"Virikelapsi" ja oma paha mieli asiasta
Kerjään luultavasti paskaa niskaani, mutta pakko saada avautua :)
Olen hoitovapaalla kotona vauvan kanssa, vanhempi lapsi 5 v. on päiväkodissa, yksityisessä sellaisessa. Maksamme hoidosta täyden maksun, silti lapsi ei ole hoidossa täyttä päivää eikä viikkoa. Vauva on ollu huono uninen alusta saakka, ja mielestäni vanhempi lapsi ansaitsee ei niin väsyneen äidin ja vauva myös. Lapsi lähtee mielellään päiväkotiin, kotona hänellä olisi seurana vain todella väsynyt äiti ja vauva. Naapurin lapset ovat päiväkodissa. Vaikka tiedän että tämä ratkaisu viedä vanhempi lapsi hoitoon vaikka olen kotona on meidän perheen pelastus. Niin silti minulla on asiasta hirveä morkkis. Jos joudun kertomaan asiasta kerron sen vähän häpeillen. Päiväkodissa minulla tunne että minua katsotaan paheksuen, vaikka siis kyse on yksityisestä päiväkodista jossa maksamme täyden maksun. Harmittaa tämä oma paha mieli asiasta.
Kommentit (212)
..päiväkodissa. Koulussa kuulemma kuin ihmisen mieli. Opettajan palaute oli mm. sellainen, että 'on ilo olla opetttajasi'. Kirjoitti tänä keväänä hienosti ylioppilaaksi ja nyt opiskelee yliopisotssa. Mitä vaille hän mahtoi jäädä, kun ei ollut 9 kk:n iästä alkaen hoidossa? Hän on ainokainen mutta ei yksinäinen.
päiväkodissa kuin äitinsä ja sisaruksensa seurassa.
Oletko siis sitä mieltä että harjoittelu ryhmässä ei ole arvokas asia 3-5 vuotiaalle.Jos olet tätä mieltä,kuten monimuukin kanssasi ilmeisesti on, olisi varmasti ihan tärkeätä neuvolassa asiaa pohtia tai lukea lapsen kehitystä koskevaa kirjallisuutta.Suosittelen lämpimästi Erna Furman "Auta lasta kasvamaan".Ei mikään teoreettinen hölynpölyn kirja vaan ihan arkea koskettava ja ymmärrystä lisäävä.
Kyllä lapsi kasvaa ihan ihmiseksi kaikin puolin myös kotona äidin ja vauvan kanssa, MUTTA tutkimusten mukaan lapsen kehitykselle tekee silti hyvää harjoitella säännöllisesti leikkimistä hyvien kavereiden kanssa. Kaveruussuhteet ovat tärkeitä lapsen kehitykselle ja olisi myös hyvä, jos nämä kaverit olisivat tuttuja, eivätkä satunnaisia puistotuttuja. Tutun kaverin kanssa nimittäin oppii pitkäjänteisyyttä ja monet leikit jatkuvatkin kaverusten kanssa päivästä toiseen, kun oikein samalle aaltopituudelle päästään. Tämän olen nähnyt toteutuvan tosi hienosti päiväkodeissa ja kerhoissa, kun ryhmät pysyvät samoina.
Äiti ja vauva voivat ilman muuta tarjota monia arvokkaita kokemuksia 5 -vuotiaalle, mutta hänelle olisi myös hyvä tottua leikkimään säännöllisesti omanikäisten lasten kanssa sosiaalisen kehityksen tukemiseksi. Lisäksi osapäivähoito ei millään tavalla estä lasta nauttimasta pikkusisaruksestaan loput 8-9 tuntia hereilläoloajastaan.
T:Psykologi
Itse asiassa en usko lainkaan 3,5-vuotiaiden ryhmäytyvän parhaalla mahdollisella tavalla, kun ryhmässä on noin 21 lasta, eikä lapsi täten edes opi hahmottamaan, saati tuntemaan, kaikki ryhmän lapsia.
Kerhoryhmä tms., joka on paljon pienempi kuin päiväkodin yli 3-vuotiaiden ryhmät, on lapselle paljon parempi vaihtoehto ryhmäytymisen kannalta.

No, minä ja me eivät ole riittävä otos 5-vuotiaista tai koulun aloittajista.
Miksi jätätte täysin huomiotta täällä palstallakin kommentoineen psykologin tai neuvolan terveydenhoitajan kommentit? Entä ammattikasvattajien mielipiteet ja kommentit?
Kyllä 5-vuotias voidaan pitää kotona eikä hän välttämättä kärsi siitä yhtään. Hän saattaa olla aivan muiden tasoinen eskarissa ja koulussakin. Se on selvää.
Mutta päivähoitoon laitettu 5-vuotias ei kärsi, ellei ole sairaalloisen ujo, ja silloin häntä olisi pitänyt sosiaalistaa jo paljon ennen. Päivähoito TUKEE 5-vuotiaan lapsen kehitystä ja auttaa häntä sopeutumaan ryhmään ja ryhmätyöskentelyyn, hankkimaan kavereita itse ilman vanhemman apua ja ylläpitämään näitä kaverisuhteita. Lapsi pääsee myös itse kokeilemaan siipiään ja löytämään oman minänsä perheen ulkopuolella. Päivähoito ei siis HAITTAA 5-vuotiasta vaan päinvastoin EDISTÄÄ lapsen kehitystä.
