Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mun sisarusten käytös on kyllä ihan käsittämätöntä!

Vierailija
12.10.2011 |

Meitä on neljä sisarusta, isä ja äiti ovat eronneet ja äiti on niin sairas että tarvitsee jatkuvaa huolenpitoa. Minä olen toiminut äitini omaishoitajana kolme vuotta, mikä on tarkoittanut käytännössä sitä että olen joka päivä käynyt äidin luona, hoitanut kauppa-asiat, apteekkikäynnit, lääkäriin kuskaukset jne. Sen lisäksi olen vielä yrittänyt järjestää äidille vähän virikettäkin, hakenut meille, vienyt kävelylle jne,

Minulla on omakin perhe jolta tämä aika on tietysti ollut pois.

Kaikki sisarukseni asuvat samassa kaupungissa ja ovat siinä mielessä ihan samanlaisessa elämäntilanteessa kuin minäkin että äidin hoitaminen tai jonnekin vieminen ei olisi heille yhtään sen hankalampaa kuin minullekaan.

Kukaan sisaruksistani ei kuitenkaan ole auttanut yhtään, käyvät äidin luona ehkä kerran kuussa ja silloinkin äiti vaan hätäilee että minun pitäisi hakea kaupasta tarjottavaa heille. Viime kesänä halusin lähteä perheeni kanssa viikoksi lomailemaan mutta kukaan sisaruksistani ei millään voinut sitä yhtä viikkoa äitiä hoitaa. Kaksi päivää per nenä olisi jäänyt jokaiselle mutta ei vaan piti palkata ulkopuolinen hoitaja koska äitikään ei halua mennä lomapaikalle hoitolaitokseen. Samasta syystä en ole voinut pitää yhtään omaishoitajan lomapäivää..

No nyt minä koen olevani niin uupunut että en vaan jaksa hoitaa äitiä, ehdotin taas että jos jaetaan vuorot, viikko jokaiselle mutta eivät ehdi eivätkä pysty. Laitoin sitten äidille hakemuksen palvelutaloon ja mikä on lopputulos,

äiti itkee kohtaloaan ja sisarukset soittelevat vihaisena miten MINÄ olen voinut tehdä äidille näin.

Kertokaa oi viisaat av-laiset miten pystyn ikinä enää kohtaamaan idiootteja omanapaisia sisaruksia mottaamatta naamaan tervehdykseksi.

Kommentit (71)

Vierailija
1/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ettäs kehtaattekin syyllistää ap:ta siitä, että hän on halunnut hoitaa äitiään! Ja nyt, kun hän ei enää jaksa, syyllistätte häntä siitä, että hänen sisaruksensa ovat tolvanoita. Tosi mahtavasti käännetty tilanne, onnittelen! Sanotte, että ap:n olisi pitänyt määritellä omat rajansa, ja nyt kun hän on juuri tehnyt sen, se tuskin mainitaan vaan vaahdotaan siitä, kuinka ap yrittää tekeytyä marttyyriksi, vaikka juuri sitä ap ei halua olla! Kenessäkään muussa ei ole mitään vikaa (esimerkiksi sisaruksissa, jotka ovat vihaisia rajojen vetämisestä), ainoastaan ap:ssa. Just joo...

Vierailija
2/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaan ruikuttaa. Kunpa ap:n mies tajuaisi panna ap:n seinää vasten ja valitsemaan!



Miksi niiden muiden sisarusten pitäisi nyt ruveta passaamaan sitä äitiä ap:n laatimien sääntöjen puitteissa?



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja hän kyllä sai myötätuntoisia vastauksia nimenomaan siihen, että aivan täysin kohtuuttomia ovat ne, jotka häntä nyt yrittävät syyllistää ja vihaisina sanovat ettei äitiä muka saisi palvelutaloonkaan tai muuhun sellaiseen laittaa. Sinnehän noin autettava ihminen nyt kertakaikkiaan vaan kuuluu, mikäli hän ei enää omatoimisesti omassa kodissaan pärjää ja jollei kukaan sukulainen halua tai pysty hänen omaishoitajakseen alkamaan! Ja jollei hän kelpuuta maksettua ammattiapuakaan kotiinsa tilattuna. Siihen hommaan ei voi ketään sukulaista pakottaa eikä syyllistäen manipuloida suostumaan. Joten antaisi niiden nyt vaan tyhmyyksissään turhaan räksyttää ja tekisi silti sen mikä on tehtävä: mummo joidenkin kunnollisten hoivapalveluiden piiriin tavalla tai toisella. Eihän tuota voi jatkaa, tai voi, tuollaisena valittavana marttyyrina näköjään voi, mutta ap on sitten kohta itse se hoidokki tavalla tai toisella, kun väsyy lopullisesti.



