Milloin erota, jos puoliso masentuu?

Mä niin inhoan tuota syyllistämista, kiukuttelua ja painostamista. Ja kun hänellä on nyt niin paha olla niin hänen pitää ostaa sitä ja tätä että tulee parempi mieli. Eikähän se ole niin että jos meillä olisi varaa ostaa jotain ylimääräistä se olisin minä (lähes yh), joka ansaitsisin jotain. Tulihan tässä vähän avauduttua kun masentuneelle ei voi näitäkään asioita sanoa ettei taas romahda.

älkää hyvät ihmiset jääkö masenetuneen manipuloitaviksi, teillä on oikeus elää onnellisina - jopa masentuneen puolisona. Jos masentunut ei tästä tykkää, HÄN saa ottaa avioeron. Jos masentunut ahdistuu teidän onnellisuudestanne, opastakaa hoitoon.



Mulla oli kaveri avioliitossa, jossa mies valmistui lääkäriksi eikä tehnyt päivääkään lääkärin hommia, ei mennyt myöskään työkkäriin eli ei saanut mistään rahaa ja vaimo elätti, elätti, masentui ja lopulta otti ja lähti. (ja jouti hoitamaan omaa masennustaan vuosia...) Niin vain mies säilyi hengissä masennuksestaan & kyvyttömyydestään huolimatta, joutui menemään töihin ja tänä päivänä on ihan normaalissa parisuhteessa, jossa joutuu tekemään töitä ja kantamaan oman osuutensa.



Tuki on totta kai tärkeää, mutta rajansa kaikella. Raja menee siinä, että vaimon/puolison ei tarvitse kantaa masenetuneen masennusta eikä tarvitse alkaa rajoittaa omaa elämänpiiriään masentunutta miellyttääkseen. Jos se masentunutta ei miellytä (niin kuin ei tietenkää miellytä), on masentuneen pakko tehdä jotain. Joko hakea apua tai sitten vaikka erota tuosta "paskasta" naisesta joka kiusallaankin on onnellinen vaikka toinen kärsii...



Nämä jotka vetoaa esim. siihen että jos mies sairastuisi toiseen sairauteen pitäisi sitäkin kestää. Joo, mutta jos mieheltä amputoidaan jalka, se ei tarkoita että sulta pitää amputoida jalka. Jos mies sokeutuu, se ei tarkoita että sun pitää puhkaista silmäsi. Jos mies masentuu, sun ei tarvitse elää masentuneen elämää.



Tsempppiä!!

useasti lisänä on myös alkoholinkäyttö.

Sekö on hyvä koti lapsille? Kun kaikkien elämä pyörii masentuneen vanhemman ympärillä. Olkaa kiltisti ja hiljaa, ettei äiti vain tapa itseään kun sanoitte sille ilkeästi.

Jos itse masentuisin, toivoisin, että mieheni eroaisi ja tarjoaisi lapsille terveemmän kasvuympäristön. On itsekästä vaatia puolisoa ja lapsia uhraamaan elämä ja oma tulevaisuutensa masentuneen puolesta.

Ei elämä masentuneen kanssa ole tällaista, tai jos on, niin kyllä vika on sitten jo jossain muussakin kuin masennuksessa.

Kannattaa lähteä ennenkuin lapset alkavat kärsiä.

useasti lisänä on myös alkoholinkäyttö. Sekö on hyvä koti lapsille? Kun kaikkien elämä pyörii masentuneen vanhemman ympärillä. Olkaa kiltisti ja hiljaa, ettei äiti vain tapa itseään kun sanoitte sille ilkeästi. Jos itse masentuisin, toivoisin, että mieheni eroaisi ja tarjoaisi lapsille terveemmän kasvuympäristön. On itsekästä vaatia puolisoa ja lapsia uhraamaan elämä ja oma tulevaisuutensa masentuneen puolesta.

En todellakaan haluaisi tarjota lapsilleni sellaista elämää millaista elämä masentuneen kanssa on, joten tosiaan ja toivoisin että mies jättäisi minut. Halvaus- tai syöpätapauksissa ihminen ei muutu, eikä vie toistenkin elämänhalua.

sairastuu parantumattomasti tai toivottomasti esim. halvaantuu toinen saa ottaa eron heti. Emme vaadi että toinen rupeaisi hoitamaan toista, sillä emme halua pilata lastemme ja toistemme elämää. Sairastunut voi jatkaa elämäänsä omissa kuvioissaan ilman että pilaa muiden perheenjäsenten elämää. Taloudellisestikin tuo on hyvä ratkaisu, sillä se ei vie perheen rahoja vaan yhteiskunta kustantaa yksinäisen sairastavan kulut.