Toki tämän saman voi saavuttaa hyvässä kerhossa. Seurakunnankerhot eivät tosin ole kaikille vaihtoehto eikä kaikkialla kunnat järjestä riittävää kerhotoimintaa. Ap:n tapauksessa kerho on kaukana ja hankalan matkan päässä, päivähoito aivan vieressä. Myös niitä kerhoja ylläpidetään verorahoin. Lapsi hyötyy kerhosta, jos ohjaaja on pätevä ja innokas. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole.
Lapselle voi myös hankkia harrastuksia. Näissä tosin ei kehitetä lasta samalla tavalla kuin esim. päivähoidossa, mutta myös harrastuksesa lapsi pääsee muiden lasten ja vieraan aikuisen vuorovaikutukseen ja löytää itse keinoja selviytyä kommunikaatiosta.
Hyvä kerho ja hyvä harrastus voivat tosiaankin korvata päivähoidon. Ehkä. Jos vanhempi on vielä aktiivinen, seuraa kasvatustavoitteita ja kehittää lasta oikealla tavalla, ei sitä päivähoitoa turhaan tarvita. Jos.
Päivähoito on oiva paketti, jos lapsen kehitykseen tarvitaan tukea. Oma lapseni tarvitsee tukea kielelliseen kehitykseen ja hienomotoriikkaan. Mieluummin jätin lapsen tuttuun päiväkotiin kolme kertaa viikossa kuin olisin etsinyt hyvän kerho-ohjaajan, jolla olisi ollut ammattitaitoa tukea lasta näissä asioissa, ja lapsi olisi joutunut revityksi irti tutuista kuvioista vain siksi, kun sai pikkuveljen. Lapsi siis käy puheterapiassa ja toimintaterapeutilla mutta näiden suosituksesta käy myös päiväkotia (ja minäkin toki olen töissä nyt).
On selvää, että monelle riittää kerho ja vanhempien antama tuki, ja ihan yhtä selvää on, että monelle se ei riitä ja että mitään haittaa päivähoidosta ei ole kenellekään.
Muualla Euroopassa aloitetaan koulu 5-vuotiaana, ja kaikki asiantuntijat suosittelevat jonkinlaista kerho- tai päivähoitotoimintaa yli 3-vuotiaille. On aika vaikea silloin ottaa tosissaan näitä kotimammoja, joiden lapset ovat kaikki niin taitavia, vaikka eivät päivääkään ole olleet hoidossa. Niin, onhan niitäkin vanhempia, jotka pitävät lapsensa kotikoulussa ja kehuvat, miten erinomaisen taitavia nämä lapset ovat ilman koulujärjestelmää. Jostain syystä vain asiantuntijat eivät suosittele tätäkään.
hoitaa kaverisuhteita.
Hassua, mutta meidän seudun koulupsykologi ja puheterapeutti ja koulukuraattori ovat olleet asiasta eri mieltä.

Oikeassa olet, juuri näin, kerhot ovat varmasti parempi vaihtoehto kuin päiväkoti.Kysehän oli siitä että JOS kerhoja ei ole tarjolla niin osapäivähoito päiväkodissa saattaa palvella samaa asiaa!
asiasta, että lapsen kasvua voi tukea kotoa oikein hyvin jos haluaa. Jos ei halua mennä massan mukana ja panna isompia lapsia hoitoon, se ei ole lapselle pahaksi ja lapsi ei ole kusessa.
Jos ei halua mennä valtavirran mukana vaan haluaa tehdä toisin, ei siitä ole lapselle haittaa. Toki jos lapsi vain on kotona vauvan kanssa ja katsoo telkkua päivät pitkät, se ei ole hyväksi.
Mutta saman tietotaidon ja virikkeet pystyy antamaan kotona jos vain haluaa sen tehdä.
Tällä halusin vain rohkaista niitä äitejä, jotka miettii, uskaltaako pitää lapset kotona eskariin asti. Kyllä uskaltaa. Todella paljon löytyy monenlaista materiaalia, mitä voi käyttää tukena kotiopetukseen ja tehdä samoja hommia, mitä pikkueskarit tekevät.
Tämä ei ole toki kaikille mahdollista ja ei tarvitse ollakaan. Mutta jos haluaa kokeilla niin ei kotonakasvatetuista lapsista tule mitään kusessaolijoita.
Sinä voit tehdä ihan miten haluat omien lastesi kanssa. Minä kerroin vain oman näkemykseni, miten voi toimia valtavirrasta poikkeavasti.
Ja tuo sinun käyttämäsi nimike kotimamma...hmmm... erikoista että luokittelet minut joksikin kotimammaksi. Tein kyllä ihan palkkatyötä koko ajan kun lapset olivat pieniä. Mutta tein sitä kotona ja pystyin tekemään sitä iltaisin kun mies tuli töisä. Ehkä se tekee minut kotimammaksi sinun mielestä.
Ja toisaalta, kotimamma on oikeastaan aika hieno nimitys äidille.
No, minä ja me eivät ole riittävä otos 5-vuotiaista tai koulun aloittajista.
Miksi jätätte täysin huomiotta täällä palstallakin kommentoineen psykologin tai neuvolan terveydenhoitajan kommentit? Entä ammattikasvattajien mielipiteet ja kommentit?
