En jaksa enää olla "täydellisen naisen" kaveri.

Noi on noita pätijöitä ja suorittajia, joilla ei ole sielua, elämää, sanottavaa, kykyä läheisyyteen, eikä mitään lihaa luiden päällä. Tyhjiä ihmisiä.

Mun veljenvaimo on samanlainen. Totuus on, että he ovat juoppoja, särkyneitä, onnettomia ihmisiä, mutta eivät osaa tulla lähelle. Esittävät vain menemään.

Ja tuollaiset ihmiset vie enemmän kuin antaa. Heippa vaan, suru ystävällesi, koska hän ei sitä tule tajuamaan.

Myönnän olevani rankemmanlaatuinen suorittaja ja perfektionisti. Olen vieläpä onnistunut saamaan elämäni näyttämään hyvältä ulospäin, mutta tekeekö se että on rikas, omistaa ison ja siistin talon, kalliita vaatteita, matkustelee, on rikas ja komea mies, lapsilla hyvät geenit, hyvä työ ja jaksaa vielä hymyillä ihmisestä tyhjän? Itse osaan tehdä puolitutuille sellaisen vaikutelman että elämässäni olisi kaikki hyvin ja myönnän sen joskus olevan hieman ns. feikkiä ja tekopyhää, mutta loisiko ensitapaamisella elämänsä valitteleminen ja huonoimpien puoliensa kertominen muka millään tavalla paremman kuvan ihmisestä? Ja kaikki tämä sai alkunsa omista vanhemmistani, halusin heidän olevan ylpeä tyttärestään ja voivansa kertoa kaikille sukulaisille kuinka hyvin pärjäsin. Tavoittelen kaikessa MUIDEN etuja ennen omiani, vienkö silloin muilta jotakin? Jos en pidä jostain ihmisestä, yritän aina silti parhaani mukaan kohdella tätä mukavan iloisella ilmeellä ja samanarvoisesti kuin mukavampiakin henkilöitä. Tämäkö on kykenemättömyyttä läheisyyteen? Ja jos joku esittäisikin täydellistä, mutta olisi silti täysin särkynyt ihminen, auttaako se tilannetta että tulet tänne haukkumaan heitä tänne? Eikö sellaiset ihmiset kaipaa jotain luotettavaa kenelle puhua? Silloin kannattaisi olla sitkeä ja luotettava, että tämä ystävä voisi loppujenlopuksi kertoa miksi on niin särkynyt ja onneton, eikä sanoa heipat ja kaikota tämän läheltä vain sen takia että kyseisen henkilön tapa suojautua on vain esittää että kaikki olisi hyvin. Ehkä jonkun muun holtiton käytös tai jokin muu on saanut ystävän sulkeutumaan ja esittämään täydellistä. Sekin on tapa suojata itseään vääryyksiltä. Mieti ensikerralla ennen kuin haukut rikkinäisiä ihmisiä tyhjiksi tai juopoiksi. Kiitos.

Olen pikkuhiljaa ottanut etäisyyttä kaveriini, joka on ns. täydellinen nainen. Hänellä on komea ja rikas mies, joka suorastaan hemmottelee häntä. Ihana talo ja kakkosasunto. Matkoja, kauniita vaaatteita, koruja jne. Lisäksi kauniit ja fiksut lapset. Tai tälläisen kuvan hän ainakin tahtoo kaikille antaa. Aina on elämä niin ihanaa ja kaikki menee hienosti. Jotenkin tuo ulkokultaisuus ja täydellinen elämä, jossa ei ole särön säröä (tai niistä ei ainakaan kellekkään kerrota) on jotenkin alkanut kyllästyttää minua. Ja suoraan sanottuna olen nykyään paljon onnellisempi ja tyytyväisempi omaan ei niin täydelliseen elämääni. Joten : Adios! Moikataan kun tavataan, mutta se on siinä.

