Te jotka olitte kauan kotona lasten kanssa! Kaduttiko myöhemmin?

Olen siis itse vielä kotona lasten kanssa, ja nauttinut paljon. Nyt vain on alkanut mietityttämään, että kadunkohan jonain päivänä sitä, että olen hoitanut lapsia kotona - surenko siis vaatimatonta uraa jne. Juuri nyt ei kyllä tosiaan tunnu siltä, vaan päin vastoin; tajuan oikein kirkkaasti eläväni aika ainutlaatuista aikaa kahden ihanan pienen lapsen kanssa, kiireettömästi omassa kodissa. Kiva kuulla, että moni muistelee lämmöllä omia kotiäitiaikoja. :)

ap.

kaduttaa. Pelkäsin mennä töihin. Olen onneksi alalla jolta helppo saada töitä ja olen voinut olla osan viikkoa töissä, osan kotona.



Silti töihinpaluu on ollut rankkaa kun mitään työkokemusta ja rutiinia ei ole ollut.

pitkä kotiäitiys, kyllähän siinä urahaaveista tuli luovuttua ja täysipäiväisestä työelämään osallistumisesta mutta lapset ja perheen hyvinvointi meni etusijalle. Yritin 6 vuotta sitten elämänmuutosta mutta palasin siltikin takaisin kotiäidiksi (tai palstan mukaan kotirouvaksi) opiskelujen jälkeen, tosin teen pienimuotoisia hommia kotona, joista kertyy edes työeläkkeeseen rahat.



Mutta varsinaisesti katunut en ole koskaan valintaani. Halusin monta lasta ja halusin myös jaksaa heistä huolehtia. Aika epäreilu olisin ollut, jos olisin vaan omaa uraani ajatellut ja tehnyt valinnat sen perusteella.

Sain olla lasten kanssa ja itse heitä kasvattaa ja opettaa, olla läsnä. Nähdä kaiken uuden heti mitä oppivat.

Ja sen jälkeen oli taas uusi motivaatio työntekoon.

Nyt meille on taas vauva tulossa ja toivoisin että voisin olla kolme vuotta kotona mutta en tiedä onko se mahdollista.

Elämäni parasta aikaa. Ja nyt kun lapset ovat yläasteella, voin myös sanoa, että parasta, mitä pystyin lapsille antamaan, oli kotihoito. Tämän ovat sanoneet myös muutama opettaja ja opinto-ohjaaja. Huomaa kuulemma lapsista, että vanhemmilla on ollut heille aikaa.

koska olen vieläkin kotona. Olen ollut 13 vuotta. Sitä ennen koulutin itseni ja olin töissäkin pari vuotta. Ei mua oikeastaan harmita. Tykkään olla kotona enkä ole kunnianhimoinen. Se välillä mietityttää, että saanko koskaan enää kunnollista työpaikkaa missä myös viihdyn, mutta vaihtavathan monen oikeasti vanhatkin alaa ja hyvin työllistyvät. Toisaalta mietin sitäkin, että mähän olen kohta kuumaa kamaa työmarkkinoilla, koska mä olen jo tehnyt lapset, ei tule poissaoloja lasten takia tai äitiyslomia jne.

jos en sairastu vanhempana, vaikka olinkin kotona monta vuotta. Työelämään menin 18v ja kouluttauduin työnteon ohella. Joten en menettänyt mitään, vaikka useamman vuoden kotona olinkin.

Elämäni parasta aikaa. Ja nyt kun lapset ovat yläasteella, voin myös sanoa, että parasta, mitä pystyin lapsille antamaan, oli kotihoito. Tämän ovat sanoneet myös muutama opettaja ja opinto-ohjaaja. Huomaa kuulemma lapsista, että vanhemmilla on ollut heille aikaa.

12 vuotta kotona, ei rahaa tai aikaa itselle ikinä. Masennushan siitä tuli.

Elämäni parasta aikaa. Ja nyt kun lapset ovat yläasteella, voin myös sanoa, että parasta, mitä pystyin lapsille antamaan, oli kotihoito. Tämän ovat sanoneet myös muutama opettaja ja opinto-ohjaaja. Huomaa kuulemma lapsista, että vanhemmilla on ollut heille aikaa.

