En jaksa enää olla "täydellisen naisen" kaveri.

Kyse ei ole siitä, että kaverilla on kaikkea, vaan siitä että hänellä on tarve koko ajan korostaa täydellistä ja parempaa elämäänsä. Eli vetää tietynlaista teatteria ulkopuolisten silmissä. Kylässä ei voi piipahtaa ilmoittamatta, sillä silloin hän ei ehdi leipoa ja siivota, eikä viritellä tunnelmavaloja ja ottaa esille valokuvia uusimmasta ulkomaanmatkasta. Ehkä asia tosiaan on niin, että hön on joskus aikaisemmin elämässä kärsinyt puutteesta tai jostain ongelmista ja siitä on seurannut tämä täydellisyyden tavoittelu.

Ei meillekään voi piipahdella ilmoittamatta. Enkä itse piipahtaisi minnekään. Onhan se nyt kohteliasta sopia käynneistään kylässä.

Kyse ei ole siitä, että kaverilla on kaikkea, vaan siitä että hänellä on tarve koko ajan korostaa täydellistä ja parempaa elämäänsä. Eli vetää tietynlaista teatteria ulkopuolisten silmissä. Kylässä ei voi piipahtaa ilmoittamatta, sillä silloin hän ei ehdi leipoa ja siivota, eikä viritellä tunnelmavaloja ja ottaa esille valokuvia uusimmasta ulkomaanmatkasta. Ehkä asia tosiaan on niin, että hön on joskus aikaisemmin elämässä kärsinyt puutteesta tai jostain ongelmista ja siitä on seurannut tämä täydellisyyden tavoittelu.

.............kukaan ei ole täydellinen (tosin kuin jotkut vastaajat olettavat jonkun kaverinsa olevan täydellinen) vaan JOTKUT ESITTÄVÄT TÄYDELLISTÄ? Siis pointti on SE ESITYS. Ja siis se esitys ärsyttää.

Olenko oikeassa?

Nimittäin mä en usko, että jonkun elämä olisi aina täysin täydellistä. Joku mamma tähän ketjuun tosin väitti, että on olemassa jotain naisia, joilla ei ole koskaan ollu yhtäkään vastoinkäymistä. Mä en kyllä usko siihen

Joskus olisi ihan hauska käydä oikeitakin keskusteluja, mutta ei voi kun aina on nämä samat vakivastaukset:

-ap on kade

-minäkin olen täydellinen 8draamaqueen tyyliin).Mun täytyy varmaan jäädä työttämäksi ja lihottaa itseni, ettei mun kavereiden tarvis olla kateellisia

jne...

On olemassa todellakin ihmisiä, joilla on kova tarve korostaa itseään. Heidän kanssaan on raskasta kaveerata. Ei sen takia, että pitäisi löytää jotain säröjä, mutta inhimillisyys puuttuu sellaisesta ihmissuhteesta jos se on vain elämän peilaamista ja fanijoukon etsintää.

Kyse ei ole siitä, että kaverilla on kaikkea, vaan siitä että hänellä on tarve koko ajan korostaa täydellistä ja parempaa elämäänsä. Eli vetää tietynlaista teatteria ulkopuolisten silmissä. Kylässä ei voi piipahtaa ilmoittamatta, sillä silloin hän ei ehdi leipoa ja siivota, eikä viritellä tunnelmavaloja ja ottaa esille valokuvia uusimmasta ulkomaanmatkasta. Ehkä asia tosiaan on niin, että hön on joskus aikaisemmin elämässä kärsinyt puutteesta tai jostain ongelmista ja siitä on seurannut tämä täydellisyyden tavoittelu.

Se ettei pysty jakamaan näitä "ei niin ihania asioita" ystävänsä kanssa, kertoo siitä, ettei ole oikeasti ystävä.

piiloteltavaa elämästä.

