi yrittää houkutella lapsia istumaan syliinsä tai valittelee että lapseni ovat läheisempiä toisten isovanhempien kanssa. Tietenkin ovat, kun toiset viitsivät viettää aikaa lasten kanssa ja tutustua heihin ja toiset viilettävät omissa menoissaan. Ja jos joskus olen niin onnekas, että saan lapsenlapsia, niin tottakai haluan olla heidän kanssaan ja hoitaa heitä ja leikkiä heidän kanssaan ihan niin paljon kuin lasten vanhemmat vain antavat. Ja minusta anopin käytös on ihan ok. Ei isovanhempien ole pakko viettää aikaa lastenlasten kanssa eikä varsinkaan sisustaa kotiaan sitä silmällä pitäen. Mutta ei saa myöskään valittaa jos lapset jäävät vieraiksi tai heidän luokseen ei viitsi mennä kyläilemään.

mutta luuletko oikeasti, että ko. kirjoittaja on pakottanut vanhempansa varaamaan lastenlapsia varten kaikki nuo luetellut tavarat? :D

Eiköhän kyse ole siitä, että isovanhemmat rakastavat lastenlapsiaan, haluavat viettää aikaa näiden kanssa ja ovat sen verran fiksuja, että ymmärtävät kyläilyn olevan helpompaa ja lasten nauttivan siitä enemmän, jos kaikkea lapsiperherekvisiittaa ei aina tarvitse raahata mukana ja jos mummolassa on muutakin tekemistä kuin istua hiljaa sohvan nurkassa.

Tosi kurjaa, jos sun vanhemmat tai appivanhemmat eivät ole moista tajunneet. Yritä kuitenkin tajuta, että maailmassa on myös normaaleja, lapsiaan ja lastenlapsiaan rakastavia ja näiden tarpeet huomioon ottavia isovanhempia.

Eli vanhempasi on sidottu lapsiperheeksi loppuelämäkseen? Piha on lapsia varten, koti on lapsia varten, auto lapsia varten - niitä lapsia, jotka eivät asu siellä! Minusta tuo on kamalin mahdollinen painajainen joutua elämään jopa 70 vuotta siten kuin perheessä yhä olisi lapsia. Ei voi sisustaa mielensä mukaan vaan aina on muistettava, että se Kaisan tyttö on vielä niin pieni ja myöhemmin se Kaisan tyttärentytär voi tulla kylään ja vahingossa koskea tähän, ei ostetakaan mieluissa esinettä. Keittiössä vuodesta toiseen liedessä suoja ja ovissa lapsilukot, pistorasit suojattu lapsivieraiden kokeilujen varalta jne. Minusta lapsistaan tulee päästää irti ja toisaalta aikuistuneet lapset voisivat oppia itsenäistymään. Lapsuudenperhettä ei enää ole, vaikka lapsuudenkoti olisikin jäljellä, mutta kyllä vanhemmilleen tulisi olla armollinen ja antaa heille oikeus omaankin elämään. Miksi 65v ihmisillä ei ole lupaa omaan elämään vaan tulee elää niin, että tytär pääsee käymään siten, että mitään ei tarvitse ottaa mukaan? On lelut, vaatteet, potat, keinut - kuin ikuinen lastentarha!

mitään EEEitä vaan päätti, että on ihan hiljaa kasvatusasioista. Tämä lapsenlapsi sai tehdä lähes mitä tahansa, mutta äitini puri huulta ja vaikeni, vaikka lapsi kaatoi roskiksen lattialle, kakat potasta olohuoneen lattialle tai repi huonekasveja. Lapsen kotonahan sitä oltiin, ei hän rupea vanhempia vastustamaan.



Ja mikä oli kiitos? Lapsen äiti sa hepulin, että miksi ei isoäiti sano mitään ja kiellä, kun lapsi tekee pahojaan...



Niin, mistä sitä tietää, saako lapsi kulkea potta kädessä pitkin kotiaan? Parempi antaa tehdä, mitä tahtoo. Ja olla kutsumatta kotiinsa.