Kyllä 5-vuotias voidaan pitää kotona eikä hän välttämättä kärsi siitä yhtään. Hän saattaa olla aivan muiden tasoinen eskarissa ja koulussakin. Se on selvää.
Mutta päivähoitoon laitettu 5-vuotias ei kärsi, ellei ole sairaalloisen ujo, ja silloin häntä olisi pitänyt sosiaalistaa jo paljon ennen. Päivähoito TUKEE 5-vuotiaan lapsen kehitystä ja auttaa häntä sopeutumaan ryhmään ja ryhmätyöskentelyyn, hankkimaan kavereita itse ilman vanhemman apua ja ylläpitämään näitä kaverisuhteita. Lapsi pääsee myös itse kokeilemaan siipiään ja löytämään oman minänsä perheen ulkopuolella. Päivähoito ei siis HAITTAA 5-vuotiasta vaan päinvastoin EDISTÄÄ lapsen kehitystä.
Toki tämän saman voi saavuttaa hyvässä kerhossa. Seurakunnankerhot eivät tosin ole kaikille vaihtoehto eikä kaikkialla kunnat järjestä riittävää kerhotoimintaa. Ap:n tapauksessa kerho on kaukana ja hankalan matkan päässä, päivähoito aivan vieressä. Myös niitä kerhoja ylläpidetään verorahoin. Lapsi hyötyy kerhosta, jos ohjaaja on pätevä ja innokas. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole.
Lapselle voi myös hankkia harrastuksia. Näissä tosin ei kehitetä lasta samalla tavalla kuin esim. päivähoidossa, mutta myös harrastuksesa lapsi pääsee muiden lasten ja vieraan aikuisen vuorovaikutukseen ja löytää itse keinoja selviytyä kommunikaatiosta.
Hyvä kerho ja hyvä harrastus voivat tosiaankin korvata päivähoidon. Ehkä. Jos vanhempi on vielä aktiivinen, seuraa kasvatustavoitteita ja kehittää lasta oikealla tavalla, ei sitä päivähoitoa turhaan tarvita. Jos.
Päivähoito on oiva paketti, jos lapsen kehitykseen tarvitaan tukea. Oma lapseni tarvitsee tukea kielelliseen kehitykseen ja hienomotoriikkaan. Mieluummin jätin lapsen tuttuun päiväkotiin kolme kertaa viikossa kuin olisin etsinyt hyvän kerho-ohjaajan, jolla olisi ollut ammattitaitoa tukea lasta näissä asioissa, ja lapsi olisi joutunut revityksi irti tutuista kuvioista vain siksi, kun sai pikkuveljen. Lapsi siis käy puheterapiassa ja toimintaterapeutilla mutta näiden suosituksesta käy myös päiväkotia (ja minäkin toki olen töissä nyt).
On selvää, että monelle riittää kerho ja vanhempien antama tuki, ja ihan yhtä selvää on, että monelle se ei riitä ja että mitään haittaa päivähoidosta ei ole kenellekään.
Muualla Euroopassa aloitetaan koulu 5-vuotiaana, ja kaikki asiantuntijat suosittelevat jonkinlaista kerho- tai päivähoitotoimintaa yli 3-vuotiaille. On aika vaikea silloin ottaa tosissaan näitä kotimammoja, joiden lapset ovat kaikki niin taitavia, vaikka eivät päivääkään ole olleet hoidossa. Niin, onhan niitäkin vanhempia, jotka pitävät lapsensa kotikoulussa ja kehuvat, miten erinomaisen taitavia nämä lapset ovat ilman koulujärjestelmää. Jostain syystä vain asiantuntijat eivät suosittele tätäkään.
tai koulun aloittajista". Heti perään kerrot, miten sinä olet toiminut oman lapsesi kanssa ja miten sinun lapsesi on tarvinnut kehitykseen tukea jne. Pata kattilaa soimaa...
Turha myös rivien välistä halventaa kerhojen tavoitteellista kasvatusvaikutusta lasta kehittävänä ja tukevana vaihtoehtona, ja kehua päiväkodin vastaavaa. Päiväkodeissa on eroja! Jos sinun lapsesi on päässyt johonkin erityis-integroitu-tms. pienryhmään päiväkotiin, niin suurin osa lapsista ei sellaiseen ikinä pääse.
Sen sijaan normaalisti yli 3-vuotias joutuu hoitajapulan vuoksi kärvistelemään vesisateessa parin hoitajan valvottavana 21 lapsen ryhmässä, joten se niistä kasvatuksellisista tavoitteista. Kauniita sanoja paperilla, mutta käytännössä resurssit eivät riitä niiden toteuttamiseen.
Ja valitettavasti resurssien rittämättömyyden osasyynä on subjektiivista päivähoito-oikeutta hyväksikäyttävät, "virikehoitoa" lapselleen haluavat, vauvan kanssa kotona olevat äidit. Muualla Euroopassa päivähoidosta joutuu maksamaan aivan eritasolla olevan summan kuin täällä Suomessa, jossa suurin osa päivähoidon kustannuksista katetaan veroeuroilla.
