"Hikarit" tai muut koulumenestyjät, minkä uskoisitte olevan

Positiivinen kannustava ilmapiiri kodissa, jossa on paljon älyllisiä virikkeitä tarjolla ja koulutukseen suhtaudutaan arvostuksella. Ei pakottamista, ei rankaisuja, ei hössöttämistä.

ja ka oli 7.8-8.5

Minä opiskelin tosi itsenäisesti, vanhemmat eivät auttaneet. Ehkä joskus ihan alaluokilla kyselivät kokeisiin. Vanhemmilla huonot tokarit ja alhainen koulutus, arvostivat korkeaa koulutusta, vaikka eivät osanneet minua auttaa kouluttautumisen portailla.



Jotenkin vaan kai oivalsin itsekseni hyvän oppimistyylin. En ole koskaan ollut lukutoukka, mutta silti saanut erinomaisia arvosanoja. Enkä mitenkään erityisemmin pitänyt koulusta. Veljeni oli myös oikein hyvä koulussa, vaikkei paljon lukenut.

Mä uskon että kaikki lähtee omasta motivaatiosta. Motivaatio kasvaa onnistumisen kokemuksista. Onnistumisen kokemuksia saa koulussa enemmän jos on päätä. Ja älykkyys taas on periytyvää. Toki myönteinen suhtautuminen kotona auttaa, mutta ei tee ihmeitä, ellei motivaatio ja oppimisen ilo tule sisältä päin. Ulkoinen motivaatio ei pitkälle kanna.

oma lapsi on nyt alakoulussa, ja minä kannustan häntä opiskelemaan hyvin ja melko aktiivisesti kyselen koealueet yms. Kerron koulutuksen merkityksestä jne. Lapsi on vähintäänkin yhtä hyvä koulussa kuin itse olen ollut. Eli sama lopputulos, vaikka kasvatus ja vanhemmat erilaisia.

eli kiinnostuksen lisäksi myös jaksaa ja pystyy omaksumaan tietoa (myös nopeasti).

Omassa lapsuudenkodissa kaikesta mistä keksin kysyä otettiin selkoa, tai ainakin hankittiin minulle kirjoja :) Eli mitään mielenkiinnonkohdetta ei jätetty huomiotta, tyyllin "mikä toi on" kysymykseen ei vastattu "joku ötökkä" vaan otettiin selvää. Ainoa negatiivinen asia tässä on aikuisikään asti jatkunut lukuaddiktio ja se ettei koskaan aika tunnu riittävän kaiken mielenkiintoisen selvittämiseen :D

tärkein koulumenstyksen mahdollistaja?

Minusta tuntuu, että se on kodin oppimismyönteinen ja kiinnostunut ilmapiiri. Lapsuukodissani ei koskaan pakotettu pänttäämään eikä mistään kivasta jätetty paitsi, mutta koulutyötä pidettiin hienona ja arvostettavana. Se tuli ykkössijalla, ylimääräisiä lomia ei pidetty eikä lorvikatarripäiviä vietetty. Vanhempien kiinnostus ja aika oli aina käytettävissä.

Me kaikki neljä lasta olimme 9,2-9,9:n oppilaita.

Olen toteuttanut samaa reseptiä omiin lapsiini ja lopputulos on sama.

koulutyötä pidettiin tärkeänä, se oli etusijalla esim harrastuksiin nähden. Ei silti kytätty tai painostettu. Kotona myös luettiin tosi paljon ja kannustettiin kaikenlaisen kirjallisuuden ja kulttuurin pariin. Tuloksena sekä minä että sisareni olimme hyviä koulussa ja hankimme arvostetut akateemiset ammatit (juristi & lääkäri).



Samaa koitan toteuttaa omien lasteni kanssa, mutta vielä on vähän aikaista sanoa. Esikoinen on tokaluokalla ja on luokkansa parhaimmistoa.

sama juttu meilläkin! Mitään kysymystä ei ohitettu niin, että lapsi jäi vaille vastausta. Me istuimme TOP 10 -tietosanakirjojen äärellä, etymologiasanakirjojen äärellä, tavasimme astrologiaa ja Suomen luonnon kasveja. Ja kaikessa vanhemmat mukana. Lisää tietoa haettiin kirjastosta. Vastauksena oli joskus "minä en tiedä, mutta otetaanpa selvää!" ap

En muista, että kotona olisi erityisesti suosittu opiskelemista. Vanhemmat ihan taviksia ja arvostivat ruumiillista työtä paljon enemmän kuin lukeneisuutta, vaikka hyvästä koulumenestyksestä toki kehuivatkin. Kirjoja meillä on aina luettu paljon.



