Supertehokas TYÖäiti, jaa vinkkisi!
Itse olen nyt riittävän tehokas kotiäiti, mutta ensi kuusta alkaen olen takuulla tehoton, nääntynyt ja tekemättömien asioiden alle uupuva työäiti.
Kiinnostaisi kuulla vinkit, millä pienten (minulla 2-v ja eskarilainen) lasten äiti selviää kaikesta, kun töissä ollaan 8-4 ja pakko kai siitä työstä on jotenkin palautuakin jossain välissä!
Kommentit (26)
Meillä tätä taistelua on käyty n. 3 vuotta, mutta nyt aletaan jo olla aika hyvässä tilanteessa. Mies sentään vie lapsen enimmäkseen hoitoon ja käy kaupassa ja vie roskat, kun ärisen. Minä tosin hoidan edelleen muut kotityöt.
Aiemmin miehellä oli aina jokin syy sille, että ei voinut viedä eikä hakea, ei ehtinyt tehdä kotitöitä eikä ylipäätään mitään, kun oli niin kiire makoilemaan läppärin kanssa sänkyyn. Ja kun minä valitin, mies häippäsi töihin/harrastuksiin.
Lopulta olin aivan uupunut ja sanoin, että jos ei nyt homma muutu, niin saa sanoa heihei minulle ja pojalle. Ja ilmoitin, ettei kannata kokeilla, olenko tosissani.
Eli alusta asti vaadit miestä tekemään osuutensa. Jos lipsut, saat pian tehdä kaiken itse.
Tee työtä, joka kiinnostaa. Töihin on kiva mennä, ja siellä toimii tehokkaasti, kun homma nappaa.
Hommaa harrastusvehkeet kotiin, jumppasalille autoilu vie aina vähintään 2 h, kuitenkin tunnissa olet kotona treenannut tehokkaasti (treenaan aamuisin, tai illalla nuorimmaisen nukutuksen jälkeen).
Pidä kiinni rytmistä itselläsi ja lapsilla. Eli ajoissa nukkumaan, joka ilta sopivasti kotipuuhailua, vaikka ei huvittaisikaan. Meillä ipanaiset menee nukkumaan viim 20.30 (alakoululaiset) ja äiti viim 22.30.
palkkaa apua, eli ota siivooja.
Kestä sotkua ja ei niin täydellistä suoritumista kotona ja ajoittain töissäkin.
opeta lapset omatoimisiksi. Tiskit koneeseen, aamun vaatteet valmiiksi jne.
Älä kuuntele muiden jauhantaa. Äiti ei voi koskaan onnistua, aina pitäisi olla ikkunat pesty, lapsille luettu kehittävää kirjallisuutta, liikuntaa harrastettu ja tehty luomuruokaa. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu, eli elä niin että sinä ja perheesi voitte hyvin. eineksiä voi syödä ja sukissa voi olla joskus reitkä, ei siihen kukaan kuole.
ja tärkein: koittakaa jotenkin pitää huolta parisuhteesta. Harrasta seksiä, se on kivaa ja siitä saa virtaa. Ja voittaa kaikkien ryppyvoiteiden tehot anti-aging-toimijana.
Nämä nyt tuli mieleen.
t. uraputki-mutsi
Johtuen lähinnä siitä, että mies ei siedä sotkua. Mulle siis riittäisi vähempikin, mutta se ei riitä vastaamaan miehen vaatimutasoa, mitä siisteyteen tulee.
Asutaan myös omakotitalossa, missä on pihalla hommia. Puulämmitys puun tekoineen, talvella lumityöt. Kun on tullut kunnolla lunta, lumityöhön menee 2-3h, käytännössä koko ilta.
Harrastuksissa mies ei juokse. Enkä minäkään. Lapsilla yksi harratus kummallakin.
ap
Mulla oli lapset suurinpiirtein saman ikäisiä kun sulla nyt. Alkuun ekan kuun helpotus oli se että tein ruoat pakkaseen valmiiksi ekan kuukauden, kahden ajan. Kun tulet töistä kotiin ei tarvitse alkaa heti kokkaamaan, riittää laittaa mikroon ruoka sulamaan ja samalla voit olla lasten kanssa.
Vaatteet laitan illalla valmiiksi kun laitan lapset sänkyyn, aamulla ei tule sitten niin kiire. Samoin laitan ulkovaatteet (kengät, pipot jne) myös lähtövalmiiksi ettei viime tingassa yksi kenkä tai pipo ole kadonnut.
Aamupala-astiat katan myös illalla valmiiksi.
Pyykkiä pesen useinmiten viikonloppuisin. Miehestä on iso apu jos ja kun ei ole työmatkalla. Ulkoistettu siivous on ihan huippuratkaisu jos siihen rahkeet vaan mitenkään riittää.
Ikävintä on aamuruuhkat ja lasten vieminen kahteen eri hoitopaikkaan, ainainen kiire ja juokseminen. Tsemppiä!
mulla ainakin tällaisia; vähemmän on enemmän- eli super-tyypin unohtaisin heti. ruuanlaitossa ruokaa isot annokset, pakkaseen ja kiireessä joskus eineksiä-kun syö vain vähän huonoja hiilareita, saa paljonpaljon lisäenergiaa.. Kunnon yöunet. Liikuntaa väh 3 kertaa viikossa. Jossain vaiheessa iltaa parinkymmenen minuutin torkut-lapsetkin oppivat kunnioittamaan äidin lepohetkeä- ja saavat samalla itselleen ymmärryksen sellaisesta. Lapset pysyvät tyytyväisenäå kun joka päivä on heitä varten rauhallinen, hellä keskustelu-ja rapsutteluhetki. Turha etsiä mitään poppakonsteja- yksinkertaisella, rauhallisella asenteella pärjää parhaiten. Ja ilman omaa hetkeä elämä on vain suoritusputki.
sosiaalialalle.
siellä ei työpäivän aikana akkuja latailla.
Eikä palkalla tilata siivojaa, vaikka olen kyllä sitä vakavasti harkinnut. Saako siitä enää pian kotitalousvähennyksiäkään?
ap