Nautin ja pidän siitä, että saan viedä lapsia

Meidän perheessä harrastetaan, ja se näkyy positiivisesti lapsissa. Aikaa on olla yhdessä. Toisten kanssa esim. ulkoillaan yhdessä, kun yksi lapsista on oppimassa uutta ja kehittävää eli harrastamassa.

irtautumaan omasta äidistään ja jonka sosiaaliset taidot riittävät siihen, että möllöttää suu auki, kun kysyn haluaako mehua. Äiti sitten puhuu ja toimii ja ajattelee tämän lapsen puolesta. Ihanaa symbioosia varmsti sinusta mutta minusta ei.



On eri asia, jos lapsi on arka. Arallakin lapsella on kuitenkin tietoa sosiaalisista tilanteista. Sen sijaan pullossa pidetyt eivät kykene edes 5-vuotiaina toimimaan normaalin 5-vuotiaan tavoin ja esim. neuvolakäynti on ylivoimainen niin äidille kuin lapsellekin.



Jos lapsi ei saa harrastaa, koska äiti haluaa mieluummin kiillottaa sädekehäänsä, säälin tuota lasta. Itse en saanut harrastaa, koska vanhemmat mieluummin viettivät aikaa minun ja pikkusiskoni kanssa. Omalle lapselleni tarjoan mahdollisuuden. En pakota mutta annan mahdollisuuden.



Kuten jo sanoin metsäretkiä ja ulkoilemista harrastamme erityisesti viikonloppuisin. Kavereita ei löydy lähistöltä lainkaan. Lapseni harrastaa ns. ryhmälajeja, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä kehittyvälle lapselle. Kunpa te mökkihöperöinä viihtyvät lukisitte kerrankin edes jonkin lasten kehitystä koskevan teoksen, niin tietäisitte vähän enemmänkin 5-vuotiaan tarpeista. Yhtään sellaista asiantuntijaa itsenne ja kaltaistenne lisäksi ette tule löytämään, joka suosittelisi 5-vuotiaalle vain äidin seuraa.

synnyttänyttä naista.

Mutta äitikin voi alistaa, haukkua, hakata, käyttää seksuaalisesti hyväkseen, tappaa tai elää kuplassa muuten.



Äitiys ei tee ihmisestä hyvää, ei hyvä äiti ole vaan äiti joka kuskaa harrastukseen. Kivahan se on jos oku näin tekee mutta lapset pääsee harrastamaan muillakin tavoilla. Nykyaikana tosin harrastamaan meneminen on sitä useammalle perheelle että lapsi sinne viedään ja haetaan..

Mun tutulla on n. 13-15v. lapsi joka on jo vuosia vuosia käynyt terapiassa kun pelkää menettävänsä äitinsä. Tämä perhe harrastaa paljon yhdessä ja erikseen, mutta olennaista on että aina on jotain aktiviteettiä kuten elokuvateatteria, ravintolassa käyntiä, konsertissa käymistä, golfia, olivat koko perhe golfkurssilla yhdessä jne jne. Paljon ovat myös vanhemmat tosin kaksistaan riennoissa ja lapsi kotona, mutta paljon on lapsikin erilaisissa harrastuksissa pitkin viikkoa. Lapsella on esimerkiksi kuntosalijäsenyys ollut varmaan 10-vuotiaasta.



Ja niin käy lapsi edelleenkin terapiassa kun pelkää menettävänsä äidin...surullista. Tekisi mieli sanoa, että olkaa joskus kotona ja olkaa yhdessä tekemättä mitään. Kuunnelkaa toisianne ja hipsutelkaa sohvan nurkassa.

Eiköhän jokainen ole ÄITI omalla tavallaan. Uskoisin meistä jokaisen tahtovan parastaan omille lapsilleen ja jokainen perhe tekee päätöksensä oman tilanteen mukaan! Meitä on moneksi, ei tarvitse heti lytätä sellaista, joka toimii eri tavalla kuin sinä itse. Hyvä äiti (sekä isä) tuntee omat lapsensa ja tietää, mitä he tarvitsevat vai onko kenties harrastuksia liikaa.

