Lue keskustelun säännöt.
Asperger puolisoita?
31.08.2011 |
Heips,
onko täällä ketään jolla olisi aspergerista kärsivää puolisoa?
olen ihan loppu mieheni kanssa, jolla lievä asperger. Diagnoosia ei ole tehty virallisesti, mutta kaikki merkit ovat hyvin selvät.
Haluaisin avioeron, mutta en tiedä miten voisin rikkoa perheen, siksi että mies on "omituinen" ja omissa maailmoissaan. Tuntuu kuitenkin siltä kuin vetäisi kivirekeä pereässään. Mies on kiltti ja kunnollinen ja turvallinen (hyvä isä), mutta ihan "pihalla" koko ajan. Ei pysty keskittymään mihinkään tavalliseen, ei huomaa jos kahlaa lumessa kotiin, että hmm.. lumityöt voisi vaikka tehdä ennenkuin minä kehoitan häntä tekemään ne jne.
On tosi fiksu (kirjaviisas, tietää todella paljon asioita), siis paljon fiksumpi kuin minä, mutta kaikki käytännön asiat ovat sairaan vaikeita. Kaipaisin niin toista aikuista arkeen.
Muita? Miten tämä teillä ilmenee.
Kommentit (224)
Asperger on kimppu synnynnäisiä ominaisuuksia. Persoonallisuushäiriöt taas muodostuvat kasvatuksen ja kasvuympäristön vaikutuksesta. Tämä vastauksena edelliselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.04.2013 klo 12:57"]
Asperger-naiselle kommenttina; ei toinen asperger voi ymmärtää millaista on ---"taviksena" elää asperger-puolison kanssa.
---
Mutta se kun palataan johonkin tiettyyn monologi-aiheeseen uudelleen ja uudelleen. Uaaaaah.
[/quote]
On minullekin raivostuttavaa ja vaikeaa kuunnella luennointia aiheesta, joka ei kiinnosta minua, ja minulla on AS. Pystyn oikein hyvin ymmärtämään, että minunkin luentojani on muiden vaikeaa kuunnella. Tämä ymmärrys ei ehkä tule luonnostaan ja automaattisesti, vaan päättelyprosessin kautta, mutta kyllä minä siihen pystyn silti.
Ymmärrän senkin, että puolisoilla voi olla hyvin vaikeaa. Toivottavasti löydät kaipaamaasi vertaistukea! Tiesithän, että aspalsta.net -nimisellä palstallakin on oma osio puolisoille. Siellä on ollut viime aikoina kai vähän hiljaista, mutta ainakin siellä on paljon vanhoja keskusteluja, joita lukemalla voi kai saada ainakin jotain helpotusta oloonsa.
Mina menin psykologille (sattumalta neuropsykologi) masennuksen vuoksi ja jossain vaiheessa han kysyi, etta olenko koskaan ajatellut ett'a miehellani olisi asperger. No, joskus olin, mutta nyt luin Attwoodin kirjan ja tamahan on selva peli. Olen ollut niin vasynyt miehen tunnekylmyyteen, siihen ettei hanelta saa kysya mitaan (se on "urkkimista"), seksin puutteeseen (jos pyydan niin saan, mutta helvetti soikoon, kuka nainen jaksa pyytaa mieheltaan seksia vuodesta toiseen - itsetuntoni romahti aivan taysin), siihen etta tuntuu kuin minulla olisi kolmas lapsi, joka ei koskaan aikuistu ja itsenaisty. Hanet pitaa jattaa "rauhaan". Kun han lahtee viikonloppuna fillaroimaan tai ajelemaan autolla, niin aivan turha odoottaa palaavaksi parin tunnin kuluttua. Ei, han palaa illalla. Enaa en kysy, etta missa olit ja mita teit. Emme yleensakaan puhu mitaan ellen mina laoita puhumaan. Silloinkin puhun kuin seinalle. Puhumme ainoastaan rahatilanteesta (joka on huono - mies ei saa haettua uutta paikkaa, kesti yli 20 vuotta ennen kuin sain hanet koulun penkille, ja jankuttamisella, jarkiperiastamalla, tuomalla esiin "loogisia" seikkoja sain hanet loytamaan itsellen harjoittelupaikaan, nyt "opetan" hakemaan tyopaikkaa (esim. CVn lisaksi hakemukseen apnnana aina saatekirje mukaan eika laheteta tyhjaa meilia, jossa on CV liitteena" jne). IOlen vasynyt olemaan se joka kaskee. Mutta mitaan ei tapahdu, ei siis mitaan, jos en kaske, komenna, pyyda ja suunnittele itse. Usein inhoan itseani etta minusta on tullut tallainen. En halua komentaa, mutta mita voin tehda... Jos ei olisi ollut lpaisa, tama suhde olisi mennyt poikki jo kauan aikaa sitten. Nyt lapset ovat pian lahdossa maailmalle. Uskon etta niin lahden minakin. En kaipaa uutta suhdetta, en enaa edes seksia. Haluan vain olla vapaa, niin ettei tarvitsee patistaa ketaan tekemaan mitaan.