Jospa hän kokee, että kaveruussuhde on muuta kuin ongelmien keskinäistä vaihtamista ja haluaa mieluummin näyttää oman elämänsä positiiviset puolet kun valitella huonoja asioita. Ehkä hänen elämänsä ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista ja hän osaa sen vuoksi olla iloinen siitä mitä hänellä nyt on ja mitä on elämässään saavuttanut. Ehkä hän ei tajua itse viestittävänsä itsestään mitään k-päistä ja ulkokultaista.

Tämä on vain yksi olettamus.

Tosin olet jo päättänyt lopettaa kaveruussuhteen, joten heitä vaan reilusti adioksesi hänelle ja ole kiitollinen siitä, että hän oli sinulle vain kaveri eikä ystävä. Ystävyyssuhteen yhtäkkinen loppuminen tuntuu kuitenkin kovemmalta iskulta kuin kaveruussuhteen, sillä se on merkinnyt enemmän.

Olen itse menettänyt pitkäaikaisen ystävyyssuhteen juuri samasta syystä. Olimme bestiksiä niin kauan, kun molemmilla oli suurinpiirtein sama elintaso, upeat kodit, rahaa, aviomiehet kovapalkkaisissa töissä. Sen jälkeen kun ystävättäreni sai lapsen, erosi, ja muutti takaisin kotipaikkakunnalleen hän ei enää halunnut pitää yhteyttä. On ilmeisesti helpompaa olla ystävä niiden kanssa joiden elämäntilanne on samanlainen. Itse olen aika surullinen hänen päätöksestään ja koen että ystävyytemme ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan todellista ystävyyttä.

Kiva ja viehättävä nuori nainen. Mutta vuosien varrella etäännyimme kun aina kaikki oli niin loistavaa ja upeaa ja hienoa. Kun kertoi, että olivat miehensä kanssa käyneet syömässä, ei sekään ollut tavallista, vaan kokki oli suuri keittiömerstari ja miehen kaveri ja heille järjestettiin erityinen oma pöytä ja nurkkaus jne...

Kun teimme lapsia, hänen synnytykset olivat aina jotenkin erityisempiä ja hienompia. Hänen lapsensa aina oppi kuivaksi nuorempana ja käveli nuorempana yms.

Kyllästyin vain tähän ystävyyteen kun mitään ei voinut jutella ihan normaalisti vaan hänen täytyi aina vertailla ja olla parempi joka asiassa.

Tavallista kanssakäymistä ei enää ollut viimeisten vuosien aikana.

Mulla oli pitkään eräs "ystävä", joka koko ajan esitti kuinka hyvin hänellä menee, kuinka jokainen vastaantuleva mies yrittää häntä, soittelee hänelle ja kehuu kauniiksi. Hänellä piti aina olla hienommat autot kuin muilla, ja muutenkin asioiden piti koko ajan olla paremmin kuin muilla. Minä kyllästyin olemaan se ikuinen kakkonen, jolla oli aina kaikki huonommin kuin hänellä. Jos erehdyin kertomaan hänelle jostain epäonnistumisestani tai surusta, hän oli ensin ymmärtävinään, mutta käytti sitä aseena myöhemmin. Esim. uskouduin hänelle joskus että olin koulussa huono hiihtäjä ja vihasin hiihtoa. Luulin hänen ymmärtäneen. Kun myöhemmin en osannutkaan pönkittää hänen egoaan, hän alkoi yhtäkkiä kertoa kuinka paljon on voittanut hiihtokisoista palkintoja, ja ylisti itseään. Sitten hän kertoi kylällä että minä olen kateellinen kun hän on parempi hiihtäjä.

Tuollaisista "ystävistä" kannattaa pysyä kaukana. Suhde ei ole tasa-arvoinen vaan toinen on aina kaikessa sinun yläpuolellasi, sinun tehtävänäsi on olla yleisö, ihailija ja kadehtija, mistä hän saa elinvoimansa. Se polttaa ihmisen loppuun.

