Säälittää vauvat joiden äidit ei reagoi vaikka vauva huutanut äänensä käheäksi

jossa olis tehny mieli mennä puuttumaan asioiden kulkuun... Muutama kesä sitten Prismasta tuli ulos perhe, johon kuului nuorehko isä, äiti, arvioilta n. 3-vuotias lapsi ja kaukalossa vauva. Oli hellepäivä, huutava vauva tökättiin tulikuumaan autoon jatkamaan itkuaan, ja muu perhe availi auton vieressä jätskit, ja kaikki söivät ihan rauhassa, reagoimatta mitenkään kaukalossa huutavaan vauvaan.



Jankutin miehelleni koko ajan, että nyt menen kyllä kohta sanomaan suorat sanat. Mies jarrutteli, etten mennyt säätämään (odotin esikoistani, ja varmaan muutenkin reagon voimakkaasti kaikkeen vauvoihin liittyvään). Raskaudesta johtuvaa tai ei, mutta vieläkin muistan, miten pahalta tuntui.

Varmasti on äitjeä, jotka eivät välitä ja antavat vain huutaa. Mutta kun on myös niitä vauvoja, joihin ei vaikuta rauhoittava äänensävy tai nimen lausuminen ääneen. Kun kiukuttaa ja turhauttaa (vauvalla siis) niin silloin huudetaan vaikka äiti hymistelisi vaikka mitä. Tällainen oli meidän kakkonen. Ja usko pois, tunnistin kyllä oman lapseni huudot. Varsinkin jos ollaan kaupassa, niin on pakko hoitaa nopeasti hommat alta, että pääsee sieltä kaupasta pois hyysäämään sitä lasta. Sillä siinä kaupassa käymisessä menee ikuisuus jos vauva roikkuu käsipuolessa (ja parhaimmillaan huutaa silti), pukkaat toisella kärryjä ja kolmannella kannat ostoskoria. Meidän molemmat lapset myös huusivat väsymystään. Juuri ennen nukahtamista karjuivat siellä vaunuissa vähän aikaa. Joskus 10 sekuntia, joskus jopa 5 minuuttia. Se että olisin niitä koko ajan nostellut sieltä syliin, niin se unentulo olisi vain lykkääntynyt ja lykkääntynyt.

Mun esikoinen oli sellainen, etta tarvitsi vauvana aina nukahtamiseen melkein minuutin tarkasti 20min nukahtamisitkut. Ihan sama oliko sylissa (yleensa oli) vai sangyssa vai vaunuissa.... Kuopus taas meni tyytyvaisena hereilla ollessaan sankyyn ja nukahti itsekseen, ihan jo vauvana....

ei viihdy vaunuissa. MInulla on aina kantoliina mukana, johon nostan vauvan, kun herää vaunuista. Vauvan paikka on äitiä lähellä. Monet ihmettelevätkin, miksi vauvani (kolme ollut) ovat aina niin rauhallisia, ihan kuin minulla olisi käynyt ihme tsägä asiassa, enkä olisi itse tähän asiaan vaikuttanut. Äitiyteni kolme kulmakiveä ovat: 1. Imetys 2. Vauvan kantaminen lähellä itseäni 3. Vieressä nukkuminen. Näillä vauvani ovat olleet tyytyväisiä ja kaksi vanhinta jo tasapainoistia koululaisia.

Mun esikoinen huusi vauvana aina 20min ennen nukahtamista, nukutin syliin. Imetin vuoden, kulki melkein aina kantoliinassa (asun maassa, missa vaunuilla/rattailla on todella vaikea kulkea ulkona). Viereen en yolla ottanut (nukkui omassa sangyssaan kasietaisyyden paassa), kun pelkasin, etta kierin vauvan paalle.

Kuopus taas oli paljon vaunuissa, asuinmaa oli siihen parempi. Kannoin kantoliinassa huomattavasti vahemman. Imetin myos vuoden. Han nukahti sankyyn itsekseen ilman itkuija iltamaidon jalkeen, laitoin hereilla ollessa hanet sankyyn...

Molemmat viihtyivat vaunuissa. Eli, mika on sun teoria tassa asiassa?

Mun on se, etta vauvat ovat yksiloita, kuten me aikuisetkin.

Näin, kun asia tutkittiin telkkarissa.

Meidan edellinen auto oli musta, nyt on vaalean harmaa. Yhta kuuma sisalla :-)

suoraan, miksi minun vauvani saa joskus huutaa. Siksi, ettei pinna kestä juuri sillä hetkellä ottaa vauvaa rattaista pois, enkä pysty teeskentelemään olevani lempeä ja rauhallinen juuri sillä hetkellä, kun pää tuntuu räjähtävän vauvan kätinään. Vauvan on silloin parempi olla siellä rattaissa, vaikkakin kiukkuisena tai tuntien olonsa lievästi epämukavaksi, sillä minä hermostuneena saisi häntä rauhoittumaan kuitenkaan.



