Onko tällainen teidän perheessä normaalia?

1-2 h rauhottumislenkki raikkaassa ulkoilmassa on ihan ok ja varmaan ihan hyväkin. Mutta ei mitkään baarit ja koko päivän tai vuorokausien poissaolot ja et pitää kysellä ja maanitella kotiin. Eih, ei en kestäis tollasta vauvaa mieheksi!



Ei tollalailla vaan häivytä perheestä "jonnekin, en kerro minne".



Keskustelun aiheita kun mies palaa:



Mistä mies on oppinut tuollaisen tavan, kotoaan? Miksi mies kokee tavan toimivaksi ja millä tavalla se palkitsee miestä? Rankaiseeko mies sinua riidasta tällä tapaa? Onko tämä päästä baariin ja yöksi hotelliin (=pois ja lepäämään, saada omaa aikaa)? Voisiko mies saada oman aikansa toisella tapaa, riitelemättä, vai onko tämä ainoa keino? Mitä tapahtuu jos et soittele perään?



Jos mies ei suostu edes keskustelemaan niin pakkaisin joko miehen tai omat+lasten kamat. Minulle miehesi käytös olisi sietämätöntä, mutta sinä päätät kuinka sinua kohdellaan.

a) joku käyttäytynyt noin eli varmaankin isä tai sitten b) siellä lapsuudenkodissa on muuten oudot mallit.



Minun siskoni miehen äiti esimerkiksi hyväksyy kybällä tuon. Eli ottaa helmoihinsa ja "parantelee maailman murjomaa".

Vastaus siihen miksi olen miehen kanssa on se että haluan niin paljon uskoa että kaikki muuttuu paremmaksi. Viime kevään otin tehtäväkseni hoitaa lähes yksin lasten asiat, ja tein selväksi että mies tekee vain sen mitä haluaa. Tein tämän siksi että mies oli valittanut ettei saa tarpeeksi omaa aikaa. On tottakin että opiskeluni ovat vaatineet aikaa myös iltaisin. Koin siis olevani miehelle velkaa, koska opiskeluni vievät aikaa. Mitään oleellista muutosta miehen tyytyväisyydessä ei kuitenkaan tapahtunut. Sinä aikana kuitenkin huomasin että pärjään lasten kanssa yksinkin ja vanhempieni avulla.



En vaan haluaisi luopua toivosta ja uskoa ettei tästä tule mitään.



Kyse ei ole siitä ettei hän saisi omaa aikaa ja vapautta. Hän saa sitä aina kun ilmoittaa sitä tarvitsevansa. Kuten jo kerroin olemme yrittäneet myös sitä että kun tunteet kuumenevat, otetaan muutaman tunnin (tai yön yli) aikalisä. Se ei vaan toimi, koska jos mies saa päättää tilanne jatkuu päiväkausia eikä asiaa oteta koskaan puheeksi uudelleen. Tämän mallin tiedän tulleen hänen lapsuudenkodistaan. Minulle pahinta on juuri pitkittyneet riidat ja puhumattomuus. Mies tietää sen.



ap

että miehesi tarvitsee pienen näpäytyksen. Pitää sinua ja perhettänne itsestään selvyytenä ja voi sen taki mielestään temppuilla miten haluaa. Et lähde kuitenkaan.



Mitä jos hieman pelästyttäisit? Miehet on niin hassuja otuksia, etä ne tajuaa mitä niillä on vasta kun ne on menettämässä sen. Ehkä voisit sanoa, että olet ajatellut eroa. Tai häivyt itse hetkeksi?

Tai häivy sieltä kotoa lasten kanssa sillä aikaa, kun mies on poissa. Älä vastaa puhelimeen.

koska ei tue sinua huonolla hetkelläsi (olet saanut tietää sairaudesta), vaan oikeuttaa itsensä olemaan niin pahoinvoiva, että pitää lähteä "jäähdyttelemään". Itsekästä ja epäkypsää.

Muutenkin kuullostaa ihmeelliseltä, itse en hyväksyisi moista käytöstä.

Tai taa olla epäkypsä ja huomionhakuinen persoonallisuus.

Enkä tuollaista touhua kyllä katselisikaan eli mies saisi kenkää aika äkkiä.

