Koiran ulkoiluttajan liikennesäännöt!
Kun tulette koiran kanssa vastaan toista koiran ulkoiluttajaa, niin olisiko mitenkään mahdollista, että kulkisitte jalkakäytävällä tien vasenta reunaa niin, että koira kulkee taluttajan vasemmalla puolella?
Tuntuu niin mahdottomalta ajatukselta monille. Mun tietääkseni jalankulkijan liikennesäännöissä sanotaan, että jalankulkija kulkee aina tien vasenta reunaa, sama pätee lie jalkakäytävälläkin? Samoin koiraa kuljetetaan yleisesti esim. näyttelyissä ja muissa harrasteissa ihmisen vasemmalla puolella.
Harva se päivä saa olla törmäyskurssissa, kun itse kävelen ison koiran ja vaunujen kanssa, ja vastaan tulee "väärässä reunassa ja väärällä puolella koiraa pitävä ihminen" vastaan, eikä tee elettäkään väistääkseen meitä.
Eri asia sitten, pidetäänkö koiraa pitkällä hihnalla missä reunassa tahansa, kun muita jalankulkijoita ei ole liikkeellä.
Kommentit (105)
Vaikka pidänkin koiraa välillä edellä, niin ei se huitele missään kaukana.
kuka puhui ruuhkasta, kirjoitin että jos on ahdas paikka (esim. todella kapea katu/polku). Ja koiralla on sen verran kokoa, että jos se haluaa tehdä tuhojaan se onnistuu yhtä hyvin oli se sitten sivulla tai edessä, joten olen opettanut sille miten käyttäydytään. Ei tule ongelmia vaikka kulkisi edessä
kyllä ne äksyimmät koirat on sieltä pienemmästä päästä, noin yleensä. Aikamoista luottamusta omiin ja etenkin vastaantulevien kykyihin osoittaa pistää koira menemään edeltä. Siellä se emäntä sitten huhuilee perästä että Hei Caro, tänne tänne TÄNNE, mikä sitä koiraa vaivaa sanoin TÄNNE, noita näkee ikävä kyllä tuon tuosta...
ja emäntä kiskoo sitä hihnasta. Tosi kiva tulla tällaista parivaljakkoa vastaan...
Että toisten lapsista sopii ihan tuollaista puhua. Hävettää puolestasi.
kirjoituksesi tunnetaan hei oikein hyvin!
Itse asian hyppäät yli ja takerrut johonkin pikkujuttuun. Kaikki eivät sitä huomaa mutta MINÄ HUOMAAN! :)
Että toisten lapsista sopii ihan tuollaista puhua. Hävettää puolestasi.kirjoituksesi tunnetaan hei oikein hyvin!
Itse asian hyppäät yli ja takerrut johonkin pikkujuttuun. Kaikki eivät sitä huomaa mutta MINÄ HUOMAAN! :)
hyvin perusteellinen vastaaja. Tuo kuvakulmasi vain tiivisti viestisi ja sen tason, siinä ei ollut sen enempää erittelemistä.
piskillä ei ole mitään paraatipuolta jotta voisin näyttää miten näyttelykelpoiseksi olen sen koulinut.
Kuljen jalankulkutiellä oikeaa reunaa ja olen opettanut koirani tulemaan sivulle siten että se on nimenomaan oikealla sivullani. Olen myös oikeakätinen. Näin saan sen pidettyä pientareen puolella jos ohitustilanteessa on mukana toinen koira. Se voi toki kulkea vasemmalla puolellani ohittaessamme ihmisiä, mutta sivulla se on aina.
Juu ei tullut mieleenkään muuttaa tätä jo puoli vuosikymmentä toiminutta metodia vaikka ihan koulutusta koskevilla verkkosivuilla yritettiin inttää että koira kutsutaan vasemmalle sivulle. Liikenteellisesti siinä ei ole järkeä.
Kutsukaa te ne näyttelypedigreenne vaikka päänne päälle.
Kuljen koiran, lapsen ja yhdistelmävankkureiden kanssa yleensä oikeaa laitaa, piski ojan puolella ihan muun liikenteen sujuvuuden vuoksi. Jotta koirattomien (mahdollisesti koiria pelkäävien) jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden ei tarvitse meidän vuoksemme vaihtaa kadun puolta. Tarvittaessa vaihdamme kyllä toiseen reunaan, jottei jonkun av-mamman fifi traumatisoidu joutuessaan ohittamaan väärältä puolelta. Koska koirani suhtautuu vieraisiin koiriin välinpitämättömästi, voimme ohittaa pedigree-valiot vaikka hyppäämällä niiden yli.