Kaunis, koulutettu, mallina toiminut, sydämellinen, kiva mies, iso kaunis koti, mukavat lapset, fiksu, empaattinen.. kerrassaan täydellinen ihminen.



Mutta hän on oikeasti sitä, ja kyllä hän toisaalta minulle kertoo jos ovat sen miehensä kanssa kinanneet jostain pienestä ja tavallisesta. Tai poikiensa uhmaraivoista, tai turvonneesta olosta raskauden aikana. yms.



Olen monesti miettinyt, ettei niin mukavaa ihmistä voi ollakaan. :) Pistää vähän perspektiiviin oman keskinkertaisuuden. :D ei vaines. Mutta hän on aidosti mukava ja ihana ystävä, että en osaa olla kateellinen. Vaikka joskus leikilläni sanonkin, että koitas nyt vähän vähemmän kauniina lähteä, niin ei tavisten tartte hävetä. :D Mutta se on leikkiä.

Joka on kaunis, hyvinkoulutettu, hyvä työ, kauniit lapset, ihana koti, paljon rahaa, hyvä mies jne. mutta että se ihminen myös valittaa ongelmistaan ja kertoo negatiivisissta asioistakin vaikkapa viikottain. Että siis nää perusasiat on loistavasti, mutta silti on ongelmia, pienempiä tai suurempia ja se ei niitä yhtään peittele? Mitä mieltä olette sit sellaisesta ihmisestä? Oletteko sellaiselle kateellisia? Jos tunnette tällaisen henkilön, niin valittaako hän mielestänne sit liian herkästi?

kannattaa tosiaan olla hehkuttamatta liikaa oman elämänsä hyviä puolia (esim. että on rahaa jne.) koska ihmiset on niin kateellisia, sit alkaa paskanpuhuminen jne.



Ja ku tätä ketjua luen silmät suurina, en voi muuta todeta, kuin että näin taitaa olla

kaikkea; rahaa, hieno talo, matkustelua, komea mies, ulkonäkö kohdallaan jne jne, jotka eivät ole koskaan kohdanneet yhtäkään vastoinkäymistä, (ts. oma perhe ollut rikas ja valinnut rikkaan miehen.) Sellainen ihminen ei hirveästi osaa kokea myötätuntoa muita kohtaan, joilla on vähän vaikeampaa, ellei hän jotenkin ole oppinut sitä luxuselämänsä ohella. Kaikilla sitä kykyä ei ole, kaikille sitä ei tule. Jos kuvioon lisätään myös ylpeys, on yhdistelmä sellainen, että tavallinen ihminen, joka elämässään kokee ylä-ja alamäkiä, ei oikein saa mitään tällaisesta ystävyydestä. Jos toisen ihmisen elämän ainoa arvo on se, että menee hyvin ja kaikki on pelkkää nautintoa.



Mutta kyllähän nämäkin ihmiset vanhentuvat, ja jossain vaiheessa elämässä tulee muutakin kuin bling bling loistetta, puoliso voi sairastua, tai ainakin vanhenee tms, lapsille tulee murrosikä, oma ulkonäkö rapistuu... . Eli heilläkin on mahdollisuus kasvaa ihmisenä, eikä vaan kerätä ympärilleen fanijoukkoa.

Mutta ero on juuri siinä, miten he sitä esittävät.



Eli ihminen voi olla mukava ja empaattinen, vaikka olisi rikas ja ihana mies ja hieno talo ja täydelliset lapset.



Tai sitten juuri sellainen, joka joka sivulauseessa tuo ilmi, että minun TÄYDELLINEN TYTTÖNI ja minun LÄTKÄÄ PARHAITEN PELAAVA POIKANI ja kuinka MINULLA AINAKAAN EI OLE KOSKAAN OLLUT MITÄÄN ONGELMAA.