Mun vanhemmilla on esimerkiksi paljon huonekasveja, joista osa on myrkyllisiä ja kaikki sijoitettu korkeintaan 60 sentin korkeuteen eli ovat hyvinkin pienen lapsen ulottuvilla. Kertaakaan en muista, että kukaan meidän sisarusten lapsista olisi saanut mitään vaarallista suuhunsa, kertaakaan en muista, että lapsille olisi tarvinnut taukoamatta huutaa eieitä. Ihan sellainen normaali kielto ja mielenkiinnon siirtäminen muuhun on riittänyt: kukat ovat saaneet olla rauhassa ja lapset ovat olleet tyytyväisiä, kun on puuhaa.

Perintömaljakkoja ei ole ollut tapana pitää matalilla pöydillä ennen lastenlapsiakaan, ja jos olisikin, ne olisi vierailuiden ajaksi helppo siirtää toiseen huoneeseen tai kaappiin.

Yhden jalkalampun lasisen kuvun onnistui poikani hajottamaan, tarjouduin maksamaan, ja äitini totesi, että vahinkoja sattuu.

Ei elämästä tarvitse tehdä niin kamalan hankalaa :)

On aika hankala sisustaa mielensä mukaan aikuista kotia siten, että mitään ei ole alle 1.5 metrin alapuolella, jotta lapsi joka paikkaan päästettävä lapsi ei satuttaisi itseään.

mutta luuletko oikeasti, että ko. kirjoittaja on pakottanut vanhempansa varaamaan lastenlapsia varten kaikki nuo luetellut tavarat? :D Eiköhän kyse ole siitä, että isovanhemmat rakastavat lastenlapsiaan, haluavat viettää aikaa näiden kanssa ja ovat sen verran fiksuja, että ymmärtävät kyläilyn olevan helpompaa ja lasten nauttivan siitä enemmän, jos kaikkea lapsiperherekvisiittaa ei aina tarvitse raahata mukana ja jos mummolassa on muutakin tekemistä kuin istua hiljaa sohvan nurkassa. Tosi kurjaa, jos sun vanhemmat tai appivanhemmat eivät ole moista tajunneet. Yritä kuitenkin tajuta, että maailmassa on myös normaaleja, lapsiaan ja lastenlapsiaan rakastavia ja näiden tarpeet huomioon ottavia isovanhempia.

Eli vanhempasi on sidottu lapsiperheeksi loppuelämäkseen? Piha on lapsia varten, koti on lapsia varten, auto lapsia varten - niitä lapsia, jotka eivät asu siellä! Minusta tuo on kamalin mahdollinen painajainen joutua elämään jopa 70 vuotta siten kuin perheessä yhä olisi lapsia. Ei voi sisustaa mielensä mukaan vaan aina on muistettava, että se Kaisan tyttö on vielä niin pieni ja myöhemmin se Kaisan tyttärentytär voi tulla kylään ja vahingossa koskea tähän, ei ostetakaan mieluissa esinettä. Keittiössä vuodesta toiseen liedessä suoja ja ovissa lapsilukot, pistorasit suojattu lapsivieraiden kokeilujen varalta jne. Minusta lapsistaan tulee päästää irti ja toisaalta aikuistuneet lapset voisivat oppia itsenäistymään. Lapsuudenperhettä ei enää ole, vaikka lapsuudenkoti olisikin jäljellä, mutta kyllä vanhemmilleen tulisi olla armollinen ja antaa heille oikeus omaankin elämään. Miksi 65v ihmisillä ei ole lupaa omaan elämään vaan tulee elää niin, että tytär pääsee käymään siten, että mitään ei tarvitse ottaa mukaan? On lelut, vaatteet, potat, keinut - kuin ikuinen lastentarha!

ovat meidän, eivät isovanhempien. Meidän mielestämme lapselle on erittäin terveellistä huomata, että on olemassa erilaisia koteja. On oma koti, jossa on kaikenlaista lelua ja tekemistä. On kavereiden koteja, joissa on suunnilleen samoin eli trampoliinia pihalla ja kuraeteinen sadekamppeille.

Sitten on isovanhempien kodit. Niissä ei asu lapsia, joten siellä ei olekaan samanlaista kuin omassa kodissa ja kavereilla. Siellä ei ole lapsiperherekvisiittaa, vaan täytyykin keksiä jotain muuta tekemistä kuin mitä tehdään kotona.