No, minä ja me eivät ole riittävä otos 5-vuotiaista tai koulun aloittajista. Miksi jätätte täysin huomiotta täällä palstallakin kommentoineen psykologin tai neuvolan terveydenhoitajan kommentit? Entä ammattikasvattajien mielipiteet ja kommentit? Kyllä 5-vuotias voidaan pitää kotona eikä hän välttämättä kärsi siitä yhtään. Hän saattaa olla aivan muiden tasoinen eskarissa ja koulussakin. Se on selvää. Mutta päivähoitoon laitettu 5-vuotias ei kärsi, ellei ole sairaalloisen ujo, ja silloin häntä olisi pitänyt sosiaalistaa jo paljon ennen. Päivähoito TUKEE 5-vuotiaan lapsen kehitystä ja auttaa häntä sopeutumaan ryhmään ja ryhmätyöskentelyyn, hankkimaan kavereita itse ilman vanhemman apua ja ylläpitämään näitä kaverisuhteita. Lapsi pääsee myös itse kokeilemaan siipiään ja löytämään oman minänsä perheen ulkopuolella. Päivähoito ei siis HAITTAA 5-vuotiasta vaan päinvastoin EDISTÄÄ lapsen kehitystä. Toki tämän saman voi saavuttaa hyvässä kerhossa. Seurakunnankerhot eivät tosin ole kaikille vaihtoehto eikä kaikkialla kunnat järjestä riittävää kerhotoimintaa. Ap:n tapauksessa kerho on kaukana ja hankalan matkan päässä, päivähoito aivan vieressä. Myös niitä kerhoja ylläpidetään verorahoin. Lapsi hyötyy kerhosta, jos ohjaaja on pätevä ja innokas. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole. Lapselle voi myös hankkia harrastuksia. Näissä tosin ei kehitetä lasta samalla tavalla kuin esim. päivähoidossa, mutta myös harrastuksesa lapsi pääsee muiden lasten ja vieraan aikuisen vuorovaikutukseen ja löytää itse keinoja selviytyä kommunikaatiosta. Hyvä kerho ja hyvä harrastus voivat tosiaankin korvata päivähoidon. Ehkä. Jos vanhempi on vielä aktiivinen, seuraa kasvatustavoitteita ja kehittää lasta oikealla tavalla, ei sitä päivähoitoa turhaan tarvita. Jos. Päivähoito on oiva paketti, jos lapsen kehitykseen tarvitaan tukea. Oma lapseni tarvitsee tukea kielelliseen kehitykseen ja hienomotoriikkaan. Mieluummin jätin lapsen tuttuun päiväkotiin kolme kertaa viikossa kuin olisin etsinyt hyvän kerho-ohjaajan, jolla olisi ollut ammattitaitoa tukea lasta näissä asioissa, ja lapsi olisi joutunut revityksi irti tutuista kuvioista vain siksi, kun sai pikkuveljen. Lapsi siis käy puheterapiassa ja toimintaterapeutilla mutta näiden suosituksesta käy myös päiväkotia (ja minäkin toki olen töissä nyt). On selvää, että monelle riittää kerho ja vanhempien antama tuki, ja ihan yhtä selvää on, että monelle se ei riitä ja että mitään haittaa päivähoidosta ei ole kenellekään. Muualla Euroopassa aloitetaan koulu 5-vuotiaana, ja kaikki asiantuntijat suosittelevat jonkinlaista kerho- tai päivähoitotoimintaa yli 3-vuotiaille. On aika vaikea silloin ottaa tosissaan näitä kotimammoja, joiden lapset ovat kaikki niin taitavia, vaikka eivät päivääkään ole olleet hoidossa. Niin, onhan niitäkin vanhempia, jotka pitävät lapsensa kotikoulussa ja kehuvat, miten erinomaisen taitavia nämä lapset ovat ilman koulujärjestelmää. Jostain syystä vain asiantuntijat eivät suosittele tätäkään.
Miksi te sitten tuhlaatte yhteiskunnan varoja laittamalla lapsenne kouluun? Kyllähän tällä logiikalla näppärä kotiäiti opettaa lapselleen ainakin alakoulun oppimäärän siinä muiden askareiden lomassa, jolloin resursseja säästyy työssäkäyvien lapsille. Miksi teette lapsia, jos ette viitsi niitä itse opettaa? Kyllähän kavereita voi sitten nähdä pihalla ja harrastuksissa.
että podet asiasta huonoa omaa tuntoa, mutta ihan suotta! Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Tällä erittäin hyvällä ratkaisulla saatatte välttää sinun masennuksesi ja 5-vuotias saa nauttia paljon mukavammasta äidistä. :) Ihan varmasti hyvä ratkaisu!
Edes esikoulussa ei vielä opetella mm. lukemaan, vaan senkin opettelu tulee vasta koulussa. Eivät (kaikki) äidit ole opettajia, eikä heidän tarvitsekaan olla. Koulussa sitten opitaan lukemaan, laskemaan, kirjoittamaan jne.
Miksi te sitten tuhlaatte yhteiskunnan varoja laittamalla lapsenne kouluun? Kyllähän tällä logiikalla näppärä kotiäiti opettaa lapselleen ainakin alakoulun oppimäärän siinä muiden askareiden lomassa, jolloin resursseja säästyy työssäkäyvien lapsille. Miksi teette lapsia, jos ette viitsi niitä itse opettaa? Kyllähän kavereita voi sitten nähdä pihalla ja harrastuksissa.
jos joku harva äiti pitää lapsensa kotona eskariin asti.
