Mä en jaksa lässytystä ja aikuisten "hassuttelua" ja tutustumisleikkejä!!!

Samoin kuin tuo esimerkkisi, onko todella niin, että ihan jokainen tunteesi on niin yksityinen, että niitä ei voi jakaa? Miten musta tuntuu, että kaltaistesi estoisten ihmisten on tosi vaikeaa vetää normaaleja rajoja tuollaisissa tilanteissa. Ei kukaan ole pakottanut kertomaan äidin kuoleman aiheuttamasta surusta, vaan vaikka liikenneruuhkassa vitutuksesta. Tai siitä, että on onnellinen kauniina syysaamuna.

Sinun kaltaisesi ovat kyllä omiaan pilaamaan yhden jos toisenkin kivan jutun.

No onneksi sinä taas heittäytyjänä olet lämmin ja kannustava ihminen joka hyväksyy erilaisuuden! Varmaan ihan täysi helmi työyhteisössä! :D

Arvelisin, että lapsellisen hölmöilyn tarkoituksena on vähentää estoja, mikä taas olisi hyväksi jos on tarkoitus puhua työyhteisön ongelmista. Minusta se on täysin ymmärrettävä perusajatus. Sen sijaan se ei ole minustakaan ymmärrettävää, että moisessa tykypuuhastelusta aikuiset ihmiset ja alojensa ammattilaisia pyritään halventamaan imbesillin asemaan. En ymmärrä, miten joku kuvittelee sen johtavan työilmapiirin paranemiseen tai työpaikan ongelmien selviämiseen.

Lisäksi arvelen, että saman estojen sopivan lientymisen voisi aikaansaada luottamuksen hengellä. Sen voisi saada aikaan ystävällinen puhe tai vaikka jokin aikuisille sopiva yhteinen puuha, olkoon se sitten seinäkiipeily tai jonkinlainen ideariihi.

Arvelisin, että noiden pupurummuttajien päässä kusi virtaa ja paska tekee patoja. He ovat riittävän kauan katsoneet asioitaan vain yhdeltä kannalta ja heitä on aivopesty riittävän kauan kursseilla ja koulutuksissa. Samankaltainen kapeakatseisuus taitaa vaivata meitä kaikkia joissakin asioissa. Näiden tapausten kapeakatseisuus vain on harvinaisen rajusti terveen arkijärjen vastainen. He ovat siis jonkinlaisen aivopesun uhreja. Ja rahahan heitäkin motivoi. Heille maksetaan hämmentämisestä, halventamisesta ja ärsyttämisestä. Kun työpäivä päättyy, he kiskovat toiset vaatteet ylleen, käyvät kaupassa, vahtivat illalla mukuloidensa läksyjentekoa ja vaativat heitä käyttäytymään ikäistensä tavoin tai mieluiten hiukan fiksummin.

ja miettiä kumpi on kapeakatseisempi ja ahdistuneempi, se joka pystyy, vai se joka ei pysty.

Vastaus lienee aika selvä. Ja selvä on tuo naiivi reaktiokin: koska toi pystyy ja osaa jotain mihin minun vanteen kiristämä pääni ei kykene, sen on pakko olla perseestä.

Eikö teitä itseänne yhtään ahdista teidän typeryytenne? Ainakaan lapsinanne ei ole varmasti kovin mukavaa, kun äiskää vähän väliä nolottaa ja ahdistaa ja ties mitä ja elämä on niiiiiin vaikeaa.

Samoin kuin tuo esimerkkisi, onko todella niin, että ihan jokainen tunteesi on niin yksityinen, että niitä ei voi jakaa? Miten musta tuntuu, että kaltaistesi estoisten ihmisten on tosi vaikeaa vetää normaaleja rajoja tuollaisissa tilanteissa. Ei kukaan ole pakottanut kertomaan äidin kuoleman aiheuttamasta surusta, vaan vaikka liikenneruuhkassa vitutuksesta. Tai siitä, että on onnellinen kauniina syysaamuna.

Sinun kaltaisesi ovat kyllä omiaan pilaamaan yhden jos toisenkin kivan jutun.

No onneksi sinä taas heittäytyjänä olet lämmin ja kannustava ihminen joka hyväksyy erilaisuuden! Varmaan ihan täysi helmi työyhteisössä! :D

IKINÄ torppaa omalla nihkeilylläni mitään työyhteisön koulutusta tms. toimintaa. Sinä tuskin voit sanoa samaa?

ja miettiä kumpi on kapeakatseisempi ja ahdistuneempi, se joka pystyy, vai se joka ei pysty.