Kyse ei ole siitä, että kaverilla on kaikkea, vaan siitä että hänellä on tarve koko ajan korostaa täydellistä ja parempaa elämäänsä. Eli vetää tietynlaista teatteria ulkopuolisten silmissä. Kylässä ei voi piipahtaa ilmoittamatta, sillä silloin hän ei ehdi leipoa ja siivota, eikä viritellä tunnelmavaloja ja ottaa esille valokuvia uusimmasta ulkomaanmatkasta. Ehkä asia tosiaan on niin, että hön on joskus aikaisemmin elämässä kärsinyt puutteesta tai jostain ongelmista ja siitä on seurannut tämä täydellisyyden tavoittelu.

Ei meillekään voi piipahdella ilmoittamatta. Enkä itse piipahtaisi minnekään. Onhan se nyt kohteliasta sopia käynneistään kylässä.

ilmoittamattakin.

Noi on noita pätijöitä ja suorittajia, joilla ei ole sielua, elämää, sanottavaa, kykyä läheisyyteen, eikä mitään lihaa luiden päällä. Tyhjiä ihmisiä. Mun veljenvaimo on samanlainen. Totuus on, että he ovat juoppoja, särkyneitä, onnettomia ihmisiä, mutta eivät osaa tulla lähelle. Esittävät vain menemään. Ja tuollaiset ihmiset vie enemmän kuin antaa. Heippa vaan, suru ystävällesi, koska hän ei sitä tule tajuamaan.

Onko sinusta ihminen automaattisesti pätijä ja tyhjä, jos hänellä sattuu olemaan kaunis koti ja vaikka hoikka vartalo? Ja jos hän lihoisi vaikka 20 kiloa, alkaisi pitää asuntoaan sotkuisena ja hankkisi kunnon riidat ja parisuhdeongelmat, vasta sitten hän olisi aito ja rakastettava? Jestas, tätä suomalaisten ajatusmaailmaa ei ymmärrä millään.

En käsitä sitä että kauniit, menestyvät ja siistit ihmiset ovat joidenkin mielestä tyhjiä?? Eli vasta sitten kun lihon tästä muutama kymmenen kiloa, en hoida itseäni/kotiani ja lopetan työssäkämisen=tienaamisen, minusta tulee aito ihminen?? Jestas sentään, onneksi kaltaisianne ihmisiä ei ole osunut ystäväkseni :(

Mulla on sellainen "kaveri" joka antaa kuvan että kaikki on niin upeaa.

Ennen kun oli tavannut miestään, oli erilainen.

Sitten muuttui miehensä tavattuaan, kaikki on vaan pintakiiltoa, kalliita matkoja jne.

Mulla on sellainen "kaveri" joka antaa kuvan että kaikki on niin upeaa.

Ennen kun oli tavannut miestään, oli erilainen.

Sitten muuttui miehensä tavattuaan, kaikki on vaan pintakiiltoa, kalliita matkoja jne.

ja jos se on sen elämään niin ei luulis sua närästävän?

Vai oletko sitä mieltä että sun mieliksi hänen tulee jatkaa elämäänsä niin että umohtaa matkat sun muut mitä ei ollut ennenkään tarjolla että ei vaan ketään häiritse hänen "pinnallinen elämänsä".

[

[/quote]

Onko sinusta ihminen automaattisesti pätijä ja tyhjä, jos hänellä sattuu olemaan kaunis koti ja vaikka hoikka vartalo? Ja jos hän lihoisi vaikka 20 kiloa, alkaisi pitää asuntoaan sotkuisena ja hankkisi kunnon riidat ja parisuhdeongelmat, vasta sitten hän olisi aito ja rakastettava? Jestas, tätä suomalaisten ajatusmaailmaa ei ymmärrä millään.

