Milloin erota, jos puoliso masentuu?

Eikös täällä kaikki masentuneet vakuuta,että masennus on kansantauti ja se on todella yleistä nykyään. Joten siis miksi ei tuttavapiirissä olisi kahdella naisystävällä masentunuttta miestä ja elämän varrella tullut muutamaa muutakin masentunutta vastaan.

Mutta kuten sanoin sivusta seuranneena, että pelastakaa itsenne. Minun mielipide on siis tämä. Miksi sinä tästä hermostuit. Joku muu voi olla toista mieltä.

Vai eikö oo lääkitys vieläkään kohillaan kun olet noin herkillä?

ei ajatellut noin kun sairastuin masennukseen. Hän otti suuremman vastuun perheestä ja lapsista ja minä sain mahdollisuuden parantua. Nyt elämämme on oikein hyvää ja onnellista.

Miten masentuneita on tuon kirjoittajan ympärillä niin paljon?

2

Tämä on vain minun mielipide. Mutta tuen paria naisystävääni, joiden puolisot ovat masentuneita ja täytyy sanoa, että masentunut ihminen on niin oman persereiän ympärillä pyörijä, ettei elämästä tulee mitään sellaisen kanssa. Masentunut on energiasyöppö, joka on kateellinen puolisonsa elämästä ja yrittää rajoittaa puolison elämää ja uhkailee ja velloo itsesäälissä.

Sama on havaittavissa muidenkin masentuneiden tuttujen kohdalla. Tarkoitustakaan ei ole parantua vaan velloa siinä itsesäälissä ja imetä toisilta energia pois ja yrittää vetää muutkin samaan suohon matkaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään.

Mahdollisimman nopeaa karkuun, ettei pilaa lastenkin elämää.

olisiko miehelläsi oikeus erota sinusta?

Tämä on vain minun mielipide. Mutta tuen paria naisystävääni, joiden puolisot ovat masentuneita ja täytyy sanoa, että masentunut ihminen on niin oman persereiän ympärillä pyörijä, ettei elämästä tulee mitään sellaisen kanssa. Masentunut on energiasyöppö, joka on kateellinen puolisonsa elämästä ja yrittää rajoittaa puolison elämää ja uhkailee ja velloo itsesäälissä.

Sama on havaittavissa muidenkin masentuneiden tuttujen kohdalla. Tarkoitustakaan ei ole parantua vaan velloa siinä itsesäälissä ja imetä toisilta energia pois ja yrittää vetää muutkin samaan suohon matkaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään.

Mahdollisimman nopeaa karkuun, ettei pilaa lastenkin elämää.

Ei voi muuta sanoa kuin että huh huh, toivottavasti sinä et ainakaan lisäänny!

Masentuneen omaisillekin on vertaistukiryhmiä. Auttaa jaksamaan, kun voi purkaa omia tuntojaan. Lapsille paras, että toinen vanhempi edes pysyy vahvana. Toisaalta ajatus sairaan hylkäämisestä on todella karu. Kuka itse toivoisi tulevansa hylätyksi sairastuttuaan? Kannattaa hakea edes itselle tuksea ellei masentunut hae itselleen.

eikä sen vuoksi pystyisi maksamaan laskuja saati hoitamaan lapsia, niin ap olisi varmaan jo ottanut eron.



Tämmöinen mielikuva minulle tulee.



On tietysti vaikea sanoa, mikä kenenkin masennusta pahentaa. Joillekin masentuneille voisi olla hyväkin, että puoliso ottaisi eron. Se puoliso nimittäin voi joskus olla masennuksen syy tai laukaisija.



Itsekäs, terve, omaa napaansa ajatteleva puoliso voi olla aika suuri taakka herkälle ja empaattiselle ihmiselle, joka jostakin syystä aina on se, joka joutuu antamaan periksi yhteisissä päätöksissä.

Eikös täällä kaikki masentuneet vakuuta,että masennus on kansantauti ja se on todella yleistä nykyään. Joten siis miksi ei tuttavapiirissä olisi kahdella naisystävällä masentunuttta miestä ja elämän varrella tullut muutamaa muutakin masentunutta vastaan.

Mutta kuten sanoin sivusta seuranneena, että pelastakaa itsenne. Minun mielipide on siis tämä. Miksi sinä tästä hermostuit. Joku muu voi olla toista mieltä.

