Ilmiannoin erään 17-vuotiaan lähihoitajaopiskelijatytön koululle pilven polttelusta
Mitä mieltä olette?
Hän joutui tekemään huumetestin, joka oli tietysti positiivinen. Sen jälkeen hänestä ilmoitettiin sosiaalitoimeen ja joutui kertomaan vanhemmilleen asiasta (oli ilmeisesti kuitenkin jonkin verran valehdellut vanhemmilleen, eikä kertonut koko totuutta). Nyt hän varmaan joutuu seurantaan. Toivottavasti viisastuu, eikä enää käytä huumeita, ettei joudu vielä koulusta erotetuksi. Omasta mielestäni tein oikein, sillä en todellakaan haluaisi, että esimerkiksi huumeissa oleva ensihoitaja pelastaisi minun lastani. Pitäkää äidit parempaa huolta nuoristanne älkäkää kulkeko silmät ummessa! Ai niin, en tunne tätä tyttöä henkilökohtaisesti vaan erään tuttavan kautta. Hän ei siis tiedä minun ilmiantaneen häntä ja oli kuulemma erittäin vihainen kuultuaan, että hänet on ilmiannettu ja oli jopa uhannut tappaa ilmiantajan, jos saa hänet kiinni. Missä omatunto?
Kommentit (216)
Teistä on siis oikein että jos joskus tulee pienessä krapulassa töihin niin se on OK ja enintään tulee sormenheristelyä? Sitten kun vapaa-ajallaan käyttää pilveä esim. rentoutumiseen niin se on sitten niin väärin?
Oletko Ap miettinyt sitä että kertomasi tyttö:
-Jäätyään kiinni saa merkinnän rekisteriin
-Tämän johdosta ei saa töitä ja leimataan nistiksi
-Syrjäytyy tämän erinomaisen
päihdepolitiikkamme johdosta
Nämä kaikki ynnättynä yhteen tuloksena on taas yksi syrjäytynyt nuori joka luultavasti ajautuu sosiaalisiin ongelmiin niin työelämässä kuin muuallakin merkintänsä vuoksi. Luultavasti ajautuu ennenpitkää myös alkoholismiin mutta mitä sillä on väliä? Alkoholi kerran on laillinen niin Ap:lla on hyvällä omalla tunnolla hyvä mieli kun teki taas yhteiskunnasta paremman paikan.
Terveisin: säännöllisesti kännäävä, pilvenpolttelun jättänyt, ensihoitajaksi pian opiskeleva ihminen.
Teistä on siis oikein että jos joskus tulee pienessä krapulassa töihin niin se on OK ja enintään tulee sormenheristelyä? Sitten kun vapaa-ajallaan käyttää pilveä esim. rentoutumiseen niin se on sitten niin väärin?
Oletko Ap miettinyt sitä että kertomasi tyttö:
-Jäätyään kiinni saa merkinnän rekisteriin
-Tämän johdosta ei saa töitä ja leimataan nistiksi
-Syrjäytyy tämän erinomaisen
päihdepolitiikkamme johdostaNämä kaikki ynnättynä yhteen tuloksena on taas yksi syrjäytynyt nuori joka luultavasti ajautuu sosiaalisiin ongelmiin niin työelämässä kuin muuallakin merkintänsä vuoksi. Luultavasti ajautuu ennenpitkää myös alkoholismiin mutta mitä sillä on väliä? Alkoholi kerran on laillinen niin Ap:lla on hyvällä omalla tunnolla hyvä mieli kun teki taas yhteiskunnasta paremman paikan.
Terveisin: säännöllisesti kännäävä, pilvenpolttelun jättänyt, ensihoitajaksi pian opiskeleva ihminen.
Narkomaanit eivät sovellu terveydenhuoltoalalle! Kukaan ei halua olla olla narkin hoidettavana eikä myöskään työkaverina.
Olen aloittamassa lähihoitajan koulutusta ja kyllä minä vapaa ajallani poltan kannabista. Ihan samanlailla kun olen tehnyt aijemmissakin työpaikoissa ym. Se on minun tapani rentoutua silloin tällöin iltasin. En ole käyttänyt alkoholia 2 vuoteen, eikä tee mielikään :) kaveri piiri ja myös läheiset tietävät, eivätkä hekään näe asiaa pahana.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2013 klo 00:07"]Periaatteessa en ole pilvenpolttoa vastaan. En silti tykkää olla pilveä poltelleiden seurassa. Olen 20v ja tunnen erään saman ikäisen miehen, joka on aivan onneton pössyttelijä. Aloitti pari vuotta sitten, polttelee päivittäin ja jo nyt on pää aivan mömmönä. Hidas ja yksinkertainen. Sellaista en haluaisi hoitajakseni.
[/quote]
Sullapas on laaja otanta kannabiksen käyttäjistä, kun peräti yksi.
Ajatelkaapa nyt hyvät kannabiksenvastustajat aivoillanne kunnolla tätä asiaa. Todella uskottavalta kuulostaa tuo väitteenne perustelu, "Kannabis on pahaksi siksi, koska se on laitonta." Kannabis siis laitonta siksi, koska se on laitonta?
Ajattelepa pientä lainrikkomusta esim. Käännyt autolla käyttämättä vilkkua. Tuo on vaarallisempaa, koska tuon seurauksena joku ihminen voi esimerkiksi jäädä auton alle.
Toinen pienenä pidetty rike: Ulkoilutat koiraasi lenkkipolulla koiran olematta kytkettynä. Mahdolliset seuraukset: Koira voi hyökätä lapsen tai toisen koiran kimppuun, eli tämä on vaarallista.
Kolmas, kannabiksenvastustajien mielestä elämääkin suurempi rikkomus: Käytät satunnaisesti kannabista viikonloppuisin. Edellisten rikkomusten seurauksiin verrattavat seuraukset: ei ole.
