Yksinhuoltaja-isä ja lapseton nainen

Just tänään panin poikki suhteen, pääsyynä naisen hyökkäily lapsiani vastaan. Laitoin ilmon nettiin, jossa oli mainittu niin monta kertaa sana ”lapseni”, että yksi nainen vastasi, että olet varmana hyvä mies, mutta muuta ihmeessä ilmoituksesi, että ei kukaan nainen vastaa, jossa ilmossa puhutaan lapsista. Edelleen: Kun tapaan naisen, niin suoraan sanon, että LAPSENI MENEVÄT AINA SINUN EDELLESI. Mutta jos pelataan sekä että, eikä joko tai, niin jotain vois yritellä (siis lapset versus nainen). No, nainen ymmärtää tämän kyllä ja alkuvaiheessa kyllä KUNNIOITTAAKIN minua, koska ihan oikeasti pärjään pienten lasten kanssa. On yhteistä puheenaihetta, siis lapsista (olen aina etsinyt yh-äitiä, että ois samaa pohjaa suhteelle). Siis PERIAATTEESSA kyllä voi käydä sille naiselle. JÄRKITASOLLA. Mutta sitten tulee ARKI vastaan. Hei, se ei olekaan leikkiä, minä ihan oikeasti olen yh-isä. Ne lapset ihan oikeasti ovat lähes aina mun kanssa. Tulee vaatimuksia ”yhteisestä ajasta”. Minä taivuin ja aloin tyrkyttää lapsiani hullulle ex-vaimolleni hoitoon viikonloppuisin. Nainen kärsii tunnetasolla siitä, että huomioni jakaantuu myös lapsiin=naisen narsismi ei kestä sitä, että huomioin lapsia. Nainen on tottunut OLEMAAN MIEHEN JAKAMATTOMAN HUOMION KESKIPISTEENÄ. Järki vielä ymmärtää, että mulla on ne lapset ja olen aina rehellisesti tämän sanonut. Olen suorastaan luonut sinne rajan, jossa säännöllisesti kolistellaan ”aseita”, TÄNNE ÄLÄ TULE! Mitä tahansa muuta, MUTTA ET SAA HYÖKÄTÄ MUN LAPSIA VASTAAN. Mutta kokemuksen pohjalta: AINA SIELTÄ YRITETÄÄN TULLA! Viime kädessä sitten ei kuitenkaan hyväksytä sitä mun lastenhoitoa. Ei tulis mieleenkään kuvitella, että lapseton nainen hyväksyis. Ei hyväksy loppupeleissä se yh-äitikään mun lapsia. Tämä poika panee pillit pussiin, ei enää pakota lapsiaan hullulle ex-vaimolle ja alkaa viettää hiljaista ja rauhallista perhe-elämää lastensa kanssa lintukodossaan. Mun lapsilla on vain mut. Ex-vaimo on ihan perseestä ja täys sekopää. Mun lapset tarvitsee ja ansaitsee edes yhden aikuisen, joka ainakin yrittää käyttäytyä täyspäisesti. Tässä tilanteessa ei ole muuta mahdollisuutta kuin panna lapset etusijalle. Naiset eivät tunnetasolla pysty sopeutumaan/hyväksymään tätä. Tää on mun kokemus asiasta.

ole "leikitty"

t.äitipuoli 24h/7

Miksi olisin? mennyt on mennyttä, toivottavasti opiksi on mennyt elämä.

En todella ole hoitajaa etsinyt, en. Enkä ihailijaa. Ihan kahden aikuisen ihmisen välistä parisuhdetta.

Kyse on vaan siitä että toinen ei tahdo millään ymmärtää sitä että lapsiperheessä elo on melko erilaista kuin yksineläessä.

Ap

lasten edelle, miksi sitten ei uudessa parisuhteessa? Hoitajaako lapsillesi haet vai itsellesi ihailijaa kun olet niin hyvä isä? Näistä kahdesta yh-isistä saa kovin katkeran kuvan, ex-vaimo on hullu, miksi ihmeessä olet tehnyt lapsia hullun kanssa?

mä olen nauttinut siitä, että nyt perheessä on kaksi lasta, joilla on vuoden ikäero. Tulevat hyvin toimeen keskenään ja me saamme välillä hengähtää.



