Ilmiannoin erään 17-vuotiaan lähihoitajaopiskelijatytön koululle pilven polttelusta
Mitä mieltä olette?
Hän joutui tekemään huumetestin, joka oli tietysti positiivinen. Sen jälkeen hänestä ilmoitettiin sosiaalitoimeen ja joutui kertomaan vanhemmilleen asiasta (oli ilmeisesti kuitenkin jonkin verran valehdellut vanhemmilleen, eikä kertonut koko totuutta). Nyt hän varmaan joutuu seurantaan. Toivottavasti viisastuu, eikä enää käytä huumeita, ettei joudu vielä koulusta erotetuksi. Omasta mielestäni tein oikein, sillä en todellakaan haluaisi, että esimerkiksi huumeissa oleva ensihoitaja pelastaisi minun lastani. Pitäkää äidit parempaa huolta nuoristanne älkäkää kulkeko silmät ummessa! Ai niin, en tunne tätä tyttöä henkilökohtaisesti vaan erään tuttavan kautta. Hän ei siis tiedä minun ilmiantaneen häntä ja oli kuulemma erittäin vihainen kuultuaan, että hänet on ilmiannettu ja oli jopa uhannut tappaa ilmiantajan, jos saa hänet kiinni. Missä omatunto?
Kommentit (216)
Älä sinä juoppo lässytä siellä, tuollaisista alkoholisteista ei muuhun ole kuin netissä länkyttämiseen.
että hermostun kaltaistesi solvauksista?
En hermostu.Jos käytät huumeita, toivon että pääset niistä irti -ne tuhoavat sinut ja elämäsi muuten.
En minä käytä huumeita, enkä päihteitä muutenkaan. Lopeta sinä ihmisten leimaaminen narkkareiksi satunnaisen huumekokeilun takia niin minä lopetan joka ikisen alkoholia käyttäneen tai kokeilleen leimaamisen alkoholistiksi/ongelmakäyttäjäksi. Yksinkertaista.
Toivottavasti pääset katkeruudestasi/typeryydestäsi (en ole ihan varma kumpaa ryhmää edustat) irti, se tuhoaa sinut ja elämäsi muuten.
polttelin 17-25-vuotiaana kannabista aina silloin tällöin, mutten sitä ole enää harrastanut vuosiin. Koskaan ei tullut mieleen alkaa käyttää mitään vahvempia aineita, joten ei tuo porttiteoria pidä aina paikkaansa. Tunnen monia ihan normaaleja, fiksuja, työssäkäyviä aikuisia, joille kannabiksen pössyttely joskus harvoin on tapa rentoutua, vähän niin kuin ottaisit pari lasia viiniä.
Ihan varmasti on heitä, jotka eivät ole ajautuneet kovempiin, mutta kun sitä ei koskaan tiedä kukaa ajautuu.
Itse aajuduin nimenomaan pilven kautta koviin aineisiin ja lopulta käytin suonensisäisiä huumeiat j myin itseäni kadulla.
Todella toivon, että joku olisi minutkin käräyttänyt jo ajoissa, olisin saattaanut 17-vuotiaana säikähtää sen evrran että olisin unohtanut moiset hullutukset.
Et ollut nauttinut esimerkiksi nikotiinia tai alkoholia ennen kovempiin ajautumistasi? Olitko juonut appelsiinimehua? Se nimittäin lähes todistettavasti ajaa ihmiset kovien huumeiden käyttöön, sillä todella moni narkkari on jossain vaiheessa juonut appelsiinimehua ja siitä se alamäki on sitten lähtenyt. Ei sitä koskaan voi tietää kuka siihen ajautuu! Se, että sinulla on ilmeisesti jonkinlainen matala addiktiopotentiaali ja sairastuit riippuvuuteen, ei tarkoita että kaikille kävisi kuten sinulle. Olisit toki voinut itsekin miettiä silloin aikoinaan että onko hommassa kauheasti järkeä, mutta ei, muiden olisi pitänyt puuttua.

vikaa päässäsi selvästikin on.
Turha kaltaistesi kanssa on väitellä, se ei johda mihinkään.
Toivottavasti saat ongelmasi selvitettyä.
Mietitkö sitä provoosi?
Minä en sitä ainakaan ole ohittanut, enhän ole paljastun nimiä tai mitään täällä, mistä tytön voisi tunnistaa. Mitä mahdoit tarkoittaa? Terveydenhoitajan tai kenenkään muun viranomaisen kanssa en ole ollut yhteyksissä ilmiannon jälkeen, mikäli sitä tarkoitit.