Kuopus on tätä mallia, joka kätisee koko valveillaoloajan ja itkeekin helposti. Minä jaksan lohduttaa ja kanniskella, mutta en koko ajan. Yleensä siinä vaiheessa lähden lenkille, kaikkien hyvinvoinnin vuoksi. Ja koska mieskin on ihan tavallinen kuolevainen joka tarvitsee hetken rauhaa, otan vauvan mukaan. Jos vauvaa sattuu huutaminen huvittamaan, hän saa huutaa ihan niin paljon kuin keuhkoista lähtee. Tiedän että hänellä ei ole nälkä, hänet on röyhtäytetty hyvin, hänellä ei ole kipuja tms. vaan se itku on juuri sellaista, että hän haluaa syliin ja rauhoittuisi kyllä jos nostaisin hänet ja juttelisin mukavia. Mutta joskus kuppi on kerta kaikkiaan niin täysi, että ei pysty.



Esikoisen kohdalla itku oli minulle merkki vauvan hädästä. Kuopuksen kohdalla itku, silloin kun siitä kuulee ettei vauvalla ole kipuja, on kommunikoinnin merkki. Siihen on hyvä vastata, mut lapsi ei vaurioidu eikä mene rikki, jos siihen ei aina vastata.

kysessä välinpitämättömyys lapsen tarpeita kohtaan. Vaikka vauva olisi kuinka huutava tahansa ei ns. normaali äiti anna laspen huutaa niin ettei itse reagoi mitenkään vaan katselee vain kaikessa rauhassa tavaroita tms. Sellainen käytös ei ole todellakaan normaalia oli kyseessä millainen vauva tahansa. Näitä välinpitämättömiä äitejä kyllä näkee aika paljon...ei ole mikäänlaisia vuorovaikutustaitoja omaan lapseen ja hänen tarpeisiinsa. Teille itkuiset lapset ..oletteko kokeilleet vauvahierontaa aamulla ja illalla.,,meillä teneva rauhottui ihan silmissä ja osasi jo aina odottaa päivän hirontoja..sinä tuli samalla sitä kosketusterapiaa mitä vauvat ei koskaan saa liikaa.

Minä olen juurikin tuollainen kuvailemasi kamala äiti joka sinun sanojesi mukaan vaan huudattaa eikä reagoi mitenkään vauvan itkuun. Vauvani itkee lähes aina kun hänen kanssaan lähtee vaunuilemaan. Syy siihen on, että hän ei aina halua olla vaunuissa tai hän on väsynyt. Vauvani ei osaa itse rauhoittua uneen ja saa yleensä aina ennen unia mielettömät raivarit. Ja kun ne raivarit tulevat niin siinä ei mikään silittely, tutti, syli tai mikään muukaan auta,lapsi vaan raivostuu lisää jos häneen menee koskemaan. Ja vaikka lapsi nukaktaisi hän saattaa havahtua monta kertaa hereille ja seurauksena on tietenkin itkua taas. Ja arvaa vaan olemmeko tehneet kaikkemme sen eteen, että lapsemme oppisi nukahtamaan ja oppisi pysymään unessa. Tämän lisäksi vauvalla on joskus vatsavaivoja, hän on myös todella tempperamenttinen eli ilmoittaa asiasta kuin asiasta kuuluvasti. Huutoa siis riittää. En voi sille mitään lapseni on sellainen. Joskus huuto siis vaan johtuu siitä, että hän ei halua olla vaunuissa ja huuto lakkaa kun nostan syliin..mutta miten ihmeessä voisin kantaa lastani, työntää vaunuja ja tehdä ostoksia.

Arvaa vaan lähdenkö minä usein kauppaan vauvan kanssa. Ehkä kerran tai kaksi viikossa (ja nekin reissut ovat nopeita), koska tiedän, että siitä reissusta tulee vain huutoa ja kaupat ovat täynnä sinunlaisiasi äitejä, jotka katsovat kun minä työnnän rääkyvää lastani rattaissa ja rauhassa katselen kaupan hyllyjä enkä muka välitä lapsestani. Enpä taida enää sinne kauppaan turhaan raahautua, menköön ne äidit joiden lapset osaavat olla hiljaa. He voivat rauhassa siellä sitten lapsiaan työnnellä niin minä voin olla täällä kotona miettimässä kuinka huono äiti olenkaan.



Ja olemme tehneet todellakin jo kaikkemme lapsemme eteen. Hänet on läpikotaisin tutkittu ja kaikki mahdolliset tutkimukset tehty, poika on täysin terve eli itkujen syy ei johdu ainakaan mistään vakavasta. Ollaan ostettu kaikki mahdolliset kantoliinat ja keinut ja vaikka mitkä vempaimet, vyöhyketerapiaa annettu ja kaikennäköisiä kikkoja kokeiltu, jotta vauva olisi hiljaa. Jotkut jutut ovat hyvinkin auttaneet. Ja nyt kun aloitettiin tassuttelu vauva on oppinut itse rauhoittumaan jo melko nopeasti. Kyllä se meidänkin elämä helpottuu jossain vaiheessa. Ja ehkä isompana sitten kun osaa jo istua vaunuissa ja katsella ympärilleen tulee siitä vaunuttelustakin mieluisaa.



Mutta joo aion silti kamalista katseista huolimatta käydä siellä kaupassa lastani "huudattamassa".