Vai eikö oo lääkitys vieläkään kohillaan kun olet noin herkillä?

ei ajatellut noin kun sairastuin masennukseen. Hän otti suuremman vastuun perheestä ja lapsista ja minä sain mahdollisuuden parantua. Nyt elämämme on oikein hyvää ja onnellista.

Miten masentuneita on tuon kirjoittajan ympärillä niin paljon?

2

Tämä on vain minun mielipide. Mutta tuen paria naisystävääni, joiden puolisot ovat masentuneita ja täytyy sanoa, että masentunut ihminen on niin oman persereiän ympärillä pyörijä, ettei elämästä tulee mitään sellaisen kanssa. Masentunut on energiasyöppö, joka on kateellinen puolisonsa elämästä ja yrittää rajoittaa puolison elämää ja uhkailee ja velloo itsesäälissä.

Sama on havaittavissa muidenkin masentuneiden tuttujen kohdalla. Tarkoitustakaan ei ole parantua vaan velloa siinä itsesäälissä ja imetä toisilta energia pois ja yrittää vetää muutkin samaan suohon matkaan, ettei itse tarvitse tehdä mitään.

Mahdollisimman nopeaa karkuun, ettei pilaa lastenkin elämää.

Jos sinun herkkyytesi on kuollut ja kuopattu, et ole normaali ihminen, olet itse sairas, mutta sairaudentunnoton, mikä on pahempi asia kuin masennus. On normaalia että puoliso ymmärtää ja tukee masentunutta.

Ehkä sinun ympärilläsi on paljon masentuneita, koska sinä olet myrkyttänyt ilmapiirin? Ehkä heidän sairautensa johtuu siitä että heillä on vääriä ihmissuhteita, jotka vain tuhoavat. Sinun kaltaisista masentuneen pitääkin pyrkiä irti, olet väärää seuraa. Se voi jo helpottaa.

useasti lisänä on myös alkoholinkäyttö.



Sekö on hyvä koti lapsille? Kun kaikkien elämä pyörii masentuneen vanhemman ympärillä. Olkaa kiltisti ja hiljaa, ettei äiti vain tapa itseään kun sanoitte sille ilkeästi.



Jos itse masentuisin, toivoisin, että mieheni eroaisi ja tarjoaisi lapsille terveemmän kasvuympäristön. On itsekästä vaatia puolisoa ja lapsia uhraamaan elämä ja oma tulevaisuutensa masentuneen puolesta.

useasti lisänä on myös alkoholinkäyttö.

Sekö on hyvä koti lapsille? Kun kaikkien elämä pyörii masentuneen vanhemman ympärillä. Olkaa kiltisti ja hiljaa, ettei äiti vain tapa itseään kun sanoitte sille ilkeästi.

Jos itse masentuisin, toivoisin, että mieheni eroaisi ja tarjoaisi lapsille terveemmän kasvuympäristön. On itsekästä vaatia puolisoa ja lapsia uhraamaan elämä ja oma tulevaisuutensa masentuneen puolesta.

En todellakaan haluaisi tarjota lapsilleni sellaista elämää millaista elämä masentuneen kanssa on, joten tosiaan ja toivoisin että mies jättäisi minut. Halvaus- tai syöpätapauksissa ihminen ei muutu, eikä vie toistenkin elämänhalua.

Ne, jotka eivät masennuksesta tiedä tai eivät ole sitä lähipiirissä kokeneet on turha puhua mitään. En minäkään ota kantaa kauneuskirurgiaan tai urheiluvammoihin.



Masennustakin on niin monenlaista, mutta raskasta se on kaikille osapuolille.

Mies käy töissä ja ulospäin kaikki on kohdallaan. Viime kesänä sain pakotettua vihdoin lääkäriin ja lääkkeillä ja terapialla on pahin kiukku ja äreys laantunut. Kotona tekee jotain hommia ja vahtii jopa lapsia, mutta ei innostu mistään, mikään ei tunnu miltään... ja sitten jos joskus innostuu jostain, niin menee ihan överiksi. Fiiliksiä tulee vain jostain täysin kohtuuttomasta, tyyliin "olisi kiva ostaa Porche".

