En vaan enää jaksa :(
Eron jälkeen tämä on ollut yhtä kaaosta.
Ensin minulta loppui työt, sitten muutin lapseni kanssa pois omaan asuntoon.
Sosiaalitoimisto tuli takuuvuokrassa ja ensimmäisessä vuokrassa vastaan harkinnanvaraisesti.
Tälle kuulle en saanut mitään, sillä laskivat myös syyskuun tuloja jotka todellakin on mennyt.
Jouduin ostamaan KAIKEN alusta. Siis huonekalut.
Henkilökohtaiset tavarat ja lapsen lelut sentään oli.
Onneksi sain kaikki käytettyänä, mutta loput meni silkkaan elämiseen.
Tyhjästä kun aloittaa niin rahaa menee jo peruselintarvikkeisiin.
Sain viimeisen työharjoittelurahan syyskuunlopulla 400e, sitten elatusmaksu 130e sekä nyt tuleva lapsilisä 146e.
Tuosta hankin sitten verhot, lapselle sängyn, itse nukun sohvalla jne.
Asumistukea sain vajaa 500e mikä menee suoraan vuokranantajalle.
Jouduin jättämään vuokran maksamatta eli 280e ja sovin maksusuunnitelmasta.
Silti stressaan, entä jos en saa joulukuullekkaan tukea? Millä teen lapselle joulun? Millä maksan tuon lisäksi joulukuunvuokran? Millä elämme?
Miten kaikki voikaan pienessä hetkessä muuttua näin huonoon suuntaan???
Tammikuuksi kuitenkin sain onneksi keikkatyötä, mutta ei sekään paljoa lopulta auta. Työtä haen kokoajan aktiivisesti.
Nyt tilanne on se, että rahaa on 1,35 ja lapselle riittää ruoka vielä täksipäiväksi.
Olen kysellyt lainaan ja vaikka mitä eikä kenelläkään ole.
Varmaankin olisin seurakuntaan soittanut, jos olisi saldoa, mutta ei ole ennen perjantaita.
Jotenkin tuntuu, etten jaksa enää rämpiä tässä paskassa!!
Kiitos, oli pakko jonnekkin purkautua
Kommentit (123)
Ap oli ennen lasta 8-15 tai 16 koulussa, 3iltaa viikossa töissä ja viikonloppuisin pe,la ja su yöt.
Unet aika vähissä, mutta halu opinnoissa edetä ja samalla pärjätä taloudellisesti piti järjissään.
Silti tuli aikapaljon makaroni ketsuppilinjalla mentyä, kahvia ja leipää.
Hyvin pärjäsin YKSIN ja vuokra yksiössä oli 500e, mutta muuta ei siihen hätään saanut.Nyt on tilanne eri, lapsi ei ihan pärjää samoin kuin aikuinen.
Mieti sinä sitä.ap
ELI HANKIT LAPSET TUOHON HUONOON TALOUDELLISEEN TILANTEESEEN? en tajua teitä ihmisiä, ettekö ymmärrä että lapset maksaa, vaikka kuinka halvalla haluaisi päästä. Olisi ap edes hankkinut ammatin, kunnon koulutuksen ennenkuin hankit pentuja ettei tarvi nyt ilman mitään kunnon koulutusta pyöriä työharjoittelusta toiseen.
Monella paikkakunnalla nykyisin toimiva Hope-yhdistys www.hopeyhdistys.fi kerää lahjoituksia apua tarvitseville lapsiperheille ja toimittaa ne suoraan perille. Heille voi myös ilmoittaa jos tarvitsee jotakin tiettyä, vaikkapa sänkyä lapselle tai luistimia, niin he etsivät ne ja toimittavat kotiin asti. Ota ihmeessä sinne yhteyttä, jos tarvitset jotakin, vaikkapa tietynkokoista vaatepakettia lapselle.
Häntä pystyyn, kyllä se lämmin joulutunnelma teillekin vielä saadaan!