Jos sinulle on rakkautta se, että hankkii mahdollisimman paljon tavaraa lastensa ja lastenlastensa tarpeisiin, niin on varmaan ihan mahdotonta käsittää, että muut eivät arvota isovanhempia hankitun tavaramäärän mukaan. Mummola on mummola juuri siksi, että siellä ei ole uusimpia muotileluja eikä pihassa pomppulinnaa. Siellä joutuu sen tosiseikan eteen, että maailma ei ole vain lapsia varten.

Normaali isovanhemman rakkaus ei minusta ole tavaralla silattua! Tosin varmasti on helpompaa olla mummo, jos voi hukuttaa lapsen tavaroihin ja siirtyä toiseen huoneeseen olemaan rauhassa sen sijaan, että joutuisi puhumaan sille lapselle.

Niin kyllä mä varmaan pitäisi lapsenlapsillekin yhden huoneen. Jos ei, niin lelulaatikko tai pari (vaikka kaapissa), potta (vaikka kaapissa sekin) ja matkasänky (vaatehuoneessa), ehkä syöttötuoli, helpottais lasten ja lastenlasten kyläilyä kovasti. Mun vanhemmat on ihan itse halunneet hankkia nämä ja kyllä vauvan ja kaksveen kanssa kyläillessä oli aika kivaa et oli esim. se syöttötuoli, varsinkin jos olin lasten kanssa kolmestaan.

Eikä alkuperäinen pointti kai ollut et koti pitäis sisustaa lasten mukaan vaan että niitä lapsia ei tarvitsisi koko ajan kieltää. Mun vanhemmat on enemmän sitä "ettei tulisi paha mieli"-porukkaa ja onneksi ei kauhean pahoja siinäkään, mutta oma mammani on just sellainen joka huomauttelee lapselle koko ajan. "Miten sinä nyt noin, kun pitäisi näin". Just siihen tyyliin et minkä verran mitäkin pitäisi syödä missäkin järjestyksessä ja lusikkaansa tiputtelevaa vauvaakin kasvattaa tiukasti kieltämällä ym. Johtuu varmaan siitä, ettei enää ihan ymmärrä mitä minkäkin ikäiseltä voi olettaa. Mutta jos kyseessä olisi oma äiti tai anoppi niin ottaisin asian kyllä nätisti puheeksi. Nyt ei viitsi pahemmin, kun kuitenkin vanha ihminen ja harvemmin nähdään.

Sitä en silti tajua, että lapsen pitäisi saada koskea koriste-esineisiin, juosta, kiipeillä (muille kun tyyliin sohvalle ja tuoleille), aukoa kaappeja tms. Kotona ehkä joo (ei meillä kaikkia noita myöskään), mutta ei kylässä ja sillä lailla olen kyllä vahtinut taaperoitakin. Toisaalta menee kyllä yli jos ovenkahvaankaan ei saa koskea tai jos kielletään ennen kuin lasi on edes tehnyt mitään (varmaan juttelun paikka).

Normaali isovanhemman rakkaus ei minusta ole tavaralla silattua! Tosin varmasti on helpompaa olla mummo, jos voi hukuttaa lapsen tavaroihin ja siirtyä toiseen huoneeseen olemaan rauhassa sen sijaan, että joutuisi puhumaan sille lapselle.

Kuka täällä on sanonut että pitäisi olla tavaroita tai että se liittyisi rakkauteen? Kyse on siitä, että jos isovanhemmat eivät ota lapsenlapsiaan mitenkään huomioon, koko ajan kieltävät eivätkä nimenomaan puhu lapselle se on vanhemmista ärsyttävää ja tekee vierailut hankalaksi ja epämiellyttäväksi.

Meillä on isovanhemmilla yksi laatikko puisia palikoita, puinen juna, erilaisia eläimiä tms. Näistä lapset saavat ihan hyvin leikin aikaiseksi. Isovanhemmat laittavat kynttilät palamaan pöydälle, eivät 50 cm korkeuteen, jos kylässä on 1-vuotias. Arvokkaat perintökalleudet pidetään hyllyssä, ei taaperon saatavilla.