Olen tässä elellyt masentuneen miehen kämppiksenä sellaisen puolitoista vuotta ja pakko sanoa, että jotenkin kaiken muun kanssa ehkä jaksaisi tasapainoilla, mutta kaipaan ihan hurjasti fyysistä läheisyyttä. Meillä kun ei ole edes pussailtu viimeiseen puoleentoista vuoteen mistään muusta puhumattakaan.

Onko vastaavia kokemuksia?

Masentunut kumppani on työntänyt minut pois. Hän haluaa erota, koska ei kuulemma jaksa eikä näe muuta vaihtoehtoa. Hän ei ole tehnyt eron eteen mitään konkreettista, on vain ollut passiivinen. Näyttää, että hän ei olekaan ihan varma siitä, että haluaa erota. Puhuu siitä, että tarvitsee tilaa kootakseen itsenä, ei jaksa ja lähestymisyritykset tuntuvat inhottavilta.

Tein lopulta sen ratkaisun, että muutin pois. Olisin ollut valmis jatkamaan suhteessa.

missä rakkauden ja sairauden raja hämärtyy todella selvästi. Jos ihminen sairastuu, masennukseen tai mihin tahansa, tietysti hän tarvitsee kaiken läheisen tuen ja rakkauden. Ja toivottavasti paranee. Jos kaikki on ollut ihan ok ennen sairastumista, läheisten voimavaratkin varmaan riittävät- ja kun potilas on parantunut, pitää olla tarkka siitä että myös läheisten hyvinvointia seurataan- masentunut - niinkuin moni muukin-varsinkin mieleltään sairas- sairastuttaa helposti koko perheen- kuitenkin niin että ainoastaan sen "pääpotilaan" olotiloja seurataan ja muut jää oman onnensa nojaan. Mun lapsuudenperheessä oli vaikeita ongelmia, tähän päivään mennessä kukaan ei ole kiinnostunut siitä miten meidän lasten kävi. Mutta- jos ongelma jatkuu vuosia, ei kukaan voi jaksaa pelkällä rakkaudella-läheisetkin tarvitsevat paljon apua, ja silti voi olla liian raskasta. Ihminen joka oman itsensä kustannuksella vetää vuodesta toiseen perässään masentunutta tms- on lopulta itsekin sairas. Mikä sitten on lasten paras? Se että kaikki lähi-aikuiset on sekaisin päästään? Tai että edes yksi on huolhtinut jaksamisestaan, vaikka se sitten edellyttäisi eroa? Mua niin inhottaa lukea näiden läheisriippuvuusuhrautujien tuomioita tässäkin ketjussa, hirveää syyllistystä- joka kertoo siitä että joko he itse eivät tajua mitään koko asiasta tai ovat todella syvällä samassa suossa kuin se sairastunut puoliso. Ei ole itsekästä huolehtia omasta jaksamisestaan. Itsekästä on vajota mukana, syyllistää toisia ja jättää lapset oman onnensa nojaan. ja tiedän todella mistä puhun.

KUKA sen puolison rinnalla sitten pysyy jos et sinä?? Sinä olet hänen läheisin ihmisensä, tukipilari vaikeina aikoina. Sinun tehtävänäsi on auttaa häntä läpi tämän sairauden. Olethan hänen vaimonsa, rakastajansa, lastensa äiti, paras ystävänsä.

Mitä itse ajattelisit, jos vaikka halvautuisit ja mies alkaisikin miettiä, kuinka pian saa erota sinusta, kun ei huvita hoitaa sua.

Millaisen kuvan parisuhteesta lapsetkin saa, jos jätät heidän isänsä silloin, kun hän sinua eniten tarvitsee?

Ottakaa yhdessä asia hoitaaksenne ja lähtekää etsimään vaihtoehtohoitoja. Masennuslääkkeet on usein tehottomia. Kokeilkaa vaikka ensi alkuun isoja määriä d-vitamiinia ja kalaöljyä, MSM-rikkiä ja magnesiumia.

Suosittelen myös psykologin kanssa juttelua. Kyllä siellä masennuksen taustalla joku syy on, eikä masennus välttämättä hellitä, ennen kuin syy on paikallistettu ja miehesi pääsee käsittelemään asiaa.

No. Kannattaa tutustua siihen avioliittolupaukseen ennen sen tekemistä. Ettei tule yllätyksenä tuo vastamäeässäkin tukemisen tarve.

