Voi paska miten halpa lahja!

...velan korot anteeksi. 500mk velka tarkkaan ottaen, jonka hän oli anopin kirjanpidon mukaan lainannut vuosien kuluessa (alkaen 13v). ja siis ei tuota 500mk lainaa, vaan korot! samainen anoppini on antanut joululahjaksi meille euroihmeen palapelin ym. ja feikki "tefal" paistinpannun häälahjaksi. Ja sanotaan vielä että appivanhempani ovat hyvinkin varakas pariskunta, tulot molemmilla reippaasti kuusinumeroisissa luvuissa. mutta ovat vain läpeensä pihejä, omassa elämässäänkin

ihan korollista lainaa omalle alaikäiselle lapselle? Vanhemmilla sattuu olemaan elatusvelvollisuus! Höh, tuosta olisi jo melkein voinut tehdä ls-ilmoituksen...

jep jep..

aina kun mieheni lapsena lainasi rahaa vanhemmiltaan, meni summa pieneen vihkoon (se on vielakin tallella, ties mitä sinne nyt kerätään). Näitä tarinoita olisi paljon enemmänkin anopista, mutta en viitsi paljastaa itseäni :)

Aivan epärealistista! En voi uskoa että on tosi tarina..

Olivat isoisäni tuttavia ja toivat tuliaisiksi kaksi karamellipussia. Ja tuohan oli todella hienoa! Itku vain pääsi minulta, kun tuijottivat hölmistyneinä meitä kolmea lasta (kaksi poikaa ja yksi tyttö), ja sanoivat: 'niin, me tuotiin karkkipussit näille pojille - kas kun ei tiedetty että teillä on tyttökin.' Pappa kun ei ollut kertonut minusta heille mitään. Hehkuttanut vain, että hänellä on kaksi pojanpoikaa...

Mennä nyt sanomaan että nää on pojille. Mä oisin vain pokkana antanut pussit ja sanonut että jakakaa keskenänne ja jälkikäteen papalle sanonut ettei sitten käynyt mielessä kertoa että sulla on tyttölapsenlapsikin...

muisti, että mulla on seuraavana päivänä synttärit. Suurella teatterilla halusivat kaivaa kolikoita ja ojensivat 3-5 markkaa pieninä hiluina. Kiitin iloisena. Olin jotain 9-10. Sitten hoksasivat, että viikon päästä on neljä vuotta NUOREMMAN pikkuveljen synttärit ja pappa kaivoi heti 100 markkaa lompakosta. Ja kyllä, tajusin homman ja olin katkera. Vanhemmat pakotti meidät jakamaan rahat jälkikäteen tasan, kuittasivat vanhan ihmisen sekoilulla. Sinänsä ei katkeruutta, tulin papan kanssa hienosti toimeen loppuun asti. Ja hän arvosti minua lapsenlapsista varmaan eniten.... kehui aina niin viisaaksi.:)

Kyllä harmitti lapsena aina mummin antamat "lahjat". Esim rippilahjaksi sain tiimarista ostetun pari markkaa maksaneen muovisen pölyhuiskun. Ja yhtenä jouluna sain suklaamunasta tulleen rihkamakorun (en siis edes sitä suklaamunaa, vaan todellakin vain sen sisuksen) samalla kun veljeni sai 100mk, mikä ei silloin ollut ihan pieni raha. :(



Nykyään pahimpia lahjoja on keväisin ja jouluisin saadut hirvittävät koriste-esineet, erilaiset tuikkulyhdyt ja eri paria olevat mukit, liinat ja lautaset. Sellaisiakin olen saanut, joissa on oppilaan vanhempien omistaman firman logo, eli siis ovat työpaikaltaan napanneet jotain ilmaismukeja ja kantavat niitä sitten opettajalle. Huoh. Älkää pliis tuoko opettajille krääsää - viinipullo, leivonnainen tai kukkaset ovat NIIIN paljon kivampia lahjoja jos jotain haluatte antaa.