Vastaus lienee aika selvä. Ja selvä on tuo naiivi reaktiokin: koska toi pystyy ja osaa jotain mihin minun vanteen kiristämä pääni ei kykene, sen on pakko olla perseestä.

Eikö teitä itseänne yhtään ahdista teidän typeryytenne? Ainakaan lapsinanne ei ole varmasti kovin mukavaa, kun äiskää vähän väliä nolottaa ja ahdistaa ja ties mitä ja elämä on niiiiiin vaikeaa.

Oikeasti: tuo sun suvaitsematon ja ymmärtämätön asenteesi menee jo aika pitkälle. Ai nyt ollaan jo typeriä ja huonoja äitejä, joista lapsetkin kärsii? Oletpa tosi hyvää mainosta tuolle pupuleikein itsensä kehittämiselle ja rajojensa rikkomiselle. ;)

pupuilua?? Kehittymistä voi olla monenlaista, ainoa kehittyimisen aste tai tapa ei voi olla mukaanmeno tuollaisiin juttuihin.....

Entäpä jos en usko, että tuollaiset jutut purkavat estoja, lisäävät luovuutta tai yhteishenkeä? Tarvitsisin vahvat todisteet, että näin on, jos suostuisin johonkin näin epämukavaan. Tuskin on tehty tieteellisesti kontrolloituja kokeita, joissa on osoitettu suorat yhteydet tällaisen toiminnan ja luovuuden lisääntymisen välillä.... Jos on, niin tutustun oikein mielelläni.

esim. näyttelijöiden koulutus on täynnä tuollaisia harjoituksia? Siksikö, että niistä halutaan ahdistuneita pieniä jäykkäperseitä, perus av-mamman kaltaisia nolostelijoita?

Vai siksi, että kun ihminen pääsee yli tuollaisista estoista, hänellä on mahdollisuus oikeasti olla luova, ja hyväksyä myös työkavereidensa puutteet/erilaisuuden, kun ne omat ei niin perkeleesti ahdista?

Sinun kaltaisesi ovat kyllä omiaan pilaamaan yhden jos toisenkin kivan jutun.

No onneksi sinä taas heittäytyjänä olet lämmin ja kannustava ihminen joka hyväksyy erilaisuuden! Varmaan ihan täysi helmi työyhteisössä! :D

IKINÄ torppaa omalla nihkeilylläni mitään työyhteisön koulutusta tms. toimintaa. Sinä tuskin voit sanoa samaa?

Torppaan "koulutuksen", jos se on järjetöntä ja/tai alentavaa puuhaa. Sitä kutsutaan kriittisydeksi ja omien rajojen kunnioittamiseksi, ja suosittelen sitä muillakin elämänaloilla.

ja miettiä kumpi on kapeakatseisempi ja ahdistuneempi, se joka pystyy, vai se joka ei pysty.

Vastaus lienee aika selvä. Ja selvä on tuo naiivi reaktiokin: koska toi pystyy ja osaa jotain mihin minun vanteen kiristämä pääni ei kykene, sen on pakko olla perseestä.

Eikö teitä itseänne yhtään ahdista teidän typeryytenne? Ainakaan lapsinanne ei ole varmasti kovin mukavaa, kun äiskää vähän väliä nolottaa ja ahdistaa ja ties mitä ja elämä on niiiiiin vaikeaa.

Oikeasti: tuo sun suvaitsematon ja ymmärtämätön asenteesi menee jo aika pitkälle. Ai nyt ollaan jo typeriä ja huonoja äitejä, joista lapsetkin kärsii? Oletpa tosi hyvää mainosta tuolle pupuleikein itsensä kehittämiselle ja rajojensa rikkomiselle. ;)

hyvää käytöstä ja hyvää mainosta ahdasmielisiltä selittää kuinka luovuusleikkien leikkijät tai kouluttavat ovat

kapeakatseisia ihmisiä, joiden päässä kusi virtaa ja paska tekee patoja.

Noinhan siinä tekstissä luki, johon olin kommentoinut. Sekö oli sitä "normaalin" ihmisen hyvää käytöstä?

Sinun kaltaisesi ovat kyllä omiaan pilaamaan yhden jos toisenkin kivan jutun.

