Mä en jaksa lässytystä ja aikuisten "hassuttelua" ja tutustumisleikkejä!!!

oikein uskoa että tämä on totta?



Minusta tuo kuulostaa hauskalta! Oon varmaan kyllä ihan outo, mutta joo, kyllä kiitos mielellään lähtisin hassuttelemaan. Vaikka ilman koko perjantain vapaatakin.



Kunhan vain ei tarvitse lähteä saunomaan työkavereiden ja pomon kanssa. Se ahdistaa.



t. kympin tyttö

Relaa vähän. Itse mielelläni härvelöisin torstai-illat jos perjantait olisi sitten vapaita. Oikeesti tekee hyvää yhteisälle jakaa tuntemuksiaan ja tehdä muutakin duunia.

Relaa vähän. Itse mielelläni härvelöisin torstai-illat jos perjantait olisi sitten vapaita. Oikeesti tekee hyvää yhteisälle jakaa tuntemuksiaan ja tehdä muutakin duunia.

Minä en halua heittäytyä. Voisin ihan vaan vaikka keskustella viinilasillisen ja takkatulen ääressä vaikka kuinka kipeistä asioista ja työpaikan ongelmista. Pupuilu ei auta siinä yhtään.

ap

Siis miettikää, mihin roskaan tällasissa jutuissa haaskataan rahaa ja työaikaa!!!



Aikuisten oikeesti.

Siis miettikää, mihin roskaan tällasissa jutuissa haaskataan rahaa ja työaikaa!!!

Aikuisten oikeesti.

aivan mielettömän hienoksi murto-osalla tästä rahasta. Ja ilman nöyryytystä. Voisin jopa tehdä sen ihan siitä ilosta, että töissä olisi tosi hyvä ilmapiiri (vaikkei nytkään mikään huono ole!) jatkossa.

ap

Ihan kun jostain Kummelista.

Olisit alkanut nylkyttämään pomoasi ja huutanut että tämä pikku pupu tahtoo vaan pupuilla

ois aivan kamalaa! Mä olen aikoinani ollut sellaisella ongelmanratkaisu-ja tehtäväradalla josta joku muukin jo aiemmin mainitsi ja se olikin ihan kivaa. Mutta tuollainen "pupuilu" ym, OMG!

tälläisiä juttuja. Mutta kuka ihmeessä näitä ostaa firmoihin?!? En kestä näitä hassuttelukursseja, mutten myöskään kestä "vakavien" pukukonsulttien vetämiä tyhjiä jargon- päiviä.



Miksei voi joko ostaa ihan kunnollista viestintä/konfliktinratkaisukoultusta, jos esim. työpaikkahengessä parantamista. Tai ostaa kunnolliselta työnohjaajalta ohjaustunteja, joissa voisi juuri oikeasti purkaa työpaikan oikeita ongelmia.



Tai sitten vaan päättää, että ok, nyt satsataan kuukausi yhteiseen tekemiseen ja mennään vaikka kokkikurssille koko poppoo. Siinä joutuisi tekemään ryhmätyötä työpaikan kaavoja rikkoen ja sais ainakin jotain kunnon syötävää.



Ehdottaisin ap:lle, että pidä oppimispäiväkirjaa kurssin ajan ja pistä updeittejä tänne meille :)!

oikein uskoa että tämä on totta?

Minusta tuo kuulostaa hauskalta! Oon varmaan kyllä ihan outo, mutta joo, kyllä kiitos mielellään lähtisin hassuttelemaan. Vaikka ilman koko perjantain vapaatakin.

Kunhan vain ei tarvitse lähteä saunomaan työkavereiden ja pomon kanssa. Se ahdistaa.

t. kympin tyttö

Kyllä vain. Ilmoitapa työyhteisösi tällaiselle kurssille. Etpä enää olisi niin innoissasi. Trust me.

ohis

toi joku psykologian opiskelijan gradun tutkimusosa... Testataan, mitä kaikkea ihmiset saadaan tekemään.



Ei vaan, uskon täysin ja inhoaisin. Lähihoitajaopiskelijana jouduttiin kaksi kurssia leikkimään ja laulamaan yhdessä kaikkia lasten leikkejä ("Nyt ollaan junanvaunuja!"). Loppupalautteeseen kirjoitin, että inhoan, kun aikuisten pitää pitää mukakivaa. Sain huonon numeron taatusti asenteeni takia, vaikka muutoin tein kaikki idioottitehtävät.



Päiväkotiharjoittelussa kyllä käytin oppimaani lasten kanssa, koska hei: siellä leikin LASTEN KANSSA!! Se oli siis jopa mukavaa ja aivan eri asia.

Mutta mä vissiin olen vähän tosikko.



Onneksi meillä ei ole mitään tällaisiä juttuja. Itse henk. koht. olisin mieluummin sen perjantain töissä kuin leikkimässä to-iltana työpäivän päälle.

ja mä nauran täällä kippurassa:D



Mä tavallaan ymmärrän tuollaisten juttujen idean, olen niitä joskus tehnyt itsekin harrastukseen liittyen. Ja silloin pidin niistä oikeasti ja ne olivat aidosti vapauttavia.



