Tuliko siitä hyvä tunne, kun lapsilukunne oli täynnä?

kahden ja useamman lapsen äidit aina, että montako lasta halusitte? Vai oliko lasten lukumäärä ihan vaan järkipäätös?

Joten eivät ole olleet vauvoja tullessaan. Ajattelin aina että kolmekin olisi kiva kunnes kakkonen tuli. Mutta silloin vain tajusin että jokaisen uuden lapsen tulo mullistaa elämämme täysin, joten en ikinä haluaisi vaarantaa tätä jonkinlaista tasapainoa jonka olemme onnistuneet nyt rakentamaan perheeseen. Ehkä bioperheissä ei uuden lapsen tulo vaikuta niin paljon, mutta meillä todella mullistui myös sen esikoisen elämä täysin. Seuraava voisi olla millainen tahansa, vakavasti sairas tms. joten en halua ottaa riskiä että kaikki menisi pieleen kun nytkin haastetta on ihan riittämiin jotta riitetään molemmille lapsille. He tarvitsevat niin kovasti huomiota molemmat.

Ja välillä olen asiasta hyvin surullinen. Meillä on kolme lasta, minä haluaisin vielä yhden, mutta mies ei eli lapsemme ovat nyt sitten tässä. Päivittäin tulee ajateltua millaista olisi jos saisimme vielä neljännen, olisiko hän tyttö vai poika, rauhallinen vai vilkas jne. Välillä tunne on raastavaa, sitten taas on päiviä ettei ajattele juuri lainkaan koko asiaa. Jonkinlaista surutyötä teen asian tiimoilta.

Tosin joskus vieläkin mietin että jos kuitenkin neljäs...



Mutta toisaalta nautin siitä kun nyt voi huoleti laittaa pienet vaatteet ja muut vauvakamat kiertoon. Ja elämä tuntuu jo aika helpolta kun lapset on jo isompia. Toki uusia haasteita tulee tilalle ei sen puoleen.



Joku kysyi tiesinkö etukäteen motako lasta haluamme. Jos oikein muistan niin alunperin mies haaveili viidestä ja minä ehdotin kolmea. Ajateltiin että senpä näkee sitten kun lapsia tulee. No lapset on olleet keskimääräistä paljon vaativampia koska kaikilla sairauksia joten meidän lapsiluku on täynnä nyt ja jaksaminen tässä eli oma jaksaminen oli se joka ratkaisi meidän lapsiluvun ja ollaan molemmat vanhemmat samaa mieltä. Hyvä näin.

Jollaintavalla tuli kyllä hyvä mieli. Tai onko se sitten vain sellaista tavallista vauvan saamisen onnea ja omien lastensa rakastamista. Meillä oli pitkään vain yksi lapsi kunnes kauan odotettu toinen vauva syntyi. Tuntuu siltä, että nyt ei puutu mitään. Vaikea selittää. Olin nimittäin ihan onnellinen yksilapsisuuteenkin.

ja nyt on perhe "valmis". Ei ole tunnetta että joku puuttuu, kuten yksilapsisena vielä oli. Tyytyväinen olo kun lapsilla on seuraa toisistaan ja itsellä raskaudet ja synnytykset taaksejäänyttä elämää.

mutta nyt kun nuorin alkaa olla jo "helppo" vajaa kaksi vuotias niin olen erittäin tyytyväinen, että lapsiluku on täynnä ja vauva-arki meidän perheen osalta ohi.

odotimme häntä lopulta innokkaasti. Hän kuitenkin kuoli kohtuun loppumetreillä. Meidän ei kannata missään nimessä hankkia enää neljättä lasta, koska näissä kahdessa elävässä on meillä kädet täynnä työtä ja rahaakin on niukasti. Pitää tunnustaa omat voimavaransa. On tunne, että meidän perhe jäi vajaaksi. Tietysti meillä on aika erityinen tilanne kun kävi näin. Ennen kuin tulin viimeisen kerran raskaaksi, olimme ehtineet päättää jäädä kaksilapsiseksi perheeksi ja silloin se tuntui hyvältä ratkaisulta. Tosin lapset olivat silloin ihan pieniä, 2v ja vauva.

Meillä on 4 lasta. Nuorin on nyt 2 ja nyt vasta alan oikeasti uskoa, että meille ei enää tule lapsia.

Haluaisin vielä, mutta järki sanoo, että joskus sekin homma on lopetettava. Varsinkin kun ei kumpikaan olla mitään huipputuloisia...



Melkein tähän asti olen ollut kateellinen raskaana oleville ja kavereille joilla on vauva. Nyt pikkuhiljaa alkaa vieraantua raskausajan tunnelmista ja synnytysjutuista jne...

Alan hyväksymään, että en enää koskaan ole raskaana tai synnytä tai saa pientä vastasyntynyttä syliini jne...



Kova paikka lopettaa yksi elämänvaihe ja keskittyä vain näihin 4 lapseen. Rakkautta riittäisi kyllä vielä ainakin yhdelle.

Ei ole tunne, että lapsiluku olisi täynnä. Valitettavasti miehen kanssa menee huonosti nyt ja en voisi kuvitellakaan, että enää lapsia tulisi tähän tilanteeseen. Joudun siis tyytymään kolmeen lapseen..

Odotan kolmatta lasta, ja on sellainen hyvä tunne että tää on sit tässä.

Sen jälkeen tuli järjetön vauvakuume moneksi vuodeksi, mutta mies toppuutteli. Kolme oli jo ja neljäs olis ollut rahallisesti iso muutos. Vauvakuume meni ohitse todella radikaalista ja siitä tuli hyvä tunne, mutta nyt olen 35 v. ja olen ajatellut, että jos joskus vielä haluaisin lapsen, niin kohta on myöhäistä. En oikein tiedä mitä tekisin.

Mä yritän olla kiitollinen, että olen saanut haluamani määrän lapsia. He ovat kaikki terveitä, hyvinvoivia ja pärjäävät koulussa.



Mä en nyt niin hirveesti suunnittele ja suorita elämää muutenkaan.

Kahta aikanaan suuniteltiin ja toisen synnyttyä oltiin vakaasti sitä mieltä, että tässä se nyt on ja oltiin tyytyväisiä aikaansaannoksiimme. Minulle ei kuitenkaan hormonaalinen ehkäisy sovi, siksi meillä kondomi oli ehkäisynä ja sen käyttö ollut etupäässä miehen vastulla. Hänellä on paha tapa aloittaa aina ilman ja vasta hetken touhuttuaan laittaa sen. Olen suostunut tuohon, kun mies ei saa kunnon seisokkia jos laittaa heti kortsun. No joskus miehellä pikku huppelissa touhuillessaan on kumin laitto myöhästynyt ja nyt ollaan kolmannen kerran pieniinpäin. Alun jälkeen ollaan totuttu ajatukseen, että kolme onkin se oikea "täysi" lapsiluku meille. Saas sitte nähdä, miten jatkossa käy.

Synnytyksen jälkeen nautin ajatuksesta, että ei enää raskaana oloa, ei synnytystä. Vauvan pieneksi jääneitä vaatteita on ihana laittaa pois jne. On mukava elää tätä hetkeä, mutta on myös mukava ajatella, että vauva-ajat on kohta meidän osalta ohi. Kohti uusia haasteita.



Neljätttä ei tule, ellei elämä yllätä ja tule ns. ei suunniteltu lapsi... Ei sekään katastrofi olisi, mutta en toivo niin käyvän.

Tämä perhe on koossa.