No onneksi sinä taas heittäytyjänä olet lämmin ja kannustava ihminen joka hyväksyy erilaisuuden! Varmaan ihan täysi helmi työyhteisössä! :D

IKINÄ torppaa omalla nihkeilylläni mitään työyhteisön koulutusta tms. toimintaa. Sinä tuskin voit sanoa samaa?

Torppaan "koulutuksen", jos se on järjetöntä ja/tai alentavaa puuhaa. Sitä kutsutaan kriittisydeksi ja omien rajojen kunnioittamiseksi, ja suosittelen sitä muillakin elämänaloilla.

Sua ei siis pätkääkään kiinnosta muut ja se, että muut ehkä nauttisivat siitä, kunhan pääset omia traumojasi ja estojasi purkamaan työpaikallasi.

Hyvä sinä.

Samoin kuin tuo esimerkkisi, onko todella niin, että ihan jokainen tunteesi on niin yksityinen, että niitä ei voi jakaa? Miten musta tuntuu, että kaltaistesi estoisten ihmisten on tosi vaikeaa vetää normaaleja rajoja tuollaisissa tilanteissa. Ei kukaan ole pakottanut kertomaan äidin kuoleman aiheuttamasta surusta, vaan vaikka liikenneruuhkassa vitutuksesta. Tai siitä, että on onnellinen kauniina syysaamuna.

Sinun kaltaisesi ovat kyllä omiaan pilaamaan yhden jos toisenkin kivan jutun.

No onneksi sinä taas heittäytyjänä olet lämmin ja kannustava ihminen joka hyväksyy erilaisuuden! Varmaan ihan täysi helmi työyhteisössä! :D

IKINÄ torppaa omalla nihkeilylläni mitään työyhteisön koulutusta tms. toimintaa. Sinä tuskin voit sanoa samaa?

Torppaan "koulutuksen", jos se on järjetöntä ja/tai alentavaa puuhaa. Sitä kutsutaan kriittisydeksi ja omien rajojen kunnioittamiseksi, ja suosittelen sitä muillakin elämänaloilla.

Samoin kuin tuo esimerkkisi, onko todella niin, että ihan jokainen tunteesi on niin yksityinen, että niitä ei voi jakaa? Miten musta tuntuu, että kaltaistesi estoisten ihmisten on tosi vaikeaa vetää normaaleja rajoja tuollaisissa tilanteissa. Ei kukaan ole pakottanut kertomaan äidin kuoleman aiheuttamasta surusta, vaan vaikka liikenneruuhkassa vitutuksesta. Tai siitä, että on onnellinen kauniina syysaamuna.

Sinun kaltaisesi ovat kyllä omiaan pilaamaan yhden jos toisenkin kivan jutun.

No onneksi sinä taas heittäytyjänä olet lämmin ja kannustava ihminen joka hyväksyy erilaisuuden! Varmaan ihan täysi helmi työyhteisössä! :D

IKINÄ torppaa omalla nihkeilylläni mitään työyhteisön koulutusta tms. toimintaa. Sinä tuskin voit sanoa samaa?

Torppaan "koulutuksen", jos se on järjetöntä ja/tai alentavaa puuhaa. Sitä kutsutaan kriittisydeksi ja omien rajojen kunnioittamiseksi, ja suosittelen sitä muillakin elämänaloilla.

Mutta tämän enempää en jaksa kaltaisesi kanssa keskustella. Ja onneksi ei työelämässäkään tarvitse olla tekemisissä.

Luojan kiitos on olemassa vähän rennompiakin tyyppejä kuin tämän ketjun mamelot.

Vielä lopuksi on pakko todeta, että te olette ihan varmasti niitä ihmisiä, jotka sortuu myös syyllistämisen, työpaikkakiusaamisen, yhteiskunnan paineiden alla, eikös niin? Vähän ahdistaa elämä sieltä ja täältä ja masennuslääkkeitäkin pitää popsia, kun on niin vaikeaa?

Lähinnä käy sääliksi, kun oman elämän hallinta on noin heikkoa, että yksi pupuleikki saa arvonne alenemaan. Onneksi itse olen aikanani nuo leikkini leikkinyt, niin ei tarvitse nolostella ja hävetä ja pelätä omanarvontunnon puolesta. Ja sen kriittisyydenkin voi jättää niiden ihan oikeiden epäkohtien setvimiseen.

UGH.

pupuilua?? Kehittymistä voi olla monenlaista, ainoa kehittyimisen aste tai tapa ei voi olla mukaanmeno tuollaisiin juttuihin.....