Mutta kuulostaa ihan kammottavalta teettää tuollaista työpaikalla, jossa ihmisillä ei ole samaa vapautta päättää onko tämä heidän juttunsa ja ennen kaikkea haluavatko he tehdä näitä juttuja näiden ihmisten kanssa. Eivät ne kaikille sovi, eivätkä ennen kaikkea kaikkiin porukoihin ja tilanteisiin.



Pupuna hyppiminen vastentahtoisesti muiden vastentahtoisten työkavereiden kanssa on jo lähinnä kammottavaa. Eivät nuo näin toimi, ei ei.



Tuollaiset jutut voivat toimia todella hyvinkin, mutta vaatii ehdottomasti, että osallistujat suhtautuvat niihin edes jokseenkin neutraalisti ja ovat ryhmässä, jossa voivat kokea tekevänsä jotain tuollaista.



Pitää ymmärtää, että tuo ei sovi kaikille ja moni haluaa pitää työympäristössä määrätyn työroolin, ja on lähinnä tuskallista tehdä itsestään idioottia, samalla, kun haluaa pitää roolistaan kiinni. Ihmisillä pitää olla oikeus pitää kiinni omasta roolistaan, sitä ei saa väkisin repiä auki. Sitä voidaan rohkaista avaamaan, mutta pakottaminen on ahdistavaa.



t. eräs paljonkin hölmöjä leikkejä joskus leikkinyt

Mä haluaisin tietää, että mitä IHAN OIKEASTI niiden ihmisten päässä liikkuu, jotka noita kursseja vetävät? Pitävätkö osallistujia ihan idiootteina? Mistä tuo villitys johtuu, että aikuisten pitäisi saada jotakin kehittävää irti lastenleikeistä? Itse inhosin lapsenakin noita mukahauskoja leikkejä, puhumattakaan nyt aikuisena...

Mutta humorististahan tämä on teoriassa, ihan älytöntä :D Luulisi että tuollaista olisi vaan jossain sketseissä eikä oikeassa elämässä. Mistä maailmasta nuo kurssittajat oikein tulevat?

hän usein kertoo naureskellen, kuinka taas on kusetettu laumaa ihmisiä (virkamiehiä).

Mä haluaisin tietää, että mitä IHAN OIKEASTI niiden ihmisten päässä liikkuu, jotka noita kursseja vetävät? Pitävätkö osallistujia ihan idiootteina? Mistä tuo villitys johtuu, että aikuisten pitäisi saada jotakin kehittävää irti lastenleikeistä? Itse inhosin lapsenakin noita mukahauskoja leikkejä, puhumattakaan nyt aikuisena...

Mutta humorististahan tämä on teoriassa, ihan älytöntä :D Luulisi että tuollaista olisi vaan jossain sketseissä eikä oikeassa elämässä. Mistä maailmasta nuo kurssittajat oikein tulevat?

hän usein kertoo naureskellen, kuinka taas on kusetettu laumaa ihmisiä (virkamiehiä).

Heh, niinpä niin. Jotenkin tuntuu että monetkaan näistä leikittäjistä eivät itse alentuisi leikkimään samaan. Eikö tuota voi melkein jo pitää henkisen kidutuksen muotona, pakottaa vastentahtoisia ihmisiä esittämään jotain tiputanssia muiden katsoessa vierestä.

Tässä maailmassa on kyllä niin paljon parannettavaa...

Nyt voisikin taas nostaa tämän ja alkaa orientoitua kanidiscon pohtimiseen:)

Vaikken olekaan tässä ketjussa mainittujen työhyvinvointi-/työnohjauspiirien vetäjä, teen paljolti samankaltaista työtä.



Leikkien tarkoitus on saattaa osallistujat prosessiin; käynnistää heissä jotain.



Useimpien kohdalla menetelmät toimivat vapauttavasti. Varsinainen tarkoitus voi olla lämmittely, jotta sen painavamman asian saisi sanotuksi ja viestityksi astetta helpommin. Ilman muuta joukossa on aina myös hitaasti lämpiäviä tai metodeihin skeptisesti tai muuten kriittisesti ja jopa torjuvasti suhtautuvia. Tämä kuuluu asiaan.



Henkilö, joka ei kestä ko. toimintaa ja siitä ahdistuu tai jopa suivaantuu, kiinnittää asiaan täysin ymmärrettävästi enemmän huomiota kuin muut. Jopa ikään kuin jumittuu.



Osa heistä ei tietenkään nytkähdä prosessissaan eteenpäin, vaan toistaa ajattelu- ja käyttäytymismallia, jonka on tuonut vastaavissa tilanteissa esiin aiemmin ja jota tulee vastakin jatkamaan.



Osa lukkiutuneista ihmisistä jää kuitenkin miettimään käyttäytymistään. Kun alkukauhistus on mennyt ohi, he saattavat kiinnostua reaktionsa syistä. Mitä he tarkalleen ottaen torjuvat tai pelkäävät? Voisivatko he kokeilla seuraavassa tilanteessa ottaa vähän kevyemmin ihan vain testatakseen, mitä tapahtuu?