Tähän asian yhteyteen ei taida kuulua miten lapsi on saanut alkunsa, miksi en tappanut (abortoinut) lastani.
Jumalankiitos en sitä tehnyt!
Tiesitkö, ei se elämä menen niinkui elokuvissa.
Kaikki lapsethan on oikein hankkimalla hankittuja ja suunniteltu.
ap
en valitettavasti voi sinulle rahallista apua tarjota köska pienet on tulot itsellänikin, mutta seuraa ja apua työnhakuun löydät minulta! minulla on paljon tuttula ravintola-alalla kokkolassa ja oulussa, ja vielä työntekijää ovat vailla! kerrohan jos asut noissa kaupungeissa! :)
Tähän asian yhteyteen ei taida kuulua miten lapsi on saanut alkunsa, miksi en tappanut (abortoinut) lastani.
Jumalankiitos en sitä tehnyt!Tiesitkö, ei se elämä menen niinkui elokuvissa.
Kaikki lapsethan on oikein hankkimalla hankittuja ja suunniteltu.
ap
En minäkään aborttia tekisi jos raskaaksi tulisin, mutta pidänkin huolen etten tule vaan lapsi on tervetullut sitten kun pystyn tarjoamaan sille vakaan kodin. En todellakaan halua lasta tähän opiskelijabudjetti elämääni, kun kaikki aika menee kouluun ja töihin ja rahaa ei silti jää melkeen yhtään.. eli sama tilanne kuin sinulla mutta sinä pääätit siihen lapsen hankkia.
kuinka hankin lapsen?
Olimme seurustelleet 5v kun vahinko kävi, viimeiset 3 vuotta minulla oli hormonikierukka.
Ei muuten sekään ollut silloiselle budjetille halpa.
Kuinka minä olisin voinut estää kierukkaa irtoamasta paikoiltaan? Sano nyt ihmeessä, että lisäksi olisi kumi tarvittu vakituisessa parisuhteessa.
Kyllä, tietoisesti lapsen tein.
Vahinkoa ei ole onneksi toiste käynyt eikä tule käymään.
Asun vantaalla.
ap
empatiakyvyttömien kusipäiden vanhemmat olisivat olleet vähän huolellisempia perhesuunnittelussa.
Suurin ongelma tässä maailmassa ei ole se, että joku uskaltaa välillä uskoa ihmisiin ja elämään. Suurempi ongelma ovat tunnevammaiset paskiaiset.
lapsen isä soitti hetki sitten ja kysyi saisiko hän lapsen joulunpyhiksi luokseen.
Lapsi saa nyt perinteisen joulun ja se on tärkeintä lapsen kannalta :)
Yksi stressi vähemmän, itse pärjään ilman joulua oikein hyvin.Ehkä tämä kaaos tosiaan selviää pala kerrallaan.
ap
mikähän se pakottava syy oli lähteä sieltä pakkaseen kun ei näytä mikään hirviö olevan tuo isä
mulla esim työmarkkinatuki 400 euroa ollut kuussa ja asumistuki 150 euroa.mitä helvettiä. 550 kymppiä kuussa, kuka sillä elää?
miettikää valittajat meitä oikeita köyhiä: opiskelijoita: saan rahaa 470e/kk ja vuokra 350e. Jotta sulla riittää rahat ruokaa, sähköön ja nettiin (joka kyllä on välttämätön opiskellessa) on PAKKO käydä töissä. Miettikää sitä, että ensin olet 8-16 melkeen joka päivä koulussa, sitten teet oppimistehtäviä yötä päivää ja sitten mahd. monet arki illat ja vklp aina töitä. Vittu miettikää sitä saatanan saatana
mitä sä keuhkoat ei sun tulot todellisuudess ole alle viisisataa euroa kun käyt kerran töissä!!! että suhteuta vähän tota huutamista ja mieti että työttömät elää pienellä korvauksella eikä ees saa töitä vaikka haluais!
toivottavasti sinä ilkeilijä et opiskele mitään asiakaspalvelualaa, kuulostat hirveältä
Siihen ei tietääkseni vaadita työssäoloehdon täyttymistä eikä liittoja.