Kuten jo kerroin, miehelle on ihan ok että ei olla missään tekemisissä moneen vuorokauteen. Ei hän ole huolissani minusta vaan nukkuu rauhassa yönsä. Lähtemiseni siis tuskin vaikuttaa häneen mitenkään.

Kuitenkin mies hyvinä hetkinä keroo että välittää jne. Ja mä haluan uskoa häntä.

En todellakaan tiedä miksi hän on kanssani, jos/kun ei minusta välitä.



Tuo totaalinen välinpitämättömyys on todella ahdistavaa ja vaikka tavallaan ymmärrän ettei mies välitä, niin silti uskon heti kun hän sanoo välittävänsä.



ap

Kuten jo kerroin, miehelle on ihan ok että ei olla missään tekemisissä moneen vuorokauteen. Ei hän ole huolissani minusta vaan nukkuu rauhassa yönsä. Lähtemiseni siis tuskin vaikuttaa häneen mitenkään. Kuitenkin mies hyvinä hetkinä keroo että välittää jne. Ja mä haluan uskoa häntä. En todellakaan tiedä miksi hän on kanssani, jos/kun ei minusta välitä. Tuo totaalinen välinpitämättömyys on todella ahdistavaa ja vaikka tavallaan ymmärrän ettei mies välitä, niin silti uskon heti kun hän sanoo välittävänsä. ap

Fakta: miehesi käytös ei ole normaalia vaan vallankäyttöä, josta hän ilmeisesti nauttii. Fakta: Miehesi käytös ei muutu ellei hän ITSE halua sitä muutaa. Fakta: joko päätät kestää m...maista miestäsi tai teet omat ratkaisusi.

Täytyy sanoa etten ymmärrä yhtään tämmöistä, ihmettelet mitä sanot lapsille ja ruikutat miehesi perään jne. Miehesi on moukka, pelasta itsesi ja lapsesi.

ei ole normaalia. En katselisi tuollaista käytöstä kuin yhden kerran. Sen jälkeen saisi lähteä sitten kokonaan

Jos mieheltäsi olisi käsi poikki, pelkäisitkö että häneltä menee jalkakin poikki? Minä en pelkää, että koska hyväksyn mieheni tietyn puutteen, hän sen takia omaksuu lisää puutteita.



Tosiasiat pitää hyväksyä tai sitten vetää johtopäätökset ja erota. On koko perheen kannalta toimimatonta vetää jatkuvasti pultteja samasta asiasta, joka ei muutu. On täysin turhaa spekuloida sillä, mitä muuta mies mahdollisesti voi tehdä, jos annat hänen tehdä tämän nykyisen jutun vapaasti. Hänhän tekee sen joka tapauksessa, hyväksyit sinä tai et. Etkö näe, että teet hallaa pelkästään itsellesi ja lapsille huolehtimalla asiasta, joka ei muutu.



Aika oireellista, että toisessa viestissä kerroit kuvitelleesi, että voin MUUTTAA MIEHEN. Ei toista ihmistä voi muuttaa, vain itensä voi. On se kumma kuinka naissukupolvelle toisensa jälkeen saa tätä takoa kalloon eikä näytä menevän perille. Nalkuttavat marttyyrit syntyvät juuri tällä tavalla.



Minä hyväksyn mieheni sellaisena kuin hän on, enkä ole millään lailla marttyyri. Nautin hänen ihanista puolistaan enkä stressaannu hänen puutteistaan. Tietenkään perheessä ei voi kuin toinen vanhempi olla tuolla tavalla erityinen. Mutta ei olekaan, joten mitään ongelmaa ei ole, ellei sitä halua itse päänsä sisällä luoda.



Mieti vaikka olisitko onnellisempi leskenä tai eronneena? Jos olisit, ota ero. Minä en olisi, sillä mieheni on aivan briljantti tyyppi, jonka seurasta nautin ja jota ihailen ja kunnioitan. Ymmärrän kyllä täysin, miksi hänen joustamaton ex-vaimonsa otti hänestä eron. Kai jotain 80 % as-aikuisten avioliitoista päättyy eroon, koska puoliso ei kykene ymmärtämään erilaisuutta ja elämään sen kanssa.