Ap
En todellakaan kannata kannabiksen laillistamista Suomessa, mutta ei se todellakaan automaattisesti tarkoita että viihdekäyttö johtaa vahvempiin huumeisiin.
Olen ollut sairaanhoitajana muissakin maissa ja ainakin siellä missä minä olin, pieni pössyttely vapaa-ajalla oli aika yleistä. Ihan hyvin ne potilaat silti tuli hoidettua eikä kukaan käyttänyt mitään vahvempaa.
Jos nyt kävisin reissussa Amsterdamissa ja polttaisin viimeisen vielä illalla kentällä ennen Suomeen tuloa ja aamulla tulisin töihin niin ette te huomaisi minussa mitään käytön merkkejä. En myöskään olisi tehnyt mitään laitonta, koska Hollannissa kannabiksen käyttö on täysin laillista. Huumetesteissä varmasti näkyisi jämiä ja jos siitä syystä saisin potkut niin eipä sille sitten voisi mitään, ehkäpä mä sitten olen kelvoton hoitaja.
pitää kertoa.
Aikuisten pilvenpoltolla ei ole niinkään väliä. Kyllä lapselle pitää vaikka ilkeyksissään tarjota vähän peloketta ja kiusaa että pääsee ensimakuun elämässään. Ja onhan se mahdollisimman raitis nuoruus ihan mukava ihanne.
Hän saa sitten aikuisena omassa asunnossaan vedellä pilveä miten lystää ja maksella sakkoja siitä kiinni jäätyään.
Tuon ikäisen sakot joutuu maksamaan äiti tai isä. Se on väärin äitiä ja isää kohtaan.
En minä käytä huumeita, enkä päihteitä muutenkaan. Lopeta sinä ihmisten leimaaminen narkkareiksi satunnaisen huumekokeilun takia niin minä lopetan joka ikisen alkoholia käyttäneen tai kokeilleen leimaamisen alkoholistiksi/ongelmakäyttäjäksi. Yksinkertaista.
Toivottavasti pääset katkeruudestasi/typeryydestäsi (en ole ihan varma kumpaa ryhmää edustat) irti, se tuhoaa sinut ja elämäsi muuten.
vikaa päässäsi selvästikin on.
Turha kaltaistesi kanssa on väitellä, se ei johda mihinkään.
Toivottavasti saat ongelmasi selvitettyä.
Toivottavasti sait oikaistua käsityksesi ongelmakäyttämisestä ja sellaiseksi leimaamisesta. Toivottavasti tällaisesta asiasta ei tarvitse enää "väitellä", harhaanjohtavilla nimityksillä ja haukkumisella keskustelu ei todellakaan johda mihinkään.
Ei kai kukaan huhupuheiden mukaan ketään mihinkään ilmianna? Ja jotenkin ontuu toikin selitys, että olisi jotenkin pahempi asia, että se tyttö on lähihoitajaopiskelija kuin jos se olisi autoasentajaopiskelija. Ei kai kukaan halua minkään pilviveikon autoaankaan korjaavan? Voihan siinä autonkorjauksessakin tulla virheitä, jotka voi maksaa ihmishenkiä.
kyseinen tyttö ei siis henkilökohtaisesti merkitse minulle oikeastaan mitään, vaikken toki toivo lasten käyttävän huumeita. Olen kuitenkin ehdoton huumeiden suhteen ja minulle oli ihan itsestäänselvää ilmiantaa lähihoitajaopiskelija, joka käyttää huumeita. En toivonut tytölle missään nimessä mitään pahaa vaan nimen omaan sitä, että tilanteeseen puututtaisiin vakavasti, niin että tyttö lopettaisi moiset typerät touhut.Ap
Yleensä tällaiset vastoinkäymiset vahvistavat halua päästä pilveen, kun vituttaa kyttääjät ja ilmiantajat.
Tyttö luultavasti alkaa myöhemmin kasvattelemaan ruohoa itselleen ja pärjää elämässään kuten kuka tahansa perjantaipullon hakija.
Enemmän kiusaa tuo aiheuttaa, kuin mitään hyötyä.
Toivottavasti sait oikaistua käsityksesi ongelmakäyttämisestä ja sellaiseksi leimaamisesta. Toivottavasti tällaisesta asiasta ei tarvitse enää "väitellä", harhaanjohtavilla nimityksillä ja haukkumisella keskustelu ei todellakaan johda mihinkään.
nähnyt mihin ongelmakäyttäminen johtaa joten oikaisuun ei ole tarvetta.
