Lue keskustelun säännöt.
Kotiäidin helvetti -kuvaus
05.11.2005 |
En tiedä henkisesti raskaampaa " ammattia" kuin kotiäitiys ja samalla aliarvostetumpaa.
Kaikkein vaikeinta on kestää se jatkuva, 24 tuntia kestävä läsnäolo ja se, että on oltava aina valmiina lapsen tarpeita varten. Yöllä herätetään väjhintään joka kolmas tunti, joko vauvan nälkään tai uhmiksen univaikeuksiin. (Minulla on " vain" kaksi lasta, joista toinen elää pahinta uhmaansa ja toinen vielä vauvavaihetta.)
Vauva ei suostu olemaan muualla kuin minun sylissäni, isä ei kelpaa, ei kukaan. Minä kanniskelen siis kuumaa painavaa vauvaa päivät hartiat jumissa, (vauva nukkuu kaksi kertaa päivässä puolen tunnin unet) yrittäen viihdyttää uhmista. Kun lähdemme johonkin, uhmaikäinen sinnittelee pukemista, olemme molemmat hikisiä, itkemme ja puemme uudelleen ja uudelleen vaatetta päälle vauvan säestäessä sivussa stressaavalla itkullaan, koska ei saa olla sylissä.
Uhmaikäinen ei suostu käyttämään vaippoja (repii ne jossain vaiheessa aina pois vaikka mikä olisi) eikä osaa silti vielä kakata pottaan vaan kakkaa housuunsa pahimmillaan 3krt päivässä, istuu sen päällä ja minä saan pestä pyllyyn lujasti kiinni tarttunutta kakkaa yökkien pois, pestä liimautuneen kakan housusta, jne....ja vauva huutaa kun ei ole sylissä:(
Jos vauva on joskus satunnaisesti lattialla, uhmis ehtii siihen tekemään temppujaan, ei välttämättä tahallaan mutta siten, että satutaa vauvaa jotenkin, astuu esim. käden päälle.
Kotityöt on jätettävä iltaan, koska niitä ei voi eikä pysty tekemään muulloin. Vauva menee nukkumaan kello 23 ja me miehen kanssa siivotaan noin tunnin jälkiä, että järjestys olisi edes jonkinlainen seuraavaa päivää varten. Seksiäkö? Älkää naurattako.
Minä rakastan lapsiani, rakastan todella, mutta välillä tulee varsinkin uhmista kohtaan niin suuria vihan ja ahdistuksen tunteita, kun toinen juoksee ylivilkkaana, ei usko mitään, satuttaa vauvaa, ei syöeinukueipottaile, eten tiedä miten käsitellä näitä. Uhmaikäinen pyyhkii räkänsä ja likaiset kätensä vaikka minuun kasvoihini, jos ei muuta ole. Kun imetän vauvaa, uhmis huutaa haluavansa minut seurakseen vessaan, huutaa voinko pyyhkiä kymmenettä kertaa kaatuneen maidon, milloin pissa on tullut housuun ja vaatteet vaihdettava.......
En ehdi syödä, käydä vessassa, harrastaa mitään.
Aamulla kahdeksalta show alkaa alusta. Minusta, sievästä työssäni menestyneestä naisesta on tullut lihavahko verkkarihirmu, jonka ääni nousee herkästi falsettiin ja jonka on joskus mentävä hetkekesi ulos itkemään äänetöntä itkua suu auki, hengittämään edes hetkeksi. En voi ainakaan tässä vaiheessa harrastaa mitään, lähteä mihinkään kotoa, sillä haluan että uhmis saa isältään edes hieman jakamatonta huomiota töiden jälkeen, kun minun on aina pideltävä vauvaa.