Sen sijaan kukat, pöytäliinat, peruskoristeet tms. ovat paikoillaan ja lapset eivät niihin saa koskea. Jos lapsi kävelee eteiseen, hän saa sinne mennä. kun lapsi syö ja tiputtaa vahingossa jotain lattialle, lapsen vanhemmat siivoavat sen, eikä asiasta nouse hälyä. Kun on aika vaihtaa vaipat, en vaihdetaan ja se siitä.

Minusta tämä on tosi normaalia ja olen ollut ihan hämmästyneenä että minkälaista sitä voikaan olla. Jos joku isovanhemmista suuttuisi vauvan kakkaamisesta, niin pitäisin kyllä häntä tärähtäneenä. Samoin näitä isovanhempia, jotka eivät puhu lapsenlapsiensa kanssa. Ap:lle neuvoksi, että älkää menkö kylään, jos siitä on tehty noin vaikeaa. Isovanhempia voi kutsua teille, jos kuitenkin joskus haluavat tavata lapsenlapsiaan.

Onneksi lapsillani on mukavat ja normaalit isovanhemmat!

luuletko, että isovanhemmat on pakotettu ottamaan lastenlapset huomioon?

Kysyn myös, eikö sinun mielestäsi ole mitään välimuotoa täydellisen leluttomuuden ja trampoliinien ja pomppulinnojen välillä?

Ei kai tässä ketjussa kukaan ole puhunut siitä, että isovanhempien luona pitäisi olle lelukaupallinen tavaraa, vaan siitä, että potta ja ehkä matkasänky ja jopa syöttötuoli voivat helpottaa kyläilevän lapsiperheen elämää.

Meillä nämä hoidettiin niin, että mä ostin vanhempieni luo potan, kun esikoinen alkoi tarvita sitä (ja huom! tämä oli vanhemmilleni täysin ok), matkasänky oli myös meidän, mutta koska sillä oli enemmän käyttöä mummolassa, se sai olla siellä pysyvästi (tämäkin vanhemmilleni ok) ja syöttötuoli oli aikoinaan minulle ostettu, suvun lähes kaikki lapset kiertänyt, joka siis oli jo mummolassa. Leluja mummolassa on jonkin verran - minun ja sisarusteni vanhoja.

Kyse ei siis todellakaan ole mistään kilpavarustelusta, vaan siitä, että muutamalla pienellä jutulla meidän kyläilymme saatiin tosi paljon helpommaksi, ja ennen kaikkea siitä, että vanhempani ihan aidosti halusivat ja haluavat ottaa meidät huomioon elämässään. Nyt lastenlapsista ei käy potalla enää kukaan, mutta potta ja muut tarvikkeet ovat odottamassa sitä päivää, kun veljeni toivottavasti saa lapsia.

Meillä me vanhemmat olemme tajunneet, että nämä lapset ovat meidän, eivät isovanhempien. Meidän mielestämme lapselle on erittäin terveellistä huomata, että on olemassa erilaisia koteja. On oma koti, jossa on kaikenlaista lelua ja tekemistä. On kavereiden koteja, joissa on suunnilleen samoin eli trampoliinia pihalla ja kuraeteinen sadekamppeille. Sitten on isovanhempien kodit. Niissä ei asu lapsia, joten siellä ei olekaan samanlaista kuin omassa kodissa ja kavereilla. Siellä ei ole lapsiperherekvisiittaa, vaan täytyykin keksiä jotain muuta tekemistä kuin mitä tehdään kotona. Jos sinulle on rakkautta se, että hankkii mahdollisimman paljon tavaraa lastensa ja lastenlastensa tarpeisiin, niin on varmaan ihan mahdotonta käsittää, että muut eivät arvota isovanhempia hankitun tavaramäärän mukaan. Mummola on mummola juuri siksi, että siellä ei ole uusimpia muotileluja eikä pihassa pomppulinnaa. Siellä joutuu sen tosiseikan eteen, että maailma ei ole vain lapsia varten. Normaali isovanhemman rakkaus ei minusta ole tavaralla silattua! Tosin varmasti on helpompaa olla mummo, jos voi hukuttaa lapsen tavaroihin ja siirtyä toiseen huoneeseen olemaan rauhassa sen sijaan, että joutuisi puhumaan sille lapselle.