Ap kysyi, että kaduttaako Sinua. Sinä vastaat ohi itsesi, lapsiesi puolesta. Eikö sinulla siis ole mitään väliä kunhan lapsilla menee hyvin?

Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin uhraa koko elämänsä, vaikka palkaksi tulisikin kiitosta opeilta.

Mutta nyt ,kun olen jäämässä elääkelle, tiedän miten pieni tuo eläke on!

Se on 1 niitä harvoja asioita elämässäni joita en ole koskaan katunut.

Olin 6v putkeen kotiäitinä 2 lapseni kanssa, nuorempi oli liki 4v kun aloittivat pk:n.

Ei kaduta. Olen edelleen kiitollinen, että rahantilanne antoi myöten pitkän kotiäitiyden. Työllistyminen oli helppoa, olen alalla missä on työvoimapula.

Elämäni parasta aikaa. Ja nyt kun lapset ovat yläasteella, voin myös sanoa, että parasta, mitä pystyin lapsille antamaan, oli kotihoito. Tämän ovat sanoneet myös muutama opettaja ja opinto-ohjaaja. Huomaa kuulemma lapsista, että vanhemmilla on ollut heille aikaa.

Ap kysyi, että kaduttaako Sinua. Sinä vastaat ohi itsesi, lapsiesi puolesta. Eikö sinulla siis ole mitään väliä kunhan lapsilla menee hyvin?

Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin uhraa koko elämänsä, vaikka palkaksi tulisikin kiitosta opeilta.

jotain lastensa puolesta??

Ja sanoihan vastaaja, ettei kadu. Vaan koki sen elämänsä parhaaksi ajaksi.

ja sitä ennen opiskelemassa ennen lapsien tekoa. Nyt olen ollut kolme vuotta kotosalla (no, välillä kävin kyllä 6kk töissä), enkä tosiaan kadu yhtään. Töihin ei tee mieli ollenkaan, mutta pakko se on vähän aikaa kohta taas käydä, ettei rahat ihan lopu.



Sen verran kuitenkin työelämää takana, että omalta kohdaltani sanon täydestä sydämestäni, että kotiolot voittaa kyllä työelämän ihan 6-0!

en uhrautunut missään vaan enemmän olen saamapuolella kun oli mahdollisuus itse kasvattaa omat lapset. Työelämässä ehdin olla silti melkein 40 vuotta, joten sitäkin tulee nähtyä ihan hyvin.

Miksi minun olisi pitänyt tehdä toisin, koska kotivuodet olivat parasta aikaa elämässäni.

Elämäni parasta aikaa. Ja nyt kun lapset ovat yläasteella, voin myös sanoa, että parasta, mitä pystyin lapsille antamaan, oli kotihoito. Tämän ovat sanoneet myös muutama opettaja ja opinto-ohjaaja. Huomaa kuulemma lapsista, että vanhemmilla on ollut heille aikaa.

Ap kysyi, että kaduttaako Sinua. Sinä vastaat ohi itsesi, lapsiesi puolesta. Eikö sinulla siis ole mitään väliä kunhan lapsilla menee hyvin?

Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin uhraa koko elämänsä, vaikka palkaksi tulisikin kiitosta opeilta.

pikemminkin olen iloinen ja onnellinenkin siitä, että sain olla kotona, eikä tarvinnut käydä töissä. Kerkiää sitä lapsi laitostua myöhemminkin. Suurin osa tämän alueen lapsista viedään hoitoon, ennen kuin edes osaavat kävellä.

Elämäni parasta aikaa. Ja nyt kun lapset ovat yläasteella, voin myös sanoa, että parasta, mitä pystyin lapsille antamaan, oli kotihoito. Tämän ovat sanoneet myös muutama opettaja ja opinto-ohjaaja. Huomaa kuulemma lapsista, että vanhemmilla on ollut heille aikaa.

Ap kysyi, että kaduttaako Sinua. Sinä vastaat ohi itsesi, lapsiesi puolesta. Eikö sinulla siis ole mitään väliä kunhan lapsilla menee hyvin?

Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin uhraa koko elämänsä, vaikka palkaksi tulisikin kiitosta opeilta.

Mulla on vähän samoja ajatuksia kuin kommentoidulla kirjoittajalla, eli olen äärettömän iloinen, että olen voinut tarjota lapsilleni rauhallisen lapsuuden kotona ja heidän hyvä vointinsa todella antaa suoran palautteen. Kauhean agressiivinen suhtautuminen sinulla siihen, että kirjoittaja kirjoitti siitä mitä on antanut lapsilleen. Tulee väkisin mieleen että ahdistuit itse siitä, ettet ole tehnyt samoin. Ei hän kuitenkaan kirjoittanut mitään sensuuntaista, että olisi itse kärsinyt tilanteesta, ja tuskin kärsiikään kun noin tyytyväisenä kirjoittaa.

Kotiäitiys vaatii uhrautumista siinä mielessä, että kovin itsekeskeiset mammat eivät siihen kykene. Jotkut kuitenkin saavat enemmän siitä, että auttavat toisia ja keskittyvät lastensa varhaislapsuuden aikana heihin, kuin että asettaisivat itsensä etusijalle kaikessa. Minä ahdistuisin kauheasti, jos olisin laittanut lapseni pienenä tilanteeseen josta tiedän heidän kärsivän. Kun olen lapsia saanut, minut tekee onnelliseksi vain se , että tiedän asioiden olevan hyvin HEILLÄ.

Minäkin olen ollut pitkään kotona, mutta ei se tarkoita että olisin unohtanut itseni tyystin ja eläisin muiden kautta. Ehei. Annan kyllä aikaani lapsille, mutta minulla on myös omat harrastukseni ja vapaa-aikani. Ja vaikka se voikin olla ikävää luettavaa jonkun mielestä minun on pakko kertoa, että pääasiassa nautin kotivuosista, vaikkakin ajoittain kotonaolo on huomattavasti vaativampaa ja rasittavampaa kuin oman työpisteen ääressä työskentely aikuisten keskellä olisi.

Elämäni parasta aikaa. Ja nyt kun lapset ovat yläasteella, voin myös sanoa, että parasta, mitä pystyin lapsille antamaan, oli kotihoito. Tämän ovat sanoneet myös muutama opettaja ja opinto-ohjaaja. Huomaa kuulemma lapsista, että vanhemmilla on ollut heille aikaa.

Ap kysyi, että kaduttaako Sinua. Sinä vastaat ohi itsesi, lapsiesi puolesta. Eikö sinulla siis ole mitään väliä kunhan lapsilla menee hyvin? Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin uhraa koko elämänsä, vaikka palkaksi tulisikin kiitosta opeilta.

Mulla on vähän samoja ajatuksia kuin kommentoidulla kirjoittajalla, eli olen äärettömän iloinen, että olen voinut tarjota lapsilleni rauhallisen lapsuuden kotona ja heidän hyvä vointinsa todella antaa suoran palautteen. Kauhean agressiivinen suhtautuminen sinulla siihen, että kirjoittaja kirjoitti siitä mitä on antanut lapsilleen. Tulee väkisin mieleen että ahdistuit itse siitä, ettet ole tehnyt samoin. Ei hän kuitenkaan kirjoittanut mitään sensuuntaista, että olisi itse kärsinyt tilanteesta, ja tuskin kärsiikään kun noin tyytyväisenä kirjoittaa. Kotiäitiys vaatii uhrautumista siinä mielessä, että kovin itsekeskeiset mammat eivät siihen kykene. Jotkut kuitenkin saavat enemmän siitä, että auttavat toisia ja keskittyvät lastensa varhaislapsuuden aikana heihin, kuin että asettaisivat itsensä etusijalle kaikessa. Minä ahdistuisin kauheasti, jos olisin laittanut lapseni pienenä tilanteeseen josta tiedän heidän kärsivän. Kun olen lapsia saanut, minut tekee onnelliseksi vain se , että tiedän asioiden olevan hyvin HEILLÄ. Minäkin olen ollut pitkään kotona, mutta ei se tarkoita että olisin unohtanut itseni tyystin ja eläisin muiden kautta. Ehei. Annan kyllä aikaani lapsille, mutta minulla on myös omat harrastukseni ja vapaa-aikani. Ja vaikka se voikin olla ikävää luettavaa jonkun mielestä minun on pakko kertoa, että pääasiassa nautin kotivuosista, vaikkakin ajoittain kotonaolo on huomattavasti vaativampaa ja rasittavampaa kuin oman työpisteen ääressä työskentely aikuisten keskellä olisi.

