Kotiäidin helvetti -kuvaus

On oikein että uskaltaa sanoa suoraan mitä tuntee. Minulla tuli itku kun luin tekstisi. Minä olin kolme vuotta sitten samassa tilanteessa. Suku, äidit, siskot jne puuttuu meidän pieneltä perheeltä joten jaksoin 110% yksin. Siitä seurasi se että väsyin totaalisesti ja jouduin suljetulle osastolle sairaalaan. Nyt olen täysin kunnossa mutta paranemisprosessi kesti vuoden. Olin niin uupunut, kävelin päin seiniä, puhuin mitä sattuu, olin yksinkertaisesti väsymyksestä sekaisin.



Pyydä apua. Sinun EI TARVITSE selvitä yksin. Ennen vanhaan oli suku ja mammat vierellä auttamassa. Nykyään äidit on niin yksin ongelmiensa kanssa. Ota hetki omaa aikaa, kyllä mieskin pärjää vauvan kanssa ja uhmis kattoo vaikka videoita. Kerran päivässä 15 min ei ole liikaa pois lapsilta. Jos et välitä itsestäsi, teet siinä kaikista pahimman virheen ja pahinta lapsillesi. Sinä olet etusijalla, sinä olet lapsille tärkein ihminen.



Jaksamista ja paljon voimia!

Riippuu ilmeisesti niin valtavasti omasta työstä, tehtävistä ja luonteesta, miten asiat ottaa. Ehkä jollain vielä tänä päivänäkin on työ, jossa voi vain olla, istuskella eikä tarvitse ottaa mistään vastuuta. Mä-olen-vain-täällä-töissä -asenne riittää. Itselläni ei ole sellainen työ, vaan esimiehenä olen vastuussa todella monen ihmisen asioista ja muutenkin koko työpaikasta. Tottakai nautin työstäni ja sinne on aina kiva mennä, mutta itselleni töihin meno on ollut valtava pettymys perhe-elämän kannalta.



Sitäpaitsi minulle on käynyt ulkonäönkin suhteen päinvastoin. Töissä pitää kyllä olla huoliteltu, mutta istumatyön takia liikkuminen on vähäistä ja työhön kuuluu edustusluonaita yms. Painonhallinta on todella vaikeaa, kun aikaa tai intoa (työväsymyksen takia) urheiluun ei yksinkertaisesti ole. Kotiäitinä olin jatkuvasti liiikkeessä, kävelylläkin kilometritolkulla päivässä ja lasten kanssa ties missä jumpparyhmissä. Ja koska elämä kotiäitinä oli muutenkin niin paljon stressittömämpää, olin silloinkin huoliteltu. Vaikka yöt oli yhtä heräilyä joko imettämisen tai lasten itkeskelyn takia, sain sentään aina nukahdettua uudelleen. Nyt kun yöllä herää työasioiden takia, niin silloinpa ei uni tulekaan uudelleen, vaan asiat vain pyörivät päässä ja epätoivoisena kurkin kelloa, että vielä voisin tunnin nukkua, ennenkuin kello klo 6.15 herättää.



Jokainen meistä reagoi eri lailla, mutta olen sitä mieltä, että meidät suomalaiset on aivan liikaa kasvatettu naisen-pitää-käydä-töissä -asenteeseen ja johonkin typerään naisen itsensätoteuttamisen periaatteeseen. Monelle kotona olo on erikoista, vastuun ottaminen vaikeaa ja lapset koetaan ongelmien aiheuttajiksi.



Nim. se joka asui vauvojensa kanssa ulkomailla

kertaa viikossa? Siellä lapsi saisi ikäistään lapsiseuraa ja leikkiä ja varmasti tasapainoittaisi perheenne arkea. Kohta nimittäin tuosta ei nauti kukaan!

Ap kirjoitti avoimesti ja riipaisevasti omasta todellisuudestaan. Tunteet eivät valehetele: jos hän on väsynyt, hän varmasti on sitä. Ja jos asiat ovat tuolla tolalla, ei ole todellakaan mikään ihme, että hän on väsynyt. Mikä ihme oikeuttaa teidät kaikkitietävät ihmeäidit mitätöimään hänen tuntemuksensa?



Minulla ei ollut kahden lapsen kotiäitinä noin rankkaa. Tarpeeksi rankkaa kuitenkin, jotta pystyn eläytymään ap:n tunnelmiin. Voin kuvitella, millaiseen henkiseen tilaan olisin itse joutunut, jos minulla olisi ollut vauvan ja uhmaikäisen kanssa vielä raskaampaa kuin mitä oli.