Onneksi voi valita ystävänsä ja minä en jaksa näitä itsensä korostajia. Olematta silti heille kateellinen. Kuka ihan oikeasti muka jaksaa kadehtia sellaista epätoivoista pätijää. Tällainen pätijä kyllä toivoo, että kaikki kahdehtisivat häntä, mutta ihmiset tuntevat lähinnä myötähäpeää sellaista kohtaan.

pinnalliset asiat voi muuttua hyvinkin nopeaan! Ja mistä tiedät mitä siellä suljettujen ovien takana oikeesti tapahtuu? Hyvät ystävät on kullanarvoista kamaa :)

tästä ketjusta. Tämä avasi silmäni. Saan itse elää juuri tuollaista luxus elämää. Elämämme oikeasti on täydellistä. En nyt ala erottelemaan, mutta voin sanoa että kaikki on täydellistä. Olen monesti esim fb.ssa huomannut ihmisten kateuden, kuvia esim ei kommentoida niin paljoa kuin muiden ym. En ole kehuskelija, elän silleen matalaa profiilia, etten KOSKAAN kehuskele ja käyttäydy ylimielisesti.



Nyt tajusin, etten enää esim aio laittaa kuvia, vaikka lasten synttäreiltä, joissa on taikurit sun muut, ja kuvia joissa kotimme näkyy.



Ihmiset ovat kateellisia.



:)

tästä ketjusta. Tämä avasi silmäni. Saan itse elää juuri tuollaista luxus elämää. Elämämme oikeasti on täydellistä. En nyt ala erottelemaan, mutta voin sanoa että kaikki on täydellistä. Olen monesti esim fb.ssa huomannut ihmisten kateuden, kuvia esim ei kommentoida niin paljoa kuin muiden ym. En ole kehuskelija, elän silleen matalaa profiilia, etten KOSKAAN kehuskele ja käyttäydy ylimielisesti.

Nyt tajusin, etten enää esim aio laittaa kuvia, vaikka lasten synttäreiltä, joissa on taikurit sun muut, ja kuvia joissa kotimme näkyy.

Ihmiset ovat kateellisia.

:)

Ihminen on sellainen, että se on aina jollekin kateellinen. Jostakin, perusinhimillinen ominaisuus. Eli jopa se täydellinen kaveri on kateellinen jollekin, jostakin. Joskus jopa sille kaverille, jolle pitää koko ajan esittää olevansa täydellinen.

Sitten on niitä syntymästään saakka ulkokultaisia itsensä kehujia, jotka kehuvat aina itseään. Perusominaisuus, joille he eivät voi mitään. Jos ei viihdy sellaisen seurassa, niin elämä on. Harva viihtyy pitkän päälle, olla siis täydellisen elämän suorittajan yleisönä. Täydellinen elämä jatkiuu ja jatkuu, yleisö/kaverit vaan vaihtuu koko ajan.

Halpahintainen heitto on, että lapsipissiksestä tulee isona juuri tuollainen täydellinen nainen.

Ja se täydellinen elämä on määritelmäkysymys. On täysin uskottavaa, että nainen, joka omaa vähän narsistisia ominaisuuksia ja itsetunnossa löytyy, oikeasti ajattelee, että hänen elämänsä on täydellistä. Koska se on hänen elämääänsä.

Toiset vain osaavat ottaa elämän niin, että ovat onnellisia siitä mitä heillä on. Minusta se on hyvä piirre kenessä tahansa. Liian moni on tyytymätön ja nurjamielinen ja aina vain valittaa.



Onnellinen ihminen saa elämänsä vaikuttamaan valittajan silmisssä täydelliseltä juuri siksi, että ei jatkuvasti korosta sitä mitä häneltä puuttuu, päinvastoin kuin valittaja.



Minä olen päättänyt, että karsin negatiiviset ihmiset tuttavappiiristä jatkossa pois, ja pidän enemmän yhteyttä näihin onnellisiin :) Negatiivisuus ruokkii negatiivisuutta ja poisitiivisuus positiivisuutta.

Ja se on kellekään, ei kelleKKään.

Minulla on myös elämässä kaikki hyvin, mutta kumma vain, ihmiset ei ole minulle kateellisia, eivätkä nurjia.