"Jos jättäisit laskusi maksamatta parilta kuukaudelta, olisiko miehelläsi oikeus erota sinusta?"



Miehelläni on oikeus erota minusta, maksoinpa laskuni tai en.



Ja tässä kaikessa siis ihan "ohiksena" muinaisia termejä käyttääkseni.

leikisti vituta, se on rankkaa. silloin ei nousta sängystä ylös vaan maataan ja maataan ja laihdutaan tai lihotaan ja mikään ei kiinnosta, eikä innosta. Ei jaksa käydä pesulla ja miettii kuolemaa päivät, pitkät.



Eri asia on tosiaan sitten nää masentuneet, joita "masentaa kun Tiina sano töissä, että en tee hommia tarpeeksi. Haen kyllä masennussaikkua kun oon ihan pöönoutti kun se sillai mulle sano."

leikisti vituta, se on rankkaa. silloin ei nousta sängystä ylös vaan maataan ja maataan ja laihdutaan tai lihotaan ja mikään ei kiinnosta, eikä innosta. Ei jaksa käydä pesulla ja miettii kuolemaa päivät, pitkät.

Eri asia on tosiaan sitten nää masentuneet, joita "masentaa kun Tiina sano töissä, että en tee hommia tarpeeksi. Haen kyllä masennussaikkua kun oon ihan pöönoutti kun se sillai mulle sano."

Masennuksen kirjo on kuitenkin sen verran laaja, ettei tuollaiseen määrittelyyn (sinun antamaasi) pääse kuin pieni osa masentuneista.

mitä väliä onko masentunut tai muuten työtön. Kyllä sellaista herkkupersettä elättää kuka tahansa vosu, oli lapsia tai ei!



Eli pohdi onko miehesi herkku ja onko hänellä suuri jerkku. Jos ei niin jätä pian ja etsi uusi.

jaksaa masentunutta katsoa. Se masentunut tosiaan imee usein kaiken ilon ympäristöstään.

Ja hyvin usein masennukseen liittyy myös esim. tuo alkoholin liikakäyttö.

Mä olen masentunutta katsonut kohta 10 vuotta, nyt on mun voimat loppu. Tuo ei tuosta enää parane. Jääköön rypemään itsesääliinsä.

ja kyllä heidän puolisonsa ovat aina olleet tukena ihan loppuun saakka. Tässä taitaa tulla se raha.

Naiselle raha on tärkeää-



Masentuneen tulee olla merkittävä.

Miehet ovat elättäneet naisia vuosituhansia ja nyt tällä vuosituhannella, kun mies sattuu sairastumaan masennukseen niin ei näy elättäjää tai ymmärtäjää.

Ei voi ymmärtää.



T: Miestään tukeva niin ylä-alamäessä.

Selviää yksin masennuksestaan. Ulkopuolisesta se voi näyttää, että asia ratkeaisi helposti, jos toinen ottaisi itseään niskasta kiinni, mutta ei se aina niinkään mene. Pahasti masentuneella on jo aivokemiat päin prinkkalaa ja siitä voi seurata pysyviä vaurioita.



Tiedän parikin tapausta lähipiirissä joissa puoliso on joutunut mielenterveysongelmiensa takia laitoshoitoon ja parantuminen on ollut vuosien prosessi ja jatkuu edelleen, silti ovat vielä yhdessä. Näissä jos missä ihmissuhde punnitaan. Kaikki eivät tätä prosessia jaksa läpikäydä ja tämä on ihan OK, mutta mielestäni tosirakkaus kestää nämäkin alamäet.

tappoi itsnesä lopulta ja vaimonsa huokaisi todella helpotuksesta. Olivat juuri menneet naimisiin jokin aika sitten ja pamahti kiva perintö siitä naiselle.



Toisaalta oli kyllä hyvin väsynyt masentuneeseen puolisoonsa.

Vaikka masentunut puoliso onkin vaatimaton ja koreilematon persoona terveenäkin, silti ärsyttää jonkinlainen ylimielisyys minua kohtaan joka tuntuu joten epäoikeudenmukaiselta ja epärehelliseltä.



Esimerkiksi se, että jos joku tulee kylään, on puoliso kuin mitään ongelmia ei olisikaan eikä yhtään masenna. Puuhailee kaikenlaista ja on kodin hengetär. Kun ovet sulkeutuvat, kutsuu sohva ja taas alkaa niin surkea ja väsynyt maailma. Raskasta on siis se, että minä tiedän vain missä oikeasti mennään ja muille vaan feikataan. Minä puolestani koen asian niin, että jos on sairas, niin sitten on sairas eikä piristytä omaksi eduksi olevissa tilanteissa. Se tuntuu todella loukkaavalta esim. puolisoa kohtaan.