Kuinka vanha olet? Kuinka vanhat lapset? Mulla vois olla sulle nainen!

Just tänään panin poikki suhteen, pääsyynä naisen hyökkäily lapsiani vastaan. Laitoin ilmon nettiin, jossa oli mainittu niin monta kertaa sana ”lapseni”, että yksi nainen vastasi, että olet varmana hyvä mies, mutta muuta ihmeessä ilmoituksesi, että ei kukaan nainen vastaa, jossa ilmossa puhutaan lapsista.

Edelleen: Kun tapaan naisen, niin suoraan sanon, että LAPSENI MENEVÄT AINA SINUN EDELLESI. Mutta jos pelataan sekä että, eikä joko tai, niin jotain vois yritellä (siis lapset versus nainen). No, nainen ymmärtää tämän kyllä ja alkuvaiheessa kyllä KUNNIOITTAAKIN minua, koska ihan oikeasti pärjään pienten lasten kanssa. On yhteistä puheenaihetta, siis lapsista (olen aina etsinyt yh-äitiä, että ois samaa pohjaa suhteelle).

Siis PERIAATTEESSA kyllä voi käydä sille naiselle. JÄRKITASOLLA. Mutta sitten tulee ARKI vastaan. Hei, se ei olekaan leikkiä, minä ihan oikeasti olen yh-isä. Ne lapset ihan oikeasti ovat lähes aina mun kanssa.

Tulee vaatimuksia ”yhteisestä ajasta”. Minä taivuin ja aloin tyrkyttää lapsiani hullulle ex-vaimolleni hoitoon viikonloppuisin.

Nainen kärsii tunnetasolla siitä, että huomioni jakaantuu myös lapsiin=naisen narsismi ei kestä sitä, että huomioin lapsia. Nainen on tottunut OLEMAAN MIEHEN JAKAMATTOMAN HUOMION KESKIPISTEENÄ. Järki vielä ymmärtää, että mulla on ne lapset ja olen aina rehellisesti tämän sanonut. Olen suorastaan luonut sinne rajan, jossa säännöllisesti kolistellaan ”aseita”, TÄNNE ÄLÄ TULE! Mitä tahansa muuta, MUTTA ET SAA HYÖKÄTÄ MUN LAPSIA VASTAAN.

Mutta kokemuksen pohjalta: AINA SIELTÄ YRITETÄÄN TULLA! Viime kädessä sitten ei kuitenkaan hyväksytä sitä mun lastenhoitoa. Ei tulis mieleenkään kuvitella, että lapseton nainen hyväksyis. Ei hyväksy loppupeleissä se yh-äitikään mun lapsia.

Tämä poika panee pillit pussiin, ei enää pakota lapsiaan hullulle ex-vaimolle ja alkaa viettää hiljaista ja rauhallista perhe-elämää lastensa kanssa lintukodossaan.

Mun lapsilla on vain mut. Ex-vaimo on ihan perseestä ja täys sekopää. Mun lapset tarvitsee ja ansaitsee edes yhden aikuisen, joka ainakin yrittää käyttäytyä täyspäisesti. Tässä tilanteessa ei ole muuta mahdollisuutta kuin panna lapset etusijalle. Naiset eivät tunnetasolla pysty sopeutumaan/hyväksymään tätä.

Tää on mun kokemus asiasta.

Mutta mua kyllä kovasti kiinnostaisi mitä on tämä "hyökkäily lapsia vastaan". Siis ihan konkreettisesti?

Eikö äitipuoli saa kasvattaa? Aiheuttaa lapsille koskaan pahaa mieltä? Olla ihminen ja välillä epäreilukin, kuten ihmiset aina välillä ovat?

En kyllä itse ikinä haluaisi lapsiani tuon kirjoittajan kaltaisen ihmisen kasvatettaviksi. VOin hyvin kuvitella miten tuon isukin lapset ovat oppineet viemään isukkiaan kuin pässiä narussa, eikä isukki osaa nähdä palleroidensa toimia ollenkaan.