Miksi se riepoo sinua? Käsittääkseni vielä ei Suomessa ole päiväkotipakkoa. Niin kauan kuin päiväkoti on vapaaehtoinen, tyhjä raivoamisesti täällä on aika lapsellista.
Kerro, mikä pointti kirjoituksellasi oli? En ihan oikeasti ymmärtänyt sitä. Miksi ei voi lasta viedä normaalisti kouluun jos ei ole vienyt päiväkotiin. Kerro, mikä yhteys näillä asioilla on? Kun on oppivelvollisuus, mutta ei päiväkotivelvollisuutta.
Vai oliko sittenkin kyse siitä, että syyllistyit, vaikka kukaan ei ole sinua syyllistänyt vaan kertonut toisenlaisista vaihtoehtoista niille, jotka haluaa tehdä toisin kuin valtavirta tekee.
Voi kultaseni, sinun ei tarvitse hoitaa lapsia kotonasi yhtään pidempään kuin haluat. Ja jonkun toisen ei ole pakko viedä päiväkotiin jos hän ei halua. Onneksi meillä on vielä vapaus valita.
Miksi te sitten tuhlaatte yhteiskunnan varoja laittamalla lapsenne kouluun? Kyllähän tällä logiikalla näppärä kotiäiti opettaa lapselleen ainakin alakoulun oppimäärän siinä muiden askareiden lomassa, jolloin resursseja säästyy työssäkäyvien lapsille. Miksi teette lapsia, jos ette viitsi niitä itse opettaa? Kyllähän kavereita voi sitten nähdä pihalla ja harrastuksissa.
mutta päivähoitovelvollisuutta ei ole. Koulu on eri asia.
Ilmeisesti ihmiset, jotka millään muualla alueella elämässään eivät pääse tarpeeksi pätemään, tekevät äitiydestä itselleen todellisen elämää suuremman asiantuntijatehtävän. Onneksi oikeat ammatti-ihmiset joutuvat neuvoja antaessaan huomioimaan asioita hieman laajemmalti.
Ap:lle hatunnosto, että onnistui löytämään tavan aloittaa loppuunkulunut aihe av-mammat liekkeihin sytyttävällä tavalla. :D
Minulle on ihan sama, mitä muut tekevät lastensa kanssa, mutta se riepoo, että viisivuotiaansa päivähoidossa pitävää vauvan äitiä haukutaan täällä. Suomessa ei myöskään ole koulupakkoa, vaan lasten kotiopetus on täysin mahdollista. Joku viranomainen ilmeisesti valvoo silloin, että lapsi oppii ikäistensä tahdissa. Viestini siis oli se, että päivähoito voi olla viisivuotiaalle samalla tavalla hyödyllistä kuin koulunkäynti 7-vuotiaalle. Joku tuossa kirjoitti, ettei päivähoidossa opeteta mitään, mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Toiminta on suunniteltu tukemaan lapsen kehitystä monipuolisesti, ja enemmistö ekaluokkalaisista osaa jo kouluun mennessään lukea ja laskea. Toki kotona voi opettaa lapselle näitä taitoja, mutta ei ole mitään järkeä syyllistää niitä, jotka haluavat pitää lapsensa virallisen varhaiskasvatuksen piirissä.
jos joku harva äiti pitää lapsensa kotona eskariin asti.
Miksi se riepoo sinua? Käsittääkseni vielä ei Suomessa ole päiväkotipakkoa. Niin kauan kuin päiväkoti on vapaaehtoinen, tyhjä raivoamisesti täällä on aika lapsellista.Kerro, mikä pointti kirjoituksellasi oli? En ihan oikeasti ymmärtänyt sitä. Miksi ei voi lasta viedä normaalisti kouluun jos ei ole vienyt päiväkotiin. Kerro, mikä yhteys näillä asioilla on? Kun on oppivelvollisuus, mutta ei päiväkotivelvollisuutta.
Vai oliko sittenkin kyse siitä, että syyllistyit, vaikka kukaan ei ole sinua syyllistänyt vaan kertonut toisenlaisista vaihtoehtoista niille, jotka haluaa tehdä toisin kuin valtavirta tekee.
Voi kultaseni, sinun ei tarvitse hoitaa lapsia kotonasi yhtään pidempään kuin haluat. Ja jonkun toisen ei ole pakko viedä päiväkotiin jos hän ei halua. Onneksi meillä on vielä vapaus valita.
Miksi te sitten tuhlaatte yhteiskunnan varoja laittamalla lapsenne kouluun? Kyllähän tällä logiikalla näppärä kotiäiti opettaa lapselleen ainakin alakoulun oppimäärän siinä muiden askareiden lomassa, jolloin resursseja säästyy työssäkäyvien lapsille. Miksi teette lapsia, jos ette viitsi niitä itse opettaa? Kyllähän kavereita voi sitten nähdä pihalla ja harrastuksissa.