Koiranäyttelyt on alunperin keksitty Englannissa, missä on vasemanpuolinen liikenne. Englannissa koiran kuljettaminen kadun vasemmassa reunassa onkin muun liikenteen kannalta turvallista ja sujuvaa. Suomessa sen sijaan on järkevää kulkea jalkakäytävän oikeaa reunaa koira oikean jalan vieressä. Tällöin myös muut tiellä liikkujat voivat tuntea olonsa turvalliseksi.
Älkää tehkö niin, että olette ensin oikeassa reunassa, jossa koira haistelee tai vääntää torttua ja sitten toisen koirakon nähdessänne loikkaatte vasempaan reunaan ohittamaan, koska muppe on opetettu siihen ja vain siihen. Tosi kiva yrittää mennä ohi teistä, jotka ette osaa päättää.
Ja jos teidän koiralla on vaikeuksia ohittaa toinen koira kävellen, ts. toisen koiran pitäisi mennä ohi kun teidän koira istuu ja saa namia, niin voidaan me toki harjoitella paikallaanoloa silläkin tavalla. Yhtään mulle ulkoistettua ohitusvastuuta en enää ota vastaan.
Näiltä istuttajilta tulee vielä örrimörrikatseita kun meillä istutaan myös. Sama se miltä puolelta ohittaa, kunhan MENEE OHI.
T. 19
Ja jos teidän koiralla on vaikeuksia ohittaa toinen koira kävellen, ts. toisen koiran pitäisi mennä ohi kun teidän koira istuu ja saa namia, niin voidaan me toki harjoitella paikallaanoloa silläkin tavalla. Yhtään mulle ulkoistettua ohitusvastuuta en enää ota vastaan.
toisen nakkiapajilta tai jotain?
Jos toinen koira vasta opettelee, niin miksi se nyt on niin vaikeeta vaan kävellä sen ohi?

mutta meidän koira opetettiin ohittamaan kävelemällä eikä istuttamalla. Nami oli toki mukana.
T. Ohis
piskillä ei ole mitään paraatipuolta jotta voisin näyttää miten näyttelykelpoiseksi olen sen koulinut.
Kuljen jalankulkutiellä oikeaa reunaa ja olen opettanut koirani tulemaan sivulle siten että se on nimenomaan oikealla sivullani. Olen myös oikeakätinen. Näin saan sen pidettyä pientareen puolella jos ohitustilanteessa on mukana toinen koira. Se voi toki kulkea vasemmalla puolellani ohittaessamme ihmisiä, mutta sivulla se on aina.
Juu ei tullut mieleenkään muuttaa tätä jo puoli vuosikymmentä toiminutta metodia vaikka ihan koulutusta koskevilla verkkosivuilla yritettiin inttää että koira kutsutaan vasemmalle sivulle. Liikenteellisesti siinä ei ole järkeä.
Kutsukaa te ne näyttelypedigreenne vaikka päänne päälle.
Kuljen koiran, lapsen ja yhdistelmävankkureiden kanssa yleensä oikeaa laitaa, piski ojan puolella ihan muun liikenteen sujuvuuden vuoksi. Jotta koirattomien (mahdollisesti koiria pelkäävien) jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden ei tarvitse meidän vuoksemme vaihtaa kadun puolta. Tarvittaessa vaihdamme kyllä toiseen reunaan, jottei jonkun av-mamman fifi traumatisoidu joutuessaan ohittamaan väärältä puolelta. Koska koirani suhtautuu vieraisiin koiriin välinpitämättömästi, voimme ohittaa pedigree-valiot vaikka hyppäämällä niiden yli.
Koiranäyttelyt on alunperin keksitty Englannissa, missä on vasemanpuolinen liikenne. Englannissa koiran kuljettaminen kadun vasemmassa reunassa onkin muun liikenteen kannalta turvallista ja sujuvaa. Suomessa sen sijaan on järkevää kulkea jalkakäytävän oikeaa reunaa koira oikean jalan vieressä. Tällöin myös muut tiellä liikkujat voivat tuntea olonsa turvalliseksi.
Koirat aina ohitustilanteissa penkan puolella :) Tarvittaessa niille opetetulla käskysanalla koirat vaihtavat takakautta toiselle puolelle.
Mieti tilannetta:
Vastaan tulee ihminen pikku-fifinsä kanssa.
Itse tulen niiden vankkureiden ja 80-kiloisen fifin kanssa vastaan. Kumman on helpompi väistää kumpaa?