No. Kannattaa tutustua siihen avioliittolupaukseen ennen sen tekemistä. Ettei tule yllätyksenä tuo vastamäeässäkin tukemisen tarve.

Kuulehan. Sitten kun olet elänyt useita vuosia hymyttömän, ärtyisän, ja toivottoman ihmisen kanssa peläten seuraavaa pahaa romahdusta niin saatat ajatella että vastamäelläkin on rajansa. Suoraan sanoen ärsyttää lehdissä kun kerrotaan masennuksesta niin aina vain siltä kannalta että läheisten pitää tukea ja jaksaa. Koskaan ei puhuta tämän läheisen jaksamisesta. Masentunut ihminen raahaa kaikki lähellään siihen omaan huonotuuliseen maailmaansa. Se ei ole oikein.

avioliitossa rakastetaan toista myötä- ja vastoinkäymisissä





siksi varmaan nykyään monet eivät avioidukaan, koska eivät halua rakastaa toista kuin hyvinä aikoina, jos huonot ajat tulevat siipan voi surutta jättää

Jos vastoinkäyminen kestää vuosia ja toinen vaan imee voiman toisesta niin ei se ole enää normaalisuhde. Minusta on ihan hyväksyttävää jos pitkään masentuneen puoliso pelastaa itsensä ja lapsensa tältä pimeydeltä ennenkuin koko perhe on vajonnut sairauteen.

Kaikissa parisuhteen ongelmissa on se juttu, että aikansa niitä kestää, mutta toivoa paremmasta pitää olla. Jos koko loppuliitto olisi pelkkää vastamäkeä, niin kuka av-mamma heittää ensimmäissen kiven, jos terve puoliso eroaa.



Kai se peruskysymys on, että puoliso hakee ja saa apua sairauteensa.

Kaikissa parisuhteen ongelmissa on se juttu, että aikansa niitä kestää, mutta toivoa paremmasta pitää olla. Jos koko loppuliitto olisi pelkkää vastamäkeä, niin kuka av-mamma heittää ensimmäissen kiven, jos terve puoliso eroaa.

Kai se peruskysymys on, että puoliso hakee ja saa apua sairauteensa.

Kiteytit aiheen hienosti! Jos ei ole toivoa paremmasta niin miksi kärsiä loppuelämä. Toivottavaa olisi toki että toimivaa apua olisi saatavissa.

mikä pitäisi käsitellä.



Mun mielestä yhdessä kannattaa olla niin kauan, kun masentunut tekee jotain asian eteen. Mulla mies oli useaan otteeseen masentunut, mutta ei hakenut lääkitystä eikä mennyt terapiaan. Lapsen syntymän jälkeen tuli taas uusi masennus, yritin tukea ja olla kärsivällinen - kunnes paljastui, että oli ruvennut lääkitsemään pahaa oloaan pettämällä. Siinä vaiheessa mun silmät avautui ja annoin tasan kaksi vaihtoehtoa: ero ja heti (olin sitäpaitsi raskaana, toista lasta odotin) TAI mennään yhdessä JA erikseen terapiaan.



Nyt käydään terapiassa molemmat, minä opettelen olemaan kantamatta mieheni puolesta sitä vastuuta, joka hänen pitää elämästään ottaa ja mieheni opettelee kantamaan vastuunsa omasta JA perheen elämästä. Ja ehkä, ehkä hän vielä jonain päivänä tajuaa, että hän ja vain hän itse voi muuttaa elämänsä.



Havaitsen myös, että kun itse muutun, kun en suostu olemaan mieheni "äiti", vaan jätän hänen kiukuttelunsa ja syyllistämisensä omaan arvoonsa, kun panen rajat hänen käytökselleen, hän toki ahdistuu entisestään, mutta joutuu kohtaamaan ahdistuksensa ja tekemään asialle jotain. Edistystä tapahtuu, eikä mies ole mennyt rikki. Huom! Hän siis käy itsekin viikottain terapiassa ja saa siellä purkaa, jos vaimon käytös alkaa ahdistaa :-) Mulla ei enää ole äiti-terapeutin vastuuta pikkupoika-miehestä. Ja ehkä jonain päivänä miehen ei tarvitse paeta "masennukseen"...vaan hän voi olla se MIES jota jo nyt rakastan.