Joten ihan asiaahan tässä ketjussa on. Kyllä tässä juurikin on kyse rajoista ja niiden oikeutetusta vetämisestä. Jokainen vetää ne omansa, ja sitä kutsutaan ihan terveeksi jämäkkyydeksikin. Siinä onkin ajattelemisen aihetta monille mukakilteille marttyyreille ja tuollaisille mukahyville ihmisille ja toisaalta niille, jotka tykkäävät pyörittää muita ihan mielensä mukaan muunmuassa toisten mistälie traumoista syntyneitä syyllisyydentuntoja hyödyntäen! Pitäisikö ihmisten lakkauttaa omat elämänsä, perhe-elämänsä, työelämänsä, elämään ilon pilkahduksia tuovat harrastuksensa, jättää ansaitut lomatkin viettämättä jopa vuosikymmeniksi, yhden hoivaa vaativan aikuisen ihmisen aivan täysin itsekkäiden ja mahdottomien vaatimusten vuoksi? Ei. Ja ihan vapaasti saatte pitää minua nyt sitten itsekkäänä jos siltä tuntuu. Tiedän etten sitä oikeasti ole.

Vierailija
4/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isosiskoni hän saa juoksemaan ja kipittämään, minua ei.



Rasittavinta on sitten se, että tuohan periytyy. Nyt minun pikkusiskoni, nelikymppinen terve sinkku, on ruvennut syyllistämään minua siitä, että hän on niin yksinäinen.



Ihan äitini äänellä selittää pokkana, kuinka hänet muka pitää ottaa meidän perheen mökille kesälomalle, kuinka minun lasteni pitää juosta häntä piristämässä jne.



Eikä hän näe kuviossa mitään kummallista! Siis ihan terve ja nuori ihminen heittäytyy pokkana lastiksi. Toissa kesänä tuli vain tekstari, että "Lomani alkoi. Mitäs tehdään?" Ja sitten että "Milloin hän sinne mökille tuleekaan?" Mökki on ihan meidän itsemme hankkima, ei mikään suvun jakamaton perintömökki.



Nuo kuviot pitää osata nähdä ja nuo ketjut pitää katkaista! TUO EI OLE TERVETTÄ!

Vierailija
5/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

37, heh, just eli rahaa ja tavaraa ahnehdit itsekin!



Mitään ei ollut, mummo asui yksiössä vanhojen vähien tavaroidensa kanssa. Sormukset olin saanut jo aikaisemmin mummolta valmistujaislahjana.



Kuten sanoin, palstalla moni lukee asioita kuin piru raamattua, olet hyvä esimerkki siitä:)

Vierailija
6/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

saa ilmeisesti enää olla toisesta ihmisestä välittävä ja toisen vuoksi hyviä asioita tekevä ihminen.

Väärin on se, että ihmistä joka on ystävällinen, käytetään hyväksi!

Välillä itse huomaa aivan liian myöhään tämän hyväksikäyttökuvion. Silloin on taas myöhäistä avata suunsa, koska vastaukset ovat juuri täällä käytyjen keskustelujen kaltaisia. Leimataan marttyriksi / vaikeaksi ihmiseksi.

Tämä maailma on, kiitos teidän kaltaistenne, menossa minä, mulle kaikki -tyyppiseksi.

Kukapa meistä ei haluaisi, että meistä välitetään vanhana. Ilman että asustetaan kimpassa muiden, ennen tuntemattomien vanhusten kanssa ja vieraat ihmiset huolehtii. Ne lapset, joita itse on yrittänyt rakkaudella kasvattaa ja huolehtia, eivät voisi vähääkään välittää!

Tietysti te, jotka annatte tätä esimerkkiä omille lapsillenne, saatte sen kaiken takaisin jossain vaiheessa.