Minä en pystynyt olemaan kotiäiti, vaikka olisin halunnut olla ja mieheni siihen kannusti. Minä olisin voinut työn ja rahatilanteen puolesta voinut olla kotona siihen asti, kun pienempikin täyttää kolme. Tunsin vain kotona ollessani pikku hiljaa muuttuvani eri ihmiseksi, kuin mikä oikeasti olin. Henkinen väsymys ja ärtymys alkoivat olla niin pinnassa, että ne aiheuttivat jatkuvasti huonoa omatuntoa ja purskahtivat ilmoille lähes hallitsemattomasti. Kun katselen ympärilläni olevia kotiäitejä, tuntuu olevan yhteisesti hyväksyttyä, että lapsille ja miehelle räyhätään milloin mistäkin. " Kyllä meillä taas huudettiin" , naureskellaan hyväntahtoisesti. " Sellaista se on..."



Ei sen pitäisi olla sellaista. Minä olen itse helposti hermostuva ja temperamenttinen ihminen, mutta olen suureksi helpotuksekseni huomannut, että raivonpuuskat vähenivät 90 prosenttia, kun menin töihin. Saimme hoidettua lapset kotona siihen asti, että nuorempikin oli melkein kaksi. Siihen asti jaksoin, mutta lopussa tuntui, että päivääkään en olisi enää kestänyt. Nyt olen järjestellyt työni siten, että työpäivien pituus vaihtelee neljästä seitsemään tuntiin päivässä. Loput teen sitten kotona. Palkka ei tietenkään ole kovin hyvä, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, koska me kaikki voimme nyt hyvin. Kotiäitielämästä en kaipaa muuta kuin perhekerhon kahvihetkiä ja sitä, että kotona oli paljon siistimpää kuin nykyisin. Muuten me kaikki voimme nyt NIIN paljon paremmin.



Minä toivon sinulle ap paljon voimia. Minua ei tuossa pikkuvauvavaiheessa auttanut juuri muu kuin tieto siitä, että kyllä se vielä joskus helpottaa. Esikoisesi tarvitsisi ilmeisesti hurjan paljon enemmän huomiota sinulta. Yritä järjestää sitä hänelle jollakin konstilla. Käykää vaikka kahdestaan kahvilassa tms. Vauvan on opittava olemaan sinusta erossa edes hetki, muuten olet esikoisen kanssa liian lujilla.



Lue kasvatuskirjoja, joissa puhutaan uhmaikäisen kanssa elämisestä. Esim. Anna Wahlgrenin Lapsikirja on mainio. Ja soita perheneuvolaan; sieltä monet tutut ovat saaneet hyviä neuvoja. Sinun ei ole pakko venyä loputtomiin, vaikka monet kirjoittajat täällä tuntuvat niin ajattelevan. Pitkään jatkunut väsymys voi jättää jälkensä sinuun ja lapsiin.



Mutta siitä voit olla varma, että elämä kyllä helpottaa. Ja lapsesi eivät ole poikkeuksellisen hankalia, mutta sinulle on nyt kerääntynyt monta asiaa yhtä aikaa.

Kävisin vauvan kanssa lääkärissä jotta voitaisiin poissulkea sairaudet, allergiat ym. Sen jälkeen ostaisin kantoliinan. Uhmikselle pukisin heti aamusta haalarin jonka saa takaa kiinni niin, että vaippa pysyy housussa. Ulkona laittaisin vauvan vaunuihin samalla kun seuraisin esikoisen leikkejä. Kotona pitäisin selän puolella kantoliinassa jos olis ruoanlaittoa ym. Ruoat tekisin miehen ollessa kotona seuraavaksi viikoksi. Mies saa siivota kun tulee töistä kotiin. En myöskään antaisi vauvan päättää siitä kenen syli kelpaa vaan mies sais pitää vauvaa aina kun mahdollista. Tai mies voi viedä esikoisen jonnekin. Minkä ikäinen se uhmis on? Joko se voisi alkaa harrastamaan jotakin? Jos uhmis on 2v tai yli niin laittaisin osa- aika päivähoitoon vaikka jollekin hyvälle perhepäivähoitajalle.

mut kun vaan PITÄÄ!!!!!! Kuule, uskon että se sun uhmis olis aika paljon onnellisempi jos pääsis hoitoon purkamaan energiaansa!!!! Toi kotona väsyneen äidin ja huutavan vauvan kanssa on vahingollista esikoisellesi! Teet karhunpalveluksen tuolla tyhmällä asenteellasi.

Meillä oli JUURI tuollaista vuosi sitten.