Tuo huutaja on varmaan mun entinen naapuri, kirjoitustyylin perusteella. Ei ainakaan hänellä ollut ystävyyssuhteita, kai se jotain kertoo vaivan vakavuudesta, tai sitten ihan vaan luonteesta. Saako asperger-diagnoosin aikuisena, jos haluaa pitäytyä tiukasti omissa mielipiteissään, eikä halua ottaa muiden ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä huomioon. Hän ainakin vaikutti sitä.
Ohhoh, en jaksanut lukea koko ketjua, mutta olen itse eronnut pari vuotta sitten ja tässä oli todella paljon tuttua. Ajattelin kyllä aina joskus liittoni aikana että mies ei ihan täysillä käy, jotkin arjen asiat tulivat hänelle aina uutena yllätyksenä. Samoin vaikka olisin puoli tuntia yrittänyt selventää jotain tilannettani ja pyytää häneltä apua tai tukea tms niin hän saattoi lopuksi kysyä jotain minkä perusteella hän ei ollut tajunnut mitään. Pinnallisissa suhteissa ja työssään mies on hyvä, mutta minkäänlaista läheistä kanssakäymistä hänen kanssaan ei syntynyt, ja syytin siitä pitkään itseäni. (ja näitä lukiessa tulee tosi paha mieli hänen puolestaan, vaikka itsekin kärsin paljon). Miten näiden asberger- ihmisten kanssa on sujunut seksi-elämä? ja pliis, tuo "meidän assi" kuullostaa siltä kuin teillä olisi koira tai marsu, jotenkin todella halventavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.04.2013 klo 23:42"]
Asperger on kimppu synnynnäisiä ominaisuuksia. Persoonallisuushäiriöt taas muodostuvat kasvatuksen ja kasvuympäristön vaikutuksesta. Tämä vastauksena edelliselle.
[/quote]
Jotkut persoonallisuushäiriöt, esim. psykopatia ovat synnynnäisiä ominaisuuksia. Kaikkiin persoonallisuushäiriöihin tarvitaan geneettinen alttius. Ilman geneettistä alttiutta kasvatus ja kasvuympäristö eivät saa aikaan persoonallisuushäiriötä.
Onko Helsingissä mitään assien puolisoiden tukiryhmää? Nyt on viikon tuntunut, että en kestä enää hetkeäkään. Antaisin mitä vain, kun joku ymmärtäisi minua edes hetken ilman sanoja ja selittelyjä - oman as-miehen kanssa sopusoinnun ja keskinäisen ymmärryksen hetkiä ei yksinkertaisesti ole. Asiasta on vaikea puhua läheisille, koska mies haluaa pitää as-piirteensä salaisuutena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeinkin löysin ketjun jossa joku kärsii ihan samoista arjen hankaluuksista :) Miehelläni ei ole diagnoosia, mutta on niin paljon kaikenlaisia piirteitä että epäilin hänellä aspergeria jo kauan ennen kuin lapsellamme alettiin sitä tutkimaan. Minulla on siis tod.näk. kahden as-lapsen lisäksi aikuinenkin as huolehdittavana. Ja on se jaksaminen toisinaan kortilla.
Mies on aivan ihana luonteeltaan. Kiltti, luotettava ja uskollinen. Haluaa läheisyyttä ERITTÄIN paljon. Hermot meinaa mennä välillä kun toinen olis aina silittelemässä ja tuppaa puhumaan mulle niin että naama on sentin päässä kasvoista :D Toisaalta ei osaa itkeä eikä muutenkaan näyttää muita tunteitaan. Paitsi kiukun. Jos jokin on pois tavalliselta paikaltaan tai lapset tekevät jotain odottamatonta (luulee yhä niitä koneiksi jotka toimii samaan tahtiin kuin hän) niin hermostuu heti. Päästää suustaan mitä sattuu, ei osaa harkita sanojaan tai jättää ilmaisematta jos pitää lasta hölmönä jossain tilanteessa. Ja kun siinä on vastassa assilapsi niin sota on varma. Kumpikaan ei yritä ymmärtää toista. Eivät jousta koskaan.
Ja tuo miehen ylenpalttinen hellyydenkaipuu ei ole ole sellaista "aikuisen miehen" käytöstä vaan on kuin koiranpentu joka lässyttää. Eli ei oikein aina sytytä ;) Mies haluaisi jatkuvasti seksiä ja stressaantuu, kuvittelee etten rakasta lainkaan jos en halua. Ei vain usein kiinnosta kun se on yhtä kaavamaista kuin kaikki muukin. Samoin toistuvaa rutiinia.