Joskus on lahjan antaminen kyllä ollut itsellekin vaikeaa. Mieleen tulee yks kesä, kun tuttavapiirissä vietettiin kuudet häät ja kaikkiin piti maksaa polttareista, matkoista, majoittumisesta ja lahjoista... Opiskelijabudjetilla oli aika kinkkistä suoriutua noista ja halvimpia lahjoja lahjalistalta valittiinkin naama häpeästä punoittaen. :(

...velan korot anteeksi. 500mk velka tarkkaan ottaen, jonka hän oli anopin kirjanpidon mukaan lainannut vuosien kuluessa (alkaen 13v). ja siis ei tuota 500mk lainaa, vaan korot! samainen anoppini on antanut joululahjaksi meille euroihmeen palapelin ym. ja feikki "tefal" paistinpannun häälahjaksi. Ja sanotaan vielä että appivanhempani ovat hyvinkin varakas pariskunta, tulot molemmilla reippaasti kuusinumeroisissa luvuissa. mutta ovat vain läpeensä pihejä, omassa elämässäänkin

ihan korollista lainaa omalle alaikäiselle lapselle? Vanhemmilla sattuu olemaan elatusvelvollisuus! Höh, tuosta olisi jo melkein voinut tehdä ls-ilmoituksen...

jep jep.. aina kun mieheni lapsena lainasi rahaa vanhemmiltaan, meni summa pieneen vihkoon (se on vielakin tallella, ties mitä sinne nyt kerätään). Näitä tarinoita olisi paljon enemmänkin anopista, mutta en viitsi paljastaa itseäni :)

Aivan epärealistista! En voi uskoa että on tosi tarina..

laitanko kuvan vihosta?

ei appivanhemmat mieheni elättämisestä korkoa perinyt, vaan lainaamastaan "ylimääräisestä" rahasta, jota oli 5v aikana kertynyt siis se 500mk. Tuolla mieheni oli ostanut haluamiaan turhakkeita itselleen.

Ehkä se ettet usko, kertoo enemmän anopin kieroituneisuudesta?

KIMPPALAHJANA appivanhemmilta ja mieheni 2:lta siskolta perheineen.



Sillä viisiin erikoista, että paljon kaukaisemmilta sukulaisilta ja meidän ystäviltäkin tuli arvokkaampia lahjoja. Ja niiltä, jotka ei päässeet juhliin, tuli kuitenkin 50e:n tai 100e:n seteleitä kortin välissä. Silmiinpistävää jopa siinä määrin, että jotkut vieraista huomasivat tuon.

Pyysin isältäni synttärilahjaksi saksia ja sain kirjatrilogian viimeisen osan. Luonnollisestikaan en ole lukenut niitä kahta aikaisempaa ja ostin ne sakset sitten itse. Taisi vaan olla kirjakaupassa niin kivasti ale juuri sopivasti. Nyt metsästän kirjastosta niitä kahta ensimmäistä kirjaa kun niitä ei löydy omasta tai isän kirjahyllystä.

En ole kyllä ikinä ajatellut lahjoista varsinaisesti noin, mun mielestä lahjat on aina "kotiin päin" ja antaja antakoon juuri niin paljon tai vähän kuin haluaa.



Mutta tuli mieleen tämmöinen tapaus ihan vähän aikaa sitten... taustana se, että mieheni joutui onnettomuuteen pari kuukautta sitten ja on ollut siitä asti sairaalassa, mikä tietysti vaikuttanut myös paljon perheemme talouteen. Miehen syntymäpäivä oli äskettäin ja vähän sitä ennen näin hänen mumminsa. Mummi sanoi minulle lähettävänsä lahjan postissa ja totesi että varmasti nyt tulee tarpeeseen rahalahja mieluummin kuin tavara, kun meillä varmasti on vaikeaa. Hymyilin, nyökyttelin ja ajattelin, että meinaakohan paljonkin antaa aikuiselle lempilapsenlapselleen jota on aina hemmotellut...



Postissa tuli kortin välissä 20e. Vähän hymyilytti. :) Kiitos mummille avusta.

eräs ihminen sai lahjoineen aina ihokarvat pystyyn. On exystäväni, ei johdu lahjoista vaan paljon isommista jutuista.



Lapsensa saanut lahjan, aloittaa aina samalla virrellä: ei lahjan hinnalla ole väliä, pääasia et muistavat jne. Sitten kuitenkin alkaa kamala valitus kun vaan semmosen ja semmosen toi ja rahaa on kuin roskaa.

Tämä joka kerta.



Itse hän ostaa lahajat tiimarista, juuri sellaista krääsää jolle ei ole mitään paikkaa ja jolla ei tee mitään.



Aikanaan ostin rippilahjaksi lapsilleen kalliit merkkivaatteet ja vielä rahaa kuoreen kortinkera. Sieltä tuli mun lapselle lasinen tiimarienkeli jonka oli laittanut postitse kun ei viitsinyt vaivautua paikalle juhliin. Onneksi oli mennyt rikki, sai nakata roskiin.



