Te jotka olitte kauan kotona lasten kanssa! Kaduttiko myöhemmin?

Olen töissä isossa kansainvälisessä pörssiyhtiössä asiantuntijatehtävissä ja työtovereihin nähden olin kauan.



Paras aika elämässäni. Mummoäiti osaa arvostaa asioita toisella tavalla kuin nuorematta kollegansa.

Minulla oli itse asiassa tosi kivaa sen 8 vuotta kotona. Meillä kului hyvin aika ja omaa elämää oli ja harrastuksia. Ei minulla ollut tylsää kotona, enkä tosiaan uhrautunut mistään. Mistä minä olisin uhrautunut? Töissä ehdin olla kyllikseni ja omia harrastuksia oli ja omaa aikaa, vaikka kotona lapsia hoisinkin päivät.

Lasten kanssa aika kului rattoisasti ja meillä oli kivaa yhdessä. Kavereita oli puistoissa ja kerhoissa sekä lapsille, että minulle. Elämä oli leppoisaa ja kivaa.

Kuka ei uhraisi

jotain lastensa puolesta??

Ja sanoihan vastaaja, ettei kadu. Vaan koki sen elämänsä parhaaksi ajaksi.

jossa ihmiset aivopestään uskomaan, että kaiken pitää olla vain oman onnen tavoittelua, muista viis. Ja että äiti-ihmisenkin pitää huolehtia ennenkaikkea siitä, että hänellä on koko ajan kivaa ja hauskaa, koska muuten "lapset kärsivät". Niinpä epävarmat ihmiset, joilla ei ole omaa ajattelukykyä eikä kykyä miettiä muuta kuin omaa napaansa, menevät helposti mukaan tähän ajattelutapaan, että "älä vain uhraa mitään".

Mutta ihan oikeasti, jos vanhemmat eivät ole valmiita uhrautumaan lastensa vuoksi millään tavalla, kylläpähän on onnettomia lapsia ja heistä tulee onnettomia aikuisia. Lapset joutuvat sietämään vanhempiensa keskenkasvuisuutta ja joustamaan, ymmärtämään jne. silloin, kun se olisi aikuisten tehtävä. Minulla on se käsitys että tervepäinen aikuinen kestää kyllä omien mukavuuksiensa menetystä, mutta lapsi tarvitsee turvallisen vanhemman ja tarpeidensa huomioimisen.

Sekö oli uhrautumista, että elin elämäni parasta aikaa? Aika erikoinen käsitys sinulla uhrautumisesta.

Ne 8 vuotta oli aikaa enemmän itselleni, koska en käynyt töissä. Oli aikaa harrastaa, mutta myös aikaa viettää lasten kanssa. Eli sain kaiken, mitä elämältä halusin noina vuosina. Rahaakin oli ihan tarpeeksi, että en siitäkään kärsinyt.

Ja se oli vielä pluspointti kaiken päälle, että nuo kotivuodet oli olleet opettajien ja opinto-ohjaajan mielestä hyväksi lapsille. Tuohan se hyvän mielen kun opettaja sanoo, että lapsista näkee, kuinka vanhemmilla on ollut aikaa heilleja opinto-ohjaaja sanoi, että parasta, mitä lapsilleen voi antaa, on lapsuus kotona ja että sen näkee näin yläasteella, millainen lapsuus on ollut. Olisi minusta kummallinen vanhempi jos sellainen ei toisi hyvää mieltä.

Mutta jos tämä on ollut uhrautumista sinun mielestä niin se on ollut sitten iloista uhrautumista. Meillä oli kivaa sen kahdeksan vuoden aikana ja ikinä elämässäni minulla ei myöskään ole ollut niin paljon aikaa itselleni kuin silloin.

En ahdistunut mistään ihan varmasti. Pidin vain outona, että tämä uhrautuja perusteli valintansa hyvyyttä sillä, että se oli hyväksi lapsille.

Ap kysyi, että kaduttiko äitiä. Olisin siis odottanut että hän perustelee hyvän päätöksen itsensä kautta, ei lapsien opettajien sanomisien.

Esimerkiksi: Olen tyytyväinen kun katson lapsiani ja näen miten hienoja lapsia heistä on tullut kotiäitiyteni vuoksi.

Ei äidinkään tarvitse seurata omaa elämäänsä sivusta, vaikka lapset pitäisivätkin muutaman vuoden kotosalla. Taisi tuosta ahdistua enemmän joku muu, kenties joku toinen, joka tunnisti uhranneensa elämänsä. ;)

Itse olin 2 v kotona enkä ole uhrannut mitään, ehkä kenenkään ei pitäisi. Menetin työtilaisuuksia mutta en koe "uhrautuneeni" lapsen vuoksi. Nautin joka hetkestä.