Minusta tosiaan on ok, etteivät perheessä samat pelisäännöt koske kaikkia. Meidän perheessä pelisäännöt luodaan yksilöiden mukaan, ei minkään ulkoa annetun ihanteen. Me olemme löytäneet tavat toimia perheenä toisiamme täydentäen. Mieheni osaa täysillä arvostaa sitä, että paikkaan hänen tietyt puutteensa ja hän tulee vastaan toisissa asioissa.



Mitä useampia ap:n viestejä luen, sitä vahvemmaksi kehittyy epäilykseni, että ap:n mies on diagnosoimaton aikuinen asperger. Tähän viittaa myös se, että miehen isä on samanlainen. Asperger kulkee vahvasti suvuissa ja se on miehillä/pojilla paljon yleisempi kuin tytöillä. Ei hän sitä isältään ole oppinut vaan perinyt.

Riitelimme rajusti pari kertaa vuodessa, riidat menivät aina todella pahoiksi. Karjuttiin pää punaisena, mies makasi päivätolkulla, eikä kyennyt puhumaan. Lopulta aina hermostuin siihen tuntien/päivien makaamiseen ja passiivisuuteen ja siihen, ettei asioita selvitetty, ja ajoin miehen pois. Parin kerran jälkeen lähteminen helpottui, mies lähtikin jo oma-aloitteisesti ja yleensä salaa. Oli alkuun pois joitain tunteja, lopulta parikin päivää. Meillä tilanne oli paha, olin tietysti itsekin syyllinen, kun alkuun ajoin miehen pois. Sitten kun mies lähti, lähettelin viestejä, soittelin yms. ruinasin miestä takaisin. Mies yleensä oli tavoittamattomissa, ei vastannu viesteihin eikä puheiluihin ja en tiennyt missä oli ja milloin tulee takaisin. Mies tuli sitten takaisin, kun riittävästi ruinasin. Pyysi kyllä anteeksi ja oli pahoillaan häipymisestään. Mä kokeilin joskus häipymistä lasten kanssa, mies ei olisi varmaan ottanut koskaan yhteyttä. Mies oli kotoaan oppinut mallin pitkiin mykkäkouluihin, joiden jälkeenkään asioita ei koskaan selvitetty. Mä taas en kestä sellaista yhtään ja mun mielestä asiat täytyy selvittää heti, ettei mene turhaa aikaa ja energiaa huonoon oloon.



Mentiin pariterapiaan ja siellä puhuttiin kaikki asiat, saatiin hyviä vinkkejä toiminnan muuttamiseksi. Puhuttiin myös, että tuollainen häipyminen on pahimman luokan alistamista, kuten tietysti se kotoa pois ajaminenkin oli. Kuten myös se päivien makaaminen passiivisena jne.



Pikkuhiljaa päästiin tuosta sairaasta toimintamallista eroon. Nykyään ketään ei ajeta kotoa pois, kukaan ei "karkaa" omille reissuilleen ja riidat selvitetään kohtuullisessa ajassa. Annan miehelle aikaa maata ja rauhoittua, mutta sitten hänen täytyy myös selvittää asiaa. Tosin tuollaiset pahat riidatkin ovat lähes hävinneet. Toki riitoja joskus on edelleenkin, mutta ne eivät ehdi paisua tuollaisiksi, kun ne selvitetään nopeammin.



Mä ymmärrän hyvin ap:n fiilikset ja senkin, miksei saa erottuakaan, jos arki on muuten hyvää. Meillä mies lähti kyllä vasta äärimmäisessä tilanteessa, ei siis mistään pikkukinasta häipynyt. Meillä pariterapia auttoi muuttamaan sekä mun että miehen toimintaa riitatilanteissa.

En ole missään vaiheessa sanonut että haluan muuttaa vain miestä, vaan että tilanne yleisesti muuttuu paremmaksi. Kuten kerroin olen kokeillut antaa miehelle tilaa jopa päiväkausiksi...tuloksetta. Olen yrittänyt järjestää viime keväänä elämän niin ettei miehen tarvitse huolehtia mistään kotona, jollei erityisesti halua. Tuloksetta. En siis ole vain istunut ja odottanut että mies muuttuu. Ei riitä että vain toinen yrittää. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi. Kun tulen vastaan jossain asiassa, sitä aletaan pitää itsestään selvyytenä. Eli oikesti mulla ei ole mitään keinoja riidan ratkaisemiseksi.

