Miksi aina sanotaan että lapsilla pitää olla harrastuksia jotteivat notku kavereiden kanssa?

minä teen sitä mielelläni. Ihanaa antaa lapselle kahdenkeskistä aikaa. Autossa istuessa on mukava jutella ilman häiriöitä ja keskeytyksiä. Turnauksiin ja peleihin lähdetään välillä koko perheen voimin ja joskus yövytään paikalla. Viimeksi kesällä yhdistettiin turnaus ja Muumimaa.

Tulee käytyä paikoissa joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä.



Joukkuelajit kehittävät lasten sosiaalisiataitoja.

Ja leireillä on kiva harjoitella itsenäistymistä tutussa ja turvallisessa seurassa ja pitää hauskaa.

minä teen sitä mielelläni. Ihanaa antaa lapselle kahdenkeskistä aikaa. Autossa istuessa on mukava jutella ilman häiriöitä ja keskeytyksiä. Turnauksiin ja peleihin lähdetään välillä koko perheen voimin ja joskus yövytään paikalla. Viimeksi kesällä yhdistettiin turnaus ja Muumimaa.

Tulee käytyä paikoissa joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä.

Joukkuelajit kehittävät lasten sosiaalisiataitoja.

Ja leireillä on kiva harjoitella itsenäistymistä tutussa ja turvallisessa seurassa ja pitää hauskaa.

ja meno leireillä voi olla taruakin ihmeellisempää...

Meilä ei onneksi pääse Kamppiin tai Steissille, pojat (ja ajoittain myös tytöt) "notkuvat" rannalla, kavereiden pihalla tai koululla isossa porukassa.



Ja kuskaaminen on paha, koska meiltä harrastuksiin on matkaa 20 km ja pienin sisarus vasta neljä. Meidän kahdenkeskeinen aika on kotona silloin kun pienimmät menee nukkumaan, ja on rauhaa olla isoimman kanssa. Harrastusmatkat kerran viikossa ovat tappelua, kiirettä ja kiljumista. Isä on vuorotöissä, pienemmät onneksi vielä harrastavat vain kotikylällä.



ap

Koulussa liikuntaa on liian vähän. Lasten pitäisi liikkua noin tunti päivässä vähintään. Harrastaen tai vaikka pihalla, mutta siis LIIKKUA

Minä olen harrastanut nuoruudessani oikein "vakavasti", eli jo joskus 12-vuotiaana oli 5-6 x viikossa harjoitukset, yleensä 3-4 h kerrallaan. Eli ei todellakaan ollut aikaa hengailla kavereiden kanssa jouten, vaan melkein kaikki vapaa-aika meni harrastuksen parissa. Sieltä oli ne tosi hyvät kaverit, mutta kyllä koulukavereitakin oli paljon. Uskon lujasti, että harrastaminen on suojannut minua esim. alkoholin kokeilemiselta niinkin iäkkääksi kuin kuukautta vajaa 18 v. Useimmilla ainakin sellaiset kokeilut tulivat kuvioihin mukaan siinä yläasteen 8. luokan lopulla, niilläkin joista tuli ihan kunnollisia lääkäreitä ja dippa inssejä. Toki oli ihan asia erikseen sellaiset joka viikonloppujuojat - eipä niitä siihen aikaan niin ollutkaan ja niistä harvasta tuli sitten niin moniongelmaisia ettei varmaan mikään harrastus olisi käyttöä estänyt. Olin aina mukana kotibileissä yms. ja olin kaveriporukassa suosittu. Mulla vaan sattui olemaan harkat aina sitte lauantaiaamuisin kahdeksan pintaan, eli vanhemmat kävi hakemassa minut kotiin siinä kymmenen maissa ihan omasta pyynnöstäni :) uskon että nimenomaan sellainen tosi sitouttava harrastus johon on kasvanut kiinni jo ennen tiettyjen houkutusten tuloa mukaan kuvioon on merkityksellinen. Sinänsähän kavereissa ei ole mitään vikaa eikä "harrastuksettomista" mitenkään automaattisesti tule päihdeongelmaista

jollain tavalla ORGANISOIDUKSI, usein vielä kodin ulkopuoliseksi toiminnaksi. Jos kysytään, mitä lapsesi harrastavat, harva siihen mainitsee esim. lukemista tai omaehtoista soittelua, askartelua tms. Tällaisia harrastuksia ei kauheasti nykypäivänä arvosteta.