Nyt on IHAN erilaista. Uhmiksesta on kasvanut reipas 3½-vuotias ja itkuisesta vauvasta tyytyväinen 1-vuotias.

Elämästä on tullut elämisen arvoista. Olen huokaillut viime päivinä



monta kertaa, että miten voikaan vuodessa tilanne muuttua NIIN päinvastaiseksi. Ja tätä auvoa oasa arvostaa todellakin, koska aina ei ole ollut näin... No, saa nähdä mitä kausia on vielä edessäpäin! ;)

Meillä tilanne jo sikäli helpottanut että lapset on 1v4kk ja 2v10kk. Silti ajoittain itsekin taistelen vieläkin jaksamisen rajamailla - ja se on vaarallista!



Meillä oli nuorimmaisella vauvana koliikki ja muutenkin hyvin vaativa persoona, itki aina kovaa täysillä ei mitään siltä väliltä. Se stressaa todella, syö jaksamista ja hermoa. Mutta lapset ovat onneksi vahvaa tekoa ja kestävät kyllä. Nuorimmainen on aina ollut myös hyvin vähäuninen ja herkkä heräilemään! Se on rankkaa! Eli 2 lapsessa voi olla hyvin paljon eroja - joku toinen äiti selviää huomattavasti vähemmällä kun omaa rauhallisia ja hyvin nukkuvia lapsia toisille sama tilanne voi olla todella huomattavasti rankempaa. Tästä olin joskus katkera ja ihmettelin miten se nyt toisilla on NIIN helppoa.



Itse tunsin suunnatonta syyllisyyttä että esikoinen ei saa tarvitsemaansa huomiota ja hoivaa, ja vauva rauhallista paneutuvaa hoitoa (kuten esikoista aikoinaan hoidin). Sinä taidat olla myös hyvin vaativa itseäsi kohtaan (kuten minä) ja haluat hoitaa parhaasi mukaan lapsia. Muista että kaikki on kiinni omasta jaksamisestasi, sinun on PAKKO välillä levätä että jaksat hoitaa lapsesi. Nuku niin paljon kun voit ja joskus on pakko levätä vaikka lasten kustannuksella eli laita joku hoitamaan heitä muutamaksi tunniksi tai ainakin esikoista ja nuku vauva vierelläsi.



Pyydä MLL:n hoitaja avuksesi muutaman kerran viikossa. Tai joku sukulainen. Mitä tahansa että saat apua. Tai puhu neuvolassa ja vaadi apua kotiin. Tilanteesi on tavallinen pienlapsiperheessä mutta hyvin vaikea sellainen.



Ja huolehdi ehdottomasti myös että syöt kunnolla päivittäin, mene vaikka jonnekin koululle tms. mistä saa valmiin ruoan tai pyydä sukulaisia tekemään ruokaa pakastimeen ja käytä valmiita ruokia kaupasta, joita voi vaan lämmittää.



NAINEN tiedän tilanteesi ja olen huolissani sinusta ja jaksamisestasi - tuolla menolla väsytät itsesi loppuun ja miehen, onneksi se helpottaa koko ajan kun vauva kasvaa, mutta sinun on huolehdittava perustarpeistasi, muuten et pysty olemaan riittävä äiti lapsillesi. Ja muista vielä että ei tarvitse olle täydellinen se riittää että olet riittävän hyvä ja teet minkä jaksat. Päivä kerrallaan.

mutta voin kuvitella miltä tuntuu. Itse olen ollut aina paljon pienten lasten kanssa, joten tähän ryhtyessäni ei ole ollut epärealistisia kuvitelmia lapsiperheen elämästä.



Silti se vastuun paino yllätti. Meillä on viisi lasta, vanhimmat kaksi oli tosi helppoja, ja kolme nuorimmaista on ollut aika kannettevia. Huonosti meillä nukutaan yhä vieläkin.



Kantoliinaa suosittelen lämpimästi. On molemmat kädet käytössä. Ja on totta että vauva nukkuu ulkona paremmin, jopa se huonosti nukkuva. Yritä aloittaa joku harrastus, kyllä vauva ja mies sen ajan pärjää. Jos ei hyvin niin huonosti, mutta pärjää kuitenkin. Mun henkireikä on ollut oma harrastus, suosittelen!



Yritä päästä itse ulkoilemaan, elämä tuntuu ihan erilaiselta kun on käynyt puoli tuntia haukkaamassa happea, ihan yksin tai jonkun kaverin kanssa!!



Voimia! Nopeasti se aika kuitenkin menee. Meilläkin isot on jo aika paljon kavereiden kanssa joko muualla tai meillä, enkä olisi sitä voinut vielä vähän aikaa sitten uskoa!!!