Entäpä jos en usko, että tuollaiset jutut purkavat estoja, lisäävät luovuutta tai yhteishenkeä? Tarvitsisin vahvat todisteet, että näin on, jos suostuisin johonkin näin epämukavaan. Tuskin on tehty tieteellisesti kontrolloituja kokeita, joissa on osoitettu suorat yhteydet tällaisen toiminnan ja luovuuden lisääntymisen välillä.... Jos on, niin tutustun oikein mielelläni.

esim. näyttelijöiden koulutus on täynnä tuollaisia harjoituksia? Siksikö, että niistä halutaan ahdistuneita pieniä jäykkäperseitä, perus av-mamman kaltaisia nolostelijoita?

Vai siksi, että kun ihminen pääsee yli tuollaisista estoista, hänellä on mahdollisuus oikeasti olla luova, ja hyväksyä myös työkavereidensa puutteet/erilaisuuden, kun ne omat ei niin perkeleesti ahdista?

Mä todella toivon että tää tyyppi ei ole todellinen, mutta:

1. Työpaikka ei ole teatterikorkeakoulu. Jos haluaa vapaa-ajallaan mennä vaikkapa hyvän_ohjaajan järjestämälle kontakti-improkurssille, niin senkun menee! Siitä voi olla vaikkapa iloa ja hyötyä.

2. Ihmisellä joka ei pidä tälläisistä vähä-älyisistä, mahdollisesti loukkaavista, tilanteeseen epäsopivista leikeistä ei välttämättä ole minkäänlaisia elämää hankaloittavia "estoja". Tälläinen henkilö voi olla pitämättä näistä n. miljoonasta muusta syystä.

3. Jos ihmisellä ton estoja joista hän haluaa päästä eroon, ei siihen työpaikan pupuleikit auta. Jos vaikkapa haluaisi harrastaa tanssia muttei uskalla, niin ei helvetissä tähän pelkoon tuollaiset leikit työpaikalla auta.

4. Miten leikkiminen edistää toisten vajavaisuuksien hyväksymistä? Täh? Itsehän juuri et hyväksy sitä, että kaikki eivät pidä tälläisestä toiminnasta.

ettei ole kaikkia yhteisiä juttuja vastaan jne., ja on hyvä juttu edistää avoimuutta, luottamusta ja yhteistyöhenkeä työpaikalla. MUTTA tuo ap:n kuvaama koulutus on kyllä aika extremeä. Eli aika todennäköistä, että suuri enemmmistö ei innostu tai jopa inhoaa tuollaista. Varmaan samat vaikutukset olisi juuri rennolla yhteisellä viikonlopulla, jossa vaikka pelattaisiin jotain joukkuelajia tai seurapeliä tai jotain vastaavaa.



Mä hajoaisin tuohon ihan täysin (1 kerta vielä menisi, mutta 2kk kurssi!), ja tiedän etten todellakaan ole estoinen ihminen. Olen harrastanut teatteria pitkään ja tehnyt noihin verrattavia harjoituksia. Lasten kanssa leikkiminen ja leikkiin heittäytyminen on ollut mulle aina todella helppoa. Siis mielelläni heittäydyn/avaudun/nolaan itseni perheeni/lasteni/kavereitteni/harrastusporukkani kanssa, mutta en työkavereitteni kanssa.



Teatterin tekijöiden ja mahd. joidenkin muiden ammattiryhmien on syytä pystyä tuollaiseen, mutta ei ole mitään syytä miksi normi-toimisto-sairaala-koulu-jne. työläisten pitäisi pystyä avaamaan sisimpänsä ja näyttämään kaiken itsestään työkavereilleen. Ainakaan yli sen, mitä saa aikaan juuri tuolla kuvaamallani rennolla yhdessäololla.

mutta entäpä jos jokainen leikkimistä dissannut pohtisi seuraavaksi, mitä hyötyä asiaan törmäämisestä on ollut.



Osa oivalluksista tapahtuu vasta ajan myötä, kun asiaa on ehtinyt miettiä tarpeeksi.



Ehkä tutkia omaa hiiltymistä ja sen syitä. Miksi leikkiminen saa aikaan näin voimakkaita reaktioita? Miksei asiaa voi ohittaa olankohautuksella, jos asiasta ei pidä? Olisiko takana sittenkin jotain vakavampaa?