Lisäksi kannatan yhteydenottoa seurakuntaan, heillä saattaa olla kontakteja, joista apua heltiää.
Voitko kertoa, mistä päin Suomea olet? Jos pystyisin auttamaan.
että ei kannata välittää edellisistä negatiivisista kommenteista. Vaikutat vahvalta ja fiksulta ihmiseltä ja tulet kyllä pärjäämään. Kun ryhdyt ajatelemaan asioita positiivisesti, niin asiat myös muuttuvat siihen suuntaan, ihan oikeasti.
Aikuisen äiti ihmisen on jo osattava tulla toimeen omillaan.
Elämässä, kun ei ole sitä ennustettavuutta, tulee osata ennakoida. Oletko koskaan kuullut sanaa, varautuminen tulevaisuuteen? Ei aikuinen ihminen voi enää nykyää olla tilanteessa, jossa olisi taloudellisesti riippuvainen toisesta ihmisestä.
Tulot ja menot pitää osata suhteuttaa, niin ettei tiukanpaikan tullessa tarvitse odottaa, että joku muu ottaa kopin.
Toivoisin kaikille tällaisille vastaajille kokemuksia totaalisesta köyhyydestä ja yksinäisyydestä. Ne kun eivät lopulta ole omista valinnoista kiinni, vaikka moni pullaperse haluaa niin uskoa.
t. myös kovia kokenut
niin ei tosiaan ollut pakottavaa syytä lähteä LAPSEN isän luota pakkaseen. Kyllä se isä lähti ihan itse 4vuotta sitten lätkimään.
En koskaan ole sanonut lapseni isän olevan hirviö.
Ensimmäistä kertaa nyt haluaa ottaa lapsen itselleen jouluna. Mikä sopii todella hyvin.
Isä ei kovin säännöllisesti ota lasta joten tämä tuli täytenä yllätyksenä.
Ja kohta varmaan joku tulee huutelemaan miten liian varhain otin uuden miehen ja sitä rataa.
ap
Aikuisen äiti ihmisen on jo osattava tulla toimeen omillaan. Elämässä, kun ei ole sitä ennustettavuutta, tulee osata ennakoida. Oletko koskaan kuullut sanaa, varautuminen tulevaisuuteen? Ei aikuinen ihminen voi enää nykyää olla tilanteessa, jossa olisi taloudellisesti riippuvainen toisesta ihmisestä. Tulot ja menot pitää osata suhteuttaa, niin ettei tiukanpaikan tullessa tarvitse odottaa, että joku muu ottaa kopin.
Toivoisin kaikille tällaisille vastaajille kokemuksia totaalisesta köyhyydestä ja yksinäisyydestä. Ne kun eivät lopulta ole omista valinnoista kiinni, vaikka moni pullaperse haluaa niin uskoa. t. myös kovia kokenut
Köyhistä oloissa, kun on elänyt, kasvanut ja maailmalle lähtenyt, tiettää, että jokaisen on omillaan toimeentultava.
Moni on vinkannut seurakuntaan yhteydenottoa, sitä suosittelen minäkin akuuttia apua varten. Lisäksi nyt on joulunaika ja yrityksillä tarve kiireapuun. Voit ottaa yhteyttä suoraan esim. itellaan jos pääsisit joulukortteja lajittelemaan tai mihin tahansa suurempaan kauppaan (tavaratalot, anttilat ym.) joilla lahjojen paketointia. Niistä saa mukavan lisän tuloihin. Vaihtoehtoisesti tai noiden lisäksi mene henkilöstövuokrausfirmojen listoille (googleta henkilöstövuokraus, saat ison listan firmoja). Niiden kauttaa saa nopeasti lyhyttä tai pidempiaikaista pätkätyötä ok palkalla. Oletan että lapsellasi on hoitopaikka kun olet ollut opiskelemassakin. Tsemppiä ja voimia, ero oli varmasti tilanteessasi paras ratkaisu, ja kyllä tästä selviät. Muistat halia lasta riittävästi ja olla kiitollinen hänestä, se riittää jo pitkälle:)
Mihin sun rahat on menny vaikka muut maksaa vuokrasi? Kai sää ymmärrät että et voi elää leveästi vaan menot menee nyt tiukalla. Sossu järjestää kuulemma myös reppanoille huonekaluja. Nim. Eräs joka maksaa elämisensä itse. Ja meitä ei tueta kun omassa asutaan. Sulla sentään on joku joka maksaa..
