Jos nyt jäisit leskeksi tai eroaisit, niin

Ikää on 52 enkä usko, että tulisi isompia vaikeuksia löytää sopivaa. Niin usein olen viime vuosina törmännyt mukaviin, vapaisiin, suunnilleen ikäisiini miehiin, jotka ovat kommentoineet minua myönteiseen sävyyn sekä minulle että miehelleni.

ja sitten kun ne olis pois jaloista matkustelisin ja muuta.

ottaisin, montakin, ainakin jos eroasin. Leskenä tuskin niin nopeasti.

usko, että viitsisin enää ottaa ukkoa riesakseni. Ehkä joskus pitkän ajan kuluttua jonkun seurustelusuhteen, mutta yhteen en muuttaisi.

Seksi ei kiinnosta, ja mitä muutakaan ne miehet haluaa?

nimin. ottaisin jos löytäisin

Jos nyt jäisit leskeksi tai eroaisit, niin ottaisitko uuden miehen?

jos hyvän löytäisin, hyvän kuten nykyinenkin. en missään nimessä huonoa, elätettävää nyhjäkettä tms.

Kyllä se olisi melkeinpä niin päin että kuka mahtaisi huolia minut ja katraani.

Ensinnäkin on vaikea kuvitella, että joku vielä minut huolisi, siitäkin huolimatta, että olen vielä alle 30-vuotias. Mutta mä odotan kolmatta lastani jo.



Toisekseen kiinnittäisin paljon enemmän huomiota miehen kanssa tutustumiseen, miehen sosiaalisiin taitoihin ja puhelahjoihin kuin mitä tätä nykyistä miestä valitessa kiinnitin. Ja jos suurin osa miehistä todella on sellaisia, kuin tämä palsta antaa ymmärtää, ja joka valitettavasti on myös mun oma käsitykseni valtaosasta miehiä, niin eipä taida näillä kriteereillä yhtään miestä tähän haaviin tarttua. Tähän talouteen ei tule enää koskaan yhtään viinan kanssa läträävää, lähinnä yksinään viihtyvää ja suurimman osan ajastaan yhdellä tietyllä perusilmeellään viettävää olentoa.

Eikä se johdu siitä, että mulla olisi huonoja kokemuksia miehistä.

En vaan haluaisi. Enkä uskoisikaan että toista yhtä hyvää olisi, kuin nykyinen mieheni. Siis, jos se kuolisi, tai haluaisi jostakin syystä erota minusta. En jaksaisi kyllä mitään ihmissuhteita.

Ehkä joskus harrastaisin seksiä - en kylläkään ihan tuntemattoman ihmisen kanssa, mutta jos joku seksikäs mies ihastuisi minuun ja suostuisi siihen että kyseessä on vain väliaikainen juttu. Itsekästä sikäli, että tarvitsisin siihen kyllä tunnetta, että olen sille miehelle muutakin kuin pelkkä hoito, mutta itse en haluaisi olla kuin korkeintaan kevyesti ja ohimenevästi ihastunut. Vähänkään vakavampaa ja juoksisin kirkuen pakoon. Rakastumaan ei minusta varmaan enää ole. Arkea en rupea enää koskaan rakentamaan jonkun muun kanssa.



Olen naimisissa hyvin ihanan miehen kanssa. Olemme olleet 13 vuotta yhdessä, enkä ole koskaan parempaa tavannut. En ole näiden vuosien aikana kertaakaan tuntenut kiusausta naida kenenkään muun kanssa. En ole tavannut yhtäkään miestä josta olisin ajatellut, että tuon kanssa haluaisin seurustella. (Seksifantasioita minulla kyllä on vaikka kenestä, mutta se on eri asia.)



Mutta en ehkä vaan pohjimmiltaan ole parisuhdeihminen. Ajatuskin siitä kaikesta vaivasta... toiseen ihmiseen totuttautumisesta, puutteiden ja vikojen löytämisestä ja anteeksiantamisesta, niistä ekoista surullisista hetkistä kun vaistoaa sen pettymyksen minuun, kun rakastumisen huuma hiljalleen kuihtuu, puhumattakaan niistä riskeistä, petetyksi tai jätetyksi tulemisesta... ei kiitos.



Kerran osui kohdalle lottovoitto ja mies joka kestää ja kunnioittaa minua, en usko että toiste voi käydä yhtä hyvä tuuri.

Olen löytänyt oman juttuni masturbaatiossa ja voisin tehdä sitä aika kauankin jos vaihtoehtona on hirveää draamaa miesten ja lasten yhteensovittamisen kanssa.

Niin sitä pitää, sisko! *nauraa*

Ei mut oikeasti tosi tärkeä taito kaikille naisille, monestakin syystä, ja yhtenä niistä tää ettei munan perässä hatkahda jonninjoutaviin miehiin ja hankaloita elämäänsä.

Vielä on pitkälti elämää edessä (todennäköisesti ja toivottavasti). Olisihan se mukavaa rakastua ja löytää uusi elämänkumppani. Yhteen en uuden miehen kanssa enää muuttaisi. Ehkä.

En heti. Vuosien päästä sitten.

uutta miestä. Olen saanut elää ihanan miehen rinnalla, mutta olen myös aika erakkoluonne. En usko, että kukaan muu mies voisi ymmärtää tarvettani olla välillä yksin niin hyvin.

Ja kyllä meitä vanhoja kurppanoitakin halutaan. Äitini jäi leskeksi 75 vuotiaana ja oli aivan ahdistunut, kuinka alkoi säpinä hänen ympärillään, vaikka hän ei uutta miestä halunnut. Laidasta lukien nuoremmista miehistä oli kyse.

Olen 42 ja viimeinenkin lapsi muuttaa kohta kotoa. En haluaisi enää miestä riesakseni, vaan haluaisin elää yksin ja tehdä mitä lystään loppuelämäni.

"tekisin mitä lystään loppuelämäni" -linjalle, kysymättä keneltäkään mitään, sovittelematta aikatauluja ja haluamisia kenenkään kanssa, ei tarttis huolehtia, passata, huomioida.

Lapset jo niin isoja, että kohta pärjäävät ja haluavat elää omaa elämää. Sitten kun tulee lastenlapsia voisin palata taas maisemiin.

Olen todella rakastunut toiseen mieheen, joten en miettisi hetkeäkään, yrittäisinkö yhteiselämää hänen kanssaan. Siis jos tuo elämäni rakkaus minut vielä vain kelpuuttaisi. Jos mieheni kuolisi, niin toki pitäisin korrektin suruajan ja varmasti oikeasti surisinkin. Jos mieheni taas haluaisi erota, niin en kovin kauaa taitaisi aikailla...