En jaksa enää olla "täydellisen naisen" kaveri.

vie kalatkin vedestä.

On moukkamaista lampsia kylään ilmoittamatta!

Kaunis, koulutettu, mallina toiminut, sydämellinen, kiva mies, iso kaunis koti, mukavat lapset, fiksu, empaattinen.. kerrassaan täydellinen ihminen.

Mutta hän on oikeasti sitä, ja kyllä hän toisaalta minulle kertoo jos ovat sen miehensä kanssa kinanneet jostain pienestä ja tavallisesta. Tai poikiensa uhmaraivoista, tai turvonneesta olosta raskauden aikana. yms.

Olen monesti miettinyt, ettei niin mukavaa ihmistä voi ollakaan. :) Pistää vähän perspektiiviin oman keskinkertaisuuden. :D ei vaines. Mutta hän on aidosti mukava ja ihana ystävä, että en osaa olla kateellinen. Vaikka joskus leikilläni sanonkin, että koitas nyt vähän vähemmän kauniina lähteä, niin ei tavisten tartte hävetä. :D Mutta se on leikkiä.

Kuulostaa todella tutulta ;)

Olen pikkuhiljaa ottanut etäisyyttä kaveriini, joka on ns. täydellinen nainen. Hänellä on komea ja rikas mies, joka suorastaan hemmottelee häntä. Ihana talo ja kakkosasunto. Matkoja, kauniita vaaatteita, koruja jne. Lisäksi kauniit ja fiksut lapset. Tai tälläisen kuvan hän ainakin tahtoo kaikille antaa. Aina on elämä niin ihanaa ja kaikki menee hienosti. Jotenkin tuo ulkokultaisuus ja täydellinen elämä, jossa ei ole särön säröä (tai niistä ei ainakaan kellekkään kerrota) on jotenkin alkanut kyllästyttää minua. Ja suoraan sanottuna olen nykyään paljon onnellisempi ja tyytyväisempi omaan ei niin täydelliseen elämääni. Joten : Adios! Moikataan kun tavataan, mutta se on siinä.

kaveri jotenkin parempi sytävänä jos se itkisi sulle pettävää miestä tai kauheaa väsymystä? Olet kyllä outo.

Mullakin oli kaveri, joka veti koko ajan jotain saippuaoopperan roolia. Joka asiassa piti olla niin täydellinen. Lasten hoidossa, leipomisessa, pukeutumisessa, kodinhoidossa, puutarhan hoidossa jne. Totesin, ettei kaipaa näin epätäydellisiä kavereita. Tai ehkä kaipaakin, kun nyt ei voi ainakaan mulle paistatella täydellisyyttään.

tuli sama olo kun tuolle edelliselle kirjottajalle, että olin vaan yleisönä kuuntelemassa ja katselemassa hänen täydellisyyttään. Jotenkin tuntui tarvitsevan minua vertailukohteeksi ja ihailijaksi ja miksei kadehtijaksikin. EN nimittäin millän voi uskoa, että hänen elämänsä niin täydellistä on kun antoi ymmärtää ja harmitti, ettei voinut niitä ikäviä asioita kanssani jakaa, kuten minä tein.

Pitää lainata aloitus. Eiköhän ap ymmärrä, että hänelle vastataan, kun olit eka. Jaa muutenkin, eikö lainaus ole paikallaan, vain jos kommentoidaan muuta, kuin aloitusta.

Pitää lainata aloitus. Eiköhän ap ymmärrä, että hänelle vastataan, kun olit eka. Jaa muutenkin, eikö lainaus ole paikallaan, vain jos kommentoidaan muuta, kuin aloitusta.

Joillakin menee oikeasti hyvin. Sitä ei kestä näyttää, koska kateellisia aina on. Aloituksen kaltaisia onnellisia perheitä on. Mekin ollaan onnellisia, mutta tietenkin tiedostan maailman epäoikeudenmukaisuuden.



Koska minulla menee hyvin, joudun usein vähättelemään asioita, ettei joku kaveri tulisi liian kateelliseksi. Useinkaan en ota esille mitään ihania asioita. Ei turhaan E. Leino neuvonut, että kell onni on, se onnen kätkeköön. Kiitos kateellisten.