Huumeet pehmentävät käyttäjänsä aivot, ei siinä sen ihmeempää...
Ei kai kukaan huhupuheiden mukaan ketään mihinkään ilmianna? Ja jotenkin ontuu toikin selitys, että olisi jotenkin pahempi asia, että se tyttö on lähihoitajaopiskelija kuin jos se olisi autoasentajaopiskelija. Ei kai kukaan halua minkään pilviveikon autoaankaan korjaavan? Voihan siinä autonkorjauksessakin tulla virheitä, jotka voi maksaa ihmishenkiä.
kyseinen tyttö ei siis henkilökohtaisesti merkitse minulle oikeastaan mitään, vaikken toki toivo lasten käyttävän huumeita. Olen kuitenkin ehdoton huumeiden suhteen ja minulle oli ihan itsestäänselvää ilmiantaa lähihoitajaopiskelija, joka käyttää huumeita. En toivonut tytölle missään nimessä mitään pahaa vaan nimen omaan sitä, että tilanteeseen puututtaisiin vakavasti, niin että tyttö lopettaisi moiset typerät touhut.Ap
Yleensä tällaiset vastoinkäymiset vahvistavat halua päästä pilveen, kun vituttaa kyttääjät ja ilmiantajat.
Tyttö luultavasti alkaa myöhemmin kasvattelemaan ruohoa itselleen ja pärjää elämässään kuten kuka tahansa perjantaipullon hakija.Enemmän kiusaa tuo aiheuttaa, kuin mitään hyötyä.
hän voi lopettaa käytön ihan koska haluaa, eikö niin? :)
Toivottavasti sait oikaistua käsityksesi ongelmakäyttämisestä ja sellaiseksi leimaamisesta. Toivottavasti tällaisesta asiasta ei tarvitse enää "väitellä", harhaanjohtavilla nimityksillä ja haukkumisella keskustelu ei todellakaan johda mihinkään.
nähnyt mihin ongelmakäyttäminen johtaa joten oikaisuun ei ole tarvetta.
Huumeet pehmentävät käyttäjänsä aivot, ei siinä sen ihmeempää...
Sepä kiva, mutta puhe olikin siitä, ketä voidaan sanoa ongelmakäyttäjäksi. Itse asiassa kannabis on turvallisempaa kuin alkoholi, enemmän se viina sitä päätä pehmittää. Psykoosiriski alkoholilla on kahdeksankertainen kannabikseen verrattuna, että sillai. Lisäksi kannabis suojaa aivoja alkoholin auheuttamilta vaikutuksilta. Toki on erittäin vaarallisia huumeita joilla saa helposti suuriakin vaurioita aikaan, mutta kannabis ei ole sellainen. Joten viitsisitkö jatkossa jeesustella esim. faktoilla?
täynnä harhaluuloja ja täysin väärää tietoa. Ihmiset esittää täällä faktoina asioita joista eivät tiedä mitään...
Toivottavasti sait oikaistua käsityksesi ongelmakäyttämisestä ja sellaiseksi leimaamisesta. Toivottavasti tällaisesta asiasta ei tarvitse enää "väitellä", harhaanjohtavilla nimityksillä ja haukkumisella keskustelu ei todellakaan johda mihinkään.
nähnyt mihin ongelmakäyttäminen johtaa joten oikaisuun ei ole tarvetta.
Huumeet pehmentävät käyttäjänsä aivot, ei siinä sen ihmeempää...Sepä kiva, mutta puhe olikin siitä, ketä voidaan sanoa ongelmakäyttäjäksi. Itse asiassa kannabis on turvallisempaa kuin alkoholi, enemmän se viina sitä päätä pehmittää. Psykoosiriski alkoholilla on kahdeksankertainen kannabikseen verrattuna, että sillai. Lisäksi kannabis suojaa aivoja alkoholin auheuttamilta vaikutuksilta. Toki on erittäin vaarallisia huumeita joilla saa helposti suuriakin vaurioita aikaan, mutta kannabis ei ole sellainen. Joten viitsisitkö jatkossa jeesustella esim. faktoilla?
