Onko tällainen teidän perheessä normaalia?

mutta onneksi älyää lähteä, että ei tee mitään pahempaa.

En edelleenkään olettanut että mieheni mitenkään ihmisenä muuttuu, vaan olisi TYYTYVÄINEN elämäänsä, kun hän saa mitä haluaa. Siis kun täsmällisesti tarjosin sitä mitä hän oli pyytänyt. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Mieheni ei ole kuitenkaan perusluonteeltaan mitenkään tyytyväisyyteen kykenemätön tyyppi. Hän ei vain ole tyytyväinen mihinkään mitä minä yritän. Eikä toisaalta ole kiinnostunut minun tyytyväisyydestäni. En tosin ole mieheni tavoin vaatinutkaan häntä tekemään muutoksia arkielämässä minun vuokseni. Pitäisikö siis olla välittämättä että vaikka teen mitä, mies on tyytymätön ja syyttää siitä minua? Elää niinkuin kaikki olisi hyvin?



Sinun miehesi voi hyvin olla rakastava ja huomioiva aviomies, en sitä epäile...puhunkin vaan omasta miehestäni. Olisikin Asperger, mutta en oikein usko.



Olen jo monesti sanonut, että annan oikein mielelläni miehelleni sitä tilaa ja aikaa, mutta kun se ei riitä...se tilanne ei lopu koskaan jos mieheni saa päättää ja minä vain ymmärrän. En todellakaan halua lasten näkevän sellaista enää. Ajattelin että jos minä joustan, niin sillä on edes jotain väliä. Vaan ei ole.



Eikö ole ihan normaalia että toivoo miehensä olevan tyytyväinen?



ap

Mieheni pystyy siis silloin kun häipyy omille teilleen aivan hyvin kommunikoimaan muiden kanssa, joten siksi en usko että hänellä on Asperger tms. Olisi todella helpottavaa jos olisikin, koska silloin voisin olla syyttämättä itseäni ja toisaalta miehenkään ei tarvitsisi syyttää minua.



Tiedän että mieheni on kotona (äitini oli hänet nähnyt pihalla). Hän ei ole ottanut mitään yhteyttä, ei edes lasten takia.



ap

Mieheni vetää tuon nalkutuskortin pöytään aina kun puhutaan jostain, josta hän ei halua puhua. Nalkuttamista on siis suunnilleen kaikki muu paitsi suora kehuminen.

Huoh, kuulostaa niiiiiin tutulta. Juuri tuota se oli minulla ja ex-avokillani. Vajaa neljä vuotta ehdittiin olemaan yhdessä ja siinä ajassa kertyi kyllä matonaluset pullolleen niitä sinne lakaistuja asioita, jotka olisivat pitäneet selvittää, mutta miehestä ei ikinä ollut kohtaamaan mitään vaikeaa. Ja toki kaikki oli aina nalkuttamista.

kun erosimme, sanoin hänelle, että jos joskus uuden naisen tapaat, olet huipputyyppi, mutta katoaminen on niin julmaa, että sitä älä tee enää ikinä koskaan kenellekään. Lupasi ja ymmärsi pointtini.



Parin tunnin kävely on ihan eri asia, kuin se, että soittelee hädissään sairaaloita läpi.



Sairasta vallankäyttöä ja henkistä väkivaltaa ja olen uuden mieheni ripittänyt siitä, että en kestä ollenkaan ja saa kadota, mutta vain kerran. Uusi mieheni lupasi ainakin vastata tekstareihin vaikka kuinka pännisi.



Hän on paljon matkoilla, joten jos tulee riita, alammekin tilannetta aina purkamaan tekstareilla. Hyvin toimii!

Riitojen selvittäminen on miehelleni sama kuin riidan haastaminen. Hän kokee hyökkäyksenä itseään kohtaan, jos sanon hänelläkin on oma osuutensa riitaan.

Miehelle riittää se, että vain minä pyydän anteeksi, mutta asiasta ei saa puhua. Anteeksipyynnön jälkeen tulee olla hiljaa ja odottaa että mies alkaa käyttäytyä normaalisti (voi viedä hyvinkin kauan) ja sitten asiasta ei enää puhuta, koska se olisi sama kuin etten olisi tarkoittanutkaan anteeksipyyntöä. Hän on suoraan sanonutkin että maton alle lakaiseminen toimi hyvin hänen lapsuudenkodissaan...lopputulos ei tosin ole mitään kaunista katseltavaa/kuultavaa. En todellakaan halua samanlaista elämää.



Tuskinpa mies aamuun asti kaverillaan saunoi. Missä sitten on ollutkin. Hyvin tuntuu viihtyvän ilman perhettään. Kun vain olisi voimia olla menemättä kotiin miehen luo. Olen tehnyt sen virheen liian monta kertaa, että vaikka olen sanonut etten halua olla hänen kanssaan kun hän ei käyttäydy kuten perheellinen mies, silti lakaisen maton alle, annan anteeksi (vaikkei mies edes pyydä) ja uskon että se ei enää toistu.



ap

Oletko mielestäsi ansainnut tulla kohdelluksi tuollai? Haluatko tosiaan antaa lapsillesi tuollaisen esimerkin elämästä?



Sinuna miettisin tarkkaan mitä elämältä haluat itsellesi ja ennenkaikkea lapsillesi.



Sinuna laittaisin ukon ulkoruokintaan.

Jos mun mies olisi noin lapsellinen, olisi entinen.

Joo ei onnistuisi minun kanssani tuollainen. Vaikka siis lapsia ei olisikaan, niin silti saa luvan ilmoitella itsestään...toki nyt pari tuntia menee, itsekin saatan joskus lähteä ulos purkamaan kiukkuni, muttaettä ei tulisi mieleenkään vuorokautta olla ilmoittelematta itsestäni.

Voi olla poissa tunnin verran. Mua kyllä ottaa pattii jo se aika, nimenomaa siksi, että vastuu lasten hoitamisesta jää silloin mulle. Ja en tiettu voi siitä lapsille kiukutella, mutta mies saa rauhassa rauhoittua.

Toisaalta tietenkin hyvä, että mies poistuu tilanteesta, jos alkaa keittää yli. Näin saadaan tilanne katki. Jutellaan kyllä aina riidan jälkeen, kunhan molemmat on rauhoittuneet.

Yön yli poissaoloa en sietäisi.