Hoidan lapseni kotona kolmevuotiaksi, hoidan kunnialla, rakastan heitä suuresti, mutta sen vain sanon, ettei mikään, ei mikään työ ole henkisesti raskaampaa, vaikeampaa ja vaativampaa kuin kotiäidin arki
Kommentit (49)
vaipan saat pysymään päällä kun laitat lapselle haalarit päälle ja vetoketju selkäpuolelle, auttoi meillä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauva vietti vuoden rintarepussa kun sitä piti suojella uhmikselta mutta kun tarvitsin käteni uhmiksen viihdyttämiseen. kun isä oli yövuorossa vauva ja uhmis nukkuivat eri huoneissa ja itse nukuin sen vieressä kuka viimeksi itki. vaihdoin huonetta tunnin välein. vauva oli rintarepussa myös vessassa käydessäni ja pyykkejä ripustaessani. reisilihakset saivat hyvää jumppaa. ne illat kun isä pystyi katsomaan uhmista juoksin lenkin vauva rattaissa. myös pakkasella ja liukkaalla.
mutta kun vauva täytti 9kk minulle tarjottiin työpaikka josta en voinut kieltäytyä ;)
t.kolmen lapsen yh (joka tosin on nyt ollut kohta vuoden töissä - eli lomalla...)
itse jäin suurperheen yksinhuoltajaksi, kaikki lapset olivat alle kouluikäisiä, kun mieheni kuoli. Joten ei ollut edes sitä miestä auttamassa. Eikä mitään tukiverkostoa. Jos siitä selvisin kuitenkin hengissä ja täysjärkisenä, selviät varmaan ap sinäkin oman perheesi kanssa. Voimia!
ainakin yöt saa nukkua. Päivät onkin sitten yhtä hulabaloota
T: 2 ja 5 vuotiaiden äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanikäiset täälläkin, ei noin pahoja tilanteita kuin muutama päivässä,
mutta ymmärrän miltä tuntuu, välillä miettii että oli sitä hullu... mutta
silti haluaisin vielä yhden lisää tähän " hullujenhuoneelle" !
Tsemppiä sinulle, kuulostaa karmeelta, mutta muista että kohta
ne viipottaa kavereillaan, he ovat meillä vain " lainassa" .
Yritä nyt ihmeessä rentoutua ja ottaa vähän iisimmin!
T: Kotiäiti, jolla 2v5kk ja 4kk:den ikäiset pojat, ja joka ehtii paitsi siivoamaan päivittäin, myös nauttimaan lapsistaan ja tästä kotiäidin elämästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhana, jopa tulet kaipaamaan mennyttä aikaa. Tuo on loppujen lopuksi onnellista aikaa elämässä.
Ei koskaan ehtisi tehda mitaan niinkuin oikeasti tahtoisi, olisi luotettava vieraisiin ihmisiin lastensa hoidossa ja opetuksessa, olisi revettava joka paikkaan.
Vahan aiheesta poiketen, mutta tuli vaan mieleen tuosta " kotiaidin helvetista" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläkin kaksi erittäin vilkasta lasta ja mies töissä ulkomailla, mutta silti jää omaakin aikaa, johtuen osittain siitä, että lapset nukkuvat hyvin. Eli ensimmäiseksi kannattaisi jotenkin yrittää saada nuo nukkumiset sujumaan - miten, en tiedä?!?!
Meillä auttaa kun vilkkaan uhmiksen vie ulos pariksi tunniksi leikkimään, riehumaan ja rymyämään, on sitten kotona paljon rauhallisempi. Tosin pienempikin on aina viihtynyt ulkona eli sikälikin minun on helppo ulkoilla. En tiedä, miten sinun pienempi lapsesi, nukkuisiko päikkärit esim. ulkona paremmin? Meillä molemmat nukkuneet ulkona tosi hyvin ja pitkiäkin unia.
Saisitko välillä jonkun hoitamaan lapsia vähäksi aikaa, pääsisit itse tuulettumaan vähäksi aikaa ja jaksaisit kenties taas vähän paremmin kotona?