Nimittäin pitempiaikaisilta kannabiksenkäyttäjiltä on kyllä aivot pehmenneet... kulissit voi olla kunnossa: pukeutuminen ihan siistiä, työ hoidetaan, kaikki päällisin puolin kunnossa. Mutta kotietsinnällä (siis viranomaishommia...) paljastuu totuus: kämppä on ihan kauhea, eletään saastassa ja liassa. Tiskit tiskaamatta pitkin pöytiä, roskapusseja pitkin lattioita ja haju melkoinen. Pikkulapset pahimmillaan ryömivät lian keskellä.
Alkoholistin on oltava alkoholismissaan jo aika pitkällä, ennen kuin olosuhteet ovat tuossa jamassa... Joten kannabiksessa ei ole mitään puolusteltavaa.
Onneksi päättäjillä on vielä tuossa kohdassa järki päässä, vaikka kansalla ei olisikaan.
polttelin 17-25-vuotiaana kannabista aina silloin tällöin, mutten sitä ole enää harrastanut vuosiin. Koskaan ei tullut mieleen alkaa käyttää mitään vahvempia aineita, joten ei tuo porttiteoria pidä aina paikkaansa. Tunnen monia ihan normaaleja, fiksuja, työssäkäyviä aikuisia, joille kannabiksen pössyttely joskus harvoin on tapa rentoutua, vähän niin kuin ottaisit pari lasia viiniä.
Ihan varmasti on heitä, jotka eivät ole ajautuneet kovempiin, mutta kun sitä ei koskaan tiedä kukaa ajautuu.
Itse aajuduin nimenomaan pilven kautta koviin aineisiin ja lopulta käytin suonensisäisiä huumeiat j myin itseäni kadulla.
Todella toivon, että joku olisi minutkin käräyttänyt jo ajoissa, olisin saattaanut 17-vuotiaana säikähtää sen evrran että olisin unohtanut moiset hullutukset.
Et ollut nauttinut esimerkiksi nikotiinia tai alkoholia ennen kovempiin ajautumistasi? Olitko juonut appelsiinimehua? Se nimittäin lähes todistettavasti ajaa ihmiset kovien huumeiden käyttöön, sillä todella moni narkkari on jossain vaiheessa juonut appelsiinimehua ja siitä se alamäki on sitten lähtenyt. Ei sitä koskaan voi tietää kuka siihen ajautuu! Se, että sinulla on ilmeisesti jonkinlainen matala addiktiopotentiaali ja sairastuit riippuvuuteen, ei tarkoita että kaikille kävisi kuten sinulle. Olisit toki voinut itsekin miettiä silloin aikoinaan että onko hommassa kauheasti järkeä, mutta ei, muiden olisi pitänyt puuttua.
Kyllä, ensimmäinen huumeeni oli nikotiini ja sitten alkoholi. Olen samaa mieltä, että oikeastaan myös alkoholi pitäisi kiletää lailla, s eon vaarallinen liuotin. Mutta ei se sitä faktaa mihinkään muuta, että nikotiini ja alkoholi ovat laillisia eikä niiden eteen tarvitse tehdä hämäräbisneksiä, kun taas jo heti pilven hommaaminen on laitonta.
Olen samaa mieltä, ettei kukaan tiedä kuka joutuu koukkuun ja läpi porttiteorian. KUKAAN EI TIEDÄ millainen addiktiopotenssi kenelläkin on! That's the point.
Jos ihminen tekee laittomuuksia, se on juuri niin että siihen pitää ulkopuolisten puuttua. Laki on sama kaikille.
Aidalle ja aidan seipäälle:
On aika epäolennaista miten itse näet kannabiksen riskin. Sitä on tutkittu ja eiköhän ne riitä siitä puolesta. Kannabiksen poltto on yksiselitteisen laitonta. Hoitaja opiskelija tulee töissään olemaan kaikennäköisten helposti saatavien lääkkeiden kanssa tekemisissä. Jo nyt tiedostetaan hoitajien vievän laittomasti lääkkeitä. Jos jo lapsena oppii hakemaan nautintoa laittomin keinoin, mikä kynnys aikanaan on pillerin tai parin osalta? Kyllä vanhempien on ehdottomasti tiedettävä asia, jotta osaavat ohjata kasvatuksessa.
Kun tuo on merkitty tytön rekisteriin, hänen on terästäydyttävä tai mietittävä alan vaihtamista. Jos jää vielä kiinni vaikka erityistarkkailun kautta, kuvaa se, että ei ole sopiva alalle.