Tilanne tapahtuu siis kapeahkolla jalkakäytävällä, itse olen vasemmalla puolella, jossa vieressä autotie. Eikö pikku-fifin olisi huomattavasti helpompaa kaartaa kurssiaan sinne omaan vasempaan reunaansa, jonne ison koirani ja vaunujen kanssa jätän selvän tilan (huom vaunut kulkevat aina täysin suoraan ja tekevät ikään kuin seinän ohikulkijoiden väliin) kuin se, että kaarran itse oikeaan reunaan, jossa kaksi koiraa menee n. puolen metrin läheisyydellä toisistaan, jolloin iso koirani kulkee pikku-fifin omistajan takkia hipoen. Kolmas vaihtoehto, että toinen vaihtaa sen koiran lennossa puolelta toiselle, mutta eikö tässäkin tapauksessa se ole helpompaa sille pikku-fifin omistajalle, kuin mulle, jonka pitää pysähtyä ensin vaunuilla ja kierrättää iso koira toiselle puolelle, ja sit jatkaa matkaa.
ja opeta se iso fifi vaihtamaan puolta lennossa
joka siis on sallittua, kyllä me väistetään pikkufifin kanssa teidät, ei pelkoa. Mutta en mä ymmärrä, että jos sä kävlelet vasemmalla, niin muidenkin pitäisi...
En minä ainakaan koirattomana väistele mitään hurttien ulkoiluttajia, jotka pyrkivät viemään koko tilan.
Kun itsellä oli koira -joka ikinen väisti aina ja poikkeuksetta.
Myös sinä olisit väistänyt.
Tilanne tapahtuu siis kapeahkolla jalkakäytävällä, itse olen vasemmalla puolella, jossa vieressä autotie. Eikö pikku-fifin olisi huomattavasti helpompaa kaartaa kurssiaan sinne omaan vasempaan reunaansa
No entäs ap kun mä kuljen koirien ja vaunujen kanssa oikeeta reunaa ja vastaan tulee joku, miksei he vois mennä omaan oikeaan reunaansa?? Mikä sä ap luulet olevas määräämään missä saa kävellä niin ihmiset kuin koirat?
ettei monikaan koiranomistaja tunne "sääntöä" kuljettaa koiraa vasemmalla puolellaan.
Nämä koiranomistajat tuskin kulkevat näyttelyissä tai muissa harrastuksissa ja harvoinpa ovat edes koulutukseen uhranneet hirveästi aikaa.En tosin minkään kulje koirieni kanssa näyttelyissä tai muissa harrastuksissa, mutta silti koirani kulkee aina vasemmalla puolella. Omatoimisesti tosin harrastamme. Koulutus ei ole jäänyt peruskoulutukseen, vaan käymme joka viikko läpi opittujakin asioita. Eivät ainakaan käytöstavat unohdu.
ihmisenä kuljetan isoa koiraa oikealla puolella.
Aivan sama mitä mieltä joidenkin koiranäyttelyiden väki on.
Terve järki ratkaisee tässäkin asiassa.
En minä ainakaan koirattomana väistele mitään hurttien ulkoiluttajia, jotka pyrkivät viemään koko tilan.
Kun itsellä oli koira -joka ikinen väisti aina ja poikkeuksetta. Myös sinä olisit väistänyt.
Oliko koirasi joku sekopää, joka yritti hyökkiä ihmisten kimppuun vai miksi sitä väistettiin?
Tiedoksesi vaan, minun ei tarvitse yleensä pelätä koiria sen kummemmin kuin ihmisiäkään. Taskussa oleva pienikokoinen sähkötainnutin pysäyttää kyllä hyökkääjät :)
Meillä kuljetaan tuplavaunujen ja koiran kanssa ihan vaivattomasti milloin missäkin reunassa ja välillä keskellä tietä. Pystyn jopa puhumaan puhelimessa samaan aikaan ;-) Ohitus tilanteissa saan koirani pienellä "kierrä" -komennolla siirtymään selkäni takaa toiselle puolelle yleensä siis pientareen puolelle. Mikä tässä on niin vaikeaa, näkeehän sitä pidemmältä vastaantulevat koirat ja komentaa koiraa sen mukaan...
kun kevyen liikenteen väylällä voi olla merkitty kävelijöiden ja pyöräilijöiden kulkemiset ihan sillä tavoin kuin ko. kevyen liikenteen väylän merkkaajaa on sinä päivänä sattunut miellyttämään. Jossain noudatetaan oikeanpuoleisen liikenteen periaatetta; joissain on jaettu puolet viivalla - fillarit toisella puolella, jalankulkijat toisella, ja sääntö voi muuttua ykskaks risteyksen jälkeen toiseksi. Kun siihen lisää talvikelit, jotka peittävät maalausmerkinnät väylällä, sekä sen säännön, että jalankulkija VOI valita kummassa reunassa kulkee, on sotku valmis, kun aina on liikkeellä jääriä, jotka mielestään kulkevat tismalleen oikein ja muut väärin ja joilla on syvä kutsumus opettaa noita muita vääräuskoisia vaikka sitten huonolla käytöksellä, jos mikään muu ei tunnu toimivan.
