Lesboseksistä
Olen usein miettinyt, rakastelevatko naiset koskaan päällekkäin? Leffoissa kun vain kiihottavat toisiaan sormin tai sauvalla. Itseäni kiihottaa ajatus klitoristen hinkaamisesta vastakkain, vaikka hetero olenkin;)
nainen
Kommentit (193)
No mutta eihän nyt samaan sukupuoleen voi rakastua.
Aamuyöstä taksitolpalla minua vanhempi nainen (ehkä 40v) tuli juttelemaan. Siinä kävi sitten niin, että päädyimme jonnekin Sipoon perukoille naisen luokse. Vaikka minulla ei ollut kokemusta naisista tässä mielessä, oli varsin selvää, että hän halusi minut sänkyyn. Emme kuitenkaan päässeet sänkyyn asti, vaan hän kaatoi minut jo eteisen sohvalle, ja istui syliini ja alkoi suutelemaan minua. Olin aika hämmentynyt ja en tiennyt mitä tehdä. En laittanut vastaankaan, mutta en varmasti ollut kovin aktiivinenkaan. Tuo nainen sen sijaan oli hyvinkin aktiivinen, ja otti puseroni pois, Kukaan ei ollut nuollut rintojani niin ihanasti aikaisemmin. Ennen kuin huomasinkaan, hän oli lattialla jalkojeni välissä ja suuteli napaani. En ollut ikinä oikeastaan edes ajatellut, että haluaisin naisen kosketusta, mutta nyt olin jo itse riisumassa housujani. Nainen nosti jalkojani ja pyllyäni housujen pois saamiseksi. Housut olivat vielä nilkoissani, kun hän painoi kasvonsa jalkojeni väliin. Hän veti pikkarini sivuun, painoi huulensa pilluani vasten, ja alkoi nuolemaan. Alkuun olin hämmentynyt siitä, että mitä toinen nainen tekee minulle. Hämmennys vaihtui nopeasti himoksi, laitoin käteni hänen päänsä päälle, ja aloin hieromaan itseäni hänen kasvojaan vasten. Tuntui tosi kiihottavalta, että se on toisen naisen kieli joka työntyy sisääni, hieroo klittaani. Käytännössä ratsastin hänen kasvojaan vasten ja laukesin todella kovaa jo muutamassa minuutissa.
Kun olin palannut maan pinnalle, nainen oli yhtä hämmentyneen näköinen kuin minä. Hetkeen ei puhuttu mitään, kunnes hän vain kysyi, että soitanko taksin. En tiedä olisiko hän odottanut jotain vastapaveluksia, mutta ehkä hän tulkitsi tämän illan olevan tässä.
Joka tapauksessa, menetin lesbo neitsyyteni ainakin puoliksi, ja sain elämäni parhaan suuseksiorgasmin.
Vierailija kirjoitti:
Tuntui tosi kiihottavalta, että se on toisen naisen kieli joka työntyy sisääni, hieroo klittaani. Käytännössä ratsastin hänen kasvojaan vasten ja laukesin todella kovaa jo muutamassa minuutissa.
Olet ihana. Voin kertoa, että se tuntuu myös todella kiihottavalta, kun saan ottaa suullani nuorelta naiselta lesboneitsyyden, ja saattaa hänet sellaiseen villiin kiihkoon, että hänen kaikki estonsa katoaa, ja hän räjähtää suuhuni.
Välillä mietin junassa ja metrossa että missä ne naisista haaveilevat naiset oikein ovat!!? Mut onhan heittä! Ihan joka paikassa näköjään:) Harmi van että täällä ollan NÄINKIN rohkeita ja kerrotaan näistä haaveista mutta livenä tosi harva uskaltaa näyttää kiinnostusta moiseen..
No, oli miten oli. Mä olen nuollu pilluja jo sellainen 18 vuotta, viimeiset 12 vuotta oman vaimon ja erään toisenkin pari kertaa. On se vaan niin parasta!
T. Naisennainen
Täällä kans tykätään.. ja haaveillaan.
Tän haluaisin kokea, ei ole ikinä ollut yhtä kovaa himoa mihinkään.
Toteutus? Löytyisikö täältä naista 22 v naiselle pk seudulta? Riihimäki tai Hämeenlinna sopisivat myös 😛
Olen mies ja tuttavapiiriini kuuluu useita lesbopareja. Monilla on yhteisiä lapsiakin.