Jos joku nauttii alkoholia laillisesti, mitä tekemistä sillä on hoito-opiskelun kanssa? Ei potilaille tarjoilla alkoholia. Joltain potilaalta lääkeannoksen päätyminen hoitajan nautintoaineeksi voi tarkoittaa kuitenkin ylimääräistä kärsimystä tai jopa hoidon vaikutusten kumoutumista. Narkkari hoitajat tiukkaan syyniin ja kuriin. Oli ne narkkarit sitten kivoja "pehmeitä" narkkareita tai kovia.
Toivottavasti sait oikaistua käsityksesi ongelmakäyttämisestä ja sellaiseksi leimaamisesta. Toivottavasti tällaisesta asiasta ei tarvitse enää "väitellä", harhaanjohtavilla nimityksillä ja haukkumisella keskustelu ei todellakaan johda mihinkään.
nähnyt mihin ongelmakäyttäminen johtaa joten oikaisuun ei ole tarvetta.
Huumeet pehmentävät käyttäjänsä aivot, ei siinä sen ihmeempää...Sepä kiva, mutta puhe olikin siitä, ketä voidaan sanoa ongelmakäyttäjäksi. Itse asiassa kannabis on turvallisempaa kuin alkoholi, enemmän se viina sitä päätä pehmittää. Psykoosiriski alkoholilla on kahdeksankertainen kannabikseen verrattuna, että sillai. Lisäksi kannabis suojaa aivoja alkoholin auheuttamilta vaikutuksilta. Toki on erittäin vaarallisia huumeita joilla saa helposti suuriakin vaurioita aikaan, mutta kannabis ei ole sellainen. Joten viitsisitkö jatkossa jeesustella esim. faktoilla?
Nimittäin pitempiaikaisilta kannabiksenkäyttäjiltä on kyllä aivot pehmenneet... kulissit voi olla kunnossa: pukeutuminen ihan siistiä, työ hoidetaan, kaikki päällisin puolin kunnossa. Mutta kotietsinnällä (siis viranomaishommia...) paljastuu totuus: kämppä on ihan kauhea, eletään saastassa ja liassa. Tiskit tiskaamatta pitkin pöytiä, roskapusseja pitkin lattioita ja haju melkoinen. Pikkulapset pahimmillaan ryömivät lian keskellä.
Alkoholistin on oltava alkoholismissaan jo aika pitkällä, ennen kuin olosuhteet ovat tuossa jamassa... Joten kannabiksessa ei ole mitään puolusteltavaa.
Onneksi päättäjillä on vielä tuossa kohdassa järki päässä, vaikka kansalla ei olisikaan.
Kerrotko ihan faktapohjalta mitä se aivojen pehmeneminen tarkoittaa? Ihmisellä on aivoissa kannabinoidireseptorit joihin kannabiksen psykoaktiiviset ainesosat vaikuttavat, ne eivät murjo aivoja tai tuhoa aivosoluja kuten esimerkiksi alkoholi. Minä tunnen useita kannabiksen pitkäaikaiskäyttäjiä enkä ole nähnyt yhtään kuvailemaasi kotia. Voi tuollaistakin tietty jossain olla, mutta en ole koskaan sellaiseen törmännyt. Alkoholisteilla toki usein kusee elämänhallinta, mutta ei kaikilla.
Kannabista puolustetaan, koska halutaan mahdollisuus valita miedompi päihde. Jos olet seurannut uutisia, olet ehkä huomannut että kannabiksen käyttö on nousussa, ja tupakointi ja alkoholin kulutus laskussa. Kuulostaa minusta hyvältä! Dekriminalisointi olisi hieno juttu ja vähentäisi kannabishaittoja.
Ja pyyteettömästi lähimmäisenrakkaudesta ilmiantamaan vaan kaikkia, opiskelijoita ja miksei jo työelämäänkin ehtineitä pilven polttajia.
tämä varmasti auttaa heitä elämässä eteenpäin ja nostaa heidän yhteiskunnallista arvostustaan vimmatusti! Ihan vaan siksi, kun on NIIN HUOLISSAAN!
Hassusti tää juttu on kääntynyt niin että AP on se pahis. Ei sitä pilveä ole kuule mikään pakko polttaa. Ihan kuule itse omilla teoillaan pössyttelijä hommaa niitä vaikeuksia, että turha tosiaan itkeä jälkeenpäin maailman pahuutta.
hän voi lopettaa käytön ihan koska haluaa, eikö niin? :)
Ei siihen auta mäkättävä vaimo, joka uhkaa jättää viikonlopun oluiden takia.
Itsestä se lähtee. Ja vaimo saa lähteä, jos ei kelpaa miehensä olutharrastus.
Ei ketään voi kiristää.