Samoin jouluna tuli aina tajutonta tiimarikrääsää. Näitä krääsäpaketteja väsäs innolla ja jakeli kaikille ympäriinsä ja oikeasti kuvittelee, et ihmiset on ikionnellisia tästä krääsästä.

Tarvitsisiko enempää kertoakaan? No joka tapauksessa se oli jonkinlainen perinne. Niitä jaettiin jossain vaiheessa koko suvun läsnäollessa kesäkahveilla. Aikaisemmin oli toimittanut tietääkseni/muistaakseni perheittäin. Nyt ei ollut nimilistaa, vaan ne oli pussissa ja ehdotti koon pohjalta. Kun oli ehdottanut tädilleni, sisarensa tyttärelle, en muista hänen vastausta, kielsi olevan oikeaa kokoa tms ja muistaakseni äiti ja setäni vaimo käveli pois. Olimme silloin lapsia ja sedille se oli hauskaa, meille erityisen hauskaa. Koko suku on naureskellut jälkeenpäin ja ei alushousu lahjat loppuneet, myöhemmin ne jaettiin aikuisille vähemmän julkisesti.



Ja mietin pitkään kirjoitanko tuota tänne. En usko, että montaa tuollaista isotätiä ja sukua voi olla, että serkut tunnistavat melko varmasti ainakin isotädin. Tuo on tapahtunut ja arvostan todella häneltä aikanaan saatuja lahjoja. Häneltä tuli kaikkea mahdollista, mm. erinomaiset emaloidut vuoat on edelleen käytössä. Opiskellessa joskus harmitti, kun saatiin postissa päivää kauemman toimituksen viikonlopun yli odottaneita ruokia, mutta pääasiassa hän oli tarkistanut, että olemme paikalla ja saisimme haettua heti seuraavana päivänä.

Itse sain (muistaakseni synttärilahjaksi) kummitädiltäni itsetehdyn, pienen! käsipyyhkeen. Se oli ihan nyppänen ja käytetyn näköinen. Kyllä meitä äidin kans nauratti kun avasin paketin. :D

Nii ja samainen täti antoi meille häälahjaksi ruskean nahkakassin!

joksikin lahjaksi kassillisen omia käytettyjä vaatteitaan. Ikäeroa on yli 40 vuotta ja kokoeroakin niin reilusti että meinasi tuo lahja vähän hymyilyttää. Sain kuitenkin asiallisesti kiteltyä mutta sepä ei antajalle riittänyt vaan hän halusi että puran kassin heti ja katsotaan miten sopivat. Kyllä oli pokassa piteleminen varsinkin siinä vaiheessa kun rupesi tulemaan vanhoja alushousuja ja muut sukulaiset siinä vaivihkaa hiipivät muihin huoneisiin naureskelemaan. Olen monesti miettinyt että oliko täti tosissaan vai halusiko vaan pilailla. Vanhallapiialla kun rahaa riittää ja koko suku mielistelee perinnon toivossa. Yleinen mielipide läsnäolijoiden keskuudessa kuitenkin oli että täti tosiaan piti tätä kelpo lahjana.

Sain ex-poikaystävältä joululahjaksi paperisen kalenterin ja matkalehden. Joulun jälkeen huomasin kaupassa, että lehden hinta oli 1 euro. Tuolloin hävetti miehen puolesta.



Onneksi nykyinen ostaa hienommat lahjat.

Kun saimme mieheni perheeltä häälahjaksi 400 mk ja mieheni sisko sai samalta perheeltä häälahjaksi 10 000 mk. Vaikka enemmän minua säälitti mieheni, jota arvostettiin perheessä niin paljon vähemmän kuin siskoaan. Tai ehkäpä minusta pidettiin niin vähän, että ei haluttu antaa rahaa minun käyttööni :) No, enää en muistele pahalla ja mieskin on ex.



Eniten on ehkä yllättänyt jo edesmennyt mummoni, joka ei koskaan ostanut minulle mitään syntymäpäivälahjaksi, kun olin lapsi. Joskus sain kortin, mutta niissäkin oli vuodet väärin, eli kun täytin 10, sain kortin yhdeksänvuotiaalle. Sitten kerran mummo osti minulle lahjan, taisin täytää 11 ja sain siniset pitsialushousut, jotka oli tosiaan niin sexyt, että en kehdannut niitä jalkaani laittaa. Tässäkin oli mielenkiintoista se, että serkkuni saivat kyllä sekä synttäri- että joululahjat. En koskaan lapsena ymmärtänyt, mitä olin tehnyt väärin, kun en saanut samanlaista kohtelua kuin serkkuni.