Miten muiden ihmisten satunnainen kannabiksen käyttö teihin vaikuttaa? Vastaus: Ei mitenkään.
189 jatkaa vielä. Mobiililla kappaleenvaihto ei toimi.
en olisi ilmoittanut ja jollain tapaa halveksin ihmistä joka tekee noin, kuitenkin kateuttaan kun toinen ehkä nuori ja nätti. Halveksin ihmistä, jolla ei ole elämää, joutaa kytätä muiden tekemisiä.
Ja ei, en pidä lääketiedettä tai lääkäreitä niin ihmeellisinä että pilvessä ei voisi hoitaa minun lastani aivan hyvin. Ei lähihoitaja niin ihmeellistä tee, ennen oltiin aina pilvessä ja kylmässä pakkasessa ja hyvin meni.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2011 klo 12:03"]
Koska toinen on laiton huume. Sen vaikutuksen alaisena ollaan pitkään. Eihän kukaan järkevä kännejä töissä vetäisi. Positiivinen tulos KOULUSSA tarkoittaa, että hän oli koulussa (eli hänen töissänsä) huumeiden vaikutuksen alaisena. Kyllä käräyttäisin, jos joku olisi koulussa kännissä. Varsinkin hoitaja, heillä on vastuu hoidosta ja usein myös hengestä. Miten ap sait asiasta tietää?
maria polttanut ihminen on kyllä paljon toimintakykyisempi kuin kännissä oleva. Jäämät toki näkyvät pitkään, mutta ei kannabiksesta känniin tule. Laittomuus on toinen juttu, mutta enemmän olisin huolissani näistä viikonloppusiiderimammoista kuin satunnaisesta pössyttämisestä.
Maria polttanut ihminen rikkoo lakia ja se kertoo asenteesta ja harkintakyvyn puutteesta.
Pössyttelijät ovat sitä mieltä että hassis pitäisi laiillistaa koska viinakin on laillista, minä taas olen sitä mieltä että viinakin pitäisi keiltää koska hassiskin on kiellettyä.
Suuri osa hoitajista ( varsinkin mielenterveys -päihdepuolella), juo viinaa, käyttää lääkkeitä yms. Miten niiden hörhöjen kanssa muuten jaksaa. Tämä on fakta.
Tietenkin parempi jos ei työaikana, tämäkin varmaan vapaa-ajallaan polttanut ja jotain vielä näkynyt veressä, hyi olkoon aloittajaa.
Ei ole kenellekään mitään haittaa jos joku polttaa pilveä ja sillä siisti. (ja ei, en ole koskaan itse kokeillut,hehe mutta ahdasmieliset paskiaiset ovat inhointa mitä tiedän) 192
Jokainen saa omalla terveydellä tehdä mitä haluaa. Ei ole aloittajalta pois. Terveysintoilijat ovat perseestä ja surkeitä inhottavia ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="11.09.2011 klo 12:23"]Kannabis on laiton ja se on syystä laiton.
Siksi se ei ole hyväksyttävä tapa rentoutua vaikka joku kuinka kokisi sen kivana ja vaarattomana.
Se ei ole mikään mielipideasia, että onko hyväksyttävää polttaa vai ei. Vaikka se ei jollekkin olisi ollenkaan vaaraton, se ei silti ole hyväksyttävää polttaa, koska se on KIELLETTY Suomen laissa. Ei läheskään kaikki loukkaannu ylinopeutta ajaessakaan, ja silti se on kiellettyä koska se on vaarallista.
[/quote]
Ja silti iso osa ihmisistä ajaa sitä ylinopeutta.
ongelma on, kun tehdään kotietsintöjä, pysäytellään autoa ja ratsataan, joutuu välillä mahdollisesti istuksimaan poliisivankilassa kuulusteltavana jne. Ei kovin iloista saati normaalia elämää. Mutta laittomuukisa harrastelevien peruskauraa.
Koti pengotaan viedään kuulusteltavaksi. Poliisit eivät ilmeisesti erota hamppua paprikakasvista?
Kyllä ap oikein teki. Jos tyttö olisi ollut yli 18 niin olisin ottanut tytön puhutteluun. Ja ehkä vaatinut häneltä rahaa etten kertoisi virkavallalle. Enhän muuten hyötyisi tilanteesta mitään.
No lapset on lapsia.
Kannabis ei ole porttihuume ja kannabiksen normaalit käyttäjät eivät ole töissä vaikutuksen alaisena. Olen absolutisti, en polta tupakkaa, mutta satunnaisesti olen polttanut kannabista. Se että se on laitona, ei tarkoita että se olisi väärin. Enemmän sekaisin mä pääni saan alkoholista, kuin kannabiksesta.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 01:04"]

Kyllähän sinä väärin teet kun sorrut laittomuuteen.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 01:22"]

Mietipä nyt vähän, mitkä kaikki asiat on olleet laittomia ihmiskunnan historian aikana jossain kulttuurissa. Ja mieti sitten, onko laki oikeasti moraalin mittari.
[quote author="Vierailija" time="21.09.2014 klo 03:27"]

Laki on laki, ei siinä tarvitse mitään väännellä.
17 vuotiaan (ja nuorempien) kohdalla kannabis lisää merkittävästi psykoosiriskiä ja riskiä sairastua skitsofreniaan. Aikuisilla riski on pienempi, mutta laajamittaisempi käyttö kyllä todistetusti vaikuttaa aivoihin ja tekee käyttäjästä mm. passiivisemman yms. Kannabispsykoosi on ihan riittävä peruste pitää aine laittomana.