ei toki yleisetä ja sinullahan oli monta hyvää harrastusta. Tässä keskustelussa (kärjistäen) harrastus ei ole yhtäkuin jääkiekko tai taitoluistelu. Kirjoittaminen, lukeminen ja kitara ovat harrastuksia, tosin ei hengaamista kavereiden kanssa nekään.

teini-iässä mitään varsinaisia harrastuksia, mutta en todellakaan notkunut missään kylillä pahanteossa. Sen sijaan kirjoitin paljon proosaa ja runoja, luin kirjoja (nykyinen ammattinikin liittyy kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen), soittelin kitaraa ja kävin lenkkeilemässä koiran ja muutaman parhaan kaverini kanssa. On olemassa lapsia ja nuoria, joilla on vahva omaehtoinen kiinnostus, jota osaavat itsekin vaalia. Ei järjestetty harrastus aina pakollista ole, mutta vanhempien on syytä kyllä tuntea lapsensa ja tietää missä aikaansa viettävät.

ap ei siis voi yleistää, koska osa meistä asuu isoissa kaupungeissa joissa nuo hengailupaikat oikeasti suorastaan vaarallisia.

Meilä ei onneksi pääse Kamppiin tai Steissille, pojat (ja ajoittain myös tytöt) "notkuvat" rannalla, kavereiden pihalla tai koululla isossa porukassa. Ja kuskaaminen on paha, koska meiltä harrastuksiin on matkaa 20 km ja pienin sisarus vasta neljä. Meidän kahdenkeskeinen aika on kotona silloin kun pienimmät menee nukkumaan, ja on rauhaa olla isoimman kanssa. Harrastusmatkat kerran viikossa ovat tappelua, kiirettä ja kiljumista. Isä on vuorotöissä, pienemmät onneksi vielä harrastavat vain kotikylällä. ap

jollain tavalla ORGANISOIDUKSI, usein vielä kodin ulkopuoliseksi toiminnaksi. Jos kysytään, mitä lapsesi harrastavat, harva siihen mainitsee esim. lukemista tai omaehtoista soittelua, askartelua tms. Tällaisia harrastuksia ei kauheasti nykypäivänä arvosteta.

ei toki yleisetä ja sinullahan oli monta hyvää harrastusta. Tässä keskustelussa (kärjistäen) harrastus ei ole yhtäkuin jääkiekko tai taitoluistelu. Kirjoittaminen, lukeminen ja kitara ovat harrastuksia, tosin ei hengaamista kavereiden kanssa nekään.

teini-iässä mitään varsinaisia harrastuksia, mutta en todellakaan notkunut missään kylillä pahanteossa. Sen sijaan kirjoitin paljon proosaa ja runoja, luin kirjoja (nykyinen ammattinikin liittyy kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen), soittelin kitaraa ja kävin lenkkeilemässä koiran ja muutaman parhaan kaverini kanssa. On olemassa lapsia ja nuoria, joilla on vahva omaehtoinen kiinnostus, jota osaavat itsekin vaalia. Ei järjestetty harrastus aina pakollista ole, mutta vanhempien on syytä kyllä tuntea lapsensa ja tietää missä aikaansa viettävät.

jollain tavalla ORGANISOIDUKSI, usein vielä kodin ulkopuoliseksi toiminnaksi. Jos kysytään, mitä lapsesi harrastavat, harva siihen mainitsee esim. lukemista tai omaehtoista soittelua, askartelua tms. Tällaisia harrastuksia ei kauheasti nykypäivänä arvosteta.

ei toki yleisetä ja sinullahan oli monta hyvää harrastusta. Tässä keskustelussa (kärjistäen) harrastus ei ole yhtäkuin jääkiekko tai taitoluistelu. Kirjoittaminen, lukeminen ja kitara ovat harrastuksia, tosin ei hengaamista kavereiden kanssa nekään.

teini-iässä mitään varsinaisia harrastuksia, mutta en todellakaan notkunut missään kylillä pahanteossa. Sen sijaan kirjoitin paljon proosaa ja runoja, luin kirjoja (nykyinen ammattinikin liittyy kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen), soittelin kitaraa ja kävin lenkkeilemässä koiran ja muutaman parhaan kaverini kanssa. On olemassa lapsia ja nuoria, joilla on vahva omaehtoinen kiinnostus, jota osaavat itsekin vaalia. Ei järjestetty harrastus aina pakollista ole, mutta vanhempien on syytä kyllä tuntea lapsensa ja tietää missä aikaansa viettävät.

