Lue keskustelun säännöt.
"Hikarit" tai muut koulumenestyjät, minkä uskoisitte olevan
07.11.2011 |
tärkein koulumenstyksen mahdollistaja?
Minusta tuntuu, että se on kodin oppimismyönteinen ja kiinnostunut ilmapiiri. Lapsuukodissani ei koskaan pakotettu pänttäämään eikä mistään kivasta jätetty paitsi, mutta koulutyötä pidettiin hienona ja arvostettavana. Se tuli ykkössijalla, ylimääräisiä lomia ei pidetty eikä lorvikatarripäiviä vietetty. Vanhempien kiinnostus ja aika oli aina käytettävissä.
Me kaikki neljä lasta olimme 9,2-9,9:n oppilaita.
Olen toteuttanut samaa reseptiä omiin lapsiini ja lopputulos on sama.
Kommentit (60)
opiskeluum kannustava ilmapiiri kotona, ja lapsia kannustettiin ottamaan asioista selvää, kyselemään jne.
Koulun alkaessa vanhempani sanoivat, että se, miten hoidan kouluni ja mahdolliset myöhemmät opiskeluni, on minun oma asiani. He kyllä tukevat ja kannustavat minua opiskelussani, mutta se, miten paljon näen opiskelun eteen vaivaa ja kuinka pitkälle opiskelen, on oma asiani. Tämä suhtautuminen kehitti minulle suurehkon kunnianhimon opiskelua kohtaan :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-jossa harrastusmahdollisuuksia ei oikeastaan ollut, joten aikaa jäi paljon koulun käyntiin.
-vanhempieni todella vapaa kasvatustyyli ruokki myös "vastuuta" - koin koulun olevan lasten työtä, ja vanhemmiltani olin oppinut kunnianhimoisen, tunnollisen suhtautumisen työhön.
-isompien sisarusten esimerkki kouluun panostamiseen
- pienen kyläkoulun opetus todella yksilölähtöistä ja tasokasta. En siis joutunut junnaamaan alkeissa, vaan sain vaikeampia, kehittävämpiä tehtäviä suoritettavakseni
-positiivinen kilpailu sekä itseä että koulukavereita vastaan.
-hyvät numerot ja onnistumisen kokemukset ruokkivat opiskelemaan ahkerasti jatkossakin.
että tuliko teistä koulussa hyvin pärjänneistä suorittajia aikuisena?
Minusta tuli ja minulle on väitetty, että se on kotoa opittu toimintatapa. En ole ihan varma tästä ja siksi kiinnostaa muiden kokemukset.
Jos sai huonon numeron, sai selkäänsä. Me tytöt sitten pingotettiin, veli kapinoin ja otti mieluummin selkäänsä.
Itse osasin vasta lukiossa vähän hellittää ja hyväksyin sen, että esim. mua ei matikka kiinnosta ja ei haittaa vaikka saisin seiskan.
Jos sai huonon numeron, sai selkäänsä. Me tytöt sitten pingotettiin, veli kapinoin ja otti mieluummin selkäänsä.
Itse osasin vasta lukiossa vähän hellittää ja hyväksyin sen, että esim. mua ei matikka kiinnosta ja ei haittaa vaikka saisin seiskan.
Niin, ja tämä suorittaminen on seurannu mua näin aikuiseksi asti. Ja tietenkin kaikki pitää suorittaa täydellisesti, mikään keskiverto ei kelpaa.
Mä oon ihan tyytyväinen, vaikka mun omat lapset olis seiskan oppilaita, kunhan niiden elämä olis vähän onnellisempi kun mun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kaikki kolme lasta oppineet lukemaan lähes itsekseen neljä vuotiaina. Ei minkäänlaisia kielellisiäongelmia, puheenkehitys hyvin aikaista. Tietokoneen käyttö kaikenmaailman kikkoineen onnistui pojilla viisvuotiaana jo. Eivät kuitenkaan pelaa nykyään pahemmin-
- Mitä sitten tapahtui? Kummallakin pojalla kiinnostus koulua kohtaan ihan nolla. Kaikki tehdään sieltä missä aita matalin. ei lueta kokeisiin jne. arvosanat 8-9 kokeista ja toditukset kasi. Mukava olisi joskus nähdä mitä sitten jos oikeasti tekisivät jotain koulun eteen.