Tiedän ainoastaan yhden parin jotka ovat molemmat alunperinkin lesboja. Kaikissa muissa pareissa toinen on lesbo ja toinen on vaihtanut miehen naiseen. Se on yllättävän yleistä. On kyllä niinkin käynyt että tälläinen pari on eronnut ja toinen on palannut seurustelemaan miesten kanssa.
Monen miehen mielestä oma nainen harrastamassa seksiä naisen kanssa on kuuma ajatus. Myös mun mielestä :) Mutta pienellä varauksella, sillä on täysin mahdollista ettei nainen enää sen jälkeen halua olla miehen kanssa. Kyse ei ole pelkästään että seksi olisi ”parempaa” vaan ihminen voi rakastua keneen tahansa kun oikea osuu kohdalle.
Sen sijaan en tunne yhtään homo paria enkä ole edes kuullut että mies vaihtaisi naisen mieheen. Siis omasta laajasta tuttavapiiristä. Toki sitä jossain tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Viikko sitten oli mun eka kerta naisen kanssa, kun kokeiltiin miehen kanssa kolmatta pyörää. Kauan kesti, että sopiva nainen löydettiin, mutta kokemus oli niin upea että kyllä kannatti odottaa. Tietysti tuo tilanne oli muutenkin superkiihottava (meidän eka kimppajuttu), mutta koskaan ennen en ole ollut niin kiihottunut ja märkä kuin mitä viikko sitten olin. Ja orgasmit oli tosi tosi hyviä. Kiva oli kokeilla nuolemista, mutta erityisesti nautin, kun minua nainen käsitteli kielellään. Upea kokemus ja suosittelen kaikkia kiinnostuneita naisia toteuttamaan tämän fantasiansa, luultavasti se on sen arvoista.
No hyi helvetti joku kolmen kimppa, miehet on vaa tiellä!
Seurustelen lesboparin kanssa. Elämää tämäkin.
Jaa että olet mielestäsi 100 % hetero, nyt en sitten ymmärrä yhtään mielenkiintoasi naisiin... Onpa outoa. Et sinä mikään hetero ole, on se nyt kumma ettei ihminen tunne itseään,vaikka tunnistaa tarpeensa. Kaikki bissuthan ovat heteroja, varsinkin kun ovat jäämässä kiinni mieltymyksistään.
MENKÄÄ POIS TE OOTTE IHAN KAUHEITA OTUKSIA EI MITÄÄN SEKSIÄ SAMAN SUKUPUOLEN KANSSA POIS POIS POIS!!!!!!!!
Elämän alkuperäinen tarkoitus on, että pillut naidaan paljaalla kalulla ja naiset tulevat raskaaksi. Joten olkoot kuinka lesboja tahansa, kunhan käyvät säännöllisesti astutusasemalla paksuksi pantavina. Siellä sitten on asiantuntemusta, kumpi on oikea reikä ja kumpi on suurusreikä.
Minulla on ollut kaksi lesboseksikokemusta. Molemmilla kerroilla olin vain pääosin saamapuolella, kun en kuitenkaan kyennyt antamaan takaisin muuten kuin sormilla. Verrattuna heteroseksikokemuksiin, ja erityisesti suuseksikokemuksiin, niin miesten kanssa en pysty vapautumaan samalla tavalla kun he antavat suuseksiä minulle; mietin liikaa sitä, että miltä maistun, ja onko se miesten mielestä ällöttävää. Jostain syystä naisten kanssa en ole sellaista miettinyt, vaan olen kyennyt nauttimaan täysin rinnoin. Se on on ollut myös paljon intohimisempaa ja vapautunutta. Otan mielelläni miehiltä suihin, ihan loppuun asti, mutta jo ajatus, että nuolisin pillua tuntuu edelleen melkein vastenmieliseltä. Vaikka saamani orgasmit naisten kanssa ovat olleet voimakkaampia kuin ikinä yhdenkään miehen kanssa, en ehkä kuitenkaan ole valmis vaihtamaan leiriä. Muuta kuin satunnaisesti. Ja jos todella haluan saada täysillä.
Tyynyprinsessa kirjoitti:

Olen saanut muutamia pääosin heteronaisia sänkyyni, ja olen saanut melkoisia kicksejä kun olen voinut antaa heille sellaista nautintoa mitä eivät ikinä aikaisemmin olleet saaneet. Se on melkein toisarvoista, jos saan vastapalveluksia. En tarkoita, ettenkö itse kaipaisi myös esim. suuseksin saamista, ja sinkkuna saan sitä omilta lesbo fuckbuddyilta.