Sain lahjaksi 3-vuotiaana tädiltä lahjaksi nuorille suunnatun romaanin.

ei oleollut tapanani arvostella lahjoja, oli ne sitten tarpeellisia tai tarpeeettomia, kalliita tai halpoja. Minusta se ajatus on kumminkin tärkein, ei se mitä se lahja on maksanu. Toisilla ihmisillä on myös tosi tukkaa nykyään rahasta, itelläni jää rahaakäyttöön kuukaudessa 250e. kaikkien kulujen jälkeen. ei sillä rahalla osteta 200e lahjuksia. itse annan vaikka sen 10e vaikka sekin vie elämää konkurssiin. Tärkeinon kumminkin ajatusja halu antaa edes jotain. Mutta koska se on näköjään liian _noloa_ niin taidan senkin jättää antamatta vastasuudessa. ( onneksi minulle on lapsuudessa jo opetettu, että tärkein on antaminen ei se mitä antaa.)

En itsekään ole mikään kroisos: kolmen lapsen äiti taloudessa, jossa eletään pienituloisilla palkkatuloilla silloin kun on töitä joita tehdä. Itse opiskelen äitiysvapaalta päästyäni koulut loppuun. Yleensä isoihin juhliin tulee kutsut hyvissä ajoin. Ja häät, ristiäiset tai muut vastaavat ovat tiedossa jo ennen kutsuakin. Näihin siis osaa varautua. Ymmärrän kyllä, jos kutsu tulee kuin kirkkaalta taivaalta eikä ole ehtinyt varautua ja joutuu sitten lahjoittamaan jotain omatekemää tai pienemmän rahasumman esim. sen kympin. Mutta kyllä me ollaan ihan häihin viety se ainakin viiskymppiä. Syöty itse makaronia, mutta viety silti. Se on mun mielestä tapa joka osoittaa arvostusta tapahtumaa ja juhlaa kohtaan. Että sen eteen itse uhrautuu omastaan. Kyllä köyhälläkin on varaa. Turha jauhaa tuota soopaa, että ei oo. Kyllä on.

On hyvän tavan mukaista tuoda sen arvoinen lahja, että saadaan itse nautittu tarjoilu kuitattua. Häihin ei minusta ole kohteliasta mennä vain syömään ja juomaan, ne on järkätty hääparin kunniaksi ei tappioksi.

Olen sitä mieltä, että jos ei ole rahaa antaa edes 50 eurosta, niin sitten on parempi keksiä tekosyy ja jäädä kotiin!

mutta harmitti kun kaveripariskunta (sinkkuja, erittäin menestyneitä työelämässä) toi tuliaisiksi pullon hyvää punaviiniä saatesanoin: me ollaan saatu tää joskus, ja se on vaan jäänyt kaappiin makaamaan kun me juodaan vain valkoviiniä.



Olisivat jättäneet sanomatta ja olisin ollut iki-ilahtunut kivasta tuliaisesta! Niin... ja tulivat siis yön yli syötettäväksi, juotettavaksi ja viihdytettäväksi, en ole kutsunut sen jälkeen.

En koskaan lapsena ymmärtänyt, mitä olin tehnyt väärin, kun en saanut samanlaista kohtelua kuin serkkuni.

Minulla on ollut vastaava ihmetys toisen mummon kanssa. En muista milloin tilanne alkoi muuttua, enkä tänne kerro yksityiskohtia. Joskus äitini kuitenkin kertoi hänen ja äitinsä valtavista erimielisyyksistä yhdessä elämäntilanteessa ennen syntymääni. Kumpikaan ei tainnut antaa jotain anteeksi aikanaan.

mutta harmitti kun kaveripariskunta (sinkkuja, erittäin menestyneitä työelämässä) toi tuliaisiksi pullon hyvää punaviiniä saatesanoin: me ollaan saatu tää joskus, ja se on vaan jäänyt kaappiin makaamaan kun me juodaan vain valkoviiniä. Olisivat jättäneet sanomatta ja olisin ollut iki-ilahtunut kivasta tuliaisesta! Niin... ja tulivat siis yön yli syötettäväksi, juotettavaksi ja viihdytettäväksi, en ole kutsunut sen jälkeen.

Siis millainen pari?