Oliskohan hyvä katsoa itseään peilistä jos kovin tuntuu, että kaverit kaikkoaa ympäriltä ja kaikki on "muka" kateellisia.

tästä ketjusta. Tämä avasi silmäni. Saan itse elää juuri tuollaista luxus elämää. Elämämme oikeasti on täydellistä. En nyt ala erottelemaan, mutta voin sanoa että kaikki on täydellistä. Olen monesti esim fb.ssa huomannut ihmisten kateuden, kuvia esim ei kommentoida niin paljoa kuin muiden ym. En ole kehuskelija, elän silleen matalaa profiilia, etten KOSKAAN kehuskele ja käyttäydy ylimielisesti.

Nyt tajusin, etten enää esim aio laittaa kuvia, vaikka lasten synttäreiltä, joissa on taikurit sun muut, ja kuvia joissa kotimme näkyy.

Ihmiset ovat kateellisia.

:)

Hän ei myöskään koskaan halunnut kuulla mitään mikä meni huonosti, koska sitten hän alkoi aina pauhata, että "miten sinä voit valittaa, kun sinulla on tämä ja tämä, kun taas minulla on niiin ja niiiin huonosti"...



Koskaan ei tajunnut niin paljoa, että olisi tajunnut, että kyse on pitkälti valinnoista ja seurauksista.



Kateus sokaisee ihmiset!

kaikki on mulle niiiiiiiin kateelliisia. Mä vaan oon niin vitun kaunis ja täydellinen, minkäs sille voi. Mutta muut ei kestä sitä mun täydellisyyttä ja on mulle niiiiiiiiin vitun kateellisia.



Minkä mää sille voin, että mulla on rahaa ostaa vaatteita ja kenkiä ja mun mies on kaikkein komein ja sillä on hyvä työpaikka. Mut ku kaikki on niin vitun kateita mulle.



Tää on kuulkaas raskasta elää näin täydellistä elämää ku kaikki on niin vitun kateita mulle ja mä on niin vitun yksin.

jolle en voi kertoa omista ongelmistani. Kaverilla on omiakin ongelmia aivan riittämiin, mutta ottaa minunkin ongelmani omiksi huolikseen ja pohtii niitä yökaudet, vaikka ei niille todellakaan mitään voi. Kyse ei siis ole läheisyyden puutteesta vaan kaverin suojelemisesta, koska ei siitä ole mitään hyötyä, että hän kärsii minun ongelmieni vuoksi.

muuttaa kauemmas meren ääreltä rumempaan ja pienempään taloon. Vielä kun saisimme potkut ja koulutuksemme mitätöityä, niin jopas olisi kavereillani mukavaa. Onhan se nyt kauheaa, kun tällä lailla itsekkäästi pilaa toisten elämän.



Olemme ns. "köyhistä" kodeista, kaikki omaisuus tienattu omilla työtuloilla. Ai mutta sittenhän olemmekin sieluttomia materialisteja. Miten tämä elämä pitäisi elää, ettei ap:n kaltaiset ihmiset syyllistäisi?



Jaa mutta mieheni ei ole komea, tavallinen, jollei suorastaa kasvoiltaan ruma. Helpottaisiko se?

Yksi lapsistamme ei myöskään ole täysin terve, ehkä sekin on meille oikein.

Kyse ei ole siitä, että kaverilla on kaikkea, vaan siitä että hänellä on tarve koko ajan korostaa täydellistä ja parempaa elämäänsä. Eli vetää tietynlaista teatteria ulkopuolisten silmissä. Kylässä ei voi piipahtaa ilmoittamatta, sillä silloin hän ei ehdi leipoa ja siivota, eikä viritellä tunnelmavaloja ja ottaa esille valokuvia uusimmasta ulkomaanmatkasta. Ehkä asia tosiaan on niin, että hön on joskus aikaisemmin elämässä kärsinyt puutteesta tai jostain ongelmista ja siitä on seurannut tämä täydellisyyden tavoittelu.