Kiitos teille, jotka välitätte omista vanhemmistanne!!! Te olette ansainneet ne arvokkaat viimeiset hetket omien rakkaidenne kanssa, jotka saatte kun omistanne huolehditte, vaikka raskasta olisikin.

Sulle ap, olet tehnyt tarpeeksi, nyt on muiden vuoro auttaa. Älä kuuntele yhtään ainoaa sanaa, missä sut leimataan marttyyriksi tai vaikeaksi! Vaadi myös muita auttamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä eivät auttaneet. Eivät edes viikon loman verran. En näe tässä marttyyria, koska ap on järjestänyt äidilleen laitospaikan. Sen sijaan näen sisarukset epäreiluina ja törkeinä, koska kehtaavat valittaa siitä, vaikka itse eivät ole omaa osuuttaan hoitaneet lainkaan.



Ap siis on koko ajan pyrkinyt toimimaan voimavarojensa ja omantuntonsa mukaan. Ehkä tilanne olisi toinen, jos sisarukset olisivat tarjonneet ap:lle kohtuullisesti lomaviikkoja (neljä vuodessa kai olisi sellainen normaali) ja joskus käydessään syöttäisivät ja ruokkisivat sen äidin ja toisivat omat tuomisensa eivätkä vain kyläilisi kuin vieraamman luona ja jättäisi kaikkea hoitotyötä ap:lle.



Minusta tuosta saa olla katkera. On hienoa, että ap avautuu asiasta. Marttyyri kärsii ja valittaa selän takana mutta ei koskaan toimi eikä tee uudistuksia tai päätöksiä. Ap on tehnyt päätöksiä mutta sisarukset vain syyllistävät eivätkä osaa katsoa peiliin.



Nyt neuvo ap:lle: älä suostu syylliseksi. Sanele suoraan, miten luvattiin auttaa ja miten et viikkoa lomaa edes saanut ja miten eivät koskaan käy äidin puolesta kaupassa tai varmistamassa jonakin viikonloppuna ap:n puolesta tilannetta. Kerro, että kolme vuotta riittää sinun osuudeksi ja nyt joku toinen voi kokeilla, kuinka kivaa on 300 eurolla kuussa toimia omaishoitajana. Ketään ei voi velvoittaa jatkamaan omaishoitajana, vaikka joskus näin olisi luvannutkin, koska homma on yksinkertaisesti tosi raskasta ilman apua.



Tärkeintä on se, että et suostu sisarustesi syntipukiksi, joka on vienyt rahat ja tavaroita ja ties mitä. Sano suoraan. Älä kursaile. Nosta kissa pöydälle ja tokaise, mitä heistä ajattelet. Niinhän hekin tekevät sinulle. Marttyyriksi tullaan, kun ei suuta puhuta koskaan puhtaaksi. Puhu nyt ja näytä lapsillesi ja äidillesi, että sylkikupiksi ei kannata suostua.

Vierailija
8/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja jos on omia lapsia, kyllä ne lapset tulee ensin.



Välittävä hyvä vanhempi huolehtii siitä, että ei jää taakaksi vanhana! Ja kai ne muutkin lapset sinne kirmaisi, jos se mummo niin ihana olisi!



Kyllä hyvistä äideistä kannetaan huolta. Yleensä kannattaa katsoa peiliin, jos ei lapsia kuulu, eikä näy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

se syy noiden sisarusten vähäiseen intoon on nimenomaan siinä äidissä itsessään. Niinhän sinä juuri kirjoitat! Että jos joku ei välitä, ei hänestäkään välitetä...



Yritä nyt ees päättää, että onko tää mummo konna vai "oma rakas".

Vierailija
10/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Arvaan, että olet vanhin lapsi.

paitsi, että 3 vanhempaa sisarustani kitisevät aina, että teen kaiken väärin ja äitini haukkuu selän takana, että en ole passannut tarpeeksi. Oikeasti kuskaan häntä ja siivoan ja keksin virikkeitä ja vien ja tuon ja haen jne..