Yksi nainen kerrallaan, katson ensin mitä tästä nykyisestä tulee

Ap

mä olen nauttinut siitä, että nyt perheessä on kaksi lasta, joilla on vuoden ikäero. Tulevat hyvin toimeen keskenään ja me saamme välillä hengähtää. Kuinka vanha olet? Kuinka vanhat lapset? Mulla vois olla sulle nainen!

kun itsellä on lapsia.



Joku sellainen perustavaa laatua oleva mullistus kuitenkin tapahtuu ensimmäisen lapsen saamisen myötä, joka on tietynlainen shokki jokaiselle vanhemmalle, mutta oman lapsen myötä siihen mukaudutaan useimmiten melko luontevasti ja vaistojen ansiosta. Sen sijaan, jos seurustelukumppani onkin "pallo jalassa" lapsen - jotka eivät ole koneita - myötä, mukautuminen on varmasti useille todella vaikeaa.



Lapsi voidaan ottaa vierailevana tähtenä (viikonloppuisä tai vastaava) ihan hyvin vastaan, mutta yh-isän vastuuta ja elämäntapaa ei varmastikaan kyetä usein sulattamaan. Tai jos kyetään, on kyseessä oikea helmi naiseksi, josta kannattaa pitää tiukasti kiinni. Ja tällaisen naisen tunnistaa varmasti jo aika pian korostuneesta hoivavietistä ja äidinvaistosta. Pitää olla myös empaattinen ja epäitsekkyyteen kykenevä yksilö.

Aika huolestuttavaa, jos ap on yhä yksissä saman naisen kanssa. Pitäisi olla tosi tiukkana noiden vaimokokelasten suhteen, jos on pienintäkään ongelmaa lasten kanssa! Tuo oikeasti on paha, jos lapset eivät ole etusijalla vaan puolisoehdokkaat ehtivät kohdella lapsia huonosti sillä välin, kun asiaa pohdiskellaan ja "katsellaan" eikä oikeasti vain haluta jäädä yksin. Tosi paha! Lapsiraukat.



Jos nainen ei osaa nopealla aikataululla olla lasten kanssa niin hänen yhtessäolonsa lasten kanssa pitäisi ainakin minimoida eikä varsinkaan muuttaa saman katon alle.

Aika huolestuttavaa, jos ap on yhä yksissä saman naisen kanssa. Pitäisi olla tosi tiukkana noiden vaimokokelasten suhteen, jos on pienintäkään ongelmaa lasten kanssa! Tuo oikeasti on paha, jos lapset eivät ole etusijalla vaan puolisoehdokkaat ehtivät kohdella lapsia huonosti sillä välin, kun asiaa pohdiskellaan ja "katsellaan" eikä oikeasti vain haluta jäädä yksin. Tosi paha! Lapsiraukat.

Jos nainen ei osaa nopealla aikataululla olla lasten kanssa niin hänen yhtessäolonsa lasten kanssa pitäisi ainakin minimoida eikä varsinkaan muuttaa saman katon alle.

Ei täällä ketään kohdella huonosti. Lapset on mun elämän nro 1 ja sitä ei mikään muuta.

Kyse on vain siitä että sopeutuminen kestää, ja sen kyllä ymmärrän kun on koko aikuisen itsenäisen elämän asunnut ilman lapsia.

Asiat on jo keväästä parantuneet mutta silti on vielä paljon työtä

Ap

Aika huolestuttavaa, jos ap on yhä yksissä saman naisen kanssa. Pitäisi olla tosi tiukkana noiden vaimokokelasten suhteen, jos on pienintäkään ongelmaa lasten kanssa! Tuo oikeasti on paha, jos lapset eivät ole etusijalla vaan puolisoehdokkaat ehtivät kohdella lapsia huonosti sillä välin, kun asiaa pohdiskellaan ja "katsellaan" eikä oikeasti vain haluta jäädä yksin. Tosi paha! Lapsiraukat. Jos nainen ei osaa nopealla aikataululla olla lasten kanssa niin hänen yhtessäolonsa lasten kanssa pitäisi ainakin minimoida eikä varsinkaan muuttaa saman katon alle.

Olen itse vela ja aina toivonut, että miehellä olisi lapset tehtynä, koska minä kerta en niitä halua.

Muutama kokemus on aikojen saatossa kertynyt niin vkl-isistä kuin yh-isistä.