Tytöllä kaikki kiitettäviä 9 puoli tai kymppiä kokeista. Ei lue myöskään pahemmin. Mua harmittaa, kun tietää että aina se ei ole noi helppoa, kun lapset sen ymmärtäisivät. Myöhempiä opintoja ajatellen.
Saatan antaa hössöttäjä -vaikutelman. En kuitenkaan ole kuin ihan tavallisen valveutunut.
Mun veljet on vähän päälle 6 keskiarvolla yläasteen suorittaneita, nyt ammattikoulun käyneitä metallimiehiä. Itse sen sijaan olin aina 9:n oppilas ja lukiosta pääsin laudaturin (vanha L) papereilla ja 9.2 keskiarvolla.
Syy? No jaa, en tiedä. Meillä ei kotona ollut mikään painostava ilmapiiri suuntaan eikä toiseen. Sain jonkin verran tukea tehtävissä, mutta mielestäni aika vähän. Hyvistä numeroista kannustettiin... mutta ajan päästä niitä alettiin vähän odottaakin. "mikäs siinä meni pieleen?" saattoi isä kysyä, jos kokeesta tuli "vaan 8 tai 8+"
Itse näen menestyksen takana oman itseni. Olin aina kilpailuhenkinen eli halusin pärjätä. Hyvät numerot olivat itselleni tärkeitä -ei niillä L:n papereilla ole yritysmaailmassa merkitystä ollut. Ihan yhtä hyvin, ellei paremmin, on pärjännyt mieheni A:n papereilla.
Silti koen, että hyvän opiskelumotivaation ansiosta mulla on erittäin hyvä yleissivistys. Sitä pidän yritysmaailmassa tärkeänä. Että voi ihmisten kanssa puhua historista, maantiedosta tai yhteiskunnallisista asioista, eikä ole heti alkuun toteamassa että "mikä, en ole kuulutkaan?"
Mulle myös jäi asiat hyvin päähän -erityisen ahkera en ole koskaan ollut. Enkä edelleenkään ole, mutta hyvät puhelahjat, hyvät yleistiedot ja kilpailuhenkinen ja ulospäinsuuntautunut luonne ovat vieneet riittävästi eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset vaan on älykkäämpiä kuin toiset.
ja ka oli 7.8-8.5
Ja sittemmin tein 3 yliopistotutkintoa väitöskirjoineen. Peruskoulu- tai lukiomenestyksellä en sanoisi olevan niin suurta merkitystä jatkon kannalta, jos ei nyt niin huonosti menne, ettei ole ollenkaan mahdollisuuksia jatkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ka oli 7.8-8.5
Ja sittemmin tein 3 yliopistotutkintoa väitöskirjoineen. Peruskoulu- tai lukiomenestyksellä en sanoisi olevan niin suurta merkitystä jatkon kannalta, jos ei nyt niin huonosti menne, ettei ole ollenkaan mahdollisuuksia jatkoon.
Että molemmilla vanhemmillani on kyllä yliopistotutkinto ja kodin ilmapiiri kannusti koulumenestykseen sinänsä. Vanhemmat olivat sitten lopulta tyytyväisiä kun raahauduin yliopistotutkintojen pariin, vaikka ei olisi uskonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla resepti ei ollut tuo. Oman koulumenestykseni taustalla on erittäin korkea älykkyysosamäärä ja utelias asenne: opetukset jäivät vähällä opiskelulla mieleen ja kaikki kiinnosti sen verran, että viitsi opiskella. Kotona ei yh-äidilläni ollut kiinnostusta koulunkäyntiini.
Olet kuitenkin oikeilla jäljillä, uskon. Omat lapseni, jotka ovat lahjakkaita mutteivät yhtä lahjakkaita kuin minä (luonnostaan), eivät ole pärjänneet koulussa omalla tasollaan enää alaluokkien jälkeen, koska olen välittänyt heihin asenteeni, että koulutyöskentely on turhaa. Tein virheen! Olenkin sitä mieltä, että se on turhaa sikäli että motivoitunut lapsi oppisi kotikoulussa omia aikojaan kaiken saman ja paljon mukavammin kuin laitosmaisessa koulussa - mutta kun sitä kotikoulua ei ole tarjolla, niin olisi pitänyt osata itse asennoitua niin, että koulu on tärkeä.