Mieheni ei mitenkään todellakaan tule vastaan, vaikka hyväksyisin häipymiset, koska häipyminen on hänen oikeus. Eikä hän mitenkään vastaavasti hyväksy puutteita minussa. En usko että hän pitää häipymistään mitenkään vääränä, vaikka tietää sen loukkaavan minua. Entä jos miehelleni oikeasti sattuisi jotain ja en vaan välittäisi ettei hän ole tullut kotiin?

Se että sinun miehesi toimii noin, koska hänellä on asperger oikeuttaa siis kaikki miehet toimimaan samoin, vaikka vaan silkasta ilkeydestä tai välinpitämättömyydestä? Niinkö? Entä jos taustalla on vaikka toinen nainen?



ap

Tuo on ihan kuin mun elämästä. Lähes sanasta sanaan.

Meillä on vaan se tilanne että mies täysin kieltäytyy muuttamasta käytöstään, koska on kuulemma aina ollut samanlainen. Olen kuitenkin itse nähnyt hänen pystyvän myös toisenlaiseen käytökseen. Tästä syystä en usko että pariterapiasta olisi hyötyä. Varsinkin kun mieheni ei juurikaan arvosta psykologeja/psykiatreja.

En ole ikinä ajanut miestä pois, mutta olen todennut että mene, äläkä tule takaisin kun kerran uhkailetkin. Aina se on tullut kuitenkin takaisin.



ap

Tosin mun mies vetää kännit ja on pois siksi, ei riidan takia. Mä olen kans nalkuttaja ja draamailija hänen mielestään, mut kieltäydyn näkemästä itseäni hänen silmin. Ap, millanen lapsuus sun miehellä oli? Mun mies kostaa mulle huostaanottoaan. Nyt on äijän vaatteita muovikasseissa eteisessä, pakkasin viime yönä kun mies sopimuksesta huolimatta joi. Viikko sit lähdin lapsen kans, mut lapsi ei nuku muualla ni palasin. Nyt pitäs kyörätä toi kännisika ulos, mut miten? Ei suostu lähtemään. Ap, meillä siis 'normaalia' ja yleistä, mut ei tarkota että hyväksyn. Mun terapeutti sano että sen kyllä tietää millon pitää erota - kun ei enää rakasta, tai kun tuntuu enemmän pahalta ku hyvältä jne. Miestä en voi muuttaa, enkä suostu hyväksymään tilannetta, joten ero on ainoa mahd meille. Tsemppiä, tiedän ettei oo helppoa aikuisen vastuuttoman egosentrisen murrosikäsen kans.

Jos vaan mies suostuu lähtemään sinne. Ja ymmärrän sun kirjoituksesta, että säkään et ole valmis siihen?

Kyllä meilläkin oli korkea kynnys hakea apua, mutta lasten ja itsemme takia tehtiin niin. Meillä oli kuitenkin molemmilla halua elää yhdessä, mutta tuolla tyylillä se oli kaikille liian raskasta. Eikä lapsille ollut tervettä nähdä tuollaista touhua.

Pariterapiassahan ei etsitä syyllistä eikä siellä anneta valmiita ratkaisumalleja, mutta siellä sai puhua kaikki katkeruutensa ja pahan olonsa toiselle asiallisessa ilmapiirissä ilman, että seurauksena oli riita. Lisäksi siellä puhutiin siitä, mikä on kohtuullista ja pohdittiin sopivia toimintamalleja meille ja saatiin myös hyviä vinkkejä. Meitä se lähensi kovasti, vaikka aina sinne meno oli yhtä vaikeaa :)

t: 59

Tuo on ihan kuin mun elämästä. Lähes sanasta sanaan.

