En ois halunnu tuota vauvaa.

mutta minä ajattelen tuota pientä ihmisenalkua, jota ei äiti rakasta ja jota ei äiti halua. Miltä se tuntuu, kun hän kasvaa ja saa kuulla, että hänet on adoptoitu, koska äiti ei häntä halunnut, vaikka kolme muuta sisarusta piti?



Toisaalta miltä tuntuisi kasvaa noin tunnekylmän äidin kanssa? En tiedä masennuksesta yleensäkään paljoa, mutta ap ei taida haluta siihen apua ja hoitoa, kun ei ole tätä lapsiasiaa hoitanut jo odotusaikana.



Ap, eroa miehestäsi ja jätä vauva hänelle. Suostu tapaamaan vain kolmea vanhinta. Tulee sitten kaikille selväksi, mitä haluat ja ketä siedät.

Yritä saada itsellesi apua ja keskustella asiasta miehesi kanssa. Adoptio varmasti onnistuu, jos sitä tosissasi toivot. Vauvakaan ei itke ikuisuuksia, jos vain jotenkin selviät pahimman yli, voi elämä näyttää valoisammalta.

tuo on niin hullua että... vahinko miten voi olla? käytitkö ehkäsyä?

Jos ihminen sanoo olevansa VÄSYNYT ja MASENTUNUT ja sen seurauksena ei jaksa hoitaa vauvaansa, niin mitä vastauksia antavatkaan palstamammat: "Kyllä MINÄ ainakin jaksoin AINA hoitaa IHANAA vauvaani!" tai "Oma syysi, mitä menit tekemään lapsen!" tai "Joo parempi tosiaan onkin, että annat sen pois, kun olet niin kelvoton äiti."

Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa??? Onko teillä tapana sanoa pyörätuolissa istuvallekin että kyllä mun mielestä vaan on tosi ihanaa kävellä omin jaloin ja oma vikas, kun menit sähläämään asiasi niin että tuohon jouduit?

Toivottavasti tajuatte edes hävetä pohjattoman typerää ja julmaa käytöstänne. Ap ei kaipaa suitsutusta vauvanhoidon ihanuudesta tai yhtään enempää syyttelyä - varmaan hän syyttää itseään jo ihan riittävästä. Hän tarvitsee APUA, kuten kuka tahansa sairas ja nääntynyt ihminen.

Ap, jos vain voit, niin jätä kaikki julmat ja ajattelemattomat kommenti täällä omaan arvoonsa. Soita neuvolaan ja sano, että tarvitset apua. Ja puhu asiasta miehesi kanssa. Näytä hänelle tänne kirjoittamasi viesti, jos tuntuu siltä, että mies ei muuten ymmärrä tilanteen vakavuutta.

Juuri nyt sinusta varmaan tuntuu tosi kurjalta, mutta usko pois: se tulee muuttumaan paremmaksi.

Aurinkoa elämääsi!

sun luetunymmärryksessä jotain vikaa?

monihan vastasi ystävällisesti.

onko väärin tuntea pahaa mieltä vauvan puolesta?

mutta minä ajattelen tuota pientä ihmisenalkua, jota ei äiti rakasta ja jota ei äiti halua. Miltä se tuntuu, kun hän kasvaa ja saa kuulla, että hänet on adoptoitu, koska äiti ei häntä halunnut, vaikka kolme muuta sisarusta piti?

Toisaalta miltä tuntuisi kasvaa noin tunnekylmän äidin kanssa? En tiedä masennuksesta yleensäkään paljoa, mutta ap ei taida haluta siihen apua ja hoitoa, kun ei ole tätä lapsiasiaa hoitanut jo odotusaikana.

Ap, eroa miehestäsi ja jätä vauva hänelle. Suostu tapaamaan vain kolmea vanhinta. Tulee sitten kaikille selväksi, mitä haluat ja ketä siedät.

mutta minä ajattelen tuota pientä ihmisenalkua, jota ei äiti rakasta ja jota ei äiti halua. Miltä se tuntuu, kun hän kasvaa ja saa kuulla, että hänet on adoptoitu, koska äiti ei häntä halunnut, vaikka kolme muuta sisarusta piti?

Toisaalta miltä tuntuisi kasvaa noin tunnekylmän äidin kanssa? En tiedä masennuksesta yleensäkään paljoa, mutta ap ei taida haluta siihen apua ja hoitoa, kun ei ole tätä lapsiasiaa hoitanut jo odotusaikana.

Ap, eroa miehestäsi ja jätä vauva hänelle. Suostu tapaamaan vain kolmea vanhinta. Tulee sitten kaikille selväksi, mitä haluat ja ketä siedät.

Pyydä päästä perheneuvolaan asiakkaaksi. Tai keskustele ainakin ajatuksistasi tavallisessa neuvolassa niin ohjaavat sut oikeaan osoitteeseen.