Vierailija kirjoitti:
Olen mies ja tuttavapiiriini kuuluu useita lesbopareja. Monilla on yhteisiä lapsiakin.
Tiedän ainoastaan yhden parin jotka ovat molemmat alunperinkin lesboja. Kaikissa muissa pareissa toinen on lesbo ja toinen on vaihtanut miehen naiseen. Se on yllättävän yleistä. On kyllä niinkin käynyt että tälläinen pari on eronnut ja toinen on palannut seurustelemaan miesten kanssa.
Monen miehen mielestä oma nainen harrastamassa seksiä naisen kanssa on kuuma ajatus. Myös mun mielestä :) Mutta pienellä varauksella, sillä on täysin mahdollista ettei nainen enää sen jälkeen halua olla miehen kanssa. Kyse ei ole pelkästään että seksi olisi ”parempaa” vaan ihminen voi rakastua keneen tahansa kun oikea osuu kohdalle.
Sen sijaan en tunne yhtään homo paria enkä ole edes kuullut että mies vaihtaisi naisen mieheen. Siis omasta laajasta tuttavapiiristä. Toki sitä jossain tapahtuu.
Tämän kirjoittaja ei ole tainnut kuulla biseksuaalisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Tyynyprinsessa kirjoitti:
Minulla on ollut kaksi lesboseksikokemusta. Molemmilla kerroilla olin vain pääosin saamapuolella, kun en kuitenkaan kyennyt antamaan takaisin muuten kuin sormilla. Verrattuna heteroseksikokemuksiin, ja erityisesti suuseksikokemuksiin, niin miesten kanssa en pysty vapautumaan samalla tavalla kun he antavat suuseksiä minulle; mietin liikaa sitä, että miltä maistun, ja onko se miesten mielestä ällöttävää. Jostain syystä naisten kanssa en ole sellaista miettinyt, vaan olen kyennyt nauttimaan täysin rinnoin. Se on on ollut myös paljon intohimisempaa ja vapautunutta. Otan mielelläni miehiltä suihin, ihan loppuun asti, mutta jo ajatus, että nuolisin pillua tuntuu edelleen melkein vastenmieliseltä. Vaikka saamani orgasmit naisten kanssa ovat olleet voimakkaampia kuin ikinä yhdenkään miehen kanssa, en ehkä kuitenkaan ole valmis vaihtamaan leiriä. Muuta kuin satunnaisesti. Ja jos todella haluan saada täysillä.
Olen saanut muutamia pääosin heteronaisia sänkyyni, ja olen saanut melkoisia kicksejä kun olen voinut antaa heille sellaista nautintoa mitä eivät ikinä aikaisemmin olleet saaneet. Se on melkein toisarvoista, jos saan vastapalveluksia. En tarkoita, ettenkö itse kaipaisi myös esim. suuseksin saamista, ja sinkkuna saan sitä omilta lesbo fuckbuddyilta.
Tämä keskustelu tekee minut niin kiimaiseksi niin kiimaiseksi
Minunkin heteropillua, lue ex - lesbopilsaria, sais joku nainen nuolla pitkästä aikaa.
Minulla on lähes täsmälleen samanlaisia kokemuksia. Olen ollut sängyssä naisen kanssa useasti, mutten piiiiitkään aikaan. Miehet eivät saa minua nuolemalla tulemaan, mutta kun sen tekee nainen. Huuto - orgasmeja toisensa perään.
Minäkään en ole valmis täysin vaihtamaan leiriä, mutta joku tuollainen nainen kuin tässä yllä saisi milloin hyvänsä nuolla minua. Asiantuntemusta ja kokemusta pitää arvostaa. Antaisin mielelläni myös vastapalveluksen. Jos ja kun oikea sattuisi kohdalle.
Unelmaako vaan
Kokeilunhaluista naista Treelta?
Missä Treen bi:t käyvät yökerhossa/etsivät s.seuraa?
Aion ite harrastaa seksiä naisen kanssa
SENKIN SIAT!!!! MENKÄÄ POIIIIIISSS!!!!!
Tuntuu että meinaa haljeta himosta kun näitä lukee...