Tsemppiä!
joten en ymmärrä, mitä " helvettiä" tuossa on. Ja kahden lapsen kanssa nyt on aika helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
uskon että olet väsynyt. Minunkaan poikani ei vauvana suostunut olemaan kuin sylissä. Kaikki vain sanoivat joko, että opetat sen olemaan sängyssä, tai että se on normaalia ja jotkut vauvat vain kaipaavat läheisyyttä enemmän... No, jos laskin lapsen opettaakseni, meinasi tikahtua itkuun. Lopulta lääkäri tutki ja löysi laajat allergiat (meilläkään ei vauvana ollut muita " oireita" kuin huonot unet ja sylin kaipuu!!) ja elämä helpottui!! Lapsi viihtyi muuallakin kuin sylissä ja päiväunetkin venyi varttista kolmeen tuntiin, taivallista!!! Tuttavallani sylissä oleilu loppui kun KUNNON KORVALÄÄKÄRI totesi, että korvakäytävät olivat liian ahtaa ja ne putkitettiin. Tulehduksia ei siis ollut, mutta ahtaat käytävät kuitenkin ahdistivat pikkuista.
Ja mielestäni voisit hyvillä mielin viedä lapsesi parina aamuna viikossa kerhoon tai puolipäivähoitoon, että voisit olla edes hetken rauhassa, vaikka sitten vauvaa kanniskellen. Voimia sinulle:)
Voisit viedä ne kakarasi hoitoon, jos kerran kotiäidin arki on mielestäsi maailman raskain duuni. Saisit vähän helpotusta elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
haluan hoitaa lapseni kotona. Olen vain välillä niin väsynyt...ei tämä ehkä ole kotiäidin helvetti, mutta ehkä minun helvettini. Työssä pääsee noin 1000krt helpommalla.
Meillä on ihan samanlaista, sain kylmänväreet, koska tekstisi oli ihan kuin minun elämästäni.
Kyllä tämä kai tästä!
T. kohtalotoveri
herätys klo 5.30, lähtä päiväkotiin unisten lasten kanssa 6.45.
Kuinka paljon vauvasi nukkuu? Tuntuu hirmu vähältä jos hän nukkuu vain tunnin päiväunia ja yölläkin vasta 23 menee nukkumaan. Onko tutkittu, että mitän sairautta ei ole taustalla? Korvat, allergiat yms yms
Tsemppiä toiselta kotiäidiltä!
23-10 ja päivällä yhteensä ehkä tunnin. Esikoinen herää jo klo 8. Siitä se show pyörähtää käyntiin. Olen itse ihan mielettömän aamu-uninen. Rikkonaisista yöunista johtuen olen saatanan väsynyt mihinkään aamuisin silloin kun vauva nukkuu.
Kotona oleminen on raskasta, mutta niin on myös työn ja kodin ja lapsenhoidon yhdistäminen. Kerroit, että sama rumba alkaa aamukahdeksalta. Minulla alkaa 5.45 ja päättyy klo 23 kun lapsi nukahtaa. Olen myös kovin väsynyt.
Aamulla ylös ennen kuutta, suihkuun, aamiainen, ehostus ja pukeutuminen, sitten itkevä lapsi ylös, pesulle, pukeutumaan ja pakkaaminen autoon. Ja hoitoon vienti, edestakainen matka 10 km. Sen jälkeen ajoa töihin 25 km (ellei ole työmatka ja tämä rumba käynnistynyt klo 04).
Puhelin huutaa taukoamatta, ihmisiä vaatimassa sitä sun tätä, juoksemista palaverista toiseen, lounaasta ei kannata haaveillakaan. Kotiin pääsee siitä helvetistä lähtemään noin klo 18. Sitten lapsi hoidosta, pikainen kaupassa käynti, ruuan laitto lapselle, pyykin pesu, muut kotityöt, koiran kusetus etc. Ja JAKAMATON huomio lapselle, joka ikävöi äitiä päivät.
Lapsi nukahtaa klo 23 ja minä myös. Noustakseni klo 5.45.
Kuulostaako helpolta, kuten kuvailit? Työssä käynti olisi lepoa? Niinpä niin.
Mutta kuten sanoin, jokainen tekee omat valintansa.
Täällä väsyneet äiti ja isä (4-v ja 4 kk lapset) ymmärtävät TARKALLEEN mistä puhut. Yritetään selvitä, tsemppiä :)