Järjen ääni

mutta mitä sitä voi olettaa saavansa tuollaisella aloituksella?

Mulle on ihan sama, mitä muut harrastavat tai ovat harrastamatta, mutta turha kaasuttelu kirpaisee kyllä muakin.

t: pyöräilevä ÄITI

Järjen ääni

Koska olin kuumeinen, makoilin lähinnä sängyssä ja luin vieressä pötköttelevälle lapselle satuja. Muuten lapsi leikki itsekseen ja otti hienosti sen, että lounaaksi oli muroja(!) kun en jaksanut ruokaa laittaa. :) Oli mukavaa.



Aloin tämän myötä pohtimaan, että miksei jokainen lauantai voisi olla yhtä seesteinen. Minulla on yleensä tuli p**seen alla, yritän saada kaiken tehtyä (muka-tärkeitä juttuja) jne. eikä kellään ole hauskaa. En tiedä miksi en osaa pysähtyä paikoilleni edes hetkeksi...mutta ehkä voisin yrittää sitä uudestaan, silloinkin kun mittarissa ei ole 38,4 astetta.

Mä en tajuu, ku täällä valitetaan aina, että nykyään lapset harrastaa monta kertaa viikossa ja että aikuisena ne on sitte jotenki vialla, ku on harrastanu.

Mä oon kolmekymppinen nainen ja mulle oli oikeesti yllätys, että mun mies ei ollu harrastanu mitään! siis silleen oikeesti pitkäjänteisesti. No se kyllä sitte oliki eläny koululle pitkälti. Eikä siinäkään mitään vikaa. (nyt kyllä viimeset viis vuotta treenannu tosissaan urheilua ja siinä samalla relannu töitten kanssa ihan sikana ja muutenki)

Itellä oli lapsena harrastuksia melkein joka ilta, kesällä leirejä, viikonloppusin harkkoja ja vielä kotonaki harjoteltiin. Silti lapsuudesta muistan myös kiireettömät ruokahetket päivittäin ja jokailtaiset pihaleikit jne.

Eli en tajuu, et mihin te sitä aikaa käytätte, jos lapsi ehtii vaan harrastaa tai olla äitin kanssa. Ala-asteella koulukaan ei vie ku 6-7 tuntia päivässä.

Itelle harrastuksesta on jääny jälkeen kaikki tärkeimmät ystävät, älyttömästi henkistä pääomaa ja edelleen jatkuva rakkaus harrastusta kohtaan. Edelleen tasapainottaa mukavasti työelämää, kun on muitaki asioita, joihin paneutua ja joissa on hyvä!

En sano, et kaikki sitä tarttis, mutta en myöskään tajua, et miten se voi lasta/perhettä vahingoittaa, jos kaikki nauttii! Ja siellä autossa äipän kyydissä oli kiva jutella päivän kuulumisia jne. Vaikka ei meitä läheskään aina kuskattu. Täällä pääkaupungissa kun kaikki on niin lähellä, että kävellenkin pääsee..

Itelle koulu oli aina niin helppoa ja tylsää, että musta ois varmaan tullu ihan lusmu ilman fiksuja harrastuksia, joissa oppia mitä työnteko asioiden oppimisen eteen tarkoittaa. Ja ei, korkeakoulukaan ei opettanut minulle niin paljon tavoitteiden eteen työskentelemisestä kuin harrastus. Koska sieltäkin pääsi läpi ja hyvään duuniin vasemmalla kädellä.

Niin ja siis ihan täyspäisiä ihmisiä meistä molemmista tuli! Eli toiset ihmiset vaan kaipaa enemmän virikkeitä! Yrittäkää tajuta please tämä, eikä aina dissata vanhempia laiskoiksi jos lapset harrastaa.