Ehkä myös tunnollinen luonne vaikuttaa, mutta en laita kaikkea "kiltteyden" piikkiin - minun on aina ollut tosi helppo oppia asioita. Olen myös ollut motivoitunut opiskelemaan.

Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja, ja meillä vallitsi aina positiivinen suhtautuminen oppimiseen, tietoon ja maailman ihmettelyyn.



Ehkä tärkeimmäksi tekijäksi nostaisin sen, että meillä keskusteltiin paljon, kouluaineiden asioista ja kaikesta muustakin.



Minusta tuli FT (tutkija).

Muistan kuitenkin selvästi, miten tärkeää oppiminen oli minulle pienestä asti. Sanoisin, että tärkeintä on oma halu oppia ja sinnikkyys työskentelyssä.

Minulla varmaankin valokuvamuisti ja kyky muistaa lähes kaikki korviini kantautuneet asiat. Kuuntelin koulussa. Ei sinänsä kiinnostanut, mutta ei siinä muutakaan tekemistä ollut.



Ap:n mainitsemia asioita myös lapsuudenkodissani ja nyt meidän kodissa, eivät toimi vanhemman lapseni kohdalla. Hänen yleisin arvosana on 6. Nuoremmalla lapsella ei vielä numeroita koulusta, mutta kaikki kiitettävää.

Meillä oli hyvin selvää, että opiskelu on tärkeää. Vanhemmat ei korkeasti koulutettuja mutta isällä kyllä "lukupäätä" (äidillä taas ei ollenkaan). Ei rankaistu, jos joskus meni huonomminkin, mutta sairaalloisen miellyttämishaluisena luonteena toki tein kaikkeni saadakseni hyviä numeroita. Kyllä sitä ns. lukupäätäkin varmasti oli, opin mm. lukemaan 5-vuotiaana. Siihenkin vaikutti varmaan se, että minulle luettiin paljon ja kannustettiin opettelemaan kirjaimia ym.



Varmasti vaikutti myös kodin tietty "nöyristelevä" asenne auktoriteetteja kuten opettajia kohtaan, eli oltiin ihan ylivarovaisia ettei VAAN vahingossakaan jää koskaan mikään läksy tekemättä ym. Ja lapsen stressiä ei vähentänyt heti ekaluokasta asti übertarkka opettaja, joka pisti pitkän miinuksen heti jos oli vähänkin jotain unohtunut (kirja päällystämättä tms). Paheksuntaa kammoava lapsi sitten tietenkin ihan pakonomaisestikin teki kaiken paremmin kuin hyvin.



Eli vaikutteina on ollut sekä positiivisia että negatiivisia juttuja. Lukuaineita arvostettiin paljon enemmän kuin taitoaineita. Tajusin esim. vasta aikuisena että lempiaineeni oli musiikki, jos mietitään ihan puhtaasti oppiaineen tuottamaa iloa ja innostusta. Kuitenkaan lapsena en olisi osannut vastata noin, koska ei ollut soveliasta valita lempiainetta minkään "huuhaa-aineen" parista.

opettajia ja olin positiivisten koulukokemusten kierteessä. Olin aina priimus ja pysyin kärryillä, joten pystyin oppimaan asiat jo tunnilla. En koskaan juuri tehnyt mitään kotona, koska aktiivisella tuntityöskentelyllä pystyy jo omaksumaan suurimman osan tiedosta. Vanhemmat ei koskaan natkuttanut läksyistä tai kokeista. Heille riitti, että sain hyviä numeroita. Toisaalta pitivät mulle puhuttelun nyt, kun omani meni kouluun, että lapsi tekee parhaansa ja se riittää. Ei saa vaatia liikoja. Peruskoulu ei ole tarkoitettu sellaiseksi, että joutuu liikoja raatamaan. Asiallinen läksyjen teko ja normaali kokeisiin valmistautuminen riittää ja tulos on sellainen kuin on. Ajattelivat kai, etten ala painostamaan omiani liikaa koulusta...:)

Kun opin lukemaan 7-vuotiaana, innostuin siitä valtavasti. Lukisin edelleen aina. Olen yleisesti kiinnostunut lähes kaikesta (paitsi konetekniikasta). Ka lukiosta 9.9 ja olen lääkäri.