Kyllä mä tavallaan ymmärrän sun tilannetta. Olet varmaan ollut masentunut jo raskauden aikana (?) ja sun suhde vauvaan ei ole kasvanut normaaliin tapaan. Sulla ei ole nyt sellaista tunnesidettä lapseen kuin kuuluisi olla mutta kun saat tukea vuorovaikutukseen ja keskusteluavun lisäksi lääkitystä ja konkreettista kodinhoitoapua niin eiköhän elämä taas ala näyttää paremmalta.

onko sun luetunymmärryksessä jotain vikaa? monihan vastasi ystävällisesti. onko väärin tuntea pahaa mieltä vauvan puolesta?

Ymmärrän hyvin lukemaani. Moni vastasi asiallisesti, järkyttävän moni ei. Karmeaa ajatella, että todennäköisesti moni niistä vastaajista, jotka eivät kykene tuntemaan empatiaa ap:ta kohtaan, ovat todennäköisesti itse äitejä.

Ettekö te oikeasti ymmärrä, että masennus on sairaus? Miten te luulette, että äidin olon pahentaminen auttaa vauvan asiaa - sen vauvan, jota te olette täällä puolustavinanne?

Jos ap on jo hyvä äiti kolmelle lapselle, niin miksi hän ei voisi olla sitä neljännellekin? Tietenkin siksi, että hän on juuri nyt liian väsynyt, uupunut ja masentunut jaksaakseen kiintyä ja rakastaa vauvaansa. Ja mikä on täällä osan porukasta ratkaisuehdotus tilanteeseen? Hylkää vauvasi! Hylkää koko perheesi! MIETTIKÄÄ nyt hemmetti soikoon, mitä näppikseltänne päästätte!

onko sun luetunymmärryksessä jotain vikaa? monihan vastasi ystävällisesti. onko väärin tuntea pahaa mieltä vauvan puolesta?

Ymmärrän hyvin lukemaani. Moni vastasi asiallisesti, järkyttävän moni ei. Karmeaa ajatella, että todennäköisesti moni niistä vastaajista, jotka eivät kykene tuntemaan empatiaa ap:ta kohtaan, ovat todennäköisesti itse äitejä. Ettekö te oikeasti ymmärrä, että masennus on sairaus? Miten te luulette, että äidin olon pahentaminen auttaa vauvan asiaa - sen vauvan, jota te olette täällä puolustavinanne? Jos ap on jo hyvä äiti kolmelle lapselle, niin miksi hän ei voisi olla sitä neljännellekin? Tietenkin siksi, että hän on juuri nyt liian väsynyt, uupunut ja masentunut jaksaakseen kiintyä ja rakastaa vauvaansa. Ja mikä on täällä osan porukasta ratkaisuehdotus tilanteeseen? Hylkää vauvasi! Hylkää koko perheesi! MIETTIKÄÄ nyt hemmetti soikoon, mitä näppikseltänne päästätte!

Jäikin multa lukematta tuolloin syyskuussa. Ihan vahingossa löysin tän vanhan ketjuni ja pakko sanoa että vähän säikähdin tuolloisia kirjoituksiani..Oon mä aika sumussa kulkenu,kun en edes muista että oon kirjottanu/ajatellu noin synkästi.

tuossahan tuo vaava mollottaa edelleen (just harjottelee ryömimistä, peppua punkee pystyyn väkisin ja mieletön ähinä käy...:), ei sit lähteny adoptioon...Vaan mamman lääkitys tuplattiin ja saatiin perhetyöntekijä mun avuks. Mies palkkas myös hoitajan jotta sain välillä nukkua päivällä, kun yöt meni joka tapauksessa rintsessan kans valvoessa (edelleen herää sen 5krt!!!tosin vissiin hampaita tekee nyt)ja nyt on meidän uhmiskin alkanu yöheräilemään ihan urakalla X/

Mentiin sit niinkin dramaattisesti et mies kun ei ottanu mun puheita tosissaan ("höpöhöpö, sä oot kulta vaan väsyny", joo kulta olikin ihan vitun väsyny ja lisäks saatanan vittuuntunu ja kyllästyny), marssin neuvolaan ja sanoin aika lailla (no joo kaunistellen..) samat mitä täällä.. Oisivat laittanu mut sairaalaan lepäämään mut ei siihen asti sit lopulta tarvinnu mennä.

Perhetyöntekijämmeon ihana, ihan varaäiti ollu mulle..(omani kuoli syöpään kun oli 3v) Jotenkin helpotti kauheesti kun se sanoi ettei mun tarvikaan rakastaa kuopusta (vielä..) , riittää et hoidan sen. Enkä mä edelleenkään ihan paskana äitinä itseäni pidä,ikinä en oo ipanoihin kajonnu yysisesti, en oo edes huutanu,ovat aina saanu säännöllisesti terveellisen ruuan,puhtaat vaatteet, pusin ja halin, askartelen, laulan ja leikin vaikka silmissä sumenee ..

Tän nuorimmaisen kanssa tunneside ei edelleenkään oo samaa luokkaa kuin muiden, mut jospa se tästä.

Sai siis alkunsa kun kierukka oli lähteny paikoiltaan, ja oisin halunnu abortin mut miehelle se ei tullu kysymykseen.No,nyt on sterilointikin hoidettu ettei vaan tule enää sijaiskärsijöitä lisää!