Parisuhde kyllä kärsii kun mies on kuin iso lapsi. Ei osaa ottaa minkäänlaista vastuuta mistään ja minä huolehdin perheen ja lasten asiat. Eikä ole tavoitteita tai unelmia, ei mitään toiveita, ei osaa edes ruokaa päättää ja kaikesta kysyy minulta. Minä päätin naimisiinmenon, lasten lukumäärän, asuinpaikan, kaiken. Ei miehellä ole mielipidettä kuin itseään koskeviin pikkuasioihin. Välillä kaipaisin niin kovasti aikuista jonka kanssa jakaa asiat ja omat tunteet kun ei mieheni puhu mistään. Kaikki on hänellä hyvin kun saa elää rutiiniaan.
Joskus miettii mistä kaikesta sitä jää paitsi. Mutta on se silti niin rakas, ja niin kiintynyt minuun (kai olen totuttu rutiini ;) etten ikinä voisi loukata ja jättää. Parhaansa yrittää monessa asiassa ja on paljon minua ahkerampi kaikessa. Vaikkei osaa lohduttaa eikä ymmärrä, niin jossain siellä on niin paljon tunteita kuitenkin.
En käsitä kuinka näiden täysin itsekeskeisten puolisot jaksavat. Meillä se itsekeskeisyys on kyllä arjen toimissa mutta lempeyttä on vastapainoksi niin paljon. Tosin taitaa siinäkin ajatella aina omia tarpeitaan tyyliin: halin koska nyt tekee mieli. vaikka sanoisin että älä häiritse. Ei kyllä hali jos ei halua :D Mutta yrittää ja rakastaa. On vaikeaa kun toinen on niin hyvä ihminen mutta toisaalta niin itsekeskeinen, välillä mua kiukuttaa koko mies että miksi otin noin erikoisen. Ja kuitenkin on syyllinen olo; ei saisi väsyä, ei se tarkoita pahaa.
Uskomatonta. Eikö seurusteluaikana kellot ala kilisemään? Vai onko oma biologinen kello niin kierroksilla, että asperger-tapauskin kelpaa?
En ymmärrä. Eihän taviksen ja assin välillä voi olla juuri mitään syvempää, kun maailmankatsomukset niin erilaisia. Säälistä avioliitossa? Joopa. Onnea vaan valitsemallanne tiellä. Toisinkin olisi voinut tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskustelua aiheesta on vielä tässäkin ketjussa:
Oho, tulihan tekstiä. :D Mutta yhden oleellisen seikan unohdin tuosta.
11. Hänellä on todella vähän ilmeitä ja eleitä. Todella läheisten ihmisten seurassa hän hymyilee ja nauraa. Ihmiset usein luulevat hänen olevan surullinen tai vihainen, kun hän on niin hiljainen ja ilmeetön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
140: Teillä näyttäisi siis olevan erona ainakin se, että sinä osaat lukea muiden ihmisten mielialoja ja tunnetiloja. Mieheni ei yleensä osaa tulkita oikein toisten tunteita ja motivaatioita, eikä hän huomaa, jos joku on esimerkiksi loukkaantunut tai huonolla päällä.
En ehtinyt lukea koko ketjua, palaan varmasti, sillä omakohtaistakin kokemusta on :) Mutta kommenttina nyt nopsaan, että todella suhtautumisessa auttaa, jos näkee itsensä ja sen "aspergerpiirteisen" enemmän vaan erilaisina yksilöinä eikä missään nimessä niin, että toisella olisi joku häiriö. Minulle ainakin nk. as-piirteisen puolisona oleminen on ollut ennen muuta matka itseeni, ihan varmasti tarpeellinen sellainen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
139, as-miehen (onnelliena) puolisona totean, että miehesi on hyvin todennäköisesti assi. Teetä hänellä jokin asiaa mittaava nettitesti niin saat selvyyttä asiaan. Jos saan veikata niin 140 saisi myöskin testissä vähintään lähellä assia olevat pisteet. Ei se, että luulee olevansa normaali, tarkoita, että on sitä.
Mun mies on assi. Virallinen diagnoosi on työn alla. Kiltti, hellä, aistillinen, fiksu jne. Ja mikä siinä mättää on, että koko ajan saa komentaa, vahtia. Aloitekyky nolla, tuumaan lähdetään jos käsketään, mutta jos selkäsi käännät ollaan unohduttu jonnekin muualle. Tänään piti pakata kun huomenna lähdetään matkalle. Jokainen vaatekappale piti sanoa mitä pitää laukkuun laittaa. Joka viides minuutti haetaan miestä eri huoneesta, jonne on unohduttu tekemään jotain ihan muuta. Palaa hermo, mutta ei voi, kun jos suutun tilanne menee vain huonommaksi.