Vaihtoehdot joidenkin mielestä ovat raivoisat urheiluharrastukset kaverien kanssa ja toisaalta päämäärätön vetelehtiminen... Kotonakin voi harrastaa monenlaista.

ryyppäämisen. Tupakointia eivät aloita, mutta nuuska kuuluu kuvioihin vähän päälle 10 vuotiaina. Se on kuulemma sellainen miehuuden merkki. On saatava tömäykset päälle nopeaa ettanilla.

kavereiden kanssa notkumista. eikä kaikesta voi syyttää kaveripiiriä. ei ketään kait ole pakotettu juomaan tai polttamaan. se on oma valinta, oli sitten yksin tai joukossa.

jos niillä tarkoitetaan maksullisia, tiettyyn aikaan tietyssä paikassa tietyllä porukalla harrastettavia juttuja. En silti notkunut kaupungilla, polttanut tms. Sellainen ei vaan kiinnostanut, pidin polttamista ja kännäämistä tyhmänä. Lapsissa ja nuorissakin kun on eroja.

Minä laitoin tuolla yhteen ketjuun juurikin että harrastuksia PITÄÄ olla lapsilla ettei olla kartsalla.

Pitääkö tämä jotenkin perustella enemmän? Eikö tuo ole selvää?

Olen ollut lapsena tilanteessa ettei ollut harrastuksia: vanhemmat ei maksanut niitä eikä mitään yhteistä tehty, joten roikuin kaupungilla. Enkä tahdo sitä samaa lapsilleni.

Olisin pitänyt mielekkäämpänä harrastuksia ja olen iloinen että lapseni tykkää harrastaa. Ei se ESTÄ olemasta kavereitten kanssa mutta on todella hyvä että lapsi menee harrastamaan!

Itse poltin tupakkaa 12- vuotiaasta lähtien ja samaa teki muutkin kaverit. Salaa sitä tietysti tehtiin!

Kun taas koulussa ne jotka harrasti liikuntaa ei polttanut tupakkaa, osa pojista jotka jääkiekkoili käytti nuuskaa mutta kyllä sen eron huomasi tupakoinnin ja harrastuksien välillä.

Neitsyys meni sellaisella reissulla ja alko maistui.

Itse en luota juuri tämän takia siihen, ettei pikkumussukat urheilullisina muka tekisi mitään:)

Lentopalloilija 9v-16v

minä teen sitä mielelläni. Ihanaa antaa lapselle kahdenkeskistä aikaa. Autossa istuessa on mukava jutella ilman häiriöitä ja keskeytyksiä. Turnauksiin ja peleihin lähdetään välillä koko perheen voimin ja joskus yövytään paikalla. Viimeksi kesällä yhdistettiin turnaus ja Muumimaa.

Tulee käytyä paikoissa joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä.

Joukkuelajit kehittävät lasten sosiaalisiataitoja.

Ja leireillä on kiva harjoitella itsenäistymistä tutussa ja turvallisessa seurassa ja pitää hauskaa.

ja meno leireillä voi olla taruakin ihmeellisempää...

ryyppäämisen. Tupakointia eivät aloita, mutta nuuska kuuluu kuvioihin vähän päälle 10 vuotiaina. Se on kuulemma sellainen miehuuden merkki. On saatava tömäykset päälle nopeaa ettanilla.

kavereiden kanssa notkumista. eikä kaikesta voi syyttää kaveripiiriä. ei ketään kait ole pakotettu juomaan tai polttamaan. se on oma valinta, oli sitten yksin tai joukossa.

nuuska pieni pahe verrattuna näpistelyihin, väkivaltaan ja huumeisiin, jota steissillä on...