Omat tunteet kannattaa hyväksyä ja ottaa vastaan. Itse ainakin opin itsestäni eniten juuri tilanteissa, joissa niskakarvat nousevat pystyyn. Tällaiset koen kuitenkin hyödyllisiksi ja eteenpäin vieviksi, en ahdistaviksi, vaikka varsinainen tilanne ei miellyttäisikään.

kiitos, ap! :)



Enkä tosiaankaan naura sulle, vaan sille faktalle, millaisessa suossa useimmat meistä näköjään joutuvat rämpimään. Mä hain oikeasti sairaslomaa vastaavan kurssituksen takia ja olen kuullut noista niin monta tulikivenkatkuista kommenttia lähipiiristä, että sympatiat ovat täysin puolellasi.



Kuka aisapää niitä kehittelee, sietäisi oikein miettiä... Mutta kuten joku jo totesikin, hullu ei ole se joka myy, vaan se joka ostaa (ostaakin varmaan sitten omaan henk.koht tarpeeseen...)

Olen miettinyt koko aamun, miksen tajua tämän kurssin ideaa ja miksi olen niin estynyt.

Voi olla, että olen niin epävarma ihmisenä, että pelkään muiden nauravan minulle. Tai olen epävarma aikuisuudestani, enkä pysty heittäytymään lapsen tasolle. Pelkään kai epäonnistumista. En halua näyttää typerältä. En osaa tanssia, edes epäcoolisti.

Ehkä saan tästä kurssista sen irti, että analysoin itseäni ja tutustun omiin heikkouksiini paremmin. Sen olen ainakin tähän mennessä oppinut, etten ole heittäytyjätyyppiä.

ap

Tuossa on kyse improvisaatiosta ja siinä mokaaminen on hyvä juttu. Oman itsensä kontrollointi estää luovuutta ja jos uskaltaa panna itsensä hieman likoon, tutustuu porukkaan paremmin jne.

Tiedän tuon itse, koska olen harrastanut teatteria ja improvisaatiota. Siellä tuo on ok, vaikka minulle se oli aluksi vaikeaa. Pyrin täydellisyyteen, en halua epäonnistua, teen varmisteltuja suorituksia. Tuosta ajatusmallista täytyi päästä eroon.

Kuitenkaan en tiedä, pystyisinkö työpaikallani tuollaiseen vastaavan. En tunne työkavereitani, enkä haluakaan. Olen kokenut 15 työvuoden aikana parhaaksi sen, että työkavereiden kanssa pitää etäisemmät, mutta hyvät välit. Yhteinen lounas ja kahvihetki on ok, mutta en lähde istumaan iltaa, saunomaan jne. Minulla ei ole mitään tarvetta antaa töissä itsestäni yhtään enempää. Organisaatio ei ole sen arvoinen, eikä palkkauksenikaan.

Nauti ap vapaapäivästäsi. Kun tämä teidän koulutusjakso on ohi, niin asiat unohtuvat ja pääsette taas tekemään normaalia työtänne.

Sehän tässä ongelma onkin, että ne, jotka nauttivat pupuleikeistä yms. ovat jo niin estottomia, että eivät tarvitse mitään ylimääräistä lämmittelyä tai vuorovaikutukseen saattamista. Ne estoiset taas eivät siedä koko leikkiä ja pelkäävät traumojensa esiin nostamista. Näitä neutraaleja ja asiasta hyötyviä on vain pieni osa koko porukasta.

----

Jos ei tiedä, minkä prosessin siellä yhteisössä käynnistää, on koko koulutus huuhaata. Jos käynnistää prosessin, on myös vastuussa sen saattamisesta loppuun asti.

että jos työpaikalla on vähänkin huono ilmapiiri, kaikki tuollainen nöyryyttäminen vain ruokkii sitä? Tuollaisella toiminnallahan vain annetaan valmiit aseet työpaikan öykkäreiden käsiin!

Eikö tässä oo moneen kertaan sanottu, että

että vain ihminen joka sietää kanidiscon ahdistumatta, on kelvollinen, muut tarvitsevat työstämistä ja ylipääsemistä.

on ihan ok ahdistua ja hyväksyä se itsessään ja jatkaa niin.

Voi ihme että on vaikeaa.

Minä taas katson puolustajilta tulleen ajatuksia herättäviä vastauksia, ja näen juuri siellä toisessa päässä lyhytnäköistä tiukkuutta. Esittettyihin hyviin pointteihin ei olla tartuttu, eikä keskustelu ole senkään vuoksi päässyt etenemään.