Mutta haukut saan vain palkaksi kaikilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

noista kuvioista, mutta jos on mahdollista päästä johonkin palvelukotiin, niin miksei? Jos sisarukset vastustavat, sano, etteivät hekään pitäneet sopimusta siitä, kuinka auttavat äitiä. Itse olen sitä mieltä, että toisista ihmisistä on lupa välittää, mutta jos esim. äitinsä hoitamiseen täysin väsyy, on pakko etsiä muu vaihtoehto ja teillä se ilmeisesti on jokin palvelukoti. Muuten todellakin muutut marttyyriksi tai saat burn outin. Ja se ei hyödytä ketään.



Olen sivusta seurannut samantyyppistä kuviota, jossa mummo juoksutti miniänsä paikalle keittämään kahvia, kun toisen lapsen perhe saapui paikalle :( Mutta on se toisista huolehtiminen miten arvokasta hyvänsä, kyllä tuollaisessa tilanteessa on vaan pakko voida sanoa jo vastaan.

Vierailija
12/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä anoppi on aina suosinut näitä tyttöjä. Minä pidin ilmaista Helsingin-hotellia heille vuosikaudet ja aina oltiin toisen luokan kansalaisia.



Yhtenäkin jouluna anoppi tilasi tyttärelleen naisten lehden vuosikerran - minä sain joululahjaksi sen tilaajalahjaksi tulleen ilmaisen kalenterin. Siihen oli merkitty kaikki anopin 7 sisarusta lapsineen ja lapsenlapsineen, toisen nimen nimipäivineen, syntymäpäivineen jne. jotta paremmin muistaisin toimittaa lahjoja. Minun syntymävuottanikaan ei anoppi itse tiennyt, eikä koskaan kysynyt. Häihimme tulivat niin, että toivat häthätää pienen lahjan ja suuntasivat sitten Stockmanille ostamaan tyttärelle vauvanvaatteita - ja koko häät jauhettiin sukulaistytön häitä, jotka olivat niiiiiin paljon komeammat.



No nyt se anoppi kökkii sitten yksinään vanhana, eikä tasan tehdä tikkua ristiin häneen eteensä. Tehkööt ne tyttäret! Pitkäaikaistyöttöminä joutavat juoksemaan. Siinähän samalla voivat sitten inventoida perinnön ja tapella siitä keskenänsä. Meitä ei kiinnosta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isosiskoni hän saa juoksemaan ja kipittämään, minua ei. Rasittavinta on sitten se, että tuohan periytyy. Nyt minun pikkusiskoni, nelikymppinen terve sinkku, on ruvennut syyllistämään minua siitä, että hän on niin yksinäinen. Ihan äitini äänellä selittää pokkana, kuinka hänet muka pitää ottaa meidän perheen mökille kesälomalle, kuinka minun lasteni pitää juosta häntä piristämässä jne. Eikä hän näe kuviossa mitään kummallista! Siis ihan terve ja nuori ihminen heittäytyy pokkana lastiksi. Toissa kesänä tuli vain tekstari, että "Lomani alkoi. Mitäs tehdään?" Ja sitten että "Milloin hän sinne mökille tuleekaan?" Mökki on ihan meidän itsemme hankkima, ei mikään suvun jakamaton perintömökki. Nuo kuviot pitää osata nähdä ja nuo ketjut pitää katkaista! TUO EI OLE TERVETTÄ!


Sun oma siskosi sanoo sulle suoraan, että hän on yksinäinen. Etkö sinäkin olisi, jos olisit nelikymppisenä vielä perheetön!

Ja miten sinä autat siskoasi yksinäisyydessään? Haukut selän takana ja jätät sinäkin yksin. Miksi vihaat siskoasi noin?

Vierailija
14/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja minä en ole sen oman siskoni onnen seppä. Ihan itse se pitää ottaa elämän ohjat käsiinsä! Haloo!



Terve, nuori ihminen. Miksei hän mene? Tee? Miksi pitäisi tehdä kaikki hänen puolestaan? Missä se minun elämäni on??



Tökeröintä mitä voi tehdä on alkaa kannatella tuollaista - ja panna vielä perinnöksi lapsilleen!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi niiden muiden sisarusten pitäisi nyt ruveta passaamaan sitä äitiä ap:n laatimien sääntöjen puitteissa?