Meillä on vaan se tilanne että mies täysin kieltäytyy muuttamasta käytöstään, koska on kuulemma aina ollut samanlainen. Olen kuitenkin itse nähnyt hänen pystyvän myös toisenlaiseen käytökseen. Tästä syystä en usko että pariterapiasta olisi hyötyä. Varsinkin kun mieheni ei juurikaan arvosta psykologeja/psykiatreja.

En ole ikinä ajanut miestä pois, mutta olen todennut että mene, äläkä tule takaisin kun kerran uhkailetkin. Aina se on tullut kuitenkin takaisin.

ap

Saattoi suutuspäissään häipyä kolmeksikin päiväksi. Et ei nyt täysin tavatontakaan.

En tiedä onko mieheni tullut kotiin, mutta en todellakaan halua lähteä katsomaankaan. En jaksa enää yhtään lisää pahaa mieltä. Vanhempieni luona on helpompi olla ja näin lasten ei tarvitse nähdä mitään sairasta "perhe-elämää". Täytyy hakea joitakin tavaroita huomiseksi, mutta teen sen vasta myöhään illalla, jotta ei tarvitse kohdata miestä.



On ehkä totta että en itsekään ole valmis pariterapiaan. Pelkään että se menis siihen että mies kertoo "totuuksia" musta ja mä hajoilen.



Mieheni lapsuuteen liittyy perheväkivaltaa ja alkoholismia, mutta mieheni ei ikinä usko että se on vaikuttanut häneen mitenkään ja en edes uskaltaisi ottaa asiaa puheeksi. Hänenkin lapsuudenkodissaan kuulemma isä teki aina kaiken oikein ja äiti väärin... Nyt pelkään että mieheni yrittää myrkyttää lastemme mielen ja että aikuisena lapsemme ajattelevat musta samoin kuin mieheni äidistään.



ap

Miten niin annoit miehellesi tilaa tuloksetta? Mitä tulosta oikein odotit? Sen tuloksen olisi pitänyt näkyä SINUN päässäsi, ei miehen. Eihän miehelläsi mitään ongelmaa ole. Sinulla on ongelma, koska sinä haluaisit, että miehesi olisi erilainen eikä hän ole.



Miehesi pystyy muuttumaan vasta, kun itse muutut ja alat aidosti hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on. Silloin hän kokee olevansa riittävän turvassa sinulta ja vaatimuksiltasi myös kotona, eikä hänen enää tarvitse lähteä minnekään. Jos nyt oletetaan, että hänellä on asperger-tasoinen tarve vetäytyä omiin oloihinsa niin hänen pitää voida olla varma siitä, että hänen tarvettaan kunnioitetaan kotona. Eihän hänellä ole mitään muuta mahdollisuutta kuin lähteä pois, jos kotona kerran ei saa rauhassa olla.



Asperger-aikuinen on kuin Mac-tietokone PC-maailmassa. Siis erittäin erilainen, mutta ei vähemmän toimiva, kun sitä käsitellään oikein. Sinä yrität nyt ohjelmoida Mac-konetta PC-työkaluilla ja ihmettelet, kun ei onnistu.



Ja sitten varaukset.



Tässäkin ketjussa on useita esimerkkejä siitä, että kotoa voi lähteä monesta syystä. On myös ilkeitä, väkivaltaisia ja piittaamattomia miehiä. Heidän käytöksensä ei tietenkään ole oikein eikä hyväksyttävää.



Minun mieheni ei ole sellainen. Hän ei saa koskaan raivokohtauksia eikä missään tapauksessa ole väkivaltainen. Hän kokee itsensä kuitenkin tavallista helpommin uhatuksi ja sosiaaliset kontaktit polttavat hänet loppuun tavallista nopeammin. Hän tarvitsee vetäytymistään ihan välttämättä. Hänen käytöksensä on silloin helppo TULKITA piittaamattomuudeksi. Se ei kuitenkaan ole sitä. Hän välittää, mutta ei pysty ilmaisemaan sitä.



Kirjoitan tähän ketjuun ainoastaan tarjotakseni selitysmallin, joka ei usemmille PC-maailman norminaisille tule mieleen. Olen ylpeä miehestäni ja hänen erityislaadustaan - jota kaikki eivät näe, koska he eivät osaa nähdä.

Kun meistä kirjottasit.