Että tämmöstä. Mut sitä vaan, et älkää mammat tuomitko.Ei meistä kukaan virheetön ole, harva kuitenkaan ihan sysipaska.Ja vielä nauran kun tuo perhetyöntekijä sanoo et vielä tosta pimusta (siis vauva) tulee se mamman prinsessa ja lellipentu, saatpa nähdä .. (mulla siis kolme villiä poikaa ennestään, joista yhdellä adhd-diagnoosi, aika äärirajoilla olin jo niiden kans ;(.En ihan viel usko, mut katotaan........

ap

Hyvää jatkoa koko perheelle!

tosi paljon jaksamista ja hatunnosto että olet kuitenkin hakenut apua ja jaksanut ja pärjännyt ja halunnut olla hyvä äiti. Toivottavasti sun olo tuosta vielä helpottaa ja saat iloa upeasta katraastasi.

Ethän sä voi niin suurta päätöstä yksin tehdä.

Muuta pois ja anna miehelle yksinhuoltajuus. Etänä mikään laki ei pakota sua edes tapaamaan lasta.

Ethän sä voi niin suurta päätöstä yksin tehdä.

Muuta pois ja anna miehelle yksinhuoltajuus. Etänä mikään laki ei pakota sua edes tapaamaan lasta.

Ap:lle tsemppiä! Mahtavaa että kaikki on kuitenkin järjestymässä parempaan suuntaan. :)

Olen niin onnellinen puolestasi, että tilanteenne on alkanut helpottamaan! Ihan meinaa itku tulla kun luen.



T: 2 äiti, jonka rakkaus omiin lapsiin on myös tullut ajan kanssa - silti aina heistä olen huolen pitänyt

Jälleen asialla vastuullinen ja aikuinen ihminen. Aloittajan kaltaisten ihmisten takia en enää halua kuulua ihmiskuntaan.

Luin tätä ketjua nyt ensi kertaa. Eniten hämmästelen sitä miten jotkut voivat noin totaalisesti tuomita ap:n tuntemukset.



Ehkä teillekin elämä opettaa että ei kannata luulla olevansa se kultalusikka suussa syntynyt joka koskaan ei tarvitse apua!

Jälleen asialla vastuullinen ja aikuinen ihminen. Aloittajan kaltaisten ihmisten takia en enää halua kuulua ihmiskuntaan.

Tervemenoa.

Minusta ap on rehellinen ihminen joka on selvinnyt rankasta jaksosta elämässään. Ei todellakaan tarvitse täällä enää haukkua häntä ja yrittää saada uudelleen voimaan pahoin.

kun tulit kertomaan että asiat ovat menneet parempaan suuntaan! Synnytyksen jälkeinen masennus ja väsymys on monelle tuttua, ehkä muutkin näkevät valoa tunnelin päässä tämän ketjun ansiosta.

Jälleen asialla vastuullinen ja aikuinen ihminen. Aloittajan kaltaisten ihmisten takia en enää halua kuulua ihmiskuntaan.

Tervemenoa. Minusta ap on rehellinen ihminen joka on selvinnyt rankasta jaksosta elämässään. Ei todellakaan tarvitse täällä enää haukkua häntä ja yrittää saada uudelleen voimaan pahoin.

en edes muistanu et tämän ketjun alkupäähänkin niitä tuli niin paljon.. sen verran syvissä vesissä kahlattu et osa menny ihan ohi, ja hyvä niin :O

Ihan eri olo on jo nyt, kuin silloin muutama kk sitten.Eikä tuo mun totaalinen romahtaminen tosiaan liittyny just tähän kuopukseen yksilönä (no okei, ois se mielellään saanu olla joku muu kuin koliikki X(, mulla vaan ylittyi voimavarat niin totaalisesti. Harkitsin myös itsemurhaa, oli jo lääkkeet varattuna jne ja odotin sopivaa hetkeä. Mut en sit kuitenkaan uskaltanu, enkä halunnu tehdä lapsistani äiditöntä, ite oon kärsiny äidin puutteesta koko ikäni.

Hirvee huoli nyt ollu siitä onko mun "tunnekylmyys" vaikuttanu kuopukseen.. siis etten osannu tuntea rakkautta, vaik hänet aina hyvin hoidinkin, ei nähny rakkautta äitin silmistä :( Onneks nuo "asiantuntijat" väittää ettei vauvassa näy mitään merkkejä siitä, ettei ois perusturvallisuus kunnossa.

ap

oon jutellu tuosta masennuksesta useammankin kanssa, itse olen siitä, Luojan kiitos, säästynyt, mutta oon sanonu eräällekin ystävälleni, että ei avun hakeminen ja pyytäminen oo väärin tai merkki kykenemättömyydestä tai huonoudesta, vaan siitä, että tuntee vastuunsa ja tekee kaikkensa, että lapsilla olisi mahdollisimman hyvä kasvuympäristö.



Onnea elämääsi jatkossakin, ap!



ps. prinsessat on ihania, meilläkin kolmen pojan jälkeen yks.. :)