Tällaiset ihmiset suhtautuvat myönteisesti omaan kehittymiseensä. He ymmärtävät, että asiat, joista defenssit nousevat, voivat oikeasti olla juuri niitä joita voisi itsessään työstää.



Tokikin kyse on leikeistä, kevyistä harjoituksista. Mutta lopultakin se, mitä niistä saamme, on kiinni siitä mitä olemme valmiita ottamaan vastaan.



Ei tarvitse innostua, jos ei innostu. Hyvä on silti huomata, että myös siitä innostumattomuudesta voi oppia jotakin.

Mutta kun esiintymiskykyni parani ja esiintymisjännitys katosi .

moni on niin jäykkä ettei pysty heittäytymään.

Jos minun työpaikalla saatasn tehdä tuollaista torstai ip ja koko perjantai olisi vapaapäivä, menisin riemumielin mukaan enkä mussuttaisi.

Minua kyllä rassaa se, että pupuleikit itsestäänselvästi yhdistetään KEHITTYMISEEN. Ikään kuin ne pupuleikit oikeasti olisivat jokin autuaaksi tekevä ja kehittävä voima, vaikka ihmiset ihan oikeasti ovat erilaisia ja jotkut eivät vaan yksinkertaisesti tykkää tuollaisesta ja voivat todellakin olla oikein kehittyneitä ja kehityskelpoisia yksilöitä.

Työyhteisöön mennessä menetelmien vetäjä ei voi tietää, mitä ja minkälaisia ihmisiä vastassa on. Se, innostuvatko läsnäolijat tekemisestä vai eivät, ei vaikuta vetäjään, mutta työyhteisöön sen sijaan hyvinkin paljon.



Ajatellaan tilannetta, jossa käytetään juuri kuvatun kaltaisia menetelmiä. Joku osallistujista ilmoittaa, että touhu tuntuu hänestä pelleilyltä. Joku toinen taas sanoo, että heittäytyminen tuntuu vaikealta, koska häntä jännittää.



Tässä on juuri se arvo, jota toiminnalla on haettu! Merkitystä ei ole sillä, mitä tehdään, vaan sillä mitä saavutetaan.



Kriittiset henkilöt ovat juuri tulleet paljastaneeksi jotain itsestään. Olleet rohkeita, antaneet yhteisölle jotain, oppineet ehkä itsekin lisää itsestään.



Työyhteisö saa tästä tiedon siitä, millaisia ihmisiä heidän joukossaan on. Ei ole tarkoitus teeskennellä vaan olla juuri mitä on. Jos ollaan jännittäjiä tai kriittisiä, niin sitten ollaan ja toimitaan sen mukaan.



Ymmärrätte varmasti, mitä ajan takaa :)



On helpompi jatkaa tästä sitten siihen asialliseen keskusteluun. Ehkä muutkin voivat todeta, ettei lähestymistapa tuntunut hyvältä, ja sitten yhteisö voi keskustella siitä, mikä sopisi heille paremmin -> eteneminen etenee.

"Osa heistä ei tietenkään nytkähdä prosessissaan eteenpäin, vaan toistaa ajattelu- ja käyttäytymismallia, jonka on tuonut vastaavissa tilanteissa esiin aiemmin ja jota tulee vastakin jatkamaan.



Osa lukkiutuneista ihmisistä jää kuitenkin miettimään käyttäytymistään. Kun alkukauhistus on mennyt ohi, he saattavat kiinnostua reaktionsa syistä. Mitä he tarkalleen ottaen torjuvat tai pelkäävät? Voisivatko he kokeilla seuraavassa tilanteessa ottaa vähän kevyemmin ihan vain testatakseen, mitä tapahtuu?



Tällaiset ihmiset suhtautuvat myönteisesti omaan kehittymiseensä. He ymmärtävät, että asiat, joista defenssit nousevat, voivat oikeasti olla juuri niitä joita voisi itsessään työstää."



Tässä vaan ihan oikeasti minun mielestäni mättää se perustavanlaatuinen asia, että nuo pupuleikit ovat kyseenalaistamatta jotenkin kehittäviä, ja ne jotka eivät kyseisistä leikeistä pidä eivät mene "prosessissaan eteenpäin" :D Voin sanoa, että itsekin olen ihan valtavasti pohtinut juuri omia defenssejäni asioissa ja olen mielestäni hyvinkin valveutunut ja tiedostava mitä omaan sisäiseen maailmaani ja kehittymiseeni tulee.



Silti en pidä pupuleikeistä. Mutta se, että minä en pidä niistä antaa jollekulle toiselle kuvitteellisen aseman arvioida minun mieltymyksiäni "defensseinä" ja pohtia miksi minun kehitykseni etene. Kysymys kuitenkin kuuluu, että kuka ihme määrittelee pupuleikit kehittymisen ehdoksi? Mistä hyvästä pupuleikkien asemasta on tullut niin korkea, että pupuleikkien kyseenalaistaja voidaan tyynesti todeta defensiiviseksi ja omaa kehitystään jarruttavaksi "ongelmatapaukseksi"?