[/quote]

En käsitä sitä että kauniit, menestyvät ja siistit ihmiset ovat joidenkin mielestä tyhjiä?? Eli vasta sitten kun lihon tästä muutama kymmenen kiloa, en hoida itseäni/kotiani ja lopetan työssäkämisen=tienaamisen, minusta tulee aito ihminen?? Jestas sentään, onneksi kaltaisianne ihmisiä ei ole osunut ystäväkseni :(

[/quote]

Tämä on uskomattoman tyhmien ja kateellisten ihmisten palsta :( On itsestään selvää, että ne siistit, rikkaat ja elämänsä hallitsevat ihmiset ovat niitä fiksuja, eikä toisinpäin.

Mulla on sellainen "kaveri" joka antaa kuvan että kaikki on niin upeaa.

Ennen kun oli tavannut miestään, oli erilainen.

Sitten muuttui miehensä tavattuaan, kaikki on vaan pintakiiltoa, kalliita matkoja jne.

ja jos se on sen elämään niin ei luulis sua närästävän?

Vai oletko sitä mieltä että sun mieliksi hänen tulee jatkaa elämäänsä niin että umohtaa matkat sun muut mitä ei ollut ennenkään tarjolla että ei vaan ketään häiritse hänen "pinnallinen elämänsä".

Ei ne matkat mua närästä vaan se että se ei ole sama aito itsensä kuin silloin aikaisemmin. Ei ole siis matkoista kiinni vaan siitä julkisvun kiillottamisesta, jota on koko ajan.

Olen pikkuhiljaa ottanut etäisyyttä kaveriini, joka on ns. täydellinen nainen. Hänellä on komea ja rikas mies, joka suorastaan hemmottelee häntä. Ihana talo ja kakkosasunto. Matkoja, kauniita vaaatteita, koruja jne. Lisäksi kauniit ja fiksut lapset. Tai tälläisen kuvan hän ainakin tahtoo kaikille antaa. Aina on elämä niin ihanaa ja kaikki menee hienosti. Jotenkin tuo ulkokultaisuus ja täydellinen elämä, jossa ei ole särön säröä (tai niistä ei ainakaan kellekkään kerrota) on jotenkin alkanut kyllästyttää minua. Ja suoraan sanottuna olen nykyään paljon onnellisempi ja tyytyväisempi omaan ei niin täydelliseen elämääni. Joten : Adios! Moikataan kun tavataan, mutta se on siinä.

En mä ainakaan koe, että ihmisen pitäisi olla ruikuttaja, jotta hän olisi aito ja hyvä ihminen.

Mutta se muakin häiritsee, että erityisesti yksi ystävä ( joka muutoin on todella ihana ja sydämellinen ihminen) jaksaa jauhaa jauhamistaan esim. omasta kropastaan ja painostaan. Hän on ihan hoikka ja ihan ok-näköinen nainen, mutta ei mulle ainakaan sillä ole mitään väliä, miltä mun ystävät näyttää. Mä en ymmärrä miten ihminen onnistuu niin usein kääntämään keskustelun omaan kroppaansa, ja mitä sillä hakee?

Mä olen itse ylipainoinen, mutta toisaalta teen todella mielenkiintoista työtä julkkisten parissa. enkä mä jaksa asiasta jauhaa koko aikaa, että arvaas kenet mä tänään tapasin ja mitä se sanoi mulle ja läpä läpä läpä.

Eli ihminen saa mun mielestä olla ihan mitä vaan, mutta jos kaikki keskustelu on sen kaverin erinomaisuudessa vellomista, niin SE rasittaa. Ja paljon.

Kyllä se on ihan itsestä kiinni mitä elämästään tekee. Katsokaa peiliin. Jokaisen elämässä on säröjä, mutta kuuluvatko ne koko seurakunnalle- eivät. On oikeus pitää yksityisasiat juoruämmiltä salassa. Voihan sitä viihtyä ilman että kaikki on pengottava pohjamutia myöten.Itsestään voi antaa monella tapaa.