En ahdistunut mistään ihan varmasti. Pidin vain outona, että tämä uhrautuja perusteli valintansa hyvyyttä sillä, että se oli hyväksi lapsille.

Ap kysyi, että kaduttiko äitiä. Olisin siis odottanut että hän perustelee hyvän päätöksen itsensä kautta, ei lapsien opettajien sanomisien.

Esimerkiksi: Olen tyytyväinen kun katson lapsiani ja näen miten hienoja lapsia heistä on tullut kotiäitiyteni vuoksi.

Ei äidinkään tarvitse seurata omaa elämäänsä sivusta, vaikka lapset pitäisivätkin muutaman vuoden kotosalla. Taisi tuosta ahdistua enemmän joku muu, kenties joku toinen, joka tunnisti uhranneensa elämänsä. ;)

Itse olin 2 v kotona enkä ole uhrannut mitään, ehkä kenenkään ei pitäisi. Menetin työtilaisuuksia mutta en koe "uhrautuneeni" lapsen vuoksi. Nautin joka hetkestä.

Kuka ei uhraisi

jotain lastensa puolesta??

Ja sanoihan vastaaja, ettei kadu. Vaan koki sen elämänsä parhaaksi ajaksi.

jossa ihmiset aivopestään uskomaan, että kaiken pitää olla vain oman onnen tavoittelua, muista viis. Ja että äiti-ihmisenkin pitää huolehtia ennenkaikkea siitä, että hänellä on koko ajan kivaa ja hauskaa, koska muuten "lapset kärsivät". Niinpä epävarmat ihmiset, joilla ei ole omaa ajattelukykyä eikä kykyä miettiä muuta kuin omaa napaansa, menevät helposti mukaan tähän ajattelutapaan, että "älä vain uhraa mitään".

Mutta ihan oikeasti, jos vanhemmat eivät ole valmiita uhrautumaan lastensa vuoksi millään tavalla, kylläpähän on onnettomia lapsia ja heistä tulee onnettomia aikuisia. Lapset joutuvat sietämään vanhempiensa keskenkasvuisuutta ja joustamaan, ymmärtämään jne. silloin, kun se olisi aikuisten tehtävä. Minulla on se käsitys että tervepäinen aikuinen kestää kyllä omien mukavuuksiensa menetystä, mutta lapsi tarvitsee turvallisen vanhemman ja tarpeidensa huomioimisen.

Kuka ei uhraisi

jotain lastensa puolesta??

Ja sanoihan vastaaja, ettei kadu. Vaan koki sen elämänsä parhaaksi ajaksi.

jossa ihmiset aivopestään uskomaan, että kaiken pitää olla vain oman onnen tavoittelua, muista viis. Ja että äiti-ihmisenkin pitää huolehtia ennenkaikkea siitä, että hänellä on koko ajan kivaa ja hauskaa, koska muuten "lapset kärsivät". Niinpä epävarmat ihmiset, joilla ei ole omaa ajattelukykyä eikä kykyä miettiä muuta kuin omaa napaansa, menevät helposti mukaan tähän ajattelutapaan, että "älä vain uhraa mitään".

Mutta ihan oikeasti, jos vanhemmat eivät ole valmiita uhrautumaan lastensa vuoksi millään tavalla, kylläpähän on onnettomia lapsia ja heistä tulee onnettomia aikuisia. Lapset joutuvat sietämään vanhempiensa keskenkasvuisuutta ja joustamaan, ymmärtämään jne. silloin, kun se olisi aikuisten tehtävä. Minulla on se käsitys että tervepäinen aikuinen kestää kyllä omien mukavuuksiensa menetystä, mutta lapsi tarvitsee turvallisen vanhemman ja tarpeidensa huomioimisen.