Vanhempani eivät ole akateemisia, eikä meillä kotona erityisesti kannustettu itsensä sivistämiseen. Käytin aika vähän aikaa koulutyöhön, mutta olin lähes aina luokkani paras oppilas. Syy taitaa olla kyky erottaa olennainen asia epäolennaisesta ja hyvä muisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ehkä vähän harmittaakin, haluaisin ottaa jo rennommin!
että tuliko teistä koulussa hyvin pärjänneistä suorittajia aikuisena? Minusta tuli ja minulle on väitetty, että se on kotoa opittu toimintatapa. En ole ihan varma tästä ja siksi kiinnostaa muiden kokemukset.
Vanhempani eivät ole akateemisia, eikä meillä kotona erityisesti kannustettu itsensä sivistämiseen. Käytin aika vähän aikaa koulutyöhön, mutta olin lähes aina luokkani paras oppilas. Syy taitaa olla kyky erottaa olennainen asia epäolennaisesta ja hyvä muisti.
Meilläkään ei oltu akateemisia eikä korostuneesti kannustettu oppimaan. Vanhempani ovat aika apaattisia tai miten sen sanoisi, eivät niin tiedonhalusia. Minä olen aina ollut tiedonhaluinen, utelias, innostunut oppimaan uutta ja kehittymään. Se into ja draivi on vain tullut sisältäpäin ja pää on siihen riittänyt.
Vanhemmat duunareita. Huomasin vain pärjääväni koulussa, asiat jäivät helposti mieleen ja pidin lukemisesta. Siinä se.
Vanhempani eivät ole akateemisia, eikä meillä kotona erityisesti kannustettu itsensä sivistämiseen. Käytin aika vähän aikaa koulutyöhön, mutta olin lähes aina luokkani paras oppilas. Syy taitaa olla kyky erottaa olennainen asia epäolennaisesta ja hyvä muisti.
Alkoholisti-isäni ja masentunut äitini eivät koskaan kyselleet mitään läksyjä. En niitä tehnytkään, mutta harvoin jäin siitä opelle kiinni. Olen myös aina inhonnut lukemista. Peruskoulussa riitti, että kuuntelin tunnilla, lukiossa piti jo lukeakin koeviikolla. Yliopistossa sama lusmuilu ei enää toiminut, vaan valmistuin keskivertoarvosanoin.
Eli siis uskoisin, että hyvä muisti ja jonkinlainen älykkyys geeneistä.
Vanhempani eivät ole akateemisia, eikä meillä kotona erityisesti kannustettu itsensä sivistämiseen. Käytin aika vähän aikaa koulutyöhön, mutta olin lähes aina luokkani paras oppilas. Syy taitaa olla kyky erottaa olennainen asia epäolennaisesta ja hyvä muisti.
Monethan ovat tässä ketjussa maininneet, että koti on ollut joko myönteinen TAI että kotona ei ole puututtu opiskeluun ollenkaan.
"Lapsuudenkodissani ei koskaan pakotettu pänttäämään eikä mistään kivasta jätetty paitsi" kirjoitat ensin. Sen jälkeen kuitenkin jatkat "Koulutyö tuli ykkössijalla". Minusta tämä jo ilmaisee sen, että vaikka ei suoraan olisi sanottu, että teidän on pakko päntätä, niin se kyllä tulee rivien välistä selväksi. "Ylimääräisiä lomia ei pidetty eikä lorvikatarripäiviä vietetty." Mikä on ns. "ylimääräinen" loma tai "lorvikatarripäivä"?
Minusta ainakin vaikuttaa siltä, että teidän perheessänne lapset manipuloimalla pakotettiin siihen muottiin, johon vanhemmat teidät halusivatkin.
Olen itsekin hikari ja koulumenestyjä ja olen sitä mieltä, että minutkin siihen pakotettiin. Oli pakko lukea niitä juttuja, vaikka ei olisi yhtään kiinnostanut, koska äidille ja isälle oli niin tärkeää, että sain hyvät arvosanat.
esimerkki on ratkeaiseva. Itse pääsin ylioppilaaksi keskiarvolla 9.9, jonka eteen en kovin paljoa töitä joutunut tekemään. Kielellisesti lahjakas kyllä olen aina ollut, opin lukemaankin jo 4-vuotiaana.