Vanhempani eivät painostaneet eivätkä kannustaneet erityisesti. He eivät koskaan kysyneet, olenko tehnyt läksyni. Isovanhemmilta sain palkintoja hyvästä todistuksesta, mutta mielestäni en ollut niitä ansainnut. Isäni on älyllisesti kehittynyt ja hyvämuistinen. Äiti vähän toope. Isäni arvostaa eniten urheilua.



Erityisesti koulumenestykseen innosti luokkatoverini esimerkki (hän oli perfektionisti) ja kilpailin häntä vastaan aina. Tässä lienee toteutunut nk. positiivinen kateus. Lukiossa olin kunnianhimoinen. Lääkiksessä muut arvot menivät ohitse (viisaus kasvoi). Huomionarvoista on, että äitini vastusti lääkikseen menoani (pitää ammattia ällöttävänä).

Kun opin lukemaan 7-vuotiaana, innostuin siitä valtavasti. Lukisin edelleen aina. Olen yleisesti kiinnostunut lähes kaikesta (paitsi konetekniikasta). Ka lukiosta 9.9 ja olen lääkäri. Vanhempani eivät painostaneet eivätkä kannustaneet erityisesti. He eivät koskaan kysyneet, olenko tehnyt läksyni. Isovanhemmilta sain palkintoja hyvästä todistuksesta, mutta mielestäni en ollut niitä ansainnut. Isäni on älyllisesti kehittynyt ja hyvämuistinen. Äiti vähän toope. Isäni arvostaa eniten urheilua. Erityisesti koulumenestykseen innosti luokkatoverini esimerkki (hän oli perfektionisti) ja kilpailin häntä vastaan aina. Tässä lienee toteutunut nk. positiivinen kateus. Lukiossa olin kunnianhimoinen. Lääkiksessä muut .....







Lisäisin vielä, että kotini oli rauhallinen, vanhemmat stabiileja ja taloudellinen tilanne ok.

tärkein koulumenstyksen mahdollistaja?

Minusta tuntuu, että se on kodin oppimismyönteinen ja kiinnostunut ilmapiiri. Lapsuukodissani ei koskaan pakotettu pänttäämään eikä mistään kivasta jätetty paitsi, mutta koulutyötä pidettiin hienona ja arvostettavana. Se tuli ykkössijalla, ylimääräisiä lomia ei pidetty eikä lorvikatarripäiviä vietetty. Vanhempien kiinnostus ja aika oli aina käytettävissä.

Me kaikki neljä lasta olimme 9,2-9,9:n oppilaita.

Olen toteuttanut samaa reseptiä omiin lapsiini ja lopputulos on sama.

meillä oli kutakuinkin sama tilanne. Meillä neljällä lapsella koulumenestys ei ollut samankaltaista; minä olin kympin tyttö ja minusta tuli opettaja, lukutoukkaveljestä joka myös oli kympin oppilas ja varsinainen hikipinko tuli lääkäri, toisella veljellä ka oli n 7 ja hän meni amikseen samoin kuin kolmas veljeni joka tosin kirjoitti kuitenkin myös yo-paperit vaikkakin kehnot sellaiset. Eli varsin sekalaisesti olemme menestyneet samoilla geeneillä ja lähtökohdilla. Tämä havainto ei siis tue teoriaasi.

kyse oli sisäsyntyisistä ominaisuuksista: lahjakkuudesta, uteliaisuudesta, kriittisyydestä ja kyvystä katsoa asioita hieman tavanomaisesta poikkeavista vinkkeleistä. Edelleen olen kyvykäs sosiaalisesti. Koulumenestyksestähän suuri osa on sitä, että osaa käyttäytyä, sopeutua ryhmään, esiintyä ainakin esitelmänpitopäivinä itsevarmasti ja hyvänä tyyppinä, sanoa mitä halutaan sanottavan, opetella sen mitä halutaan osattavan / mitä kokeessa kysytään ja mihin muottiin esseevastaus tai ainekirjoitus pitää puristaa.



Minä olen myös sisäsyntyisesti lukuihminen, jonka pitää aina lukea jotakin melkein joka hetki. Toiset ovat vastaavalla tavalla liikuntaihmisiä, eikä minusta olisi sellaista saanut millään kasvatuksella ja innostamisella. Lukemaan opin itsekseni nelivuotiaana.