Lasten kanssa ei ole ikinä ollut ongelmia, exän lapsia tapaan edelleen lasten toivomuksesta vaikka heidän isänsä asiaa vastustaakin.

Yleensä ongelmia on tullut niiden isien kanssa, kun sanotaan "lapset menevät aina edelle", ollaan jo metsässä ja pahasti. Eihän miehen ja naisen ja vanhemman ja lapsen välit ole mitään kilpailua :-o Rakkautta riittää kaikille, se rakkaus vaan on täysin erilaista.

Totta kai elämä menee lasten ehdoilla, mutta ei se tarkoita sitä, että lapsi määrää siitä elämästä. Varsinkin vkl-isät tuntuu usein olevan sellaisia, että taantuvat itsekin sinne lapsten tasolle, mistään ei oteta vastuuta ja yritetään vaan olla lapsille kivaa kaveria eikä vanhempaa lainkaan.

Ehkä ap:nkin kannattaisi vilaista myös omaa asennettaan eikä pelkästään syyttää uutta naistaan. Toisaalta, tiedän toki myös naisia, jotka oikeasti ottavat ne lapset itselleen kilpailijoiksi ja silloin suhde vääristyy kaikkien osapuolien kohdalla.

Mutta mustavalkoista asiat eivät ole, eivät todellakaan.

En sitten pätkääkään.



Jos mun pitäis alkaa kouluttamaan jotain äijää, mä luovuttaisin, koska mä tiedän, että on myös ihmisiä, jotka automaattisesti osaavat olla lasten kanssa.



Mun eksällä oli koira, josta mä en tykännyt. Yritimme yhdessä kaikki sopeutua, mutta erosimme lopulta sen koiran takia. Jos mä olisin ollut koira ihminen, olisimme yhä yhdessä. Lapset on vielä tärkeämpiä.

Toki suhteet on aina siinä olevien ihmisten keskinäinen "kauppa".

En nyt ole mielestäni syyttänyt ketään, todennut vaan että sopeutuminen on kestänyt todella pitkään ja mietityttää että tuleeko tästä mitään.

En varmasti ole minäkään täydellinen



Ja olen kuitenkin sitä mieltä että ei näitä asioita muutaman viikon tapailujen jälkeen tiedä, pitää ihan reilusti yrittää



Ei meillä mitään kilpailua todellakaan ole... , nyt pinnalla olevat ongelmat liittyy ihan arkisiin asioihin



Minulla itselläni ei vaan ole valinnan varaa, jos homma ei toimi niin on päivän selvää kuka joutuu pelistä pois



Ap

Pitää myös muistaa, että se on oikeasti raskasta tutustua moneen uuteen ihmiseen. Jo parisuhteen alkutaival on aikamoista opettelua siihen toiseen, kun mukana on vieläpä lapset, jotka on koko ajan paikalla, joutuukin vielä tutustumaan moneen muuhunkin.

Olisi helppoa, jos ei välittäisi, sellaisiakin on "ei väliä pitääkö miehen lapset minusta, kunhan sietävät", mutta jos oikeasti haluaa ja toivoo, että myös lasten kanssa syntyisi hyvä suhde, se vaan on vaikeaa ja ottaa helposti vuodenkin sopeutua.

Se vanhempi on tottunut siihen lapseensa jo, tilanteeseen tulevalle ihmiselle se lapsi on vähän samalla tavalla uusi ja jännä juttu kuin tuoreelle vanhemmalle esikoinen. Paitsi oma lapsi on oma lapsi, vieraan kanssa joutuu vieläpä "todistelemaan" ihan eri tavalla.

mieleen tuli et oletko antanut naiselle omaa aikaa vain sun kanssa vai tarkoittaako "eletään arkea" et lapset on ollut mukana fyysisesti ja henkisesti ensi treffeistä asti?

Itse olin toi nainen vajaa 4 vuotta sitten ja nyt jälkeenpäin ajatellen mies jolla oli yksi 6-vuotias teki KAIKEN väärin enkä minä silloin lapsettomana kolmekymppisenä osannut/uskaltanut edes mitään vaatia.

Mies lähti mun kanssa ensitreffeillekin asenteella et lapsi on ykkönen "älä ikinä unohda sitä" jne.Hän sanoi mm.suoraan "en tule koskaan rakastamaan sua enkä ketään niin paljon kuin lasta yms."