Kavereita hänellä ei ole eikä kykyä myöskään hankkia niitä. Monesti olen huomannut kun joku muu mies yrittää tulla tykö, mutta ei saa mieheltäni mitään vastakaikua. Ja sitten valitetaan kun on yksinäinen.
Monet assit vissiin on aseksuaalisia. Omani ei onneksi, sängyssä ihan taivaallinen. Muuten sitä ei ehkä jaksaisi.
143 jatkaa.
Ensiksikin: Asperger/as-piirteisyys ei todellakaan tarkoita tunteettomuuta, kylmyyttä tai välinpitämättömyyttä. Tyypillisesti assiuteen liittyy aito pyrkimys oikein ja hyvin tekemiseen, rehellisyyteen jne. Tunteita tietenkin myös asseilla on ja empatiaakin. Kyse lie ainoastaan erilaisesta tavasta ilmaista itseään ja ennen muuta erilaisesta tavasta hahmotaa maailmaa. Nk. neurotyypillinen ihminen voi varmasti rakentaa hyvän ja kestävän parisuhteen as-henkilön kanssa, vaaditaan vaan ymmärrystä molemmin puolin ja halua oppia toisesta ja tutustua toiseen. Väittäisin että me nentit olemme aika usein haluttomia muuttamaan mitään itsessämme tai näkemään omia mahdollisia puutteitamme, vaan menemme piiloon sen näennäisen normaaliutemme taakse.
[quote author="Vierailija" time="06.04.2013 klo 16:14"]
Tuo huutaja on varmaan mun entinen naapuri, kirjoitustyylin perusteella. Ei ainakaan hänellä ollut ystävyyssuhteita, kai se jotain kertoo vaivan vakavuudesta, tai sitten ihan vaan luonteesta. Saako asperger-diagnoosin aikuisena, jos haluaa pitäytyä tiukasti omissa mielipiteissään, eikä halua ottaa muiden ihmisten ajatuksia ja mielipiteitä huomioon. Hän ainakin vaikutti sitä.
[/quote]
olikohan kyseinen naapuri sattumoisin Joensuussa?
Perheessämme minä olen Asperger-nainen. Meillä on toiminut hyvin asioista neuvotteleminen niin, että ollaan sovittu tietyt raamit sille miten saan omaa tilaa.
Olen ruokani suhteen hyvin nirso enkä yksinkertaisesti kykene syömään tietyn tuntuisia tai hajuisia ruoka-aineita. Jos tarjolla on vain kamalia ruokia, en voi syödä mitään. Jouduin kerran olemaan infektion takia sairaalassa useita viikkoja ja laihduin useita kiloja, koska en pystynyt syömään sairaalan sapuskoja. Mies halusi opettaa lapsia syömään monipuolisemmin. Sovimme, että pysyn asiasta kokonaan erossa enkä puutu siihen, miten hän asian toteuttaa. Tulokset ovat olleet hyviä, ja lapset syövät nykyään monipuolisesti vaikka esim. kasvisten saamiseen mukaan meni useita vuosia. Vastaavasti minä kannan vastuun perheen taloudesta ja paperitöistä, koska olen niissä taitavampi.
Mieheni nauttii matkailusta, josta minä en taas pidä lainkaan. Se tuntuu minusta epämukavalta. Hän tekee yleensä yhden tai kaksi matkaa vuodessa ystäviensä kanssa eikä tästä tarvitse neuvotella erikseen. Haluan vain tietää päivämäärän ajoissa, jotta ehdin järjestää omat työni. Vastaavasti minä nautin kovasti tietyn firman tietokonepelien pelaamisesta. Aina parin vuoden välein kun ilmestyy uusi peli, vietän viikon uppoutumalla peliin täysin lukitun oven takana ja olen ihan muissa maailmoissa. Nautin pelin tapahtumiin eläytymisestä suunnattomasti ja olen onnellinen. Ajanjakso on merkattu kalenteriin ja puoliso ottaa silloin vetovastuun kotiasioista. "Lomani" päätyttyä arki rullaa taas tavanomaiseen tapaan. Asiasta ei tule riitaa, koska siitä sovitaan selkeästi etukäteen eikä viikko parin vuoden välein ole kovin pitkä aika.
Joulu yms. perhejuhlat toteutamme vuorovuosina kummankin toiveen mukaan.
Vaimollani on diagnosoitu aspergerin oireyhtymä. Olen hänen vankina.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2012 klo 23:00"]se mitä diagnostisoidessa kutsutaan aspergeriksi on oikeastaan pelkkä persoonallisuustyyppi tai nippu tietyntyyppisiä ominaisuuksia.[/quote]
Eikös aspergerin oireyhtymä sitten ole persoonallisuushäiriö? Miksi se ei ole tautiluokituksessa persoonallisuushäiriöiden ryhmässä?