Meillä lapsi harrastaa musiikkia on bändissä ja sopivasti kokeilee rajojaan kuten kaikki, mutta ei hengaile mieron teillä

Toki kaikki tekevät kokeilunsa, mutta menevätkö överiksi, siinä se. Meneekö esim. rikosten puolelle, jääkö koulu huonon seuran takia.

Neitsyys yleensä kumminkin jossain vaiheessa menee ;) miksei leirillä.

Neitsyys meni sellaisella reissulla ja alko maistui. Itse en luota juuri tämän takia siihen, ettei pikkumussukat urheilullisina muka tekisi mitään:) Lentopalloilija 9v-16v

minä teen sitä mielelläni. Ihanaa antaa lapselle kahdenkeskistä aikaa. Autossa istuessa on mukava jutella ilman häiriöitä ja keskeytyksiä. Turnauksiin ja peleihin lähdetään välillä koko perheen voimin ja joskus yövytään paikalla. Viimeksi kesällä yhdistettiin turnaus ja Muumimaa. Tulee käytyä paikoissa joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä. Joukkuelajit kehittävät lasten sosiaalisiataitoja. Ja leireillä on kiva harjoitella itsenäistymistä tutussa ja turvallisessa seurassa ja pitää hauskaa.

ja meno leireillä voi olla taruakin ihmeellisempää...

Tuttujen jääkiekkoa pelaavat pojat ovat nuorimpina aloittaneet ryyppäämisen. Tupakointia eivät aloita, mutta nuuska kuuluu kuvioihin vähän päälle 10 vuotiaina. Se on kuulemma sellainen miehuuden merkki. On saatava tömäykset päälle nopeaa ettanilla.

kavereiden kanssa notkumista. eikä kaikesta voi syyttää kaveripiiriä. ei ketään kait ole pakotettu juomaan tai polttamaan. se on oma valinta, oli sitten yksin tai joukossa.

Jos tätä ns. "yleistä mielipidettä" kuuntelisi, lapset pitäisi pitää kotioloissa tokaluokkaan saakka ja sitten saisi varovasti harrastella jotakin kerran viikossa, kolmannella luokalla ehkä kaksi...

Meillä on paljon harrastavia ja kilpailevia lapsia, ja suoraan sanottuna olen todella kyllästynyt muiden päivittelyihin ja kauhisteluihin. En vapaaehtoisesti kerro edes kysyttäessä, kuinka monta kertaa tyttömme käy harjoituksissa tai poikamme lenkkeilee vielä ohjattujen treenien lisäksikin omasta aloitteestaan.

Ne ihmiset, joille riittää kotona istuskelu, eivät voi mitenkään ymmärtää lasta, jonka suurin ilo on päästä kilpailemaan ja kehittymään lajissaan. Silti neuvoja satelee tympiintymiseen asti.

Jokainen pitäköön omat lapsensa kotipiirissä jos kokee sen parhaaksi. Mutta antakaa myös motivoituneille ja lahjakkaille harjoittelurauha ilman turhia päivittelyjä ja kauhisteluja!

Minulle on ihan sama, tuleeko lapsistamme menestyneitä urheilijoita vai ei. Heille itselleen se ei tällä hetkellä ole ihan sama, mutta urheilijan elämään kuuluu myös pettymyksiä ja siihenkin on varauduttava, että jossain vaiheessa seinä nousee vastaan. Siihen asti kuitenkin annetaan lapsen tehdä itselleen tärkeää juttua niin paljon kuin rahkeet riittävät.

Joskus mietin, miten sama ihminen saattaa olympialaisia telkkarista katsoessaan ihmetellä, miten huonosti suomalaiset pärjäävät, ja seuraavassa hengenvedossa ihmetellä, miksi ihmeessä lapsemme harjoittelevat niin paljon. En ole vielä kertaakaan kysynyt, mutta joskus varmaan vielä kysyn, että luuletko että tuo maailmanmestari aloitti treenaamisen vasta 9-vuotiaana kerran viikossa...

Minusta 4 kertaa viikossa on liikaa. -- Minusta alle kouluikäisen ei tulisi harrastaa vielä mitään ja ekallakin vielä voisi sopeutua koulumaailmaan. -- Aika vähille jää perheen yhteinen aika sekä muutenkin vapaa-aika.