Olen taipuvainen uskomaan, että geenit ja perimä muokkaavat meitä huomattavan paljon enemmän, kuin on poliittisesti korrektia myöntää. On tabu sanoa julkisesti, että meillä kaikilla ei todellakaan ole yhtäläiset mahdollisuudet tässä elämässä. Aihetta on vaikea tutkia, koska ei sellaiselle saa rahoitusta.



Hyvät kotiolot taatusti helpottavat sitä, että lapsi voi toteuttaa koko potentiaaliaan. Lapset sietävät kuitenkin pienet ja keskisuuret puutteetkin yllättävän hyvin.

Meidän perheessä oli aika tiukka asenne opiskeluun. Jouduin kerran arestiin, kun olin ruotsin kokeesta saanut seiskan. Olihan se aika ahdistavaa, vielä yliopistossakin minua vaivasi kauheat tenttipaineet ja jos koskaan sain huonoja arvosanoja, murruin ihan täysin. Kuitenkin, sen ansiosta olin aina hyvä koulussa.



Nuoremmille siskoilleni sama kasvatus ei toiminut. Heistä vanhempi oli huono koulussa, pääsi kokeista vain vaivoin läpi. Kaikista nuorin, nyt lukiossa, on peruskasin oppilas. Vanhemmatkin ovat vähän rentoutuneet sen opiskeluun painostamisen myötä.



Itse veikkaisin, että tuollainen vapaa, oppimismyönteinen olisi paras. Se kuitenkin riippuu tosi paljon myös yksilöstä itsestään.

Minulle koulussa oli lukioon saakka helppoa, enkä koskaan joutunut näkemään vaivaa opiskelun eteen. Olen aina rakastanut lukemista ja lapsena lempiohjelmani oli Avara luonto. Luin huvikseni myös koulukirjoja ja pidin koulusta niin paljon, että olisin halunnut leikkiä sitä aina kotonakin. Minua myös kannustettiin kotona paljon joka varmasti on ollut positiivista vaikka kyllä niiden läksyjen kanssa välillä tapeltiinkin.



Lukiossa sitten hoksasin, että ne hyvät arvosanat ei tulekaan eteen tyhjästä vaan niiden eteen olisi ehkä tehtävä vähän töitäkin. Oli kyllä kova paikka. Silti lukiossa sai vielä turhan helposti kaseja ja todellisuus iski päin naamaa vasta lukiossa. En oikeasti osaa opiskella. Täällä ei enää riitä, että lukee kirjan kerran edellisenä iltana ja kuuntelee luennoilla. Pikkuhiljaa kumminkin alan päästä jyvälle siitäkin hommasta ja kunhan vaihdan alaa niin eiköhän tämäkin ala sujumaan.



Äidilläni ja ala-asteen opettajallani oli myös todella hyvä opetusmetodi reaaliaineiden kanssa. Opeteltavasta asiasta piti keksiä aina kolme kysymystä, jotka esitettiin luokassa. Lisäksi äitini kuulusteli pyynnöstäni minua kokeeseen kyselemällä muutaman kysymyksen koealueesta. Itseasiassa pyysin häntä kuulustelemaan myös kaikki yo-kokeen reaaliaineiden kirjatkin läpi, koska niin ne jäivät parhaiten mieleen. Kaverin kanssa kokeiltiin samantyylistä taktiikkaa myös yliopistolla eli keksittiin mahdollisia koekysymyksiä ja vastattiin niihin yhdessä. Kummasti helpotti oppimista.



Omalla kohdallani sanoisin hyvien arvosanojen syyksi lahjakkuuteni ja kiinnostukseni reaaliaineisiin. Pienellä paikkakunnalla varmasti pärstäkerroinkin vaikutti eli saatoin sitten saada heikommissa aineissa hyvityksiä kun muista vedin kymppejä. Esimerkiksi nykyinen avomieheni, jonka kanssa olimme samassa lukiossa sanoi minun olleen muutaman opettajan suosiossa.



Uskon, että siskoni on todellisuudessa paljon parempi opiskelija kuin minä ja hallitsee asiat paremmin. Hän ei kuitenkaan ole mikään lukijatyyppi lievän lukihäiriön takia mutta on siksi joutunut tekemään paljon töitä ollakseen yhtä hyvä kanssani. Olen oikeastaan kateellinen hänelle, koska hän luki oikeasti kirjoituksiin, kun taas minä luin samalla salaa romaania.