Normaali isovanhemman rakkaus ei minusta ole tavaralla silattua! Tosin varmasti on helpompaa olla mummo, jos voi hukuttaa lapsen tavaroihin ja siirtyä toiseen huoneeseen olemaan rauhassa sen sijaan, että joutuisi puhumaan sille lapselle.

Kuka täällä on sanonut että pitäisi olla tavaroita tai että se liittyisi rakkauteen? Kyse on siitä, että jos isovanhemmat eivät ota lapsenlapsiaan mitenkään huomioon, koko ajan kieltävät eivätkä nimenomaan puhu lapselle se on vanhemmista ärsyttävää ja tekee vierailut hankalaksi ja epämiellyttäväksi. Meillä on isovanhemmilla yksi laatikko puisia palikoita, puinen juna, erilaisia eläimiä tms. Näistä lapset saavat ihan hyvin leikin aikaiseksi. Isovanhemmat laittavat kynttilät palamaan pöydälle, eivät 50 cm korkeuteen, jos kylässä on 1-vuotias. Arvokkaat perintökalleudet pidetään hyllyssä, ei taaperon saatavilla. Sen sijaan kukat, pöytäliinat, peruskoristeet tms. ovat paikoillaan ja lapset eivät niihin saa koskea. Jos lapsi kävelee eteiseen, hän saa sinne mennä. kun lapsi syö ja tiputtaa vahingossa jotain lattialle, lapsen vanhemmat siivoavat sen, eikä asiasta nouse hälyä. Kun on aika vaihtaa vaipat, en vaihdetaan ja se siitä. Minusta tämä on tosi normaalia ja olen ollut ihan hämmästyneenä että minkälaista sitä voikaan olla. Jos joku isovanhemmista suuttuisi vauvan kakkaamisesta, niin pitäisin kyllä häntä tärähtäneenä. Samoin näitä isovanhempia, jotka eivät puhu lapsenlapsiensa kanssa. Ap:lle neuvoksi, että älkää menkö kylään, jos siitä on tehty noin vaikeaa. Isovanhempia voi kutsua teille, jos kuitenkin joskus haluavat tavata lapsenlapsiaan. Onneksi lapsillani on mukavat ja normaalit isovanhemmat!

"Eiköhän kyse ole siitä, että isovanhemmat rakastavat lastenlapsiaan, haluavat viettää aikaa näiden kanssa ja ovat sen verran fiksuja, että ymmärtävät kyläilyn olevan helpompaa ja lasten nauttivan siitä enemmän, jos kaikkea lapsiperherekvisiittaa ei aina tarvitse raahata mukana ja jos mummolassa on muutakin tekemistä kuin istua hiljaa sohvan nurkassa.

Tosi kurjaa, jos sun vanhemmat tai appivanhemmat eivät ole moista tajunneet. Yritä kuitenkin tajuta, että maailmassa on myös normaaleja, lapsiaan ja lastenlapsiaan rakastavia ja näiden tarpeet huomioon ottavia isovanhempia."

Siinä aik selkeästi sanotaan, että normaali lapsiaan rakastava isovanhempi nimenomaan hankkii tavaraa. Jos ei hanki, ei rakasta!

Olen se kirjoittaja, joka osti _itse_ vanhempiensa luo potan ja matkasängyn, syöttötuoli siellä jo oli (minun vanha). Vanhemmillani on myös säästössä minun ja sisarusteni vanhoja leluja.

Vanhempani eivät siis ole ostaneet kotiinsa erikseen mitään lastentarvikkeita (vaikka sekään ei varmasti olisi ollut ongelma), kyse on siitä, että he ymmärtävät ko. tarvikkeiden helpottavan elämää eivätkä estä niiden tuomista.

Jos mitään leluja ei olisi ollut säästössä, jotain varmasti olisi hankittu (joko minä tai äitini), mutta ei tässä ole missään vaiheessa ollut kyse siitä, että mummolassa pitäisi olla kaikki viimeisimmät vimpaimet.

Mun mielestä on aika iso ero siinä, varustavatko isovanhemmat kotinsa uusimmilla muotileluilla (ja vielä siinä, kenen pyynnöstä), ja siinä että mummolassa on muutama perustarvike valmiina, jottei niitä tarvitse joka kyläreissulle ottaa mukaan.