Minulle on ihan sama, mitä muut tekevät lastensa kanssa, mutta se riepoo, että viisivuotiaansa päivähoidossa pitävää vauvan äitiä haukutaan täällä. Suomessa ei myöskään ole koulupakkoa, vaan lasten kotiopetus on täysin mahdollista. Joku viranomainen ilmeisesti valvoo silloin, että lapsi oppii ikäistensä tahdissa. Viestini siis oli se, että päivähoito voi olla viisivuotiaalle samalla tavalla hyödyllistä kuin koulunkäynti 7-vuotiaalle. Joku tuossa kirjoitti, ettei päivähoidossa opeteta mitään, mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Toiminta on suunniteltu tukemaan lapsen kehitystä monipuolisesti, ja enemmistö ekaluokkalaisista osaa jo kouluun mennessään lukea ja laskea. Toki kotona voi opettaa lapselle näitä taitoja, mutta ei ole mitään järkeä syyllistää niitä, jotka haluavat pitää lapsensa virallisen varhaiskasvatuksen piirissä.
ihan asiallisia vinkkejä ja asiallista keskustelua.
Jos sinä syyllistyt niin sille ei voi mitään. Mutta päiväkodissa töissä olleena halusin itse tehdä toisin ja olen tyytyväinen ratkaisuun. Lapsi ei todellakaan jäänyt mistään paitsi, vaikka ei päiväkodissa ollutkaan. Tätä ratkaisua tuki onneksi työni kautta tuntemaan oppimani koulupsykologi ja puheterapeutti ja koulukuraattori. Keskustelin heidän kanssaan näistä asioista ja he olivat sitä mieltä, että ratkaisu oli hyvä. Samoin eräs päiväkodin johtaja ja kouluterveydenhoitaja on keskustellut aiheesta kanssani ja hekään eivät ole olleet sitä mieltä, että päiväkoti olisi välttämätön lapselle.
Pikemminkin päiväkodin johtaja sanoi, että parasta,mitä voit antaa lapselle on koti. Mutta se ehkä oli hänen henkilökohtainen mielipide.
Joten ihan luotin kyllä alan ammatti-ihmisten mielipiteeseen kun tein ratkaisua lasten kotihoidosta.
Minulle on ihan sama, mitä muut tekevät lastensa kanssa, mutta se riepoo, että viisivuotiaansa päivähoidossa pitävää vauvan äitiä haukutaan täällä. Suomessa ei myöskään ole koulupakkoa, vaan lasten kotiopetus on täysin mahdollista. Joku viranomainen ilmeisesti valvoo silloin, että lapsi oppii ikäistensä tahdissa. Viestini siis oli se, että päivähoito voi olla viisivuotiaalle samalla tavalla hyödyllistä kuin koulunkäynti 7-vuotiaalle. Joku tuossa kirjoitti, ettei päivähoidossa opeteta mitään, mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Toiminta on suunniteltu tukemaan lapsen kehitystä monipuolisesti, ja enemmistö ekaluokkalaisista osaa jo kouluun mennessään lukea ja laskea. Toki kotona voi opettaa lapselle näitä taitoja, mutta ei ole mitään järkeä syyllistää niitä, jotka haluavat pitää lapsensa virallisen varhaiskasvatuksen piirissä.
jos joku harva äiti pitää lapsensa kotona eskariin asti.
Miksi se riepoo sinua? Käsittääkseni vielä ei Suomessa ole päiväkotipakkoa. Niin kauan kuin päiväkoti on vapaaehtoinen, tyhjä raivoamisesti täällä on aika lapsellista.Kerro, mikä pointti kirjoituksellasi oli? En ihan oikeasti ymmärtänyt sitä. Miksi ei voi lasta viedä normaalisti kouluun jos ei ole vienyt päiväkotiin. Kerro, mikä yhteys näillä asioilla on? Kun on oppivelvollisuus, mutta ei päiväkotivelvollisuutta.
Vai oliko sittenkin kyse siitä, että syyllistyit, vaikka kukaan ei ole sinua syyllistänyt vaan kertonut toisenlaisista vaihtoehtoista niille, jotka haluaa tehdä toisin kuin valtavirta tekee.
Voi kultaseni, sinun ei tarvitse hoitaa lapsia kotonasi yhtään pidempään kuin haluat. Ja jonkun toisen ei ole pakko viedä päiväkotiin jos hän ei halua. Onneksi meillä on vielä vapaus valita.
Miksi te sitten tuhlaatte yhteiskunnan varoja laittamalla lapsenne kouluun? Kyllähän tällä logiikalla näppärä kotiäiti opettaa lapselleen ainakin alakoulun oppimäärän siinä muiden askareiden lomassa, jolloin resursseja säästyy työssäkäyvien lapsille. Miksi teette lapsia, jos ette viitsi niitä itse opettaa? Kyllähän kavereita voi sitten nähdä pihalla ja harrastuksissa.
Esikouluun menevät siis myös lähes kaikki kotihoidetut ja kerhossa käyneet lapset! Esikoulu valmentaa hyvin koulun aloitukseen, sosiaalisiin taitoihin, ohjeiden noudattamiseen jne. Monet lapset oppivat myös esikoulussa esim. lukemaan, mutta lukemista ei varsinaisesti opeteta esikoulussa. Kirjaimet sen sijaan opetetaan.
Päiväkodissa ei opeteta samoja asioita kuin koulussa, eikä edes samoja asioita kuin esikoulussa. Kaikki esikouluthan eivät edes ole päiväkodin yhteydessä, vaan esim. koulun yhteydessä.