On sitten näitä "mukaonnellisia", jotka teeskentelevät. Esim. yksi entinen kaveri esitti niin onnellista, vaikka sain muualta tietää hänen äkkipikaisesta puolisostaan. Itse en voisi elää arvaamattoman tyypin kanssa. Hänen miehensä ei osallistunut kotitöihin. Itse en katsoisi sellaista miestä päivääkään omassa kodissani.

näin päin, että minä olen se, jolla kaunis talo, uudet autot, vaatteita, matkoja ym ja olen vaativan työni lisäksi kodin hengetär, mutta en toki väittänyt että kaikki olisi helppoa ja perheonni kukoistaisi. Jaoin asiat "ystäväni" kanssa, mutta hän ei jakanut minun kanssani. Heillä meni aina hyvin ja aurinko paistoi parisuhteessa (vaikka tiesin ettei miehelle todellakaan sopinut alkoholi!)...en vain jaksanut tuota ainaista kahdehtimista maallisista asioista ja sen hehkutusta kuinka he rakstavat toisiaan niin valtavasti. Viimeinen tikki minulle oli se kun ystäväni mies kävi kähmimään minua ja kuvitteli saavansa sänkyseuraa. Yhhyh mitä sakkia, negatiivinen aura säteilee kilometrien päähän!

Koska minulla menee hyvin, joudun usein vähättelemään asioita, ettei joku kaveri tulisi liian kateelliseksi. Useinkaan en ota esille mitään ihania asioita. Ei turhaan E. Leino neuvonut, että kell onni on, se onnen kätkeköön. Kiitos kateellisten.

On perin ikävää, ettei monellekaan kaverille voi aidosti iloita oman elämänsä iloisista asioista. Esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin meidän pojan varhainen kuivaksioppiminen pitää salata yhdeltä ennen hyvältä ystävältä, koska häntä se niin harmittaa, kun oma poikansa oppi kuivaksi 3v2kk iässä. Tällä ei pitäisi olla mitään merkitystä, mutta niin vain kaverini antoi ymmärtää, ettei asiasta parane puhua.

Monta muutakin asiaa joutuu värittämään huonommaksi. Valehtelen esim. että meillä on edelleen asuntolainaa, ettei velallisten tarvitse tulla kateellisiksi.

Noi on noita pätijöitä ja suorittajia, joilla ei ole sielua, elämää, sanottavaa, kykyä läheisyyteen, eikä mitään lihaa luiden päällä. Tyhjiä ihmisiä.



Mun veljenvaimo on samanlainen. Totuus on, että he ovat juoppoja, särkyneitä, onnettomia ihmisiä, mutta eivät osaa tulla lähelle. Esittävät vain menemään.



Ja tuollaiset ihmiset vie enemmän kuin antaa. Heippa vaan, suru ystävällesi, koska hän ei sitä tule tajuamaan.

Tietyllä tavalla olen syntynyt onnellisten tähtien alla: on terveyttä, ok ulkonäkö, mielenkiintoinen työ, hyvätuloinen komea mies jne.



Olen "pienen piirin ihminen", erittäin läheisenä pitämiäni ystäviä on vähän. Heille kerron surut ja huoletkin, mutta muille vain niitä vähemmän yksityisiltä tuntuvia positiivisia asioita elämästäni. Tämä ei mene vaihtokauppana, eli vaikka joku ystävätär avautuisi minulle, en välttämättä vastavuoroisesti halua avautua hänelle yhtä paljon. Jokainen päättää itse, kuinka paljon kertoo ja kenelle.



Ehkä nuo "täydelliset naiset" siis vain eivät luota kaikkiin tarpeeksi avatakseen sisintään.

mielipide eli kuulla myös näkökulma toiselta puolen.

Yleensä näissä aloituksissa liioitellaan ja suurennellaan asioita joten haluaisin niin mielellään myös kuulla mitä se kohta entinen kaveri on ap:stä mieltä.

että tuttavaverkostosta eri ihmiset ovat aktiivisempia yhteydenpitäjiä silloin, kun on jokin kriisi päällä tai huono vaihe meneillään. He kaikkoavat kuvioista sitten, kun asiat menee hienosti ja kaikki rullaa. Ja päinvastoin.