Jos taas satun joskus pyytämään tehdä jotakin, olkoot arkiaskaretta tai jotakin erityistä johon hänellä on taitoa (vaikkapa korjata jokin minun vaate tms.) sitä ei yleensä koskaan tapahdu. Silti itse saan kuulla vaadetta sen ja tuon asian tekemisestä päivitäin.



Kyllä siinä ero tulee väkisinkin mieleen.

vaikuta siltä, että "tarvitsee vaimoa enemmän kuin koskaan". Meillä mies kiukutteli mulle, suuttui ja piti mykkäkoulua kun ehdotin hoitoon menoa ja paiskoi ovia kun yritin avata keskustelua. Suoraan sanottuna minusta tuntui olevan hänelle enmmän haittaa kuin hyötyä, ja kaiken kukkuraksi mies oli sitä mieltä että masennuksen syy oli oikeastaan meidän avioliitto. Anteeksi vaan, mutta minä olen niin surkea ihminen että vetäydyin siinä tilanteessa taka-alalle ja keskityin lasten hoitoon. Jos ei lapsia olisi ollut, olisin varmaan lähtenyt kokonaan.

Nostetaan ylös tämä vanha ketju. Vieläkö joku aiempi kirjoittaja pyörii tällä palstalla? Mikä on tilanne nyt?

Olen yrittänyt jaksaa kuusi vuotta puolison masennusta. Välillä se on ollut lievempää. Juuri silloin, kun toivonripettä on alkanut kertyä varastoon, tila on jälleen pahentunut. Kaikki omat tarpeeni ovat jääneet sairausoireilujen jalkoihin. En muista enää, miltä tuntuu, että minua halutaan. En osaa enää kuvitella, että joku voisi oma-aloitteisesti haluta minun kanssani asiota. Kuten vaikkapa perheen. Tässä ajassa olen siis itsekin jo sairastunut.

Aina on ihmisiä jotka eivät kestä, jollei elämä mene kuten itse toivoisi. Jos se tila on jatkuva, että omat toiveet eivät toteudu... Jos mitään ei koskaan tapahdu toisen aloitteesta... väkisinkin tässä kohtaa tulee ero mieleen. Voisinko olla onnellisempi ilman rakastamaani puolisoa? Hän ei ole koskaan onnellinen. Ei minun kanssani eikä ilman.

Onko muita samassa tilanteessa? Miten olette selvinneet? Puolisoni on hakeutunut hoitoon ja syö lääkkeitä, mutta ne ovat vieneet viimeisetkin seksuaalisuuden rippeet. Eikä muilta osin olo ole merkittävästi kohentunut. Tässä sitten pitäisi jaksaa uskoa...myötä ja vastamäessä.

Suomessa syödään niin paljon masennuslääkkeitä, että eiköhän jaksaminen ole iso ongelma jo valtakunnallisestikin. Vaikkei olisi masennusta edes diagnosoitu, pelkkä työ ja jatkuva kiire sekä kotitöiden jakautumisen epätasaisuus saa pohtimaan, olisiko elämällä jotain muuta tarjottavaa. Oltiinko sata vuotta sitten masentuneina torpissa? Miksei Afrikassa ole masentuneita lainkaan kuten Suomessa? Jotain on vialla sekä yhteiskunnassa että siinä, että ihmiset eivät jaksa sairautta. Jokainen tapaus on toki yksilöllinen. Mutta nykyään tuntuu, että kukaan ei kestä enää mitään.

Myös Afrikan maissa on masennusta ja muita mielenterveysongelmia. Siellä vain maasta riippuen sairaat piilotetaan majan taakse tai viedään poppatohtorille. Aivan kuten Suomessakin vielä jokin aika sitten ja edelleen maaseudulla.

3 vuotta jaksoin oman masentuneen mieheni kanssa. Hoidin koko arjen, kannoin hänelle ruuan sohvalle, kävin molempien puolesta töissä, kuljetin terapiaan, maksoin lääkkeet. Kuuntelin yölläkin murheitaan, lähdin keksimiinsä tempauksiin mukaan. Jossain vaiheessa tuota kolmea vuotta kuitenkin lakkasin rakastamasta ja mies vaistosi sen... vaihtoi minut 8 vuotta nuorempaan ja on kuin uusi ihminen. Itsekkin uudessa, onnellisessa suhteessa. Ehkä me emme vain olleet oikeita toisillemme.