Minusta joku voisi ehkä ajatella noin. Totuus on se, että minulla on eräs valtava suru ja ongelma, jota en voi jakaa kuin hyvin harvalle. Asia koskee monia muitakin kuin minua itseäni, on hyvin luottamuksellinen ja sellainen, että ajattelen sitä joka päivä. Sen jälkeen, kun se kohtasi minua, kaikki muu valittamisen aihe on tuntunut hyvin vähäpätöiseltä. Paradoksaalisesti olen ollut onnellisempi sen jälkeen, koska näen niin monessa muussa asiassa elämän hyvyyden. Ja mikään muu paha ei tunnu sen rinnalla kovin suurelta tai ongelmat ylipääsemättömiltä. Siksi olen kuitenkin etääntynyt monista ystävistäni, koska en osaa enää jakaa heidän kanssaan niin paljon valituksen aiheita omasta elämästäni. Ja surujen jakaminenhan usein ystävyyssuhteita määrittää. Tämä yksi suuri asia määrittää omaa elämääni ja sitä en voi enkä halua jakaa. Tiedän, että moni pitää minua kulissielämää elävänä ja hyvyyttään korostavana, mutta en keksi, miten toisin voisin toimia. En tosin itsekään enää halua pitää niin suuresti yhteyttä tuttaviin, koska en voi olla aidosti sitä mitä olen. Ei kaikki aina ole sitä miltä näyttää, mutta syyt voivat olla asioiden takana moninaiset.

Luulen, että ihmisten on helpompi olla tekemisissä itsensä kaltaisten ja samanlaisessa elämäntilanteessa elävien kanssa. Tunnistan sen itsessänikin, osaan kyllä keskustella ja keksiä jutun juurta kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta onhan se helpompaa samankaltaisten kanssa.



Meillä on mieheni puolen suvussa pariskunta, joka on kuta kuinkin meidän ikäisemme, mutta elää hyvin erilaista elämää kuin me. Heillä on pieniä lapsia ja osaksi juuri pienellä ikäerolla syntyneiden lastensa sekä matalapalkkaisien työpaikkojensa vuoksi he asuvat vuokralla. Meillä tulotaso on korkeampi ja tämän vuoksi meillä on mahdollista matkustella usein, asua omistusasunnossa ja harrastaa. Yhteisiä puheenaiheita meillä on kovin vähän.



Olen itse usein väsynyt tavattuani heidät, sillä joudun usein kannattelemaan keskustelua. Kyselen paljon heidän asioistaan ja yritän toki tasapainon vuoksi kertoa välillä jotain meidänkin asioistamme. He eivät kuitenkaan kysele vastavuoroisesti juuri mitään, tai kommentoi kertomiini asioihin. Erityisesti ulkomaanmatkamme ovat aihe, jota he eivät koskaan kommentoi. Toisinaan tunnen itseni typeräksi, kun aina vaan jaksan kysellä heidän lapsistaan ja näiden kehityksestä, puuhista ja suosikkiruoista. Kun vastavuoroisesti kerromme ostaneemme talon tai saaneemme uuden työpaikan, syntyy hiljaisuus kun he eivät sano mitään.



Olen myös huomannut tuon saman Fb-käytöksen kuin eräs toinen tässä keskustelussa. Tämän pariskunnan nainen tykkää muiden mieheni suvun naisten Facebookiin laittamista lomakuvista, muttei koskaan meidän. Hän myös tykkää heidän tilapäivityksistä, joissa he kertovat varaamistaan matkoista, mutta jos me kerromme lähtevämme reissuun, hän ignoroi tämän tyystin.



Olen nykyisin väsynyt näkemään heitä, vaikka toki sitä edelleen teenkin.

koti on siivottu, ja että vieraille on kokattu, kukat maljakossa, tarkoittaa, että ollaan vieraanvaraisia, eikä sitä, että esitetään tai vedetään roolia. Toki hyvä ystävä voi pitäytyä lyhyellä varoituksella kylään, mutta ei ilmoittamatta.

koti on siivottu, ja että vieraille on kokattu, kukat maljakossa, tarkoittaa, että ollaan vieraanvaraisia, eikä sitä, että esitetään tai vedetään roolia. Toki hyvä ystävä voi pitäytyä lyhyellä varoituksella kylään, mutta ei ilmoittamatta.