Koska minulla menee hyvin, joudun usein vähättelemään asioita, ettei joku kaveri tulisi liian kateelliseksi. Useinkaan en ota esille mitään ihania asioita. Ei turhaan E. Leino neuvonut, että kell onni on, se onnen kätkeköön. Kiitos kateellisten.

On perin ikävää, ettei monellekaan kaverille voi aidosti iloita oman elämänsä iloisista asioista. Esimerkiksi niinkin yksinkertainen asia kuin meidän pojan varhainen kuivaksioppiminen pitää salata yhdeltä ennen hyvältä ystävältä, koska häntä se niin harmittaa, kun oma poikansa oppi kuivaksi 3v2kk iässä. Tällä ei pitäisi olla mitään merkitystä, mutta niin vain kaverini antoi ymmärtää, ettei asiasta parane puhua.

Monta muutakin asiaa joutuu värittämään huonommaksi. Valehtelen esim. että meillä on edelleen asuntolainaa, ettei velallisten tarvitse tulla kateellisiksi.

Minä salasin pitkään, että opiskelin työn ohessa maisteriksi. Yksi kaverini haukkui aina maistereita kateuksissaan ja toisessa sivulauseessa aina jankutti, ettei hänellä ollut päätä mennä pääsykokeisiin. Eräänä päivänä hän sai jostakin tietää, että olen opiskellut maisteriksi. Hän suuttui, kun en ollut kertonut. Varmaan hän muisti myös ne aiemmat haukkumiset.

Noi on noita pätijöitä ja suorittajia, joilla ei ole sielua, elämää, sanottavaa, kykyä läheisyyteen, eikä mitään lihaa luiden päällä. Tyhjiä ihmisiä. Mun veljenvaimo on samanlainen. Totuus on, että he ovat juoppoja, särkyneitä, onnettomia ihmisiä, mutta eivät osaa tulla lähelle. Esittävät vain menemään. Ja tuollaiset ihmiset vie enemmän kuin antaa. Heippa vaan, suru ystävällesi, koska hän ei sitä tule tajuamaan.

Onko sinusta ihminen automaattisesti pätijä ja tyhjä, jos hänellä sattuu olemaan kaunis koti ja vaikka hoikka vartalo? Ja jos hän lihoisi vaikka 20 kiloa, alkaisi pitää asuntoaan sotkuisena ja hankkisi kunnon riidat ja parisuhdeongelmat, vasta sitten hän olisi aito ja rakastettava?

Jestas, tätä suomalaisten ajatusmaailmaa ei ymmärrä millään.

Mutta mä nautin niiden seurasta. Toki niilläkin on ongelmansa, toisen lapsella perussairaus, mutta ei se siitä tee mitään isoa juttua. Musta on ihana olla välillä ihmisten kanssa jotka ei kokoajan valita jostain. Mukavaa kun lapset on kohteliaita ja kiva käydä kylässä kauniissa kodissa, jossa vanhemmatkin on tosi ystävällisiä vieraita kohtaan, sellaisia aidosti vieraasta kiinnostuneita.



Mä kyläilen ihan tarpeeksi myös niissä paikoissa joissa ei muuta tehdä kuin valiteta, jos ei muusta niin sitten vaikka vaan siitä että telkkarista ei tuu mitään.

Tuskinpa kaverisi sinua jää kaipaamaan. Kun on noin mukava elämä, niin valitettavasti kateellisuuteen saa tottua. Hän on varmaan huomannut saman kuin minä. :)



Toivon, että hänellä on muutama tasapainoinenkin ystävä. Toisaalta sinun ei kannatakaan olla hänen kanssaan kun kateellisuutesi on noin iso. Näin on molemmille parempi.

a) kaveri esittää

b) kaveri ei tunne olevansa ap:n kanssa niin läheinen, että jakaisi ongelmiaan

c) ap on kateellinen ja tulkitsee koko jutun siitä lähtökohdasta