Ymmärrän tunteen mut pitääkö kaikki sanoa noin suoraan AP?Siltä nimittäin kuulostaa et olet tappanut romanttisen rakkauden jo alkuvaiheessa.

Mies jauhoi jatkuvasti lapsesta.Ihan kokoajan joka käänteessä.Se sai jo ihan koomisiakin piirteitä kun ei ruokakaupassa leipääkään voinut valita miettimättä tykkääkö se lapsi siitä vai ei.Silloin ei naurattanut,nyt kyllä=)

Kun olin yötä miehen ja lapsen luona,mies nukkui lapsen kanssa ja minä yksin.Mielestäni tollainen ratkaisu mieheltä oli suora viesti lapselle ettei minua tarvitse hyväksyä.

Summa summarum;emme ole enää yhdessä ja niin rumalta kuin kuulostaakin inhoan edelleen miestä sekä lasta.

Jos nyt arkinen elo olisi luontevaa

T: ap

Sellaista on olla yh. Parhaassa tapauksessa toisen naisen lapsia siedetään, mutta ei niitä yksikään uusi nainen tule rakastamaan. Turha edes kuvitella muuta.

Mä yritin sanoa, että ei se tilanne tule tuosta muuttumaan naista vaihtamalla. Av-mammat täällä aina jauhavat kuinka lapset pitää laittaa etusijalle ja ne ovat tärkeimpiä, mielellään vielä saisivat päättää isän uudesta kumppanista. :D Totuus on se, että mammat puhuvat vain ja ainoastaan omista lapsistaan ja näiden parhaasta. Nainen on sellainen.

Minä olen täällä puhunut vastaavissa keskusteluissa kyllä omista kokemuksistani lapsena. Äitipuoli vihasi meitä ja suunnitteli siskonsa kanssa mihin sijaisperheeseen meidät tunkee. Syötti valheita isälleni ja myrkytti ilmapiirin, haukkui huoraksi neljännellä luokalla, varkaaksi vaikka en koskaan sitä ennen ollut varastanut mitään, valehteli vaikka mistä muistakin asioista. Sai lopulta ajettua kaikki sisarukset ulos perheestä, jotka eivät olleet "omia", alle täysi-ikäisinä tietty. Yksi meni laitokseen.

Että älä AP usko tämän katkeran (lapsettoman, yh iskään rakastuneen?) naikkosen tilitystä, että kaikki varoittelijat olisivat muka itse äitejä. En ole, puhun omasta kokemuksestani ja sanon, että suurin palkinto elämässäsi on, jos pistät lapsesi hyvinvoinnin etusijalle. Ehdit kyllä löytää puolison, joka hyväksyy myös lapsesi, usko pois! Et anna ikinä anteeksi, jos annat jonkun naikkosen kiilata sinun ja lastesi väliin, lapset vihaavat sinua loppuelämäsi.

Jos nainen ottaa lapsetkin osaksi pakettia, eikä hylji heitä.



Tiedän parikin lapsetonta naista jotka ovat menneet naimisiin, yh-isän kanssa. Toisella yh-isillä on lapsia viisi ja toisella 2

on ainakin toiminut, tosin yhteisiä lapsiakin on.

ja mulla ei yhtään, tosin nyt odotan yhteistä lastamme. Hyvin on sujunut, vaikka tietysti vaikeuksia onkin ollut. Suurin henkilökohtainen ongelmani on ollut se, että minun esikoiseni ei olekaan miehelle esikoinen eikä mitenkään ihmeellinen, elämän mullistava asia.



Toisaalta tilanteessa on plussaa se, että olen nähnyt, millainen isä mies on. Eipähän tarvitse pelätä, että mitä jos se ei hoidakaan lasta jne.

kun ei sopeudu niin ei sopeudu.

No yrittänyttä ei laiteta...



T: Ap

sillä hän ei koskaan tule ymmärtämään miehensä ja tämän lapsen suhdetta ja sitten lopulta saa raivareita kun on mustasukkainen lapselle tämän isästä. Naurettavaa, joo, mutta ihmisluonto nyt vaan on sellainen.