Siinä aik selkeästi sanotaan, että normaali lapsiaan rakastava isovanhempi nimenomaan hankkii tavaraa. Jos ei hanki, ei rakasta!

jotta lastenlapset ylettyvät pesemään itse kätensä vessakäynnin jälkeen. Kauheaa rakkauden ostamista tosiaan! Peli menetetty...

Olen se kirjoittaja, joka osti _itse_ vanhempiensa luo potan ja matkasängyn, syöttötuoli siellä jo oli (minun vanha). Vanhemmillani on myös säästössä minun ja sisarusteni vanhoja leluja. Vanhempani eivät siis ole ostaneet kotiinsa erikseen mitään lastentarvikkeita (vaikka sekään ei varmasti olisi ollut ongelma), kyse on siitä, että he ymmärtävät ko. tarvikkeiden helpottavan elämää eivätkä estä niiden tuomista. Jos mitään leluja ei olisi ollut säästössä, jotain varmasti olisi hankittu (joko minä tai äitini), mutta ei tässä ole missään vaiheessa ollut kyse siitä, että mummolassa pitäisi olla kaikki viimeisimmät vimpaimet. Mun mielestä on aika iso ero siinä, varustavatko isovanhemmat kotinsa uusimmilla muotileluilla (ja vielä siinä, kenen pyynnöstä), ja siinä että mummolassa on muutama perustarvike valmiina, jottei niitä tarvitse joka kyläreissulle ottaa mukaan.

Siinä aik selkeästi sanotaan, että normaali lapsiaan rakastava isovanhempi nimenomaan hankkii tavaraa. Jos ei hanki, ei rakasta!

Tiede 10/2011 lehdessä ihan hyvin minusta sanottu:



"Hänen mukaansa aikuisen osallistumisen matalin muoto on 'älä'. Kielloilla kasvattajan ei tarvitse vaivautua olemaan oikeasti läsnä."



Mutta joo, ei lapsiystävällinen koti ole minusta mikään hankala tehdä, sen verran viitsii nähdä vaivaa kaverin lapsiakin varten jos omia ei ole. Ei se nyt niin kovin paljoa vaadi että vieraileva lapsi pystyy turvallisesti olemaan (toki aikuisten silmälläpidon alaisena). Kaverin lapsia varten nyt ei sentään matkasänkyjä ja pottia yleensä vaivaudu hankkimaan, mutta kyllä minultakin lapsettomana aikoinaan löytyi kummipoikaa varten muutama lelu ja joku lastenkirja.

jä.

ne penteleet tarvii vähän väliä jotain ruokaakin ja kehtaavat vielä paskantaakin!!

En ole vielä keksinyt, kuinka estäisin lapsia kakkaamasta tai hengittämästä mummolassa, mutta kenties minustakin vielä joskus tulee kaltaisesi toivetytär

Tiede 10/2011 lehdessä ihan hyvin minusta sanottu:

"Hänen mukaansa aikuisen osallistumisen matalin muoto on 'älä'. Kielloilla kasvattajan ei tarvitse vaivautua olemaan oikeasti läsnä."

Tosinn olen kerran usuttanut oman 8v:ni kylässä ottamaan 2 kg jauhopussin ja tyhjentämään sen eteiseen juuri ennen lähtöämme. Kaverin lapsi teki saman meillä ja totesi vain, että "sulla oli varmaan jauhot niin, että meidän Ville sai ne käsiinsä". Virheistään ihminen oppii.

[/quote]

Ihan loistava, kiitos päivän nauruista :D

Meillä ollut vuosia käytössä systeemi, jossa minä äitinä vastaan siitä, että lapseni viihtyvät myös kylässä. Meillä on mukana leluja, kyniä, värityskirjoja jne. eikä lapsen tarvitse elää missään kieltojen maailmassa. Tekemistä riittää, kiitos puuhakassin.



Eikä meillä ole koskaan tajuttu vaatia jokaisessa kyläpaikassa pottaa. Lapsi kykenee hädän tullen pissimään pyttyynkin, jos aikuinen pitelee kiinni.