Olisiko siksi, että eivät halua äitiään palvelutaloon. Ja jos eivät halua äitiä sinne, niin silloin on passattava kotona. Ap:n sääntöjen puitteissa passaamista ap ei kyllä missään vaatinut.

Sisarusten on aika päättää mitä he haluavat: hoitaa oman osuutensa hoitamisesta vai laittaa äidin palvelutaloon. Ilmaisia lounaita kun ei ole.

Vierailija
16/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on hakeutunut sinun ja perheesi seuraan. Mutta sun mielestä siskosi pitäisi mennä vaan jonnekin muualle, kunhan ei sunun elämääsi häiritse, lähimmän sukulaisensa. Sillä sullahan menisi koko elämä, jos joskus viettäisit siskosi kanssa muutaman tunnin ja toisella kertaa vaikka koko päivän! Aivan kamalaa, sun elämä pilalla.

Kysyt miksei sisko mene ja miksei tee. Ja kun menee ja tekee, niin sinä katsot oikeudeksesi torpedoida ne yritykset ja vielä laittaa syyn siskon niskoille.

Ja minä en ole sen oman siskoni onnen seppä. Ihan itse se pitää ottaa elämän ohjat käsiinsä! Haloo! Terve, nuori ihminen. Miksei hän mene? Tee? Miksi pitäisi tehdä kaikki hänen puolestaan? Missä se minun elämäni on?? Tökeröintä mitä voi tehdä on alkaa kannatella tuollaista - ja panna vielä perinnöksi lapsilleen!

Vierailija
17/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehdä sitä ap:n sääntöjen mukaan.



Ap olisi voinut neuvotella tilanteesta ennen kuin JÄLLEEN KERRAN omavaltaisesti varaili vanhainkotipaikkoja.

Vierailija
18/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ottamista, että ripustautuu toisen niskaan ja kysyy, mitä hänelle on järjestetty.



Päivää, sinun on pakko olla provo!



Kyse ei ollut _nytkään_ mistään tunnista tai päivästä vaan viikoista! Hänellä alkoi viiden viikon kesäloma ja minun olisi pitänyt toimia ohjelmatoimistona, kyytiä, ruokkia ja majoittaa ilmaiseksi jne.

Vierailija
19/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta järkevin ratkaisu olisi tosiaan hommata se paikka palvelutalosta äidillenne. Ajan mittaan hän ehkä itsekin huomaa, ettei se ole huono vaihhtoehto. Aikuisilla lapsilla ei ole kokoaikaista hoitovelvollisuutta vanhemmistaan, ja harvalla sellaiseen oikeasti mahdollisuuttakaan ilman, että oma perhe ja lapset kärsivät. Jos äitinne asuisi palvelutalossa, voisitte kukin käydä häntä siellä katsomassa ja viihdyttämässä, ja ammattilaiset hoitaisivat pesut, ruoan, siivouksen, lääkkeet yms.

Vierailija
20/71 |
13.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tehdä sitä ap:n sääntöjen mukaan. Ap olisi voinut neuvotella tilanteesta ennen kuin JÄLLEEN KERRAN omavaltaisesti varaili vanhainkotipaikkoja.


Sä taidat olla juuri niitä omaisia, jotka ei oo valmiita laittamaan rikkaa ristiin, mutta silti katsovat oikeudekseen päättää ja määrätä muiden tekemisistä.

Ap on neuvotellut monet kerrat, milloin vapaapäivien, milloin viikon lomien vuoksi. Ja tulos on aina ollut se, että kukaan muu ei ole valmis tekemään mitään. Mutta jos tää palvelutalopaikan varaaminen oli nyt se juttu, joka saa sisarusten osallistumishalun heräämään, niin hyvä niin! Mitään peruuttamatontahan ei vielä ole tapahtunut. Tuollaisen paikan voi aina peruuttaa, jos käy ilmi, ettei sitä tarvitakaan!

Mutta se sijaan, että kukaan olisi valmis oikeasti peruuttamaan sitä varattua paikkaa, niin nyt halutaan kuitenkin vain syyllistää ap:tä liiallisesta omavaltaisuudesta. Eikö niin. Ja lopputulos on se, että äiti laitetaan palvelutaloon ja se paikan saaminen on ihan ap:n ansiota sekin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kolme