Minäkään en tykkää kaikista ihmisistä, enkä jaksa olla kaikkien kaveri. Joskus ajauduin helposti olemaan vähän kaikenlaisten ihmisten kanssa, josta usein aiheutui pahaa oloa itselle, monenlaisista syistä. Myöhemmin kuitenkin onnekseni tajusin, ettei minun tarvitse olla kuin juuri niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa on oikeasti hyvä olla.

Jokainen tehköön niinkuin itselle on parhaaksi. Silläkin on seurauksensa, joten tarvitsee vähän mietintää kenen käytät vapaa-aikaasi ja keneen et.

Myös ystävyys vanhaan ystävään voi muuttua, ihan siitä syystä, että sinä muutut tai ystävä muuttuu, mehän emme kokoajan ole täysin samanlaisia, vaan erilaiset elämäntilanteet muokkaavat.

Ja olen samaa mieltä kuin eräs kirjoittaja mainitsi, mukavinta on olla ihmisten kanssa joilla on samanlainen elämäntilanne ja mielestäni lisäksi sellaisten, jotka ovat kiinnostuneita sinun elämästä ja sinä heidän.



Ystävyys on vuorovaikutusta molempiin suuntiin, muuten se kuolee.

" Luulen, että ihmisten on helpompi olla tekemisissä itsensä kaltaisten ja samanlaisessa elämäntilanteessa elävien kanssa"



Suurelta osin totta. Mutta ...



Hyviä tapoja ja tilannetajua ei voi rahalla ostaa.



Eli makeilu ja olla leuhka. Tai kertoa elämästään ja olla tasavertainen ystävä. Siinä se ero.



Olen tekemisessä vielä 20 vuodenkin jälkeen opiskelukavereihin, joilla osalla on mennyt taloudellisesti todella hyvin. Itse reissaan perheen kanssa Kanarialle ja toiset tutustuu Uuden Seelannin alppeihin. Mutta koska kaverit ovat samoja kivoja ihmisiä kuin ennenkin, niin ei jää mitään makua siitä, että makeilee tms, se vain on heidän arkeansa ja elämää. Ja kyllä se keskustelu sujuu Kanariastakin luotevasti.



Ei siis jää makua, että ollaan ulkokultaisia tai yritetään pönkittää egoa. Ollaan niin vanhoja kavereita ettei ole tarvetta tehdä teatteria puolin tai toisin.



Mutta tietysti nyt elämänpiirit ovat niin erilaisia, ettei varmaan koskaan tavattaisi eikä voisi ystävystyä.

Olen pikkuhiljaa ottanut etäisyyttä kaveriini, joka on ns. täydellinen nainen. Hänellä on komea ja rikas mies, joka suorastaan hemmottelee häntä. Ihana talo ja kakkosasunto. Matkoja, kauniita vaaatteita, koruja jne. Lisäksi kauniit ja fiksut lapset. Tai tälläisen kuvan hän ainakin tahtoo kaikille antaa. Aina on elämä niin ihanaa ja kaikki menee hienosti. Jotenkin tuo ulkokultaisuus ja täydellinen elämä, jossa ei ole särön säröä (tai niistä ei ainakaan kellekkään kerrota) on jotenkin alkanut kyllästyttää minua. Ja suoraan sanottuna olen nykyään paljon onnellisempi ja tyytyväisempi omaan ei niin täydelliseen elämääni. Joten : Adios! Moikataan kun tavataan, mutta se on siinä.

Nyt enää facebookissa kaverina. Ei sitä vaan jaksa.