Kotiopetukseen vaaditaan sellaista pätevyyttä, eikä sitä löydy kaikilta äideiltä, eikä ole tarkoituskaan, että kaikki äidit olisivat ammatiltaan opettajia. Varsinkin myöhemmin, kun koulussa on aineopettajia matematiikasta kieliin ja biologiasta kuvaamataitoon, niin tuskin kenenkään taidot riittävät samaan ammattiosaamiseen.
Päiväkodissa sen sijaan suurin osa hoitajista on vailla mitään erityistä pätevyyttä. Varsinaisia lastentarhanopettajia eli ammattilaisia ei oikeasti ole kovin montaa päiväkotia kohti. Päiväkodin esikouluryhmässä tulee toki aina olla pätevä lastentarhanopettaja, mutta se on sitten taas eri asia.
Minulle on ihan sama, mitä muut tekevät lastensa kanssa, mutta se riepoo, että viisivuotiaansa päivähoidossa pitävää vauvan äitiä haukutaan täällä. Suomessa ei myöskään ole koulupakkoa, vaan lasten kotiopetus on täysin mahdollista. Joku viranomainen ilmeisesti valvoo silloin, että lapsi oppii ikäistensä tahdissa. Viestini siis oli se, että päivähoito voi olla viisivuotiaalle samalla tavalla hyödyllistä kuin koulunkäynti 7-vuotiaalle. Joku tuossa kirjoitti, ettei päivähoidossa opeteta mitään, mutta se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Toiminta on suunniteltu tukemaan lapsen kehitystä monipuolisesti, ja enemmistö ekaluokkalaisista osaa jo kouluun mennessään lukea ja laskea. Toki kotona voi opettaa lapselle näitä taitoja, mutta ei ole mitään järkeä syyllistää niitä, jotka haluavat pitää lapsensa virallisen varhaiskasvatuksen piirissä.
tai koulun aloittajista". Heti perään kerrot, miten sinä olet toiminut oman lapsesi kanssa ja miten sinun lapsesi on tarvinnut kehitykseen tukea jne. Pata kattilaa soimaa...
Turha myös rivien välistä halventaa kerhojen tavoitteellista kasvatusvaikutusta lasta kehittävänä ja tukevana vaihtoehtona, ja kehua päiväkodin vastaavaa. Päiväkodeissa on eroja! Jos sinun lapsesi on päässyt johonkin erityis-integroitu-tms. pienryhmään päiväkotiin, niin suurin osa lapsista ei sellaiseen ikinä pääse.
Sen sijaan normaalisti yli 3-vuotias joutuu hoitajapulan vuoksi kärvistelemään vesisateessa parin hoitajan valvottavana 21 lapsen ryhmässä, joten se niistä kasvatuksellisista tavoitteista. Kauniita sanoja paperilla, mutta käytännössä resurssit eivät riitä niiden toteuttamiseen.
Ja valitettavasti resurssien rittämättömyyden osasyynä on subjektiivista päivähoito-oikeutta hyväksikäyttävät, "virikehoitoa" lapselleen haluavat, vauvan kanssa kotona olevat äidit. Muualla Euroopassa päivähoidosta joutuu maksamaan aivan eritasolla olevan summan kuin täällä Suomessa, jossa suurin osa päivähoidon kustannuksista katetaan veroeuroilla.
No, minä ja me eivät ole riittävä otos 5-vuotiaista tai koulun aloittajista. Miksi jätätte täysin huomiotta täällä palstallakin kommentoineen psykologin tai neuvolan terveydenhoitajan kommentit? Entä ammattikasvattajien mielipiteet ja kommentit? Kyllä 5-vuotias voidaan pitää kotona eikä hän välttämättä kärsi siitä yhtään. Hän saattaa olla aivan muiden tasoinen eskarissa ja koulussakin. Se on selvää. Mutta päivähoitoon laitettu 5-vuotias ei kärsi, ellei ole sairaalloisen ujo, ja silloin häntä olisi pitänyt sosiaalistaa jo paljon ennen. Päivähoito TUKEE 5-vuotiaan lapsen kehitystä ja auttaa häntä sopeutumaan ryhmään ja ryhmätyöskentelyyn, hankkimaan kavereita itse ilman vanhemman apua ja ylläpitämään näitä kaverisuhteita. Lapsi pääsee myös itse kokeilemaan siipiään ja löytämään oman minänsä perheen ulkopuolella. Päivähoito ei siis HAITTAA 5-vuotiasta vaan päinvastoin EDISTÄÄ lapsen kehitystä. Toki tämän saman voi saavuttaa hyvässä kerhossa. Seurakunnankerhot eivät tosin ole kaikille vaihtoehto eikä kaikkialla kunnat järjestä riittävää kerhotoimintaa. Ap:n tapauksessa kerho on kaukana ja hankalan matkan päässä, päivähoito aivan vieressä. Myös niitä kerhoja ylläpidetään verorahoin. Lapsi hyötyy kerhosta, jos ohjaaja on pätevä ja innokas. Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole. Lapselle voi myös hankkia harrastuksia. Näissä tosin ei kehitetä lasta samalla tavalla kuin esim. päivähoidossa, mutta myös harrastuksesa lapsi pääsee muiden lasten ja vieraan aikuisen vuorovaikutukseen ja löytää itse keinoja selviytyä kommunikaatiosta. Hyvä kerho ja hyvä harrastus voivat tosiaankin korvata päivähoidon. Ehkä. Jos vanhempi on vielä aktiivinen, seuraa kasvatustavoitteita ja kehittää lasta oikealla tavalla, ei sitä päivähoitoa turhaan tarvita. Jos. Päivähoito on oiva paketti, jos lapsen kehitykseen tarvitaan tukea. Oma lapseni tarvitsee tukea kielelliseen kehitykseen ja hienomotoriikkaan. Mieluummin jätin lapsen tuttuun päiväkotiin kolme kertaa viikossa kuin olisin etsinyt hyvän kerho-ohjaajan, jolla olisi ollut ammattitaitoa tukea lasta näissä asioissa, ja lapsi olisi joutunut revityksi irti tutuista kuvioista vain siksi, kun sai pikkuveljen. Lapsi siis käy puheterapiassa ja toimintaterapeutilla mutta näiden suosituksesta käy myös päiväkotia (ja minäkin toki olen töissä nyt). On selvää, että monelle riittää kerho ja vanhempien antama tuki, ja ihan yhtä selvää on, että monelle se ei riitä ja että mitään haittaa päivähoidosta ei ole kenellekään. Muualla Euroopassa aloitetaan koulu 5-vuotiaana, ja kaikki asiantuntijat suosittelevat jonkinlaista kerho- tai päivähoitotoimintaa yli 3-vuotiaille. On aika vaikea silloin ottaa tosissaan näitä kotimammoja, joiden lapset ovat kaikki niin taitavia, vaikka eivät päivääkään ole olleet hoidossa. Niin, onhan niitäkin vanhempia, jotka pitävät lapsensa kotikoulussa ja kehuvat, miten erinomaisen taitavia nämä lapset ovat ilman koulujärjestelmää. Jostain syystä vain asiantuntijat eivät suosittele tätäkään.
Kerroin oman esimerkin mutta tarkoitin kyllä esim. psykologien ja muiden kasvattajien suosituksia ennemmin kuin minä ja me -tyyliä. Oma tapaukseni on siinä mielessä poikkeus, että puheterapeutti nimenomaan haluaa, että lapseni on päiväkotiryhmässä, koska kerho-ohjaajilla ei ole oikeanlaista koulutusta tukea lapsen puheenkehitystä, lto:lla taas on. Lisäksi puheterapeutti tiesi meidän päiväkotimme viskaritoiminnasta (jossa siis tuetaan puheen kehitystä liikunnan avulla) ja suositteli senkin takia sitä. Ja ihan tavis päiväkoti on, lapsen ryhmässä on 21 lasta, 1 lto ja 2 hoitajaa. Mutta muuten kyllä olen samaa mieltä, että päiväkoti on todella huippu!
En halvenna kerhojen kasvatusvaikutusta mutta totean, että kerho-ohjaajat eivät ole koulutukseltaan lto:n tasoisia eivätkä siis aivan kaikille lapsille käy. Esim. kummityttöni oli aivan loistavassa kerhossa yhden vuoden 3-4-vuotiaana, mutta naapurimme 5v on taas huonommassa ja äitinsä suunnittelee nyt lapsensa poisottoa ja päivähoitopaikan hakua. Toki niitä huonojakin päiväkoteja on. Ei tämä vanhemmuus ihan helppoa ole!
Minun pointtini oli sanoa, että siitä päivähoidosta 5-vuotiaalle EI OLE HAITTAA. En halventanut kerhoja mutta toki väitän, että kerhot ja kerho-ohjaajat toimivat erilaisella koulutuksella ja erilaisilla tavoitteilla.
Monissa Euroopan maissa esikoulu 3-5-vuotiaille on täysin ilmaista niin kuin se peruskoulukin ja vasta jatkopaikat ovat kovan hinnan takana. Toki rinnalla on yksityiskoulujakin, jotka maksavat. Suomi ei siis ole ainoa maa, jonka veromarkoista tuetaan päivähoitoa tai koulua yli 3-vuotiaille.
Minusta ap tekee edelleenkin viisaasti ja järkevästi - väitetään täällä mitä tahansa muuta väsymyksestä, lapsen kehityksestä ja sosiaalisista tarpeista sekä päivähoidon turmiollisuudesta.
Sinulle vielä, joka otit itseesi kotimamma-sanasta (jonka kohdistin siis ihan yleisesti enkä vain sinulle). Itse kotona ollessani käytin itsestäni nimitystä kotimamma. En ollut töissä vaan kotona, joten jotenkin loogista oli korostaa itseäni kotimammana. Ei se ollut halveerava sana, joskin sen nyt niin tahdoit tulkita. Nyt käytin sitä osoittamaan ne av:laiset, jotka ovat kotona hoitaneet lapsensa kouluikäisiksi. Anteeksi, jos loukkasin.
Kyse ei varmastikaan ole siitä onko lapsi kotona tai päiväkodissa varhaiset vuotensa vaan yksinkertaisesti siitä saako lapsi apua niiden taitojen kehittymiselle jotka ovat keskeisiä eri ikävaiheissa. On lapsia jotka eivät siä kotona saa ja on valitettavasti myös paljon lapsia jotka eivät sitä päivähoidossa saa.Kannattaisi siis mieluummin miettiä mitä lapsi tarvitsee eri ikävaiheissa ja sitten järjestää homma sen mukaan mikä perheelle mahdollista.