Että edes viitsit ?!?! Kusta on pääsi täynnä, olisit pitänyt tämänkin kommentin ihan siellä missä muutkin laaja-alaiset ja isot ajatuksesi on.
Huomaa ettet tiedä TODELLISESTA selviytymisestä, TODELLISESTA köyhyydestä MITÄÄN.
Haista vittu jos suoraan sanotaan.
T. ohikulkija
Jotenkin vaan olen selvinnyt tähän päivään, nyt jo käyn työssä mutta suurin osa palkasta menee ulosottoon mutta elämä hymyilee kuitenkin.
Vaikeaa on ollut mutta ensisijaisesti sinun pitäisi nyt hakea apua, seurakunnalta tai sosiaalitoimistosta. Meidän pienen paikkakunnans sosiaalitoimisto ottaa ainakin vastaan jotta voidaan käydään läpi olisko jotain apuja saatavilla, VAIKKA olisi juuri saanut toimeentulotuen. Eli reilusti yhteys sossuun tai srk:hon !
Olisiko ketään kaveria joka voisi lainata edes 20 euroa? Itse olen joutunut lainaamaan kavereilta, aina ovat lainanneet ja aina olen takaisin maksanut.
Tsemppiä ja iso VOIMAHALI. Älä välitä näistä kultalusikkaperseessä syntyneistä rehvastelijoista ja haukkujoista joita tämä palsta on täynnä - he kun ei tiedä tosi elämästä mitään, ei yhtään mitään. Täällä kyllä huudellaan ja syytellään mutta auta armias jos osuisi omalle kohdalle.
Jaksamisia !
mutta eikö sulla ollu edellisessä asunnossa lapsella sänkyä kun nyt joudut ostamaan.Mihin oot laittanu verhot jne.Jos yhdes asutaan kai te ootte yhessä ostanukkin jotain.Ei kai kaikki automaattisesti kuulu miehelle.Siivoomaan pääsee varmaan aina.tsemppiä!
ero käynnissä, hän sai pesukoneen ja petivaatteita sekä astiastoja.
Sohva meni annetaan palstalla kuten myös muut isommat tavarat.
Loput mitä oli vein kierrätyskeskukseen.
Ja miksikö näin tein?
Miehellä oli paljon laadukkaampia ja nätimpiä petivaatteita, astiastot samaa sarjaa jne kun taas itselläni oli sitä sun tätä.
Tiedän, tyhmä olin kun uskoin sen olevan oikea ratkaisu ja loppuelämän juttu.
Piti katsella yhteistä uutta asuntoa, ostaa sinne sitten uusia juttuja, yhdessä.
Nyt on myöhäsitä itkeä.
Niin, missä on ne kaverit?? Tässä on ystävyyttä punnittu moneen kertaan ja saanut huomata, että sitä apua ei valitettavasti takaisinpäin itse välttämättä saa. Apu kelpaa, mutta sitä ei anneta.
Vanhempani, niin.... Isästäni ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun olin 10 ja hän häipyi, kai jossain etelässä asuu.
Äidistäni en edes halua puhua.
Kuten myös sanottu, tiedän tehneeni virheen kun kaikesta luovin, mutta sen märehtiminen nyt ei auta tässä tilanteessa ollenkaan.
Tietenkin kaduttaa, mutta minkäs sille enää mahtaa
ap