Hmm, olisi kiva tietää mitä nämä hyvät pointit ovat, joihin ei ole tartuttu. Ei myöskään kritisoijien kysymyksiin ole tartuttu, mutta se ei haittaa...? Eli keskustelun etenemisen oikea suunta on tietenkin kanidiscon hyväksymisen suuntaan?:) Turhaa kai kysyn, jos häippäsit keskustelusta, mutta jäi vaan kiinnostamaan.

hoetaan vain ylimielisesti miten kanidisco laajentaa tajuntaa, ja kaikki jotka eivät näin koe, ovat rajoittuneita ja terapian tarpeessa.

näyttää toistuvan viestistä toiseen. Negat. suhtautuvat tuntuvat ajattelevan aivan itse, että he ovat rajoittuneita ja terapian tarpeessa. Tällaista en ole nähnyt vastapuolen sanovan.

Puolustajat ovat nähdäkseni olleet laajakatseisempia ja yrittäneet luoda yhteistä ymmärrystä myönteisen kommentoinnin kautta. Ärhäkkää tekstiä tulee muualta.

hoetaan vain ylimielisesti miten kanidisco laajentaa tajuntaa, ja kaikki jotka eivät näin koe, ovat rajoittuneita ja terapian tarpeessa.

näyttää toistuvan viestistä toiseen. Negat. suhtautuvat tuntuvat ajattelevan aivan itse, että he ovat rajoittuneita ja terapian tarpeessa. Tällaista en ole nähnyt vastapuolen sanovan.

Puolustajat ovat nähdäkseni olleet laajakatseisempia ja yrittäneet luoda yhteistä ymmärrystä myönteisen kommentoinnin kautta. Ärhäkkää tekstiä tulee muualta.

Nyt puhut ihan höpöjä. Tässä pari lainausta pupuilun puolustajilta:

"Vai siksi, että kun ihminen pääsee yli tuollaisista estoista, hänellä on mahdollisuus oikeasti olla luova, ja hyväksyä myös työkavereidensa puutteet/erilaisuuden, kun ne omat ei niin perkeleesti ahdista? "

"Ja selvä on tuo naiivi reaktiokin: koska toi pystyy ja osaa jotain mihin minun vanteen kiristämä pääni ei kykene, sen on pakko olla perseestä.

Eikö teitä itseänne yhtään ahdista teidän typeryytenne? Ainakaan lapsinanne ei ole varmasti kovin mukavaa, kun äiskää vähän väliä nolottaa ja ahdistaa ja ties mitä ja elämä on niiiiiin vaikeaa."

"Vielä lopuksi on pakko todeta, että te olette ihan varmasti niitä ihmisiä, jotka sortuu myös syyllistämisen, työpaikkakiusaamisen, yhteiskunnan paineiden alla, eikös niin? Vähän ahdistaa elämä sieltä ja täältä ja masennuslääkkeitäkin pitää popsia, kun on niin vaikeaa?

Lähinnä käy sääliksi, kun oman elämän hallinta on noin heikkoa, että yksi pupuleikki saa arvonne alenemaan. Onneksi itse olen aikanani nuo leikkini leikkinyt, niin ei tarvitse nolostella ja hävetä ja pelätä omanarvontunnon puolesta. Ja sen kriittisyydenkin voi jättää niiden ihan oikeiden epäkohtien setvimiseen."

"Henkilö, joka ei kestä ko. toimintaa ja siitä ahdistuu tai jopa suivaantuu, kiinnittää asiaan täysin ymmärrettävästi enemmän huomiota kuin muut. Jopa ikään kuin jumittuu.

Osa heistä ei tietenkään nytkähdä prosessissaan eteenpäin, vaan toistaa ajattelu- ja käyttäytymismallia, jonka on tuonut vastaavissa tilanteissa esiin aiemmin ja jota tulee vastakin jatkamaan.

Osa lukkiutuneista ihmisistä jää kuitenkin miettimään käyttäytymistään. Kun alkukauhistus on mennyt ohi, he saattavat kiinnostua reaktionsa syistä. Mitä he tarkalleen ottaen torjuvat tai pelkäävät? Voisivatko he kokeilla seuraavassa tilanteessa ottaa vähän kevyemmin ihan vain testatakseen, mitä tapahtuu?

Tällaiset ihmiset suhtautuvat myönteisesti omaan kehittymiseensä. He ymmärtävät, että asiat, joista defenssit nousevat, voivat oikeasti olla juuri niitä joita voisi itsessään työstää."