Koiraa todellakin on perinteisesti kuljetettu ja kuljetetaan vasemmalla puolella ja ojan puolella, tähän on monta syytä, joista vähäisin ei ole se, että tällöin kun koirat kohtaavat, ihmiset ovat välissä ja vieläpä historiallisen perinteen mukaisesti asekäsi (oikea) vapaana mätkimään toisiaan. Kaikissa tottelevaisuuskoulutuksissa, pentukoulusta lähtien, noudatetaan tätä samaa periaatetta - koira kulkee vasemmalla.
Kun sitten vastaan tulee ihan omin opein pääosin oikealla puolen kävelemään totutettu Nappe, jonka emäntä on vielä oikeemmassa, ollaan ongelmissa, etenkin jos Napella on taipumus tempoa ja rätkyttää kohtaamistilanteissa, ja oman kokemuksen mukaan juuri näin se poikkeuksetta on. Silloin Nappe, Napen emäntä, Napen emännän vankkurit, hoitolapset ja ostokset jähmettyvät suolapatsaiksi ja odottavat, että muut kiertävät heidät.
Onneksi oma koirani kulkee sävyisästi ja osaa vaihtaa puolta, mutta sekään ei auta sellaisissa tapauksissa kun Nappe tupsahtaa puskasta eteen.
Meillä kuljetaan tuplavaunujen ja koiran kanssa ihan vaivattomasti milloin missäkin reunassa ja välillä keskellä tietä. Pystyn jopa puhumaan puhelimessa samaan aikaan ;-) Ohitus tilanteissa saan koirani pienellä "kierrä" -komennolla siirtymään selkäni takaa toiselle puolelle yleensä siis pientareen puolelle. Mikä tässä on niin vaikeaa, näkeehän sitä pidemmältä vastaantulevat koirat ja komentaa koiraa sen mukaan...
kasvattaa, että puhetta tottelisi, helpompaa on kävellä näyttelytyyliin ja vaatia muita väistämään.
Mieti tilannetta: Vastaan tulee ihminen pikku-fifinsä kanssa. Itse tulen niiden vankkureiden ja 80-kiloisen fifin kanssa vastaan. Kumman on helpompi väistää kumpaa? Tilanne tapahtuu siis kapeahkolla jalkakäytävällä, itse olen vasemmalla puolella, jossa vieressä autotie. Eikö pikku-fifin olisi huomattavasti helpompaa kaartaa kurssiaan sinne omaan vasempaan reunaansa, jonne ison koirani ja vaunujen kanssa jätän selvän tilan (huom vaunut kulkevat aina täysin suoraan ja tekevät ikään kuin seinän ohikulkijoiden väliin) kuin se, että kaarran itse oikeaan reunaan, jossa kaksi koiraa menee n. puolen metrin läheisyydellä toisistaan, jolloin iso koirani kulkee pikku-fifin omistajan takkia hipoen. Kolmas vaihtoehto, että toinen vaihtaa sen koiran lennossa puolelta toiselle, mutta eikö tässäkin tapauksessa se ole helpompaa sille pikku-fifin omistajalle, kuin mulle, jonka pitää pysähtyä ensin vaunuilla ja kierrättää iso koira toiselle puolelle, ja sit jatkaa matkaa.
Muut noudattavat liikennesääntöjä, ap ei. Miksi juuri sen liikennesääntöjä noudattavan pitäisi vaihtaa puolta ap:n kohdalla? Siksikö, että ap sinnikkäästi kävelee vankkureiden ja 80-kiloisen koiran kanssa väärää laitaa? Okei, kai ne väistää, jos ap ei, mutta turha ap:n on huudella, että muut eivät noudata "koiran ulkoiluttajan liikennesääntöjä"! Kyllä ap on tässä se, joka toimii väärin!
Että toisten